Mikä vikana kun 5v jatkuvasti esim. länttää kätensä kuumalle levylle, repii kynsinauhojaan kipeästi, hakkaa varvastaan seinään tms. kunnes se mustuu, kunnes annan pädin?

Tota se aiheuttaa, kun ne pädit pitää antaa lapsien eteen liian aikaiseen, kun sillä saadaan lapset "helposti hiljaiseksi".

Nähnyt samaa aika monessa perheessä.

Ap, ota huomioon tuon lasten kanssa työskentelevän kommentit. Hänen mielestään "on riski että peräännytte". Eli siellä on töissä ihmisiä jotka eivät tule päästämään teitä pois "palveluista".

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole kaikki kohdallaan. Mulla on haastava 5-vuotias, eikä todellakaan tee mitään lasittunein katsein. Raivoissaan saattaa olla ja sen näkee silmistä, että nyt ottaa pannuun. Jos jotain haluaa, niin jankuttaa ja kinuaa. Mistä lapsesi on keksinyt tuollaisen tavan, että satuttaa itseään? Toisekseen pakko kysyä että miksi ihmeessä olet antanut tuon ikäisen olla tabletilla ylipäätään? Omiaan tuhoamaan lapsen luovuuden ja leikkitaidot. Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi, jos jotain sovitaan. Ei vaikka mitä temppuja tekisi. Sinuna pitäisin lasta kiinni niin kauan kunnes rauhoittuu. Samalla juttelisin rauhallisella ja hiljaisella äänellä.

Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä vaan ajaa nurkkaan ja heittää bensaa liekkeihin.

Tabletista vieroittaminen kuulostaa kyllä välttämättömältä tässä tapauksessa, mutta halusin vain kommentoida että haastavienkin lasten kanssa useimmissa asioissa yhdessä ratkaisun etsiminen on toimivampi kuin ehdottoman joustamaton asenne. Ihan jo mallin vuoksi! Ja motivaation.

Vierailija kirjoitti:

Surkeat luuserivanhemmat vääntäneet mukulan eivätkä osanneet kasvattaa. Tässä tulos, ikää molemmilla varmaan max. 24v. :D 

Enemmän seki ois ku sun henkinen ikä.::DDDD

Padi pois vuodeksi ja äiti ei saa olla kännykällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole kaikki kohdallaan. Mulla on haastava 5-vuotias, eikä todellakaan tee mitään lasittunein katsein. Raivoissaan saattaa olla ja sen näkee silmistä, että nyt ottaa pannuun. Jos jotain haluaa, niin jankuttaa ja kinuaa. Mistä lapsesi on keksinyt tuollaisen tavan, että satuttaa itseään? Toisekseen pakko kysyä että miksi ihmeessä olet antanut tuon ikäisen olla tabletilla ylipäätään? Omiaan tuhoamaan lapsen luovuuden ja leikkitaidot. Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi, jos jotain sovitaan. Ei vaikka mitä temppuja tekisi. Sinuna pitäisin lasta kiinni niin kauan kunnes rauhoittuu. Samalla juttelisin rauhallisella ja hiljaisella äänellä.

Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä vaan ajaa nurkkaan ja heittää bensaa liekkeihin.

Tabletista vieroittaminen kuulostaa kyllä välttämättömältä tässä tapauksessa, mutta halusin vain kommentoida että haastavienkin lasten kanssa useimmissa asioissa yhdessä ratkaisun etsiminen on toimivampi kuin ehdottoman joustamaton asenne. Ihan jo mallin vuoksi! Ja motivaation.

Erityislasten kanssa juuri joutuukin luomaan rutiinin, josta ei jousteta. Ei minuuttiakaan.

Tosin tässä tapauksessa on vain huono äiti ja padiriippuvainen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole kaikki kohdallaan. Mulla on haastava 5-vuotias, eikä todellakaan tee mitään lasittunein katsein. Raivoissaan saattaa olla ja sen näkee silmistä, että nyt ottaa pannuun. Jos jotain haluaa, niin jankuttaa ja kinuaa. Mistä lapsesi on keksinyt tuollaisen tavan, että satuttaa itseään? Toisekseen pakko kysyä että miksi ihmeessä olet antanut tuon ikäisen olla tabletilla ylipäätään? Omiaan tuhoamaan lapsen luovuuden ja leikkitaidot. Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi, jos jotain sovitaan. Ei vaikka mitä temppuja tekisi. Sinuna pitäisin lasta kiinni niin kauan kunnes rauhoittuu. Samalla juttelisin rauhallisella ja hiljaisella äänellä.

Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä vaan ajaa nurkkaan ja heittää bensaa liekkeihin.

Tabletista vieroittaminen kuulostaa kyllä välttämättömältä tässä tapauksessa, mutta halusin vain kommentoida että haastavienkin lasten kanssa useimmissa asioissa yhdessä ratkaisun etsiminen on toimivampi kuin ehdottoman joustamaton asenne. Ihan jo mallin vuoksi! Ja motivaation.

Erityislasten kanssa juuri joutuukin luomaan rutiinin, josta ei jousteta. Ei minuuttiakaan.

Tosin tässä tapauksessa on vain huono äiti ja padiriippuvainen lapsi.

Arkirutiini on eri asia kuin joustamattomuus konfliktitilanteissa. Liian usein aikuisista itsestään kuoriutuu inttäviä uhmaikäisiä sen sijaan että olisivat valmiita kuuntelemaan tai peräti ennakoimaan niin että lapsella on haastavassa tilanteessa tunne osallisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole kaikki kohdallaan. Mulla on haastava 5-vuotias, eikä todellakaan tee mitään lasittunein katsein. Raivoissaan saattaa olla ja sen näkee silmistä, että nyt ottaa pannuun. Jos jotain haluaa, niin jankuttaa ja kinuaa. Mistä lapsesi on keksinyt tuollaisen tavan, että satuttaa itseään? Toisekseen pakko kysyä että miksi ihmeessä olet antanut tuon ikäisen olla tabletilla ylipäätään? Omiaan tuhoamaan lapsen luovuuden ja leikkitaidot. Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi, jos jotain sovitaan. Ei vaikka mitä temppuja tekisi. Sinuna pitäisin lasta kiinni niin kauan kunnes rauhoittuu. Samalla juttelisin rauhallisella ja hiljaisella äänellä.

Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä vaan ajaa nurkkaan ja heittää bensaa liekkeihin.

Tabletista vieroittaminen kuulostaa kyllä välttämättömältä tässä tapauksessa, mutta halusin vain kommentoida että haastavienkin lasten kanssa useimmissa asioissa yhdessä ratkaisun etsiminen on toimivampi kuin ehdottoman joustamaton asenne. Ihan jo mallin vuoksi! Ja motivaation.

Niin tarkoitinkin että jos jotain esim. Sovitaan niin siitä pidetään kiinni tai jos aikuinen sanoo että hetken päästä syödään, nukkumaan yms. Niin tehdään myös. Jos alat neuvottelemaan, niin saat neuvotella hamaan tappiin asti. En tarkoittanut joustamattomuutta kaikessa. Muutenkin koko perheen kanssa kannattaa pyrkiä yhteistyöhön, eikä periaatteesta oman tahdon mukaiseen toimintaan. En mielestäni kyllä niin kirjoittanutkaan, mutta taisit niin ymmärtää. Ap:lla kun vaikuttaa vain olevan hankaluutta pitää kiinni sovitusta lapsen alkaessa hankalaksi. Vai oletko sitä mieltä että pitäisi vielä neuvotella jos lapsi on ollut 2tuntia tabletilla ja uhkaa repiä kynsinauhansa irti?

Psykologi täällä. Miten muuten menneet ikäkausineuvolat? Vaikea uskoa, että tuo touhu olisi alkanut ihan yllättäen. Kiinnitin huomiota siihen, että ap kuvaili lapsen olleen vauvana "liiankin" helppo ja rauhallinen. Eli ilmeisesti ei ollut vauvana kiinnostunut ihmiskontakteista tai läheisyydestä? Viittaa noiden alustavien tietojen mukaan autismikirjon häiriöön joten kipin kapin yhteys neuvolaan ja sieltä joko teidän paikkakunnan hoitokäytänteiden mukaan joko perheneuvola tai lastenpsykiatria. 

Jos tulee sellainen raivokohtaus, että ette pysty takaamaan lapsen turvallisuutta niin silloin voi mennä päivystykseen. Pääkaupunkiseudulla se on virka-ajan ulkopuolella uudessa lastensairaalassa. Itse en raivokohtauksen tullessa antaisi pädiä vaan katsoisin miten pitkää lapsi jaksaa raivota. Toki veitset yms vaaralliset ja terävät esineet kannattaa kerätä lukolliseen laatikkoon ja laittaa jonnekin piiloon. 

Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.

Nämä tänne tulevat kaikensorttiset kyselyt liittyen terveyteen ovat kyllä suoraansanottuna outoja.

Kai tämäkin vanhempi on nähnyt muita 4,5 6 vuotiaita ja on voinut verrata oman lapsensa käytöstä heihin.

Kyllä samoisin suoralta kädeltä että jos epäilee itsessään jotain sairautta tai on outoja oireita, turha tänne on tulla kyselemään. Ei me mitään lääkäreitä olla 🙄

Ja jos lapsi alkaa vahingoittamaan itseään niin suoralta kädeltä lääkäriin. Ei me täällä mitään diagnoosia lapselle anneta. Kun ei olla psykiatreja.

Kyllä oireilua on täytynyt olla jo pitempään kun on oikein turvahuonekkin laitettu ettei lapsi vahingoita itseään.

Tämän täytyy olla provo.

Vierailija kirjoitti:

Nämä tänne tulevat kaikensorttiset kyselyt liittyen terveyteen ovat kyllä suoraansanottuna outoja.

Kai tämäkin vanhempi on nähnyt muita 4,5 6 vuotiaita ja on voinut verrata oman lapsensa käytöstä heihin.

Kyllä samoisin suoralta kädeltä että jos epäilee itsessään jotain sairautta tai on outoja oireita, turha tänne on tulla kyselemään. Ei me mitään lääkäreitä olla 🙄

Ja jos lapsi alkaa vahingoittamaan itseään niin suoralta kädeltä lääkäriin. Ei me täällä mitään diagnoosia lapselle anneta. Kun ei olla psykiatreja.

Kyllä oireilua on täytynyt olla jo pitempään kun on oikein turvahuonekkin laitettu ettei lapsi vahingoita itseään.

Tämän täytyy olla provo.

Muistan tilanteen kun olin lapsenvahtina äidin tuttavan 6v autisti-lapselle (jotain muitakin poikkeamia oli, en muista mitä, ks. poika kuoli kolmekymppisenä huum eiden yliannostukseen)  Poika uhkasi minua ruokaa laittaessa (olin itse 15v) veitsellä, että jos en anna sokeripurkkia, niin lyö minua veitsellä naamaan. Luojan kiitos siinä saatavilla oli vaan tylppiä voiveitsiä ja selvisin naarmulla. Juoksin ulos talosta naapuriin josta naapurin mies tuli auttamaan ja piti poikaa paikallaan kun tämä riehui. Monta astiaa meni palasiksi kunnes poika rauhoittui ja väitti ettei muista sellaista ollenkaan tapahtuneen (?) Oli todella hämmentynyt ja itkuinen, halasi minua ja pyysi anteeksi. En vieläkään tiedä tajusiko hän koskaan mitä teki. 

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.

Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä tänne tulevat kaikensorttiset kyselyt liittyen terveyteen ovat kyllä suoraansanottuna outoja.

Kai tämäkin vanhempi on nähnyt muita 4,5 6 vuotiaita ja on voinut verrata oman lapsensa käytöstä heihin.

Kyllä samoisin suoralta kädeltä että jos epäilee itsessään jotain sairautta tai on outoja oireita, turha tänne on tulla kyselemään. Ei me mitään lääkäreitä olla 🙄

Ja jos lapsi alkaa vahingoittamaan itseään niin suoralta kädeltä lääkäriin. Ei me täällä mitään diagnoosia lapselle anneta. Kun ei olla psykiatreja.

Kyllä oireilua on täytynyt olla jo pitempään kun on oikein turvahuonekkin laitettu ettei lapsi vahingoita itseään.

Tämän täytyy olla provo.

Muistan tilanteen kun olin lapsenvahtina äidin tuttavan 6v autisti-lapselle (jotain muitakin poikkeamia oli, en muista mitä, ks. poika kuoli kolmekymppisenä huum eiden yliannostukseen)  Poika uhkasi minua ruokaa laittaessa (olin itse 15v) veitsellä, että jos en anna sokeripurkkia, niin lyö minua veitsellä naamaan. Luojan kiitos siinä saatavilla oli vaan tylppiä voiveitsiä ja selvisin naarmulla. Juoksin ulos talosta naapuriin josta naapurin mies tuli auttamaan ja piti poikaa paikallaan kun tämä riehui. Monta astiaa meni palasiksi kunnes poika rauhoittui ja väitti ettei muista sellaista ollenkaan tapahtuneen (?) Oli todella hämmentynyt ja itkuinen, halasi minua ja pyysi anteeksi. En vieläkään tiedä tajusiko hän koskaan mitä teki. 

Huh mikä tilanne! Miten pojan vanhemmat reagoi kun kerroit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.

Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".

Eli ymmärsit tekstini haluamallasi tavalla. Tässä keskustelussa puhutaan kuitenkin 5-vuotiaasta, jonka äidille vastataan. Kommenttini koski tämän keskustelun aloittanutta äitiä, jolla tuntui rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen olevan hankalaa. Sinä taas puhut yleisesti nepsy lapsista. Ehkä sinun pitäisi aloittaa niistä oma keskustelu, jos nepsyistä haluat puhua. Kyllä, puhut ihan asiaa. Tunne kasvatus ja lapsen arvostaminen ovat tärkeitä asioita, mutta tässä aloittajan tilanteessa tekstin perusteella en usko että on niiden puutteesta kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä tänne tulevat kaikensorttiset kyselyt liittyen terveyteen ovat kyllä suoraansanottuna outoja.

Kai tämäkin vanhempi on nähnyt muita 4,5 6 vuotiaita ja on voinut verrata oman lapsensa käytöstä heihin.

Kyllä samoisin suoralta kädeltä että jos epäilee itsessään jotain sairautta tai on outoja oireita, turha tänne on tulla kyselemään. Ei me mitään lääkäreitä olla 🙄

Ja jos lapsi alkaa vahingoittamaan itseään niin suoralta kädeltä lääkäriin. Ei me täällä mitään diagnoosia lapselle anneta. Kun ei olla psykiatreja.

Kyllä oireilua on täytynyt olla jo pitempään kun on oikein turvahuonekkin laitettu ettei lapsi vahingoita itseään.

Tämän täytyy olla provo.

Muistan tilanteen kun olin lapsenvahtina äidin tuttavan 6v autisti-lapselle (jotain muitakin poikkeamia oli, en muista mitä, ks. poika kuoli kolmekymppisenä huum eiden yliannostukseen)  Poika uhkasi minua ruokaa laittaessa (olin itse 15v) veitsellä, että jos en anna sokeripurkkia, niin lyö minua veitsellä naamaan. Luojan kiitos siinä saatavilla oli vaan tylppiä voiveitsiä ja selvisin naarmulla. Juoksin ulos talosta naapuriin josta naapurin mies tuli auttamaan ja piti poikaa paikallaan kun tämä riehui. Monta astiaa meni palasiksi kunnes poika rauhoittui ja väitti ettei muista sellaista ollenkaan tapahtuneen (?) Oli todella hämmentynyt ja itkuinen, halasi minua ja pyysi anteeksi. En vieläkään tiedä tajusiko hän koskaan mitä teki. 

Huh mikä tilanne! Miten pojan vanhemmat reagoi kun kerroit?

Poika lähetettiin jonkinlaiseen valvottuun laitokseen, en muista enää millä nimellä niitä silloin kutsuttiin. Jälkeenpäin kun kävin tervehtimässä niin sellainen vahva "kanaverkko" siinä ympärillä oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.

Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".

Eli ymmärsit tekstini haluamallasi tavalla. Tässä keskustelussa puhutaan kuitenkin 5-vuotiaasta, jonka äidille vastataan. Kommenttini koski tämän keskustelun aloittanutta äitiä, jolla tuntui rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen olevan hankalaa. Sinä taas puhut yleisesti nepsy lapsista. Ehkä sinun pitäisi aloittaa niistä oma keskustelu, jos nepsyistä haluat puhua. Kyllä, puhut ihan asiaa. Tunne kasvatus ja lapsen arvostaminen ovat tärkeitä asioita, mutta tässä aloittajan tilanteessa tekstin perusteella en usko että on niiden puutteesta kyse.

Sinä sanoit: Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi

Minä sanoin: Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä

Tunne-elämän häiriö, jonka taustalla todennäköisesti kiintymyssuhdehäiriö tai/ja varhaisen vuorovaikutuksen häiriö. Nepsypoikkeama myös mahdollinen, jolloin tunnereaktiot ovat voimakkaampia. Ei ole lapselta välttämättä varsinaista uhmaa saati itsetuhoisuutta, vaan koittaa itseä satuttamalla osoittaa, että ettekö huomaa miten paha olo minulla on.. mutta ei ole muita keinoja osoittaa sitä tai siihen ei ole vastattu hänen tarpeitaan vaativalla intensiteetillä.

Perheneuvolaan kannattaa olla yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvitsee enemmän rakkautta!

Tämö tuli mieleen minullekin. Monesti perheissä, joissa on puitteet kohdallaan mutta tunnetasolla ei vastata lapsen tarpeisiin, näkyy lapsilla tällaista käytöstä. Ja etenkin jos on autismia, adhd:ta tai muuta perinnöllistä, se on silloin myös toisessa vanhemmassa tai kummassakin, jotka eivät tästä syystä pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä että ymmärrän kommenttisi että nepsy piirteisten kanssa pitäisi etsiä yhdessä ratkaisuja ja neuvotella, mutta mielestäni voisit käyttää esimerkkejä millaisissa tilanteissa mielestäsi kuuluisi näin tehdä? Nuo nimittäin kuulostavat hienoilta lauseissa, mutta käytännössä 5-vuotias ei tiedä omaa parastaan ja aikuisen pitää melko pitkälti määritellä lapsen tekemiset.

Niitä lapsia on muunkin ikäisiä mutta 5-vuotiaita, ja nepsyjä monenlaisia, puhuin yleisestä asenteesta. Mut ajatellaan vaikka että 5-vuotias ei malttaisi paikallaan istua ruokapöydässä, ja vanhempi vaatisi rauhallista ruokailua. "Sääntöjä pitää noudattaa -vanhempi" jankuttaa asiasta ja esim. poistaa jumppaavan lapsen pöydästä. "Joustava vanhempi" keskustelee (tämä voi pienen lapsen kohdalla olla enemmän havaintojen sanallistamista kuin avoimia kysymyksiä) ennakoivasti ja pyrkii huomioimaan ratkaisussa oman odotuksensa lisäksi lapsen tarpeen. Onko ongelmana se että kroppa ei pysy paikallaan, tuntuuko tuoli kovalta, pyöriikö mielessä ruokailun jälkeiset leikit tai onko pöydässä tylsää tai liikaa hälinää. Auttaisiko ilmatyyny pepun alla? Tai se että lapsella on lupa vaihtaa istuminen rauhalliseen seisomiseen? Tai lapsi voi tarvittaessa kysyä luvan poistua omaan huoneeseen hyppimään ja palata sitten istumaan pöydässä rauhallisesti? Tai haluaako lapsi kertoa niistä leikeistä jotka on mielessä tai voisiko aikuinen auttaa ylläpitämään lapsesta mielenkiintoista ruokapöytäkeskustelua? Auttaako kuulonsuojaimet rauhoittumaan varsinkin iltapalalla? Näitä kaikkia vaihtoehtoja ei tietenkään tykitetä 5-vuotiaalle tai edellytetä hänen keksivän ratkaisua, mutta asenne on "mietitään yhdessä mikä auttaisi sinua olemaan pöydässä tavalla jolla saat itse syötyä ja muilla on ruokarauha" vrt. "pöydässä istutaan paikallaan ja tämän suhteen kun olen riittävän tiukka niin kyllä se oppii!".

Eli ymmärsit tekstini haluamallasi tavalla. Tässä keskustelussa puhutaan kuitenkin 5-vuotiaasta, jonka äidille vastataan. Kommenttini koski tämän keskustelun aloittanutta äitiä, jolla tuntui rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen olevan hankalaa. Sinä taas puhut yleisesti nepsy lapsista. Ehkä sinun pitäisi aloittaa niistä oma keskustelu, jos nepsyistä haluat puhua. Kyllä, puhut ihan asiaa. Tunne kasvatus ja lapsen arvostaminen ovat tärkeitä asioita, mutta tässä aloittajan tilanteessa tekstin perusteella en usko että on niiden puutteesta kyse.

Sinä sanoit: Itse myös ajattelen että mitä haastavampi lapsi, niin sitä pitävämmät säännöt. Tuumaakaan ei pidä itse antaa periksi

Minä sanoin: Kun puhutaan uhmakkaista, haastavista lapsista, vain välttämättömät säännöt ovat kiveen kirjoitettu. Joustamattomuus noin yleisesti ottaen ei paranna nepsy-erityisiä tai käytöshäiriöisiä

Määrittelinkö säännöt? En. Tarkoitin niillä nimen omaan sitä, että jos vanhempi sanoo että lopettele leikit, niin lähdetään kohta ulos. Niin näin myös tehdään. En sanonut, että ole tunteeton ja natsimutsi joka jyrää ja huutaa kaiket päivät. Eli väännetään rautalangasta: puhun juurikin niistä välttämättömistä säännöistä. En mielivaltaisista, vaan semmoisista joilla on merkitystä. Sinä keksit sen, että tarkoitin joustamattomuutta ja takerruit siihen. En enää tiedä miten voin selkeämmin kirjoittaa, etten ole joustamaton vanhempi, enkä toivo että kukaan muukaan on. Enempää en kanssasi jaksa vääntää, koska tämä ei johda mihinkään. Jankkaat samaa.