Onko epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä paha?

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä tai useimmiten ole paha ihminen mutta tuottaa paljon pahaa ympärilleen.

Paljon pahaa tuottavan ihmisen paikka on lukkojen takana.

Jumala huku.tti maailman pahojen ihmisten takia.

Vähän epäilen koko epävakauden "olemassaoloa". Minulla on sisko, joka on luonteeltaan erittäin samanlainen kuin minä, äitikin ihmettelee aina miten voimme olla niin samanlaisia. Hänellä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus. Kun itse olen puhunut psykologille ja näistä asioista tietäville ystävilleni, että olisikohan minullakin epävakaa persoonallisuus, niin he eivät ole suhtautuneet ajatukseeni vakavasti vaan ovat pitäneet sitä hyvin epätodennäköisenä minun kohdallani. Tämä tuntuu kummallselta yhtälöltä.

Vierailija kirjoitti:

Vähän epäilen koko epävakauden "olemassaoloa". Minulla on sisko, joka on luonteeltaan erittäin samanlainen kuin minä, äitikin ihmettelee aina miten voimme olla niin samanlaisia. Hänellä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus. Kun itse olen puhunut psykologille ja näistä asioista tietäville ystävilleni, että olisikohan minullakin epävakaa persoonallisuus, niin he eivät ole suhtautuneet ajatukseeni vakavasti vaan ovat pitäneet sitä hyvin epätodennäköisenä minun kohdallani. Tämä tuntuu kummallselta yhtälöltä.

Jos sinulla on paha olo ,puratko sen muihin?

Oletko menettänyt ystäviä sanomistesi takia?

ap

Vain teot merkitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ihanista vastauksista.

Silti moni m.urhaa ja on miel eltäänsair as=paha

Eli se että kadun= ei paha

Toivoisin että en katuisi, koska syyllisyys tekee elämästä helv ettiä.

en onneksi räjähdä tutuille, vaan tuntemattomille.

Olen poistanut itseni sosiaalisesta mediasta, mutta koska asun suomessa ..asiat leviävät silti.

en tiedä kauanko jaksan syyllisyyden tunnetta.

Olen pilannut välit mm omaan siskoon, äitiin ja sukulaisiin.

Mies on katsellut mua 30 vuotta.

Miten pilannut?

En osaa antaa muuta neuvoa kuin se, että päästät irti turhasta syyllisyydestä- se ei muuta mitään, mutta siitä päästäminen ei myöskään ole sama asia kuin oikeutus- sairauden tai muun syyn varjolla.

Syyllisyys kuitenkin aiheuttaa negatiivisen kehän: ja lopulta syyllistyt jo siitä, että syyllistyt.

Vaikka et kokisi oikeutta olemaan kokematta syyllisyyttä, niin siitä irtipääseminen on edellytyksenä omalle hyvinvoinnillesi ja kun voit itse paremmin, toimit luultavasti myös muita kohtaan paremmin, jolloin ei tarvitse enää tuntea syyllisyyttä niin helposti ja ylipäätään suhteellisuuden taju paranee, jolloin kaikki ei mene samalla tavalla ihon alle ja aiheuta syyllisyyttä ja häpeää.

sanoin siskolleni:

miten kehtaat  antaa kuolevan miehen maksaa  oman ja lapsesi ulkomaanmatkan

kaikissa kuvissa hymyilet onnellisena ja mies ei.

erosivat pari viikkoa matkan jälkeen

Uskotko, että eron syynä oli sanomisesi? Jos oli, ei liitto lienee kovin kestävällä pohjalla.

Mutta kuten sanoin, syyllisyys ja häpeä kuormittavat ja pitävät yllä raivakohtauksia ja huonoakäytöstä jne. Et voi muuttaa menneitä, mutta voit opetella suhtautumaan itseesi hyväksyvämmin ja kun se alkaa tapahtua, myös muut huomaavat muutoksen.

Vierailija kirjoitti:

Vähän epäilen koko epävakauden "olemassaoloa". Minulla on sisko, joka on luonteeltaan erittäin samanlainen kuin minä, äitikin ihmettelee aina miten voimme olla niin samanlaisia. Hänellä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus. Kun itse olen puhunut psykologille ja näistä asioista tietäville ystävilleni, että olisikohan minullakin epävakaa persoonallisuus, niin he eivät ole suhtautuneet ajatukseeni vakavasti vaan ovat pitäneet sitä hyvin epätodennäköisenä minun kohdallani. Tämä tuntuu kummallselta yhtälöltä.

Persoonallisuushäiriö-dg;t on aika kyseenalaisia psykologiankin kantilta.

Käytännössä on mahdoton erottaa, mitkä piirteet ovat synnynnäistä temperamenttia ja mitkä taas lapsuudenästa/nuoruudesta aiheutuneita häiriöitä. Diagnoosit jaellaan sen mukaan kokeeko henkilö/henkilön läheiset ongelmaa tämän käytöksestä.

Täällä kans epävakaa ja tutulta kuullostaa ajatuksesi, syyllisyyden tunteet jne. Itse meinaan unohtaa kaiken sen hyvän mitä minussa on, haasteet jyräävät aina yli ja ajattelen miten turha, hyödytön, laiska, ilkeä olen. Kärsin itsekin tästä. Opettelen elämään vakaammin.

Hyvyys ja pahuus ei ole niin mustavalkoista. Sisimmässään hyvääkin tahtovat tekevät joskus asioita, joita eivät suurimman osan ajasta voisi tehdä. Kuitenkin loppujen lopuksi muiden kannalta teot ratkaisevat enemmän kuin aikomukset ja katumisen määrä.

Olen itse myös käyttäytynyt ikävästi muita kohtaan enkä ymmärrä syytä siihen, koska nämä ikävät asiat ovat täysin arvojani vastaan. Kyseessä voi olla todella lyhyt hetki, ihan vain pari sekuntia tai puoli minuuttia, mutta senkin aikana ehtii käyttäytyä järkyttävästi. Vaikka suurimman osan ajasta olen hyväntahtoinen, rauhallinen ja harmiton, niin nuo pahat asiat eivät katoa mihinkään. Mikään itsepohdiskelu ja parempien toimintatapojen suunnittelu ei ole vienyt äkkipikaisuuttani mihinkään. Luulisi että on itsestään selvää, että voi olla kunnollinen ihminen, jos vain niin päättää, mutta on huolestuttavaa huomata, että se ei menekään niin. Ettei voi hallita itseään joinakin hetkinä ollenkaan. Tällä hetkellä en tiedä muuta ratkaisua kuin ihmisten välttely.

Mulla diagnosoitiin epävakaa, mutta olinkin oikeasti autisti. Epävakaa harvemmin häpeää käytöstään, kuten minä tein. Minulla ns. melttarit ja liika suorapuheisuus sekoitettiin epävakaaseen käytökseen. Tiedän oikeasti mistä puhun, sillä yksi nykyään entinen ystäväni oli epävakaa. Aivan älyttömän raskasta seuraa. Saattoi yhtäkkiä saada kamalan raivarin ja minuutin päästä olla ihan normaali. Harrasti myös irtosuhteita ja päihteitä. 

Et ole paha! Mm. raivokohtauksen ja muiden loukkaamisen aiheuttama syyllisyys on hyvä merkki vaikka koetkin sen häpeän ja syyllisyyden potenssiin sata. Epävakauteen on hyvää hoitoa ja ennuste nykyään hyvä. Kovaa työtä joutuu kyllä tekemään, koska vain itse pystyt muuttamaan toimintatapojasi, joskin apua tarvitset siihen paljon. Lääkkeillä voidaan helpottaa jonkin verran impulsiivisuutta ja ahdistusta, mutta ne eivät paranna eivätkä tuo sinulle sitä tunteensäätelyä, joka syystä tai toisesta on jäänyt hatarammaksi kuin muilla.

Tutustu DKT-terapiamuotoon ja yritä tk:n (jos omassa tk:ssa on psykiatrin konsultaatiomahdollisuus), psykan polin tai yksityisen kautta päästä psykoterapiaan, jossa hyödynnetään DKT-ajatusta tai varsinaiseen DKT-hoitomuotoon, jota monet psykiatrian polut tarjoavat. Viisas mieli - kirja on erinomainen, tosin usein esimerkiksi kirjastoista loppuun varattu. Duodecimin nettikirjakaupasta sitä saa myös.

T. epävakaita työssään tapaava

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sain tuon diagnoosin joskus 21-22v. Meno oli silloin aika haipakkaa, join paljon, petin miesystävää, myin itseäni. Nyt olen 32v, elämä tasaantunut huomattavasti. On kiva työ, kiva asunto, hyviä ystäviä ja terveellinen elämä. Kypsyminen ja itsensä kanssa työskentely auttaa, minulla viimeisen palasen loksautti kohdalleen Voxra. 

Välillä toki pelottaa, että mitä jos se epävakaisuus nostaa sieltä taas päätään ja pilaan asiani, mutta toisaalta olen luottavainen tulevaisuuteen ja itseeni. Kaikki ne toilailut, itsetuhoamiset ja myrskyt opettivat kantapään kautta monen monia asioita. Rajojen vetämisen oppiminen on tärkeää. Siis ei vain omien rajojen, vaan muiden rajojen tunnistaminen ja niiden kunnioittaminen myös.

Kunnioita itseäsi ja kunnioita muita, se on mun mottoni nykyään. Tiedosta, että ne tunteet mitä tulee, ovat sua suojelemassa, mutta se miten ne sua suojelee on vähän kuin huonosti koulutettu koira. Se ylireagoi ja tekee puolustusvimmassaan enemmän pahaa kuin hyvää. Miten lähestyisit sellaista koiraa? Miten kouluttaisit sitä?

olen 53 vuotias , syönyt venxlaxinia 6 vuotta, mutta se ei auta

rauhoittavia en saa

olen yrittänyt kouluttautua, mutta vanha koira ei vaan näköjään opi..

Miksi syödä turhaan noita psyykenlääkkeitä epävakauteen, kun ne eivät auta mitään. Itse olen lopettanut kaikki. Olen myös erityisherkkä kaikelle ja kaikille. Elämä on ihan vittumaista, joskus on ok hetkiä, mutta enimmäkseen tunteiden ja tuntemusten vuoristorataa. Joskus tekis mieli tappaa joku kusipää. Toivottavasti en sitä tee, mutta varma en ole.

Vierailija kirjoitti:

Hyvyys ja pahuus ei ole niin mustavalkoista. Sisimmässään hyvääkin tahtovat tekevät joskus asioita, joita eivät suurimman osan ajasta voisi tehdä. Kuitenkin loppujen lopuksi muiden kannalta teot ratkaisevat enemmän kuin aikomukset ja katumisen määrä.

Olen itse myös käyttäytynyt ikävästi muita kohtaan enkä ymmärrä syytä siihen, koska nämä ikävät asiat ovat täysin arvojani vastaan. Kyseessä voi olla todella lyhyt hetki, ihan vain pari sekuntia tai puoli minuuttia, mutta senkin aikana ehtii käyttäytyä järkyttävästi. Vaikka suurimman osan ajasta olen hyväntahtoinen, rauhallinen ja harmiton, niin nuo pahat asiat eivät katoa mihinkään. Mikään itsepohdiskelu ja parempien toimintatapojen suunnittelu ei ole vienyt äkkipikaisuuttani mihinkään. Luulisi että on itsestään selvää, että voi olla kunnollinen ihminen, jos vain niin päättää, mutta on huolestuttavaa huomata, että se ei menekään niin. Ettei voi hallita itseään joinakin hetkinä ollenkaan. Tällä hetkellä en tiedä muuta ratkaisua kuin ihmisten välttely.

Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Ongelmaan on todella vaikea keksiä ratkaisua, koska kyse ei ole mistään asenneongelmasta, vaan siitä että kontrolli todella katoaa hetkeksi eikä sille mahda yhtikäs mitään. Varsinkaan, kun noita tilanteita ei voi ennakoida.

Ei. Epävakaa kokee itsensä usein pahana.

Vierailija kirjoitti:

Mulla diagnosoitiin epävakaa, mutta olinkin oikeasti autisti. Epävakaa harvemmin häpeää käytöstään, kuten minä tein. Minulla ns. melttarit ja liika suorapuheisuus sekoitettiin epävakaaseen käytökseen. Tiedän oikeasti mistä puhun, sillä yksi nykyään entinen ystäväni oli epävakaa. Aivan älyttömän raskasta seuraa. Saattoi yhtäkkiä saada kamalan raivarin ja minuutin päästä olla ihan normaali. Harrasti myös irtosuhteita ja päihteitä. 

Itse asiassa olet väärässä. Epävakaa häpeää usein käytöstä. Sairastan itse häiriötä ja kilahdusten jälkeinen häpeä on suurin syy siihen, miksi näiden jälkeen aina romahdan. Tämä on ihan tyypillistä epävakaille.

Paha on väärä sana. Tunteiden ja käytöksen säätelytaidot jääneet vaillinaisiksi. Näitä voi treenata vielä aikuisenakin, ettei mene tolaltaan jokaisesta vastoinkäymisestä. Yritä saada lähete dialektiseen käyttäytymisterapiaan (DKT). Se on tehokkain tapa hoitaa epävakaata persoonallisuushäiriötä, ja jos motivaatio on kohdillaan se voi auttaa todella paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvyys ja pahuus ei ole niin mustavalkoista. Sisimmässään hyvääkin tahtovat tekevät joskus asioita, joita eivät suurimman osan ajasta voisi tehdä. Kuitenkin loppujen lopuksi muiden kannalta teot ratkaisevat enemmän kuin aikomukset ja katumisen määrä.

Olen itse myös käyttäytynyt ikävästi muita kohtaan enkä ymmärrä syytä siihen, koska nämä ikävät asiat ovat täysin arvojani vastaan. Kyseessä voi olla todella lyhyt hetki, ihan vain pari sekuntia tai puoli minuuttia, mutta senkin aikana ehtii käyttäytyä järkyttävästi. Vaikka suurimman osan ajasta olen hyväntahtoinen, rauhallinen ja harmiton, niin nuo pahat asiat eivät katoa mihinkään. Mikään itsepohdiskelu ja parempien toimintatapojen suunnittelu ei ole vienyt äkkipikaisuuttani mihinkään. Luulisi että on itsestään selvää, että voi olla kunnollinen ihminen, jos vain niin päättää, mutta on huolestuttavaa huomata, että se ei menekään niin. Ettei voi hallita itseään joinakin hetkinä ollenkaan. Tällä hetkellä en tiedä muuta ratkaisua kuin ihmisten välttely.

Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Ongelmaan on todella vaikea keksiä ratkaisua, koska kyse ei ole mistään asenneongelmasta, vaan siitä että kontrolli todella katoaa hetkeksi eikä sille mahda yhtikäs mitään. Varsinkaan, kun noita tilanteita ei voi ennakoida.

Minulla ei ollut nuorena tuollaisia ongelmia, vaan ne alkoivat vasta vähän alle kolmekymppisenä. En tiedä miksi vasta silloin. No, kaikkea ei koskaan voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Paha on väärä sana. Tunteiden ja käytöksen säätelytaidot jääneet vaillinaisiksi. Näitä voi treenata vielä aikuisenakin, ettei mene tolaltaan jokaisesta vastoinkäymisestä. Yritä saada lähete dialektiseen käyttäytymisterapiaan (DKT). Se on tehokkain tapa hoitaa epävakaata persoonallisuushäiriötä, ja jos motivaatio on kohdillaan se voi auttaa todella paljon.

Tämän terapian kehitti uskovainen, jonka parantuminen alkoi kun: risti loimusi silmissään kultaisena kirkossa. se oli hetki kun hän alkoi rakastaa itseään.

Itse inhoan uskontoa henk.koht syistä..vakuuta miten tämmöinen huruakan terapia todella auttaa??

toi DTK terapiaa tyrkyttävä on uskis,myönnä että olet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän epäilen koko epävakauden "olemassaoloa". Minulla on sisko, joka on luonteeltaan erittäin samanlainen kuin minä, äitikin ihmettelee aina miten voimme olla niin samanlaisia. Hänellä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus. Kun itse olen puhunut psykologille ja näistä asioista tietäville ystävilleni, että olisikohan minullakin epävakaa persoonallisuus, niin he eivät ole suhtautuneet ajatukseeni vakavasti vaan ovat pitäneet sitä hyvin epätodennäköisenä minun kohdallani. Tämä tuntuu kummallselta yhtälöltä.

Jos sinulla on paha olo ,puratko sen muihin?

Oletko menettänyt ystäviä sanomistesi takia?

ap

En oikein tiedä. Kallistun enemmän sille puolelle, että en.