Mikä vaivaa vanhempaa joka on jatkuvasti ongelmissa? Eikä pysty ottamaan vastuuta itsestään? Seura on ahdistavaa.

Asia on niin monisävytteinen ja raskas, että tahdon kirjoittaa. Miten ihminen voi olla ongelmissa koko ikänsä suostumatta hakemaan apua? En ymmärrä häntä tai toimintansa päämäärää.
Olenko ahdistunut äitini vuoksi turhasta?

Ymmärtääkseni hänellä on ollut aina vaikeuksia mielenterveyden kanssa ja joskus joutunut siitä myös sairaalaankin levolle. Oli hyvä juttu, että sai silloin apua, jota ei ole luultavasti sen jälkeen ottanut vastaan.

Vuosien sekoilut, impulsiivisuus ja alkoholismi on edelleen läsnä ja minusta on tuntunut jo monta vuotta, että hakee elämäntavallaan kieroutuneesti sympatiaa.
Kun olin lapsi niin ajeli humalapäissään autolla, haastoi riitaa dramaattiseen sävyyn paikkaolijoiden kanssa, käyttäytyi aika holtittomasti muutenkin esimerkiksi tuhlaili rahojaan tai oli aika estoton seksuaalisesti.
Esimerkiksi saattoi harrastaa seksiä randomin kanssa vieressäni kun olin nukahtanut sänkyynsä sillä välin kun oli viihteellä. Tämä kaikki siis kun ryyppäsi.
Toisaalta oli muutenkin todella risiriitainen persoona. Joskus rakasti, joskus inhosi. Paha ja hyvä vaihteli.
Rajoja ei oikeastaan ole ollut minulla koskaan, ei kyennnyt eikä riittänyt voimat kai kasvatukseen.

Alkoholismi on edelleen ongelma.

Kun on selvinpäin ei puhu juuri mistään asioista tai ongelmista muuta kun pintapuolisesti.
Koko ajan on auto rikki, rahaa ei ole, paikat on kipeenä, mitään ei ole ja jotenkin kuulemma pärjäilee. Huokailee, on vainoharhaisen oloinen ja todella uupunut.
Hän edelleen huolehtii perheenjäsenestään(vaikea sairaus) joka asuu äitini luona ja saa sitä kautta osakseen myötätuntoa, tottakai. Onhan se raskasta hoitaa aikuista ihmistä. Se on hänelle vaikea asia. Todella raskas mutta ei myöskään suostu muihin kompromisseihin ja haluaa hoidettavan asuvan luonaan vaikka kertoo kärsivänsä. Toisaalta en ole aina ihan varma kannattaako sairaan ihmisen olla hänen luonaan. Siinä on jotain epämääräistä ja ristiriitaista.

Mielestäni ongelma on, että hän hoitaa muita ja antaa kuvan, että pärjäilee mutta ihan kaikesta huomaa ettei ole kunnossa. Hänen päänsä sisälle ei vain pääse ja vaikka huomaan, että on todella pelottavan jopa psykoottisen oloinen välillä niin mistään ei saa otetta. Harhailee sitten yksinään, ilmapiiri on raskas ja uuvuttava kun siellä käy ja on lähes kuin ihmisraunio. Soittelee ja kyselee ihmeellisiä tai keskustelun aiheesta ei oikein saa selvää tai se muuttuu kesken lauseen.
Toisena päivänä voikin olla taas hyvin toimintakykyinen ja normaalin oloinen.

On siis hyvin hämmentävää olla ihmisen kanssa joka toimii oudosti. Kierre on jatkuva.
Kuluu enemmän alkoholia (sekoilee, pelaa rahansa, haastaa riitaa tai hakee myötätuntoa), vaikuttaa normaalilta ja tekee töitä mutta edelleen juopottelee kun aika sallii, alkaa olemaan väsynyt ja masentunut sekä huolissaan esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta ja sitten tulee tämä outouden huippu kun vaikuttaa lievästi psykoottiselta tai siltä, ettei ole tässä maailmassa eikä missään ole päätä eikä häntää.

Aina kuitenkin pitäisi ymmärtää ja olla kuin mitään ei olisi, mistään ei juuri keskustella sen syvällisemmin.
Kun on normaalimpi niin on kyllä ihan hyvä ihminen ja auttavainenkin mutta päätä ihan särkee kun ei saa selvää ihmisestä ja näkee kuinka painava ja tuskainen sisäinen maailmansa on.

Olipa vaikea aihe kirjottaa kun ei itsekkään ymmärrä mikä se todellinen ongelma tässä on.
Ehkä pitäisi lopettaa hänen elämänsä miettiminen mutta toisinaan pulpahtelee pintaan kysymyksiä.