Auttakaapa miestä ymmärtämään naisen logiikkaa
Tarvitsen apuanne tulkitsemaan naisen logiikkaa.
Tilanne se, että tapasin n. 4 kuukautta sitten erään naisen, jonka kanssa vietimme illan ja yön yhdessä (emme edenneet edes seksiin).
Minä olen sinkkumies (eronnut) ja hänellä myös samanlainen tausta, eli ero joskus aikoja sitten jo.
Viestittelimme hieman tuon ainoan tapaamisen jälkeen, mutta tulin siihen tulokseen, että olemme niin erilaisia, etten halua ottaa ns. seuraavia askelia, vaan katsoin parhaaksi lopettaa asian ennenkuin mitään edes oikeastaan alkaakaan.
Lopetimme yhteydenpidon siinä ymmärryksessä, että asia olisi selvä. Meni muutama kuukausi ja sain tekstiviestin puhelimeeni häneltä. Tänään tuli soitto (olin töissä) ja vastaajaan oli jätetty viesti "hei, olette lähdössä alpeille kuten keskustelitte, ja tulen hoitamaan kotianne kuten sovittiin sillä välin."
Eli tämä antaa minulle kuvan kuin hän kuvittelisi, että minä olisin parisuhteessa ja pettämässä vaimoani ja ymmärrän viestin jotenkin niin, että hän haluaisi satuttaa kuviteltua suhdettani. Olen sinkku, kuten sanottua, enkä ole ollut missään suhteissa tänä aikana kun häneen tutustuin, enkä sen jälkeenkään tänä aikana.
Miten tämän homman saisi loppumaan niin, että molemmat yhteisymmärryksessä jatkaisivat omia polkujaan?
Alan näkemään jo skenaarioita, joissa saan vielä muutaman kuukaudenkin päästä jatkuvia yhteydenottoja häneltä. Tällaista en missään nimessä halua. Haluan, että hän jatkaa omaa elämäänsä.
Ymmärtääkseni en ole loukannut häntä millään tavalla. Olen vain ymmällä päästäni.
Kommentit (84)
[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 09:38"]
Ap, mikä on naisen ammatti ?
[/quote]
hoitoalalla
terveisin,
ap
Hyvä, että sait asian selvitettyä. Mutta silti, sinä ap itse tässä teit kyllä kärpäsestä härkäsen. Ota vähän rennonpi asenne elämään, kyllä se siitä.
Tämähän on tämä sama trollaaja joka pyörii myös S24:ssa. Näissä tarinoissa on usein sama juoni: nainen tekee jotain täysin normaalia, vaikka pieraisee, ja ap tulkitsee sen kuin se olisi jotain äärimmäisen noloa ja hävettävää.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 11:36"]
Siis ihan selkeästi väärä numero. Vai mitä siinä tekstarissa sitten oli?
[/quote]
vastaan vielä parille uteliaalle - tekstarissa oli 'tämä on (naisen nimi):n numero'.
terveisin,
ap