Huoh. Miten selittää lapsille, että isä joutuu vankilaan?
Lasten isä (emme asu yhdessä) sai kuin saikin sitten hovista vahvistetun tuomion. Siis hovi vahvisti käräjäoikeuden tuomion.
Kahdeksan kuukautta vankeutta, alkaa tammikuussa.
Lapset tapaavat isäänsä joka viikko, eilenkin 9v poika oli luistelemassa isänsä kanssa 3 tuntia. Ja joka toinen viikonloppu ovat isällään. Viimeksi molemmilla (tytär 8v) oli mukanaan kaverit isänsä luona yökylässä.
Siis ihan totaalinen malli-isä.
Miten selitetään lapsille että isä joutuu vankilaan 8 kuukaudeksi? Siis ei voi olla lasten kanssa sinä aikana?
Valehdellaanko ulkomaanmatkasta?
Ei voida kai tapaamaankaan mennä.
Kamalan raskas asia lasten kantaa.
Ja isän myös, hän on aivan maassa, vaikka tämä olikin odotettu tulos.
Asiaa on vatvottu oikeudessa lähes 4 vuotta, joten siksikin tämä on kurjaa.
Isällä on nyt hyväpalkkainen vakityöpaikka, ollut jo 3v., se yksi kiinnijääminen riitti silloin.
Työnantaja on luvannut pitää työpaikan, ja hyväksyy myös tietyt etätyöt joita avovankilassa voidaan järjestää.
Mutta lasten kannalta asia on kuitenkin sellainen, että isä joutuu nyt kauas toiselle paikkakunnalle.
:(
Ei oikein ole joulumieltä.
Kommentit (59)
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 13:09"]
Malli-isä ei joudu vankilaan! Valeheella on lyhyet jäljet eli jos sille linjalle lähdet että valehtele niin jäät siitä joskus kiinni. Voi olla että lastenkin kaverit ovat nyt entisiä kavereita. Jos minun lapset olisivat olleet yökylässä sellaisen luonna joka tietäisi joutuvansa vankilaan niin olisi entisiä kavereita!
[/quote]
Vanhempien teot eivät ole lasten syytä, tämä on hyvä aikuisten muistaa muissakin tilanteissa. Sulkemalla hankalassa tilanteessa olevat lapset ryhmän ulkopuolelle aikuiset saattavat aiheuttaa syyttömälle lapselle pitkäaikaiset seuraukset.

Juuri tällaisten ihmisten takia totuutta ei kannata lapsille kertoa. Sitä vähemmän leivää asia lähipiirissänne ja sitä vähemmän lapsenne saavat kärsiä isänsä tekemästä rikoksesta. Sanotte että isä on pitkällä reissulla.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 13:19"]
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 13:09"]
Malli-isä ei joudu vankilaan! Valeheella on lyhyet jäljet eli jos sille linjalle lähdet että valehtele niin jäät siitä joskus kiinni. Voi olla että lastenkin kaverit ovat nyt entisiä kavereita. Jos minun lapset olisivat olleet yökylässä sellaisen luonna joka tietäisi joutuvansa vankilaan niin olisi entisiä kavereita!
[/quote]
Vanhempien teot eivät ole lasten syytä, tämä on hyvä aikuisten muistaa muissakin tilanteissa. Sulkemalla hankalassa tilanteessa olevat lapset ryhmän ulkopuolelle aikuiset saattavat aiheuttaa syyttömälle lapselle pitkäaikaiset seuraukset.
[/quote]
Jos lapseni olisi ollut yökylässä miehen luona joka joutuu kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan on tuomio silloin vähintään 24 kuukautta. Sellainen tuomio tulee raiskauksesta, pahoinpitelystä tms. Pitäisin todellakin jatkossa etäisyyttä sellaiseen mieheen koska en voisi luottaa että lapsenikaan olisivat turvassa sellaisen ihmisen läehettyvillä! Tuskin olisivat olleet yökylässäkään turvassa!
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 09:50"]
Entä miten selität teon uhrille ja hänen läheisilleen?
[/quote]
Mille uhrille? Eihän me edes tiedetä, millaisesta rikoksesta on kyse.
Lapsille selittämisen kannalta on mun mielestä aika olennaista, onko isä oikeasti tehnyt jotain väärää, joka vahingoittaa toisia, vai onko kyse jostain kannabiskaupasta tjsp.
Kannabiskauppako ei vahingoita ketään..
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 13:22"]
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 13:19"]
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 13:09"]
Malli-isä ei joudu vankilaan! Valeheella on lyhyet jäljet eli jos sille linjalle lähdet että valehtele niin jäät siitä joskus kiinni. Voi olla että lastenkin kaverit ovat nyt entisiä kavereita. Jos minun lapset olisivat olleet yökylässä sellaisen luonna joka tietäisi joutuvansa vankilaan niin olisi entisiä kavereita!
[/quote]
Vanhempien teot eivät ole lasten syytä, tämä on hyvä aikuisten muistaa muissakin tilanteissa. Sulkemalla hankalassa tilanteessa olevat lapset ryhmän ulkopuolelle aikuiset saattavat aiheuttaa syyttömälle lapselle pitkäaikaiset seuraukset.
[/quote]
Jos lapseni olisi ollut yökylässä miehen luona joka joutuu kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan on tuomio silloin vähintään 24 kuukautta. Sellainen tuomio tulee raiskauksesta, pahoinpitelystä tms. Pitäisin todellakin jatkossa etäisyyttä sellaiseen mieheen koska en voisi luottaa että lapsenikaan olisivat turvassa sellaisen ihmisen läehettyvillä! Tuskin olisivat olleet yökylässäkään turvassa!
[/quote]
Kyse ei ole yökyläilystä tuomitun luona, tuskin kukaan antaa lapsiaan tuntemattoman rikollisen luo yöksi. Mutta tuleeko kavereista isän tuomion jälkeen entisiä kavereita? Saako yökyläillä lasten kotona äidin luona? Tuomitaanko lapsetkin isänsä rikoksesta? Minusta ei kuulu tuomita.

Muttakun niin se vaan menee että tässä mailmassa on tärkeileviä vanhempia "meidän perhe on niin täydellinen ja meidän lapsi tekee sitä ja tätä" jotka pistävät tollaset jutut liikkellee ja vielä vähän muunteleekin. Sitten yhtäkkiä koko lapsen luokka tietää että kyseisen lapsen isä on vankilassa. VAIKKA SEN EI TODELLA PITÄISI MENNÄ NIIN.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 13:28"]
Kannabiskauppako ei vahingoita ketään..
[/quote]
No siinä ei kyllä ketään vastoin tahtoaan vahingoiteta, kyllä se on uhriton rikos (se, että joku vapaaehtoisesti ostaa kannabista ei tee hänestä uhria, vaan Suomessa rikollisen). Kyllä mulle ihminen joka pahoinpitelee tai tappaa tai raiskaa on aika eri viivalla kuin joku pilviveikko.
Tottakai lapsen kanssa olevat ihmiset tulevat tietämään, että isä on vankilassa. Ja aivan varmasti tästä aiheutuu kyräilyä, hankaloituneita kaverisuhteita ja vieroksuntaa. Näin se elämässä valitettavasti menee.
Mutta totuus on, että isä on vankilassa. Myös lapsi, vaikka väärinhän se tietenkin on, joutuu kantamaan tästä aiheutuneita seurauksia. On vanhempien tehtävä edes yrittää hoitaa tilanne oikein eli kertoa rehellisesti, mutta lapsen ikätason mukaisesti, mitä on tapahtunut. Ihmiset joka tapauksessa tulevat tietämään vankilareissusta ja lapsi kuulee sitten heiltä tai vielä pahempaa, kuulee aikuisena ja luottamus omaan lapsuuteen ja vanhempiinsa menee.
Rehellisyys, vaikka se tekisikin kipeää, on hyvä asia. Lapsella on oikeus tietää, mitä hänen lähipiirissään tapahtuu. Isän vankilareissu on niin iso asia, että se vaikuttaa lapseen, vaikka totuutta hänelle ei kerrottaisiinkaan.
kiva ku lasta ruvetaan kiusaamaan siitä et isä on vankilas
lapsen maailman kuva vääristyy ja se rupee puolustaan isäänsä ja ajattelee supermiehenä ja EHKÄ on itsekin vankilassa myöhemmin.
Ei lapsia aikuisten maailmaan kiitos!
Jos lapsi on yli 10 voi kertoa
ja kannabiskaupasta kirjoittanut olen samaa mieltä. Vaikkei siihen kukaan kuole nii se isä tai äiti joka vankilaan siitä joutuu ei näe lapsiaan hetkeen. Toki äidit saa ottaa lapset mukaan vankilaan.
Ap tässä.
Nimenomaan voisimme olla kertomatta. Ja se houkuttelisi koska juuri sellaisia kaiken parhaiten tietäviä ilkeitä ihmisiä on maailma täys. Siis sellaisia jotka leimaavat ja juoruavat ja kieltävät lapsiaan leikkimästä meillä ja toisinpäin.
Taitaa se kahdeksan kuukautta olla puolitettavissa, mutta sitähän ei tässä vaiheessa tiedä. Kyse oli törkeästä kavalluksesta, uhri oli firma. Rajoja mies on maksanut takaisin käräjäoikeuden tuomion jälkeen palkastaan koko ajan. Siis ulosottoon, sieltähän niitä otetaan kun ei tuomitulla ole rahaa.
Joka tapauksessa mies asuu läheisessä kaupungissa, ajomatkaa meille n 35-50 min, rippuen ajokelistä.
Lasten kaverit ovat saaneet mennä yökylään lasten isän luokse kun olen kysynyt, saavatko mennä. Ovat siis nähneet lasten isän vanhempainilloissa ja joskus jossakin fudisotteluissa, eli ei ihan tuntematon heille ole.
Mutta varmasti on niin tuntematon, että saataisi tämä ehkä hyvällä tuurilla pidettyä salassa...
Kyllä. Säälin lasten isää. Firma nykkii rahojaan takaisin helvetinmoisella korolla ja isä joutuu istumaan kahdeksaksi kuukaudeksi. Mutta joo, teki väärin. Muta silti.
Sydäntä kuristaa kun ajattelen lapsia.
Olen kallistumassa salailun puolelle. Isdä taitaa lähteä työmatkalle. Ja jos, JOS, tuomio lyhenee, sittenhän ilo on sitä suurempi.
Asianajajan mukaan hän olisi "varovaisen optimistinen mitä tulee tuomion lyhenemiseen"; eli ei tarvitsisi istua koko aikaa.
Silti tämä on järisyttävää, vaikka emme olekaan enää yhdessä.
Ajattelen lapsia.
Tätä ei toivoisi kenellekään, ei kenellekään.
Ja ne jotka nyt kokevat suurta himoa syyttää "mitä teki, itsepähän rikoksen teki" jne: ette tiedä kaikkea ja joskus rikokseen ajaudutaan koska tilanne näyttää niin epätoivoiselta, että rikoskin alkaa vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 13:22"]
Jos lapseni olisi ollut yökylässä miehen luona joka joutuu kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan on tuomio silloin vähintään 24 kuukautta. Sellainen tuomio tulee raiskauksesta, pahoinpitelystä tms. Pitäisin todellakin jatkossa etäisyyttä sellaiseen mieheen koska en voisi luottaa että lapsenikaan olisivat turvassa sellaisen ihmisen läehettyvillä! Tuskin olisivat olleet yökylässäkään turvassa!
[/quote]
Mä veikkaan talousrikosta. Tässä maassa on vaikeaa saada vähänkin pidempää saati ehdotonta tuomiota, eikä varsinkaan ensikertalaisena minkäänlaisesta ihmisen koskemattomuuteen liittyvästä rikoksesta. Rahan kanssa kun teet jotain rikollista, vaikka kavalluksen, se onkin lainsäätäjän ja oikeuden silmissä paljon pahempi kuin montakaan raiskausta ja pahoinpitelyä.
Ihminen valitsee itse tiensä, vankilat on täynnä malli-isiä.
Jos isässä olisi vähän miestä niin kertoisi lapsille itse meriittinsä..on siinä varsinainen malli lapsilleen. En katselisi rikollisia hetkeäkään enkä halua että lapsenikaan katsovat. Minkäköhän valheen tien aloittaja valitsee.
Minä en periaatteessa kannata salailua lapselle, mutta tämän ketjun luettuani muutin mieleni. Käytännössä jokainen veti suoraan johtopäätöksen, että vankilatuomion saanut on tappanut/pahoinpidellyt/raiskannut jonkun tai on huumerikollinen, joten sen vuoksi taitaisin pitää salassa. Suojellakseni lasta muiden ihmisten ajatuksilta ja tuomitsemiselta, en itse asialta. Joskus vanhempana voisi kertoa mistä oli kyse, kun osaa pitää salassa, jos haluaa.
Pidän talousrikoksiakin erittäin pahana, en missään nimessä hyväksy niitä tai sääli niiden tekijöitä. Perhe-elämän kannalta sellainen on kuitenkin aika eri asia kuin ihmisen välitön vahingoittaminen tai "yleisesti" rikollinen elämäntapa, joka tuo vielä omat lieveilmiönsä tuttavineen. Eli jos ajattelisin oman lapseni päästämistä yökylään, olisin ennakkoluuloinen törkeään kavallukseen syyllistyneen luokse menemistä, mutta päästäisin. En uskoisi, että lapselleni olisi tästä vaaraa. Henkeä ja terveyttä uhkaaviin rikoksiin syyllistyneen luokse tuskin päästäisin, ainakaan tuntematta vanhempaa tätä ennen erittäin hyvin.
t. 33
Ensikertalaisenahan se istuu kakusta puolet ja pääsee sitten ehdonalaiseen vapauteen. Olettaen siis että ei ole kolmen vuoden sisällä jo aiemmin istunut linnassa. Että eihän tuosta tule kuin vähän pitempi lomareissu ja sitten saa jo huidella vapaana.
Jos pääsee avovankilaan niin sieltä pääsee ainakin lomille (pääsee toki suljetustakin mutta ei ihan niin usein/helposti) jolloin voi tavata lapsia ihan normaalisti. Ja avovankilasta riippuenhan paikkakin voi olla sellainen, että sinne voi ihan hyvin viedä lapset. Esimerkiksi Käyrän vankilassa Aurassa on perhetapaamisille oma erillinen talonsa, ja koko paikkahan on muutenkin sellainen puutaloalue, että ei ole lapsille mikään kauhistus.
Mä en kyllä ikinä voisi valehdella lapselleni noin. Totuus tulee kuitenkin joskus ilmi ja tyypillisesti aina huonolla hetkellä. Tuosta jää kuitenkin lapselle se tunne, että isä varasti firmalta ja äiti petti rakkaimpansa eli lapset. Mihin voi lapsi luottaa jos ei vanhempiinsa.
Isi on opiskelemassa :)
Näin mun luokkakaveri valehteli 80-luvulla, tosin kaikki tiesi(ja kaikki puhui) että vankila oli se oikea osoite.
Oisko rehellisyys mitä? isi ontehnyt väärin ja nyt on sitten tuomion aika
Mä olisin lapsille ja lasten läheisille kavereille ja vanhemmille avoin. Jos ette itse kerro, niin kyllä seudun utelias kielikello jostain asian saa selville. Onko parempi kuulla juoruna missä isä on ja mitä teki?
toisaalta eikö lapset halua tuliaisia reissusta ja työmatkalla voi soitella ja skypettää jne. Kuinka pitkälle ajattelitte valheen viedä?
Voimia!
Mies voi olla lapsilleen hyvä isä, vaikka olisikin tehnyt rikoksen muulla elämänalueellaan. Maailma ja varsinkaan ihmiset eivät ole mustavalkoisia. Yksittäinen teko voi olla väärin ja siitä tulee seurauksensa. Isyys ja ihmissuhteet ovat niitä hyviä asioita elämässä, joita kuuluu hoitaa ja arvostaa.