tyttö 16w haluaisi piirtopöydän (ehdotuksia)
Pitää siis piirtämisestä, vaikka hänellä onkin vaikea hahmotushäiriö, minkä seurauksena piirrokset ovat vähän noh, epäsymmetrisiä ja asiasta tietämättömän silmissä surkeita.
On kuitenkin edistynyt ihan älyttömästi (ennen ei osannut piirtää edes kunnollisen näköistä tikku-ukkoa. Viivat olivat kiemuraisia, eivät kiinnittyneet ja ympyränkin piirto oli yhtä tuskaa.
Nyt on kuitenkin piirustustaidoiltaan jossain... Ehkä taitavan 6lk-7lk tasolla. Osaa piirtää mallista todella hienosti, vaikkakin omat piirrokset ovat edelleen vähän oudon näköisiä. (laittaisin kuvan, mutta en viitsi ettei tyttöä vaan tunnistettaisi)
Silmät eivät ole ihan samalla tasolla, ovat eri kokoiset. Ei osaa piirtää käsiä eikä jalkoja (nivelet, varpaat ja sormet tuottavat ongelmia)
Mietin, että innostaisikohan digitaalinen piirtäminen enemmän. Siinähän omaa työtään voisi muokata ja korjailla paljon enemmän kuin paperille (joutuu kumittamaan usein, turhautuu kun esimerkiksi pilaa jonkun kohdan vääränlaisella viivalla tai kumi sotkee.)
Tytöllehän annettiin aiemmin tuomio, että piirtäminen tulee tuskin koskaan onnistumaan kunnolla. Siksi haluaisin rohkaista piirtämään lisää ja tarkemmin, jos vaikka kehittyisi vielä.
Eräs tuttavani kuitenkin sanoi, että piirtopöytää ei amatööritarkoitukseen kannata edes harkita.
En mitään kallista olisi hommaamassakaan, katselin niin jo 50 eurolla saisi jonkunlaisen.
Osaako kukaan teitä suositella jotain edullista mallia? Tai haluaako joku sanoa mielipiteensä asiaan, kannattaako tytön pitäytyä vain paperissa ja kynässä?
Kommentit (62)
Kokeilin tuota XP-Pen Artist 15.6 Pro Drawing Tablet Monitor , Itse käytän sitä päivittäin töissä (hiirtä ei edes koko toimistossa ole). erityisesti Photoshop työssä en voisi enää olla ilman. Useita ohjelmoitavia painikkeita nopeisiin haluttuihin toimintoihin, kuten tarkkuuspiirtäminen, zoom, step back, tai mitä katsot tarpeelliseksi. Osoittimena toimii kaikkien ohjelmien kanssa, fotari luonnollisesti tukee noita kaikkia edistyneempiä ominaisuuksia kuten painetunnistus ja tilt.
Kannattaa muistaa piirtopöytää valitessa, että tuo koko on sen piirtoalueen koko,
toimii huomattavasti paremmin isommalla piirtopöydällä. Pienellä se on kuin käyttäisi hiirtä tosi pienen hiirimaton päällä.
Aloittelijalle suosittelen tuota XP-Pen DECO 01 Art Tablet . Edullisia, ja helppokäyttöisiä, kun käytön kerran opettelee. Se liitetään koneeseen. Piirtopöydän mukana tulee kynä, jolla voi piirtää tähän piirttikseen. Avaat jonkun piirrustusohjelman, ja alat vain piirtämään sillä kynällä. Se on niinkun paperille piirtäisi, mutta on se toki vähän erinlaista.
https://www.xp-pen.com/goods/show/id/224.html
https://www.storexppen.com/buy/52.html
Päädyin itse Large-kokoiseen XP-Pen DECO 01 piirtopöytään joka maksaa n. $ 80 . Jo tässä maksimi mallissa piirtoalue on itselleni enemmän kuin tarpeeksi iso. enkä vaihtaisi isompaan tai pienempään (10"x6.25" piirtoala) . Myös eri paineentunnistustasoja (8192) on enemmän kuin muistan.