Mulla loksahti suu auki, kun ystäväni kertoi, ettei miehensä

Mä menin yhteen yh-isän kanssa ja se neuvoi minua sitten kuinka vastasyntynyt pestään ja vaippoja vaihdellaan ;) En ole katunut ja ei ole koskaan tarvinnut miettiä miten se mies pärjää lasten kanssa

Itse olen sivusta seurannut muutamaa tuttavapariskuntaa, joissa äiti on ihan oikeasti ottanut vaan kaikki hoito-oikeudet pois isältä. Kun äiti lähtee johonkin viedään lapsi hoitoon mummulaan (lähes aina juuri naisen äiti), siskolle tai kummitädille vaikka mieskin voisi! Ja näissä yhdessäkään tapauksessa ei ole kyseessä mikään tyhmä hälläväliä isä, vaan sellainen, joka ihan oikeasti on pahoillaan asiasta ja häpeissään anoppinsa edessä, kun sieltäkin suunnasta tulee varmaan jos jonkinlaista motkotusta... Juuri näitä pariskuntia, jotka eroaa, kun lapsi vähän kasvaa, se on fakta se! Kato ei isä voi imettää, ei isä osaa pestä oikein, ei isä osaa pukea oikein, ei isä osaa syöttää oikein, ei isä osaa leikkiä oikein, EI NOI MIEHET VAAN OSAAAAA! Oikeita pirttihirmuja ovat!

Kyllä isänkin kuuluu todellakin hoitaa lapsiaan! Harmi vaan, että aika monissa tapauksissa äiti on vaan se, joka ei luota ja pitää itsestään selvyytenä, että naiset vaan osaa ja voi...

Olen todistanut tilannetta, jossa nainen (melkein 30 v.) käski poikaystävänsä (25 v.) vessaan kuselle, että pääsevät lähtemään käymään kaupassa. Kyseinen kauppa oli vielä samassa rakennuksessa. Minua olisi miehenä nolottanut. Vielä ovat yhdessä, mutta onneksi ei ole lapsia...

Meillä ei tilanne mielestäni ole kovin radikaalisti paha, mutta kyllä lapsenhoito vastuu on enemmän minulla. Kun vauva syntyi niin mies yllätyksekseni ei ottanut vauvanhoidosta oikein minkäänlaista vastuuta. Ei vaihtanut oma-alotteisesti vaippaa, ei ottanut aina edes itkevää vauvaa syliin, vaan odotti että minä tulen lohduttamaan. Kysyin että miksi et tee ja osallistu, niin vastaus oli että en osaa. Mies oikeasti oli alussa TODELLA epävarma. En mielestäni koskaan neuvonut liikaa tai jyrännyt miehen mielipiteiden yli. Ehkä mies ei tuntenut heti alussa vauvaa kohtaan samanlaista kiintymystä kuin itse. 

Nyt vauva on 7 kk ja yhä minä olen päävastuussa vauvan hoidosta. mutta kyllä mies suoriutuu vauvanhoito tehtävistä päkon edessä. Henkisesti hän on nykyisin vauvan elämässä yhtä läsnä kuin minä. Jos vauva itkee hän lohduttaa siinä missä minäkin. Hän kieltää jos vauva tekee tuhmuuksia ja ohjaa muihin leikkeihin. Hän leikkii vauvan kanssa (joskus ehkä jopa minua enemmän). Kun ollan reissun päällä mieheni ottaa vastuuta vauvasta jopa minua enemmän. Ajan myötä siis tilanne on muuttunut radikaalisti positiiviseen suuntaan. Mies on selkeästi löytänyt yhteyden vauvaan silloin kun vauvasta tuli sosiaalisempi ja touhukkaampi. Mies arastelee jäämistä vauvan kanssa kaksin. Hän kyllä touhuaa lapsen kanssa jos teen omia juttujani toisella puolella taloa tai pihalla, mutta jos lähden kokonaan pois kotoa on miehen suhtautuminen aika nihkeää. Uskon kuitenkin, että kun imetys loppuu, lapsesta tulee omatoimisempi ja kun itse palaan taas työelämään/opiskelemaan, niin vastuu lapsesta on jaettu meillä tasan. Kokoajan on ainakin suunta tasa-arvoisempaan suuntaa. 

En tiedä miten vastuu vauvan hoidosta muissa perheissä jakaantuu. Nykyisin puhutaan niin paljon siitä, että nykyisät ottavat enemmän vastuuta lapsista kuin ennen. Kuitenkin uskon että suurimmassa osassa perheissä äidillä on päävastuu vauvasta (toisissa tietysti enemmän ja toisissa vähemmän). Kyllä meilläkin isä on ollut isyyslomalla ja pian hän jää 6 viikoksi kotiin isäkuukaudelle. Silti meillä isän on vaikea ottaa päävastuuta vauvast, edes hetkeksi, vaikka olen siihen yrittänyt kaikin tavoin kannustaa. Mieheni ei missään nimessä ole huono isä, päin vastoin. Alkukankeuden jälkeen hän on löytänyt loistavan yhteyden lapseemme. Poika onkin kovin isänsä perään ja konttailee joka paikkaan hänen perässään. Mies ei enää arastele vauvan hoitoa vaan uskoo suoriutuvansa tehtävistä riittävän hyvin. Ja minä kyllä luotan miehen taitoihin, hän ei vain itse aina ole yhtäluottavainen. Minä olen alusta asti yrittänyt kannustaa miestä olemaan vauvan kanssa ja kehittämään heille omia yhteisiä touhuja. En siis usko, että kyse olisi siitä, että minä olisin ominut vauvan. Enemmänkin siitä että miehelläni kesti, ennenkuin hän "tunsi vauvan omakseen". Aika näyttää mikä tilanne on vuoden päästä. Itse en aio suostua ottamaan täyttä lastenhoitovastuuta kun palaan työelämään. Aion siis jatkossakin kannustaa (väkipakolla jos ei muuten) miestä ottamaan enemmän vastuuta lapsesta. Ilmoitin muuten tälläviikolla miehelle, että kerta viikkon alan käymään jumpassa. Tässä miehelle pehmeälasku sille että joutuu yksin hoitamaan lasta. Pikkuhiljaa oppii luottamaan omiin taitoihinsa kun itse olen sen tunnin pari poissa. 

Mulle mies vihjaisi taannoin että komentelen liikaa miten lasten kanssa pitäisi toimia, kuulemma olen liian tarkka enkä anna miehen tehdä omalla tavalla. On varmaan oikeassa ja yritän parantaa tapani ;) Sama juttu oli silloin kun esikoinen oli vauva ja nyt toisen kanssa.. Imetys- ja muut hormonit tekevät minusta ylihuolehtivan ja ärsyttävän kanaemon. Aika auttanee tässäkin..