Miksei nuorille olisi kuntouttavaa koulutoimintaa?
Nykyään on paljon syrjäytymisvaarassa olevia tai täysin syrjäytyneitä nuoria, joilla on vaikeuksia mennä esimerkiksi masennuksen ja ahdistuksen takia kouluun. Poissaoloja kertyy, ja koulut ovat aika avuttomia tilanteessa. Lopulta usein oppilas vaan jättää koulun kesken ja jää kotiin makaamaan. Joitain valmistavia koulutuksia on, mutta eivät nekään ole tarkoitettu kuntoutukseen vaan lähinnä kehotetaan hakemaan uuteen kouluun, mikä ei auta jos ongelmana on mielenterveyden ongelmat.
Joten miksei nuorille olisi olemassa jotain kuntouttavaa koulua, kuten työttömille on kuntouttavaa työtoimintaa. Siellä voitaisiin rauhassa harjoitella esimerkiksi rutiineja. Ensin vaikka tarkoituksena saada hallintaan se, että aamulla ilmestytään paikalle. Pikkuhiljaa voitaisiin siirtyä enemmän koulumaiseen lukujärjestykseen, kun vointi toivottavasti saataisiin paremmaksi. Jos kuntoutus onnistuu, voisi nuori jatkaa koulua missä on ollut vaikeuksia, eikä sitä tarvitsisi jättää kesken, tai hakea mieluiseen kouluun. Kuntoutukseen voisi liittyä myös esimerkiksi terapiakäynnit. Näin voitaisiin ehkä hillitä syrjäytymistä.
Kommentit (7)
JOPO-luokat (joustava perusopetus).
Eikös nämä ole vähän juuri sitä, mitä haet takaa? https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/perusopetus/419550/tekstikappale…
Onhan näitä, mutta niihin päästäkseen tarvitaan ohjausta ja valitettavan iso osa vanhemmista ei ole valmis ottamaan vastaan tukitoimia, koska pelkäävät tulevansa leimatuiksi.
Vierailija kirjoitti:
JOPO-luokat (joustava perusopetus).
Eikös nämä ole vähän juuri sitä, mitä haet takaa? https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/perusopetus/419550/tekstikappale…
Ajatuksenani oli lähinnä peruskoulun jälkeinen aika, sillä silloin suurin osa syrjäytymisestä vasta tapahtuu.
AP
Etsivä nuorisotyö
https://www.avi.fi/web/avi/etsiva-nuorisotyo
Nuorten työpajat
https://opintopolku.fi/wp/valintojen-tuki/peruskoulun-jalkeen-muita-vai…
Sairaalakouluun pitäisi näissä tapauksissa päästä, mutta valitettavasti usein nää paikat ovat hyvin harvoin käytössä, kovan kysynnän vuoksi...