Millainen on narsistimies suhteen alussa ja lopussa?

[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 20:43"]

Narsisti saattaa keksiä kohteelleen suorastaan uuden nimen, aivan kuten itselleenkin. Kaikki narsistit eivät toki nimeä itseään tai lähipiirinsä kuuluvia uudelleen oman maun mukaan, mutta mikäli tällaista esiintyy, on se ainakin tyypillistä narsistille.

[/quote]

Mistä tämä näkemys, että olisi tyypillistä narsistille? Onko tyypillistä "tavallisille" kunnon miehille?

Suoraan minun elämästäni!

Mies ei 12 vuoden aikana oppinut koskaan nimeäni oikein. Usein kutsui edellisen vaimonsa nimellä myös.

Meillä pahin helvetti alkoi kun on nalkissa eli asuimme yhteisessä asunnossa. Mikään ei ollut hyvin, kaikissa oli vikaa. Lopulta kaiken pahan alku oli vaimo eli minä. Mies petti sekä naisten että miesten kanssa. Kuka vain kelpasi kunhan hän sai vallottaa ja sai palvontaa. Mies maiskutteli suutaan ja huokaili nähdessään muita, minua kauniimpia naisia. Kun huomautin asiasta, olin hänen mielestään ilonpilaaja. Olin ruma, tyhmä, lahjaton. Jos pyysin häntä tekemään kotitöitä edes vähäsen, alkoi nimittely narsistiksi, tai mies väitti olevansa liian masentunut tekemään kotitöitä, tai sitten hän yritti "itsemurhaa" eli nirhaili ranteitaan tai veti pillereitä yliannoksen. Mies kertoi soittaneensa "kaikille tutuille ja sukulaisille" ja "kaikki" olivat kuulemma sitä mieltä että meistä kahdesta juuri minä olin se narsisti, ja aiheutin hänen itsetuhoisen käytöksensä. Vaikka hän oli jo edellisessä liitossaan tehnyt samaa, ja varmaan myös sitä edellisessä.... Soitin lopulta ihmisille ja kysyin heiltä miten asia oli. Kukaan ei kuulemma ikinä olisi edes ajatellut minusta sellaista, mutta ex-miehestäni jo ajat sitten. Itse olin se joka tajusi varsin myöhään... Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 11:56"]

[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 07:48"]

Jos epäilyttää, mieti toimiiko hän yleisten sääntöjen mukaan ja saako hän sinussa aikaan uudenlaisia reaktioita. Ja sitten nosta kytkintä heti äläkä pitkitä piinaa.

[/quote]

Entä jos pääseekin itse jotenkin juttujen yläpuolelle ja kumppani ei enää saakaan aikaan niitä reaktioita? Onko silloin välttämättä tarpeen lähteä muuten järkevästä avioliitosta esimerkiksi? Eli siis jos ei alistukaan narsistin pompoteltavaksi, niin voiko oppia pärjäämään suhteessa tyydyttävästi?

[/quote]

Ei tule toimimaan. Narsistia ei voi muuttaa, eikä hänen kanssaan kannata alkaa pelaamaan. Niissä peleissä narsisti on parempi kuin kukaan ja "normaali" jää aina häviölle.

En nyt väitä että exäni oli narsisti, mutta vahvasti sellaisia piirteitä osoitti. Alussa minä sain osakseni runsaasti imartelua, jota mies muisti toitottaa myös muiden kuullen. Teki näin itseään tykö. Asiat muuttui yhteenmuuton jälkeen. Ei yhdessä yössä, mutta aika pian tajusin että olen "nalkissa"

Riidat menivät aina miehen mielen mukaan. Hän raivosi aikansa ja sitten asia oli käsitelty. Minun tunteilleni ei ollut sijaa. Tai hän häipyi kotoa päiviksi ilmoittamatta missä on tai milloin tulee. Sitten pyyteli anteeksi ja minun oli pakko leppyä, jos yritin saada elämän siedettäväksi.

Nuo anteeksipyynnöt eivät todellakaan olleet vilpittömiä. Huomasin sen, kun aloin tosissani yrittää eroa. En hyväksynytkään enää miehen muka-nöyristelevää käytöstä, kun hän oli esim. kaatanut kuuman kahvin päälleni. Hän yritti esittää että oli vahinko ja aiemmin olisin vain ollut hiljaa. Mutta kun nousinkin häntä vastaan, niin äänensävy muuttui sekunnissa.

Eron jälkeen tekee pientä kiusaa, haukkuu yms. Välillä taas on niin mukavaa miestä, niin mukavaa. Kuvittelee varmaan saavansa minut takaisin.

Exäni ei tuntenut olevansa vastuussa mistään. Hän aina syytti muita ihan kaikesta. Jos hänellä ei ole sitä tai tätä, niin se on jonkun muun syy. Kun hänelle kävi noin, niin se oli jonkun muun syy. Omien unelmien tavoittelun sijaan mies vaan valitti, kuinka sen tai tuon takia hänelle ei koskaan käy hyvin.

Räikein esimerkki oli se kun hän joutui oikeuteen ja käsittely sattui sellaiselle päivälle, kun hänellä olisi ollut risteily. Niin hän suuttui siitä, että perkeleen oikeuslaitoksen takia hän ei pääse reissuun. Ei hänelle tullut mieleenkään, että olisi ehkä pitänyt olla hölmöilemättä.

Kohteli minua ensimmäisen vuoden siten miten kukaan ei ollut koskaan ennen. Hän todella osasi sanoa ne kaikki oikeat sanat, tehdä oikeat teot jne. Tulin riippuvaiseksi hänestä, koin että vain hän osasi olla kanssani tavoin joten halusin. Sitten naamio alkoi repeillä, jäi kiinni valheista, hieman myöhemmin paljastui että työmatkat olikin ollut hengailua toisen naisen kanssa. Siivooja joka hänellä kävi olikin hoito jne. Hänellä oli minun lisäksi 4 eri naista pyörityksessä. Kun pyrin eroon, alkoi se helvetti josta kaikki ehkä jo jotain yleisellä tasolla tietää. Mollaus, vähättely, perättömät ls-ilmoitukset, uhkailu (myös henkeen kohdistuva). Pääsin lopulta eroon vuoden taistelun jälkeen. Minun "onnekseni" vaikka kamalaa ehkä sanoa, hänen päihteiden käyttö lähti käsistä ja pyörii nyt semmoisissa porukoissa. Joskus soittelee, mutta harvoin enää on näitä yrityksiä, ilkeät tekstiviestitkin on onneksi lopettanut. Oli kova polku. Nyt vahvempana eteenpäin. En suostu uhriutumaan tai katkeroitumaan edes siitä, että hän onnistui puhumaan minut ympäri velkansa maksamiseen ja hävisin tuossa montakymmentä tuhatta. Taitavia manipuloijia narsistit ovat ja ottavat yleensä lähteekseen ihmisiä jotka ovat kilttejä ja jollain tasolla psyykkisesti rikkinäisiä, itse kuulun tähän ryhmään.

Alussa ihana, omasta mielestään hurmaava ja aikoo pelastaa maailman. Lopussa hirveä, hankaloittaa kaikkea, on kaikkea vastaan, kaikki on sun syytä, et osaa mitään, yrität vain huijata häntä ja viedä kaikki rahat, riehuu, raivoaa...

Minulla kynnys tuli vastaan nopeasti lapsen syntymän jälkeen, mutta eron jälkeen eksmies on ollut äärimmäisen raskas olla tekemisissä ja yrittää asioida lapsen asioissa... Ja kuten pelkäsin, riehui ajoittain myös lapselle, ja en edes viitsi sanoa todellakaan kaikkea tässä, ja välillä taas oli olevinaan hurmaava ja täydellinen. En ole varma, täyttääkö juuri narsistin kriteerejä, mutta siihen suuntaan.

Alussa kaikki menee hyvin, elämä tuntuu hyvälle. Sukulaiset tykkää, kaverit ihastelee ja tuntuu hyvälle kun on vihdoinkin mies joka vaikuttaa ihanalle.

Sit pikkuhiljaa huomaa ettei mies jostain syystä pidäkään sun kavereistasi, saattaa suutahtaa jonkun vuosien takaisen jutun takia jolloin et edes tuntenut häntä. Ohimennen mainitsee sun ulkonäöstä jotain negatiivista. Jos tulee riita, ihan mistä syystä vaan, niin asiat kääntyvät niin että huomaat itse pyytäväsi anteeksi vaikka mies olisi loukannut sinua. Ja sehän loukkaa sitä varmimmin mitä näkyvämmin näytät että loukkasi. Ja sinä pyytelet anteeksi että hän on joutunut niin sinulle tekemään. 

Sit huomaat ettet ole nähnyt kavereitasi pitkiin aikoihin, ja jos olet, et niin etteikö mies olisi koko ajan ollut paikalla. Mies luultavasti myös kommentoi kaveripiirisi naisia "tuota mä voisin panna"-tyyppisesti. Jos satut tapaamaan ystäviäsi ilman häntä, kotiintullessa vastassa on kuulustelua, mököttämistä, satunnaisia raivareita tai itse herra aurinkoinen, ikinä et tiedä mikä odottaa. 

Anteeksipyyntöä saat odottaa maailman tappiin saakka. Hän ei myöskään sairastu, ja jos sattuu sairastumaan se on sun syysi. Narsistimies ei myöskään koskaan tule kuolemaan, eikä myöskään hänen lähipiiristään kukaan; sinä et tietysti kuulu siihen joukkoon, vuosien aikana riitojen pahentuessa hän myös mainitsee asian ääneen. Sitten alkaa väkivalta, henkinen selkäranka alkaa olemaan jo murrettu; ethän sinä liiku muualla kuin kotoa töihin ja kauppaan. Mies ei koskaan liiku julkisella paikalla kanssasi, koska "ei kehtaa tuon näköisen kanssa missään olla", ja jos sattuu mukana olemaan, hän voi järjestää hillittömän huutokohtauksen keskellä kauppaa koska sinä olet vain niin tavattoman typerä ämmä. Mies saattaa lyödä, mutta lyö paikkoihin joita ei muut näe. Ja sinä et kehtaa kertoa, koska lähipiirin mielestä sinulla on hieno mies. 

Olet toki vihjaillut sukulaisille että voit huonosti eikä parisuhteessanne ole kaikki kunnossa, mutta koska mies käyttäytyy niin miellyttävästi heidän läsnäollessaan, sinua pidetään kiittämättömänä paskiaisena. Usein tuollainen mies ei edes juo juuri mitään. Et enää tiedä mustan ja valkoisen eroa, kaikki on harmaata ja huomaat, ettet osaa mitään, tiedä mitään ja olet aina väärässä ja syypää.

Huomaat toivovasi että tulisi aamu kun mies ei enää heräisi. Tai ei palaisi töistä kotiin, olisi vain yksinkertaisesti kuollut. Koska jossain sisällä tiedät, että kuolema olisi helpoin tapa päästä miehestä eroon, avioerosta tulisi helvettiä. 

Ja kun mies ei vaan suostu kuolemaan pelkän toiveen perusteella, sinä joko jäät siihen ja koitat kestää harmaata, ilotonta ja pelottavaa elämääsi koska "lapsilla pitää olla isä", tai sitten saat äkillisen voiman jostain ja haet eroa sekä kerrot vihdoin totuuden jollekin joka tulee auttamaan muutossa. 

Osituksessa mikään ei mene reilusti, yhteiset tavarat eivät olekaan yhteisiä jotka jaettaisiin puoliksi, jokaisessa on hintalappu jonka arvon mies vaatimalla vaatii sinun korvaavan. Tai sitten ilmoittaa ettet saa mukaasi mitään. Uhkailee lasten viemisellä "et näe niitä enää ikinä". Et enää jaksaisi riidellä noin turhista kuin vaikkapa pyyheliinoista ja sanot että mies saa kaiken. Aloitat tyhjästä uudelleen, mutta sekään ei riitä. Mies vaatii rahaa, paljon ja epäloogisilla perusteilla.

Mikään ei tule riittämään. 

Lapset ovat kevyitä nappuloita eron alussa, mies jättää hakematta, palauttaa miten sattuu, syypää olet sinä jos lapset joutuvat odottamaan oven takana. Ei mies, joka vain dumppaa lapset pihalle jäämättä odottamaan oletko kotona vai et. Sinähän et tiennyt heidän tulevan sovittua aiemmin. Asteen sairaammaksi touhu menee jos mies saa tietää sun tapailevan jotain toista miestä eron jälkeen. Vaikka itsellään olisi jo uusi nainen, sillä ei ole merkitystä; sinun elämäsi on uhka hänelle ja se pitää tuhota tavalla millä tahansa.

Ja kun tuon kaiken jaksaa jaksaa ja jaksaa, niin jossain vaiheessa huomaat että on vain yksinkertaisesti ihanaa olla elossa ja hengittää. Osaat sittenkin asioita, mielipiteesi eivät ole vääriä, olet kaunis ja kanssasi voi olla ilman riitelyä julkisillakin paikoilla.

Eli tiivistetysti:

ensin helppoa ja ihanaa, lopuksi ihan vaan helvettiä.

Komppaan ihan täysin kolmosta, valitettavasti.

Itselläni ei onneksi ole lapsia, ja olen eronnut narsistimiehestäni 4 vuotta sitten. Edelleen hän häiritsee elämääni, yrittää kaikin keinoin saada minua takaisin puhumalla ummet ja lammet, yrittää mustamaalata minua kaikille ketkä jaksavat kuunnella. 

Jos edes epäilet olevasi alkavassa suhteessa narsistin kanssa, lähde vielä kun voit! 

Minä olen ainut kuka oikeasti tietää millainen ex-mieheni on, jopa oma äitini jaksaa yhä kummastella miksi meidän juttumme loppui, vaikka olen kertonut äidilleni väkivaltaisuuksista ja henkisestä väkivallasta.

Mieheni on tuollainen, mutta on narsismi ainut dignoosi?

Teidä kaikkien kirjoitukset osuivat todella naulankantaan. Yhden kerran 14:ssa vuodessa olen kuullut "anteeksi" mieheni suusta, senkin kahden päivän puhumattomuuteni jälkeen ja sanottakoon ettei ollut mitenkään tunteella sanottu. Olen todellakin sen hankala, inhottava ihminen, teen kaiken väärin ja kaikki on aina mun syytä. Musta on valkosta ja valkonen taas mustaa ja todellakin mun päässä on kaikki ollut yhtä harmaata mössöä kun en itsekään enää tiedä et onko musta valkosta vai valkonen mustaa. Lisäksi yritän viedä vaan ne rahat ja mun kavereissa sekä perheessä on aina jotain vikaa. Yleistäen ovat huonompia ihmisiä kuin mieheni. Tai lihavampia. Tai vähemmin koulutettuja. Lähdin ja onneksi niin, muuten tuo olisi minut vienyt mukanaan. En olisi ollut enää ihmisenä olemassa, ei omaa tahtoa, omaa lupaa tehdä mitään. 

Omakohtainen kokemus antoi kirjoitukselleni pohjaa...toi oli vain pintariipaisu.

terv. nro. 4.

Sanokaa minullekkin miten te olette voineet mennä naimisiin asti? Minä en kestänyt kuukauttakaan.?

[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 23:10"]

Sanokaa minullekkin miten te olette voineet mennä naimisiin asti? Minä en kestänyt kuukauttakaan.?

[/quote]  tarkoitan että seurustelua kesti kuukausi kun minä vedin sitä miestä kirjaimellisesti turpaan. Mulla ei ole niin huono itsetunto että alkaisin kattoon sellaista ryppyilyä.

Kolmonen, kuvailetko alkua vielä tarkemmin. Mikä miehessä tekee vaikutuksen? Miten kommunikoi? Onko lähellään hyvä olla?

Aluksi tämä kaikki oli taidokkaasti peitetty. Mies oli supliikki, komea, loistava puhuja, ylenmäärin huomaavainen ihmisiä kohtaan (ja on sitä edelleen vieraille joille pitää esim. ovea auki, mulle paukauttaa sen naamalle). En silloin todella tiennyt että mitä tuosta vuosien mittaan paljastuukaan kun arki tulee vastaan. 

Nelonen, millainen oli sun ex-miehesi suhteen alussa? Miten toimi?

[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 23:15"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2013 klo 23:10"]

Sanokaa minullekkin miten te olette voineet mennä naimisiin asti? Minä en kestänyt kuukauttakaan.?

[/quote]  tarkoitan että seurustelua kesti kuukausi kun minä vedin sitä miestä kirjaimellisesti turpaan. Mulla ei ole niin huono itsetunto että alkaisin kattoon sellaista ryppyilyä.

[/quote]

Tuo ei olekaan mikään pikahoito, vaan kaikki kävi hyvin pikkuhiljaa. Ei niin että mies suoraan löisi pataan ja haukkuisi huoraksi, vaan siinä oikeasti meni vuosia. Hyvin hissukseen elämänpiiri pieneni, aluksi oli sitä kahdestaan nysväämistä suhteen alkuhuumassa ja kun alkuvuosina pääpaino oli kuitenkin ihan hyvissä hetkissä ja niin halusi kovasti ajatella, niin ei sitä itse edes huomannut että lähti mukailemaan miehen mielipidettä, jääväsi itsensä omasta elämästään ja mielipiteistään. Koska kotona eläminen oli helpompaa niin; oli helpompi olla myöntyväinen siihen että mies on oikeassa kuin kestää sen mykkäkoulu tai raivari.

Ja kun tuohon ympätään lapset, niin ei se oikeasti ole helppoa. Varsinkin kun on jo vuosia takana ja edelleen lähipiiri pitää miestä ihanana, itse pitää häntä täys paskana, mutta kun omat ajatukset ovat jo niin sekaisin ettei tosiaan tiedä oikeaa väärästä, ja vaikka tietäisi että "tää on oikein" mutta jos mies sanoo ettei se ole, niin siihen taipuu. Vaikka samaan aikaan itsesi sisällä joku huutaa helvetisti ja hyppii tasajalkaa ja kertoo sinun olevan oikeassa, mutta sen vain sivuuttaa koska siihen on jo tottunut.

Ei ihanaa ja romanttista miestä joka tuntuu täyttävän sen sydämen kolon joka sulla on, vedetä kuukauden tapailun jälkeen turpiin. Kusipäätä kylläkin, mutta se on mun näkökulmastani katsottuna ihan eri ihmistyyppiä se.