Lue keskustelun säännöt.
Jos 30-vuotias selviytyy elämässä vain kotitöistä, mistä kyse?
19.08.2020 |
En ole koskaan saanut lukion jälkeen käytyä mitään koulutusta loppuun (olen yrittänyt yliopisto, amk ja amis) enkä ole koskaan saanut käytyä töissä (ilman että tulisi potkuja esim. myöhästelystä). Vain kotitöostä selviän mutta heti kun yrittää noiden liaäka kotain muuta vaikka sitä opiskelua pakka menee ihan sekaisin, en saa tehtyä edes enää niitä kotitöitä, kaikki on yhtä kaaosta jota en koe pystyväni hallitsemaan ja sitten itketään lattialla koko päivä kun mistään ei tule mitään.
Jos on muutamaa perusterveydenhuollon lääkäriä ja yhtä psykologia uskominen niin kyse ei ole mielenterveys- tai tarkkaavaisuusongelmista. Psykologi mietyi tosin add:tä muuten mutta homma jäi siihen ala-asteesta lukioon selviydyin koulussa kuitenkin kiitettävästi. Lääkärien mielestä taas ei mitään ongelmaa. En halua enää mennä terveydenhuoltoon, se olisi kuitenkin se sama lääkäri.
Mistä sitten kyse? Jos olen vain laiska ja tyhmä miten siitä pääsee eroon?
Kommentit (34)
Minulla on ollut massiivista hajamielisyyttä, myös muistiongelmia ja selittämätöntä väsymystä.
Nuorena ajattelin, että minulla on ADD. Sain sittemmin diagnoosin MS-taudista.
On epätodennäköistä, että sinulla olisi jokin aivosairaus, mutta jos mikään psykologinen selitys ei tule kyseeseen, fyysinen selitys on mahdollinen.
ADD:n lisäksi on muitakin neuropsykologisia häiriöitä eli tarkkaavaisuushäiriö + hahmotushäiriö -yhdistelmä on mahdollinen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kotityöt ovat liikaa, oletko kokeillut minimoida ne? Esim vaatteita tosi vähän, joka ilta peset koneellisen mitä oli päällä (vaikka sitten vajaan), ripustat ne kuivumaan nukkumaan mennessä, ja aamulla puet taas päälle.
Huonekaluja olisi tosi vähän että ei tule siivottavaa. Käytät vaikka kertakäyttöastioita ettei tule tiskiä. Tai vain yhtä mukia ja lautasta, jotka huuhtaiset pöydälle joka kerta kun käytät.
Auttaisiko tällaiset rituaalit ja kaiken ylimääräisen karsiminen?Kun olin nuorempana vasta muuttanut omilleni soluun jossa huoneen sisustus tosi pelkistetty, sänky ja yksi pöytä, elämä oli kyllä yksinkertaisempaa. (Toisaalta ehkä myös vähän ankeaa) Tai sitten muut asujat vain toivat päivään jotain rytmiä. Ehkä vähän nykyään taipumusta kiintyä turhaan tavaraan, jotain voisin karsia.
Ap
Kuulostaisi että selkeä rytmi ja rakenne päivääsi tekee sinulle hyvää. Varsinkin kun et joudu pitämään sitä yksin. Varmaan juuri siksi selvisit koulussa, jossa joku muu tekee aikataulun ja voit vain noudattaa sitä, ja ympärillä on muita, joista huomaat että nyt taas mennään.
Minulle oikeasti tulee tästä mieleen myös tyttöjen asperger johon voi liittyä add, mutta se nyt on tämmöinen äiti-ihmisen ajatus.
Jos elämä oli helpompaa kun se oli yksinkertaisempaa ja ohjelmoidumpaa, kyllähän kannattaisi jo valmiiksi pyrkiä siihen, vaikka etsitkin oikeaa apua samalla.
Jos tavaroilla on tapana kerääntyä etkä pysty luopumaan niistä, voisitko saada siihen säännöllisesti apua, vaikka isältä tai siskolta tai ystävältä. Pakkaisit hänen avustuksella tavarat säilöön ja pois silmistä joksikin aikaa. Turhat on näin helpompi huomata kun et tarvikaan niitä ja unohdat ne. Samalla tunneside niihin häviää.
Pystyisitkö alkaa ostolakkoon, eli ihan minimalistiksi. Postilaatikkoon lappu ei mainoksia, et tilaa lehtiä, et ylipäätään tilaa mitään. Joka päivä muistat ettet osta mitään. Näin koti pysyisi kaaosvapaana. Ja vaikka säännöllisesti pyydät taas siskon tai äidin apua raivaamaan, jos meinaa lähteä käsistä.
Voi olla myös ihan perus netti-peliaddiktio.
Miksi tuon pitäisi olla joku häiriö? Ihan hyvin voi olla ihan vaan sitä, että ei ole koskaan oppinut itsekuria eikä epämukavuuksien sietämistä omaehtoisesti.
Esim. jos toisten seurassa ollessaan saa aikaiseksi hommia mutta itsekseen ei, niin se on vahva merkki siitä, että kyse on itsekuriongelmasta.
Rutiinit ja selkeä aikataulu vaikuttavat helpottavan sinua?
Silloin koulu ja työ pitäisi olla sellaista, että sinulle jää mahdollisimman vähän vapautta kadota haaveiluun, eli akateeminen vapaus ja itsenäinen työnkuva ei sopisi sinulle. Vaan hyvin koulumainen ja selkeä, ja työ ryhmässä tehtävää jossa pärjäät joukon jatkona.
Näin nyt vaikuttaisi jos kerran selvisit koulusta.
Voisitko jopa asua asuntolassa niin et asuisi yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samaa, ei kylläkään muuta diagnoosia kuin kaksisuuntainen.
Olen selvinnyt jotenkuten, osittain opettelemalla ja olen onnistunut hankkiutumaan sellaisiin paikkoihin töihin joissa liukuva työaika ja nyt onneksi etätyömahdollisuus. Helpottaa stressiä ja myöhästymisiä ei tarvitse enää niin pelätä.
Itse työstä taas suoriudun hyvin, kaikki muu menee sitten ihan miten sattuu.
Apua aikoinaan hain ja sain diagnoosiksi kaksisuuntaisen, mikä nyt varmaan onkin tai masennus vähintään. En kuitenkaan koe olleeni masentunut enää pitkään aikaan vaan mieli on ihan hyvä, nukun hyvin ja tulevaisuudennäkymiäkin on.
Silti arki on yhtä asioiden unohtelua, hukkuneita tavaroita, kasaantuneita laskuja, haahuilua ja jumittamista. Helposti voin jumittaa päivän tekemättä mitään.
Tiedä sitten onko nämä pelkkiä luonteenpiirteitä vai onko taustalla joku dg. Osittain olen jo hyväksynyt tietyt piirteet itsestäni ja luulen ettei kaikista sitten vaan ole pitämään tätä perhe-koti-työ-pakettia hanskassa vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuon pitäisi olla joku häiriö? Ihan hyvin voi olla ihan vaan sitä, että ei ole koskaan oppinut itsekuria eikä epämukavuuksien sietämistä omaehtoisesti.
Esim. jos toisten seurassa ollessaan saa aikaiseksi hommia mutta itsekseen ei, niin se on vahva merkki siitä, että kyse on itsekuriongelmasta.
Nykyään vaan kaikki on jotain häiriöitä. Se on mennyttä maailmaa, kun vielä oli olemassa laiskoja ihmisiä. Paljon hienompaa ja varsinkin sosiaalisesti hyväksytympää on olla vaikka ADD kuin laiska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jengi ihan onnessaan yläklikittelee että myöhästyminen töistä ja mikään ei onnistu.... Mitä helvettiä te fanitatte tällaista? Maksaisitteko itse palvelusta joka myöhästyy?
Arkeen tulee mieleen että olisi vain yksi käsilaukku, ja avaimet ja lompakko olisi aina siellä, ja laukku aina eteisen tuolilla. Niin eivät tavarat pääsisi hukkaan. Avaimetkin olisi nauhalla kiini käsilaukussa...
Minulla on kyllä mies joka kesken tekemisen onnistuu laskemaan tavaran kädestään ihan minne vaan, vaikka lompakon jääkaappiin, kun harhautuu hetkeksi vaikka ottamaan sieltä jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maksakaa asiakaspalvelijan kämäilystä mukisematta tai älkää äläklikatko tekopyhät ääliöt!
ADD!!!
Heti jonnekin, joka on asiaan perehtynyt, ja ottaa oireet vakavasti. Heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liiallinen tietokoneella oleilu ja älypuhelimella oleilu aiheuttaa tuollaista.
Itseni piti lääkärin johdolla ja opastuksella vierottautua tietokoneesta ja älypuhelimesta pois.
Vei kaksivuotta kun aivot palasivat normaaliin tilaan ja muistikin toimii nyt hyvin.
Hakeudun lääkärille kun minulle huomautettiin etten muista ihan kaikkea ja olisiko alkanut kolmekymppisen varhainen dementia yhteydessä alkoholin käyttöön.
Kävi ilmi että tietokone sen aiheutti.
Nyt olen täysityöllistetty ja opiskelutkin sujuivat kuin vettä vaan.
Heitä läppäri ja älypuhelin pariksi vuodeksi jorpakkoon, niin muutut normaaliksi ap.
Itsellekin tuli mieleen "ruutudementia". Älypuhelin tuhoaa aivot ja toipuminen vie vuosia.
Toinen vaihtoehto olisi dissosiaatiohäiriö. Muistojen puuttuminen, ajan hahmottamisen ongelmat, mystiset yli- ja alivireystilat, somaattiset tunnekokemukset ja kokemukset itsestä tai tunteistaan irtautumosesta ovat normaaleja traumatisoituneen henkilön arjen haasteita.
Sinua on siis arvioinut yksi psykiatri teidän kunnassa ala-asteella? Ja hän on pohtinut jo silloin add:tä, mutta asiaan ei ole palattu enää, koska olet selvinnyt koulun läpi?
Ilmeisesti olet vain tippunut jonnekin koneiston sokeaan pisteeseen. Kukaan ei vaan ole vienyt tai rohkaissut sinua takaisin valittamaan, ettet selviä työelämässä, vaikka koulun selvisit.
Tilanne on nyt toinen, sinulla on kokemusta ja näyttöä, että jatko-opiskelu ja työelämä eivät onnistu ilman apua. Itse se täytyy sanoa ja sitkeästi toistaa, kunnes pääset sellaiselle joka ottaa sinut vakavasti ja alkaa hoitaa. Älä anna periksi. Ja sano vaikka aikaa kysyessä, että jo kouluaikana sinulla on epäilty add:tä, mutta silloin asia on jäänyt kesken.