Jos lapsi on huono jalkapallossa
Kuulisin mielelläni kokemuksia. Jos lapsi on 8-vuotiaana jalkapallon kakkosjoukkueessa (joukkuejako tehtiin just), niin onko mahdollista, että nousee sieltä vielä ykköseen? Näkeekö jo noin pienistä, kuka on taitava? Oman lapsen ongelmana on lähinnä lapsellisuus, eli on turhan kiltti. Nopeutta löytyy, kuntoakin, peliälyä. Mutta ei riittävän kova ja vahva.
Nousu ykkösjengin ei siis ole oikeastaan mikään must, mutta pojan pari kaveria sille puolelle meni. Ja poika ehkä on vähän siinä rajalla, että ei mahtunut mukaan.
En tiedä, eriytyykö valmennus paljon näillä eri joukkueilla ja tarkastetaanko jakoja koskaan. Kysynpähän vain, jos jollain teistä olisi kokemuksia.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.
Tämä kai se olennainen kysymys tässä on. Kaikki pelaa-vouhotus vei useista lajeista kansainvälisen tason ammattilaiset aikanaan. Nyt on taas palattu tavoitteellisempaan malliin ja systeemit tuottavat parempia lahjakkuuksia. Jalkapallonkin suhteen voisi todeta, että on aina pieni ihme, jos joukkueellisesta pikkujunnuja joku tekee ammattilaisuran. Ja sekin järjestään on se joukkueen selvästi lahjakkain ja amatöörillekin erottuva pelaaja.
Harrastuslajina futis toki on hieno ja sopii jokaiselle, kunhan vaan löytyy itselle sopiva ympäristö ja taso.
Kuten tuon itsekin sanoit, juuri kenestäkään ei tule ammattilaista. Joten pikkujunnujen oikea taso on harrastelutaso.
Niillä, jotka ovat harrastaneet nuoruutensa ”tavoitteellisesti” mitä tahansa urheilulajia, on parikymppisenä keskimäärin ikätovereita huonompi koulumenestys ja myöhemmin tulotaso. Toki poikkeuksia aina on, mutta kannattaa vanhempienkin miettiä, mihin asiaan haluavat lastensa käyttävän nuoruusvuotensa.
Eiköhän tuon päätöksen panostuksista tee jatkossakin pelaajat ja perhe. Eikä koulumaailma sovi kovin hyvin osalle nuorista, eikä kaikista voi edes teoriassa tulla lääkäreitä. Ei nämä niin helppoja asioita ole ja jos joku tykkää potkia elämänsä palloa, niin kai senkin voi tässä kaikessa elämän sekoilussa suoda.
Jos taso on ympärillä pelkkää puuhastelua, niin joukkuelajeissa mahdollisuutta menestymiseen ei silloin oikein suoda, vaikka joku yksi Litmanen viihdytäisi itseään hangessa yksikseen lumipalloja pompotellen ja tekisi itsestään maailman huipun vaikka väkisin.
Muistaa huolehtia, että lapselle jää riittävästi aikaa koululäksyihin ja kokeisiin lukuun. Yläkoulu on äkkiä ohi ja surkea todistus ei paljon lohduta, kun haetaan seuraavaan kouluun. Lisäksi ne pääpuskut pitäisi junioreilta kieltää.
Meidän pojan joukkueessa tehtiin kaksi joukkuetta, mutta ei niin että toinen olisi parempi joukkue, ja toinen huonompi, vaan tasoerot huomioidaan siinä että parhaimmat pääsee vuotta vanhempien peleihin ja harjoituksiin, mikäli intoa löytyy.
Itse joukkueet on jaettu niin että kummassakin on heikompia ja parempia, ja kun väistämättä käy niin että vuosi vuodelta porukka vähenee, niin sitten yhdistytään taas yhdeksi joukkueeksi.
09-pojat
Melko järkyttävä aloitus. Jotkuthan vasta aloittaa jalkkista tuossa iässä. Jos lapsi potkii palloa ja juoksee kaiken vapaa-aikansa ja vanhempi pelailee mukana ja antaa kehittämis ideoita niin varmasti voi nousta. Jos istuu koneella ja syö sipsejä todnnäköisesti ei. Eniten on kiinni lapsen motivaatioista ja innosta harjoitella sekä kyky ottaa ohjausta vastaan. Nuo lahjakkuuspuheet voi jättää omaan arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.
Tämä kai se olennainen kysymys tässä on. Kaikki pelaa-vouhotus vei useista lajeista kansainvälisen tason ammattilaiset aikanaan. Nyt on taas palattu tavoitteellisempaan malliin ja systeemit tuottavat parempia lahjakkuuksia. Jalkapallonkin suhteen voisi todeta, että on aina pieni ihme, jos joukkueellisesta pikkujunnuja joku tekee ammattilaisuran. Ja sekin järjestään on se joukkueen selvästi lahjakkain ja amatöörillekin erottuva pelaaja.
Harrastuslajina futis toki on hieno ja sopii jokaiselle, kunhan vaan löytyy itselle sopiva ympäristö ja taso.
Kuten tuon itsekin sanoit, juuri kenestäkään ei tule ammattilaista. Joten pikkujunnujen oikea taso on harrastelutaso.
Niillä, jotka ovat harrastaneet nuoruutensa ”tavoitteellisesti” mitä tahansa urheilulajia, on parikymppisenä keskimäärin ikätovereita huonompi koulumenestys ja myöhemmin tulotaso. Toki poikkeuksia aina on, mutta kannattaa vanhempienkin miettiä, mihin asiaan haluavat lastensa käyttävän nuoruusvuotensa.
Eiköhän tuon päätöksen panostuksista tee jatkossakin pelaajat ja perhe. Eikä koulumaailma sovi kovin hyvin osalle nuorista, eikä kaikista voi edes teoriassa tulla lääkäreitä. Ei nämä niin helppoja asioita ole ja jos joku tykkää potkia elämänsä palloa, niin kai senkin voi tässä kaikessa elämän sekoilussa suoda.
Jos taso on ympärillä pelkkää puuhastelua, niin joukkuelajeissa mahdollisuutta menestymiseen ei silloin oikein suoda, vaikka joku yksi Litmanen viihdytäisi itseään hangessa yksikseen lumipalloja pompotellen ja tekisi itsestään maailman huipun vaikka väkisin.
Siis ymmärsinkö nyt pointtisi oikein? Sä olet valmis sallimaan lapsellesi huonommat pelimerkit loppuelämässä siksi, että se joku ”yksi miljoonasta -Litmanen” ehkä mahdollisesti pääsee huipulle lapsesi avustuksella?
Juu, kaikista ei voi tulla lääkäreitä, ja kiva jos lasta kiinnostaa pallon potkiskelu, jos kouluun ei riitä paukut. Mutta se, että se lapsen palloilu kohottaisi kansallista tasoa ja auttaisi jonkun toisen Litmaseksi, on kyllä älyttömintä itsepetosta.
Vierailija kirjoitti:
Meidän pojan joukkueessa tehtiin kaksi joukkuetta, mutta ei niin että toinen olisi parempi joukkue, ja toinen huonompi, vaan tasoerot huomioidaan siinä että parhaimmat pääsee vuotta vanhempien peleihin ja harjoituksiin, mikäli intoa löytyy.
Itse joukkueet on jaettu niin että kummassakin on heikompia ja parempia, ja kun väistämättä käy niin että vuosi vuodelta porukka vähenee, niin sitten yhdistytään taas yhdeksi joukkueeksi.
09-pojat
Teillä toimittiin fiksusti. Itseäni eniten harmittaa se, että lapsi oikeasti piti jalkapallosta, mutta se into pilattiin urakkaharjoittelulla. Missään vaiheessa ei ollut ammattilaisuus tavoitteena vaan harrastus.
Joo, tietyllä tavalla olenkin järkyttynyt, että jako tehdään jo tuossa iässä. En muuten istu pahemmin koneella enkä syö koskaan sipsejä, olen ihan urheilullinen ja hyväkuntoinen. Harrastan kestävyysliikuntaa itse. Jalkapallosta en valitettavasti kauheasti tiedä, joten en ole siinä niin osannut neuvoa ja tukea kuten nuo juuri ykkösjoukkueeseen päässeiden lasten vanhemmat.
En siis tiedä, onko se kakkosjengiin joutuminen huono juttu. Lähinnä tässä kyselen, kun en lajia kauhean hyvin tunne.
Vierailija kirjoitti:
Poika ei itse vielä tiedä, miksi isona aikoo eikä ole kiire. Oma arvioni on, että tuonikäisillä futisammattilaiseksi tähtäävät ne, joiden vanhemmat sitä toivovat.
Futista pelaa kavereiden kanssa n. tunnin päivässä, tekee jonkun verran omaa treeniä siihen lisäksi. Harkat on kolme kertaa viikossa 1h15min kerrallaan. Pelejä on tuon lisäksi, n. joka viikko yksi tai useampi peli.
Joukkueet treenaavat samaan aikaan, mutta eri valmentajat heillä on.
ap
Eikös tuo kuulosta ihan hyvältä liikunnalliselta elämäntavalta, oli joukkue sitten kumpi tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.
Tämä kai se olennainen kysymys tässä on. Kaikki pelaa-vouhotus vei useista lajeista kansainvälisen tason ammattilaiset aikanaan. Nyt on taas palattu tavoitteellisempaan malliin ja systeemit tuottavat parempia lahjakkuuksia. Jalkapallonkin suhteen voisi todeta, että on aina pieni ihme, jos joukkueellisesta pikkujunnuja joku tekee ammattilaisuran. Ja sekin järjestään on se joukkueen selvästi lahjakkain ja amatöörillekin erottuva pelaaja.
Harrastuslajina futis toki on hieno ja sopii jokaiselle, kunhan vaan löytyy itselle sopiva ympäristö ja taso.
Kuten tuon itsekin sanoit, juuri kenestäkään ei tule ammattilaista. Joten pikkujunnujen oikea taso on harrastelutaso.
Niillä, jotka ovat harrastaneet nuoruutensa ”tavoitteellisesti” mitä tahansa urheilulajia, on parikymppisenä keskimäärin ikätovereita huonompi koulumenestys ja myöhemmin tulotaso. Toki poikkeuksia aina on, mutta kannattaa vanhempienkin miettiä, mihin asiaan haluavat lastensa käyttävän nuoruusvuotensa.
Älä viitti puhua pa...kaa. Tuo on ihan sinun omaa mutu tuntumaasi. Huomaa että et ole todellakaan harrastanut mitään tavoitteellista. Et ole tainnut ylipäätänsä harrastaa mitään mutta pitää päästä selittämään jotain ihme teorioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti monissa joukkueissa sen ykkös- ja kakkosjoukkueen valmennuksen taso on hyvin erilainen. Kuten myös se pelien kovuus joita pelataan. Usein jo vuosi tai kaksi heikommassa joukkueessa aiheuttaa sen että takaisin siihen ykkösjoukkueeseen on hyvin vaikea enää päästä jos ei ole todella lahjakas.
Senhän ei pitäisi mennä näin ja muuta aina seuroissa kerrotaan mutta niin se vain kokemukseni mukaan on. En oman lapseni "uralta" muista oikein yhtään tapausta jossa alemmasta joukkueesta olisi noustu takaisin ykköseen.
Ennemmin kannattaa jossain vaihessa katsella vaikka jotain uutta vähän vähemmän kovaa seuraa josta löytyisi ykkösjoukkue joka olisi sopivasti vähän niinkuin näiden tasojen välissä jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Sama kuin jääkiekossa.
Toimihenkilöiden junnut aina ykkösjoukkueessa. Eli ei mitään mahkuja ykkösjoukkueeseen.
Tuo slogan ”lahjakas pääsee ykkösjoukkueeseen” on sillein ontuva, että joku lahjakas esim asuinpaikan muuton vuoksi pääsee ykkösjoukkueeseen. Mutta kakkosjoukkueesta ei pääse.
Sama ongelma jääkiekossa. Toimihenkilöiden junnut täyttävät paikat. Ja jos siellä ykkösjoukkueessa joku ”taantuu” niin hänelle annetaan aina uusi mahdollisuus...
Nilliti nilliti - olet varmaan niitä jotka tuovat Liisa-Petterinsä vain päivähoitoon tai vielä todennäköisemmin odotat että joku aina kuskaa jälkikasvusi treeneihin, pelimatkoille, ihan mihin vaan kun sinä et ehdi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.
Tämä kai se olennainen kysymys tässä on. Kaikki pelaa-vouhotus vei useista lajeista kansainvälisen tason ammattilaiset aikanaan. Nyt on taas palattu tavoitteellisempaan malliin ja systeemit tuottavat parempia lahjakkuuksia. Jalkapallonkin suhteen voisi todeta, että on aina pieni ihme, jos joukkueellisesta pikkujunnuja joku tekee ammattilaisuran. Ja sekin järjestään on se joukkueen selvästi lahjakkain ja amatöörillekin erottuva pelaaja.
Harrastuslajina futis toki on hieno ja sopii jokaiselle, kunhan vaan löytyy itselle sopiva ympäristö ja taso.
Kuten tuon itsekin sanoit, juuri kenestäkään ei tule ammattilaista. Joten pikkujunnujen oikea taso on harrastelutaso.
Niillä, jotka ovat harrastaneet nuoruutensa ”tavoitteellisesti” mitä tahansa urheilulajia, on parikymppisenä keskimäärin ikätovereita huonompi koulumenestys ja myöhemmin tulotaso. Toki poikkeuksia aina on, mutta kannattaa vanhempienkin miettiä, mihin asiaan haluavat lastensa käyttävän nuoruusvuotensa.
Älä viitti puhua pa...kaa. Tuo on ihan sinun omaa mutu tuntumaasi. Huomaa että et ole todellakaan harrastanut mitään tavoitteellista. Et ole tainnut ylipäätänsä harrastaa mitään mutta pitää päästä selittämään jotain ihme teorioita.
Lasten joukkueiden ongelmana ovat lapsena lajia itse harrastaneet. Eletään erittäin vahvasti lapsen kautta omaa saavuttamatonta unelmaa, se on raskasta kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.
Tämä kai se olennainen kysymys tässä on. Kaikki pelaa-vouhotus vei useista lajeista kansainvälisen tason ammattilaiset aikanaan. Nyt on taas palattu tavoitteellisempaan malliin ja systeemit tuottavat parempia lahjakkuuksia. Jalkapallonkin suhteen voisi todeta, että on aina pieni ihme, jos joukkueellisesta pikkujunnuja joku tekee ammattilaisuran. Ja sekin järjestään on se joukkueen selvästi lahjakkain ja amatöörillekin erottuva pelaaja.
Harrastuslajina futis toki on hieno ja sopii jokaiselle, kunhan vaan löytyy itselle sopiva ympäristö ja taso.
Kuten tuon itsekin sanoit, juuri kenestäkään ei tule ammattilaista. Joten pikkujunnujen oikea taso on harrastelutaso.
Niillä, jotka ovat harrastaneet nuoruutensa ”tavoitteellisesti” mitä tahansa urheilulajia, on parikymppisenä keskimäärin ikätovereita huonompi koulumenestys ja myöhemmin tulotaso. Toki poikkeuksia aina on, mutta kannattaa vanhempienkin miettiä, mihin asiaan haluavat lastensa käyttävän nuoruusvuotensa.
Eiköhän tuon päätöksen panostuksista tee jatkossakin pelaajat ja perhe. Eikä koulumaailma sovi kovin hyvin osalle nuorista, eikä kaikista voi edes teoriassa tulla lääkäreitä. Ei nämä niin helppoja asioita ole ja jos joku tykkää potkia elämänsä palloa, niin kai senkin voi tässä kaikessa elämän sekoilussa suoda.
Jos taso on ympärillä pelkkää puuhastelua, niin joukkuelajeissa mahdollisuutta menestymiseen ei silloin oikein suoda, vaikka joku yksi Litmanen viihdytäisi itseään hangessa yksikseen lumipalloja pompotellen ja tekisi itsestään maailman huipun vaikka väkisin.
Siis ymmärsinkö nyt pointtisi oikein? Sä olet valmis sallimaan lapsellesi huonommat pelimerkit loppuelämässä siksi, että se joku ”yksi miljoonasta -Litmanen” ehkä mahdollisesti pääsee huipulle lapsesi avustuksella?
Juu, kaikista ei voi tulla lääkäreitä, ja kiva jos lasta kiinnostaa pallon potkiskelu, jos kouluun ei riitä paukut. Mutta se, että se lapsen palloilu kohottaisi kansallista tasoa ja auttaisi jonkun toisen Litmaseksi, on kyllä älyttömintä itsepetosta.
Alakoululainen voi vallan hyvin harrastaa joka päivä jotakin ja siitä ei varmasti koulu kärsi. Ylä-asteella joutuu jo ehkä tekemään aikataulun suhteen suunnitelmia. Lukiossa taas täytyy olla jo motivaatioita jos haluaa harrastaa kilpatasolla ja käydä koulun hyvin, mutta voi myös ajatella, että liikunta ja kavereiden kanssa aja viettäminen on ihan hyvää vastapainoa opiskelulle. Jos koulu taas ei suju niin se vika voi olla muuallakin kuin liikuntaharrastuksessa.
Joo, nro 29, onhan se tietysti noinkin. Toivon vaan, että tuo jako ei sitten vie tuota intoa pois, ettei lapsi koe, että hänet on karsittu pois tms. Ja toivottavasti tuo jako ei vaikuta kaverisuhteisiin.
Ne kehittyy jotka omasta halusta, sisäisen innon johdattamina harjoittelevat pari tuntia päivässä jo lapsina. Kaikki hyvät palloilijat sanoo aina että nukkuivat pallon kanssa, ja kaikki välit pompottelivat jah arjoittelivat. Semmoinen lähes maaninen innostus, koska ammattilaisia ei tule kun kymmenien tuhansien tuntien harjoittelulla. Kyllä siin äpitää pleikka ja sipsi jäädä toiseksi.
Miehen poika pelaa kyllä innoissaan, mutta on lihava ja siksi hidas ja kömpelö. Laittoivat sen maaliin itten. Hyvin se siellä vetää, mutta on hidas siinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.
Tämä kai se olennainen kysymys tässä on. Kaikki pelaa-vouhotus vei useista lajeista kansainvälisen tason ammattilaiset aikanaan. Nyt on taas palattu tavoitteellisempaan malliin ja systeemit tuottavat parempia lahjakkuuksia. Jalkapallonkin suhteen voisi todeta, että on aina pieni ihme, jos joukkueellisesta pikkujunnuja joku tekee ammattilaisuran. Ja sekin järjestään on se joukkueen selvästi lahjakkain ja amatöörillekin erottuva pelaaja.
Harrastuslajina futis toki on hieno ja sopii jokaiselle, kunhan vaan löytyy itselle sopiva ympäristö ja taso.
Kuten tuon itsekin sanoit, juuri kenestäkään ei tule ammattilaista. Joten pikkujunnujen oikea taso on harrastelutaso.
Niillä, jotka ovat harrastaneet nuoruutensa ”tavoitteellisesti” mitä tahansa urheilulajia, on parikymppisenä keskimäärin ikätovereita huonompi koulumenestys ja myöhemmin tulotaso. Toki poikkeuksia aina on, mutta kannattaa vanhempienkin miettiä, mihin asiaan haluavat lastensa käyttävän nuoruusvuotensa.
Eiköhän tuon päätöksen panostuksista tee jatkossakin pelaajat ja perhe. Eikä koulumaailma sovi kovin hyvin osalle nuorista, eikä kaikista voi edes teoriassa tulla lääkäreitä. Ei nämä niin helppoja asioita ole ja jos joku tykkää potkia elämänsä palloa, niin kai senkin voi tässä kaikessa elämän sekoilussa suoda.
Jos taso on ympärillä pelkkää puuhastelua, niin joukkuelajeissa mahdollisuutta menestymiseen ei silloin oikein suoda, vaikka joku yksi Litmanen viihdytäisi itseään hangessa yksikseen lumipalloja pompotellen ja tekisi itsestään maailman huipun vaikka väkisin.
Oletko sanonut lapsellesi, ettei koulu sovi hänelle? Sen sijaan, että olisit auttanut ja tukenut koulunkäynnissä?
Missä arvelette täysi-ikäisen lapsenne pelaavan ja kuka maksaa? Tuttavan lapsi pelaa ö divisioonaa ja vanhemmat maksavat, kulut ovat paljon suuremmat kuin junioreilla.
Ratkaisevaa tulee olemaan se, miten kova palo lapsella on jalkapallon pelaamiseen. Mutta tottakai tuossa iässä, ja vielä muutamana seuraavanakin, tapahtuu vielä huimaa kehitystä eteenpäin ja osalla se kehitys loppuu. Tai kiinnostus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.
Tämä kai se olennainen kysymys tässä on. Kaikki pelaa-vouhotus vei useista lajeista kansainvälisen tason ammattilaiset aikanaan. Nyt on taas palattu tavoitteellisempaan malliin ja systeemit tuottavat parempia lahjakkuuksia. Jalkapallonkin suhteen voisi todeta, että on aina pieni ihme, jos joukkueellisesta pikkujunnuja joku tekee ammattilaisuran. Ja sekin järjestään on se joukkueen selvästi lahjakkain ja amatöörillekin erottuva pelaaja.
Harrastuslajina futis toki on hieno ja sopii jokaiselle, kunhan vaan löytyy itselle sopiva ympäristö ja taso.
Kuten tuon itsekin sanoit, juuri kenestäkään ei tule ammattilaista. Joten pikkujunnujen oikea taso on harrastelutaso.
Niillä, jotka ovat harrastaneet nuoruutensa ”tavoitteellisesti” mitä tahansa urheilulajia, on parikymppisenä keskimäärin ikätovereita huonompi koulumenestys ja myöhemmin tulotaso. Toki poikkeuksia aina on, mutta kannattaa vanhempienkin miettiä, mihin asiaan haluavat lastensa käyttävän nuoruusvuotensa.
Kaikista eniten lapsen tulevaisuuteen vaikuttaa perheen sosioekonominen asema ja se on myös paljon tutkittu asia. Se on faktaa mutta tuo sinun oletus on ihan huuhaata. Ihan yhtälailla mitä tahansa urheilua voi harrastaa tavoitteellisesti ihan vaikka lääkäriperheen kuin myös työttömän perheen lapsi. Se vaan voi olla hyvinkin eri miten perheessä koulun käyntiä tuetaan. Ja kyllä, minun lapseni harrastavat paljon, mutta koulu on ykkönen. Ja niin on niiiin monessa muussakin perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Missä arvelette täysi-ikäisen lapsenne pelaavan ja kuka maksaa? Tuttavan lapsi pelaa ö divisioonaa ja vanhemmat maksavat, kulut ovat paljon suuremmat kuin junioreilla.
Oma lapsi pelaa jalkapalloa ns. kilpatasolla. toivon, että lapseni saa liikunnasta riemua, kavereita ja vanhempana liikunnallinen elämäntapa jäisi jossain muodossa.
Jalkapallo on mielestäni hyvä höntsälaji aikuisellekin, kun se on suht. halpa ja joukkeita löytyy lähes joka pitäjästä.
Saa jatkaa niin kauan kuin intoa riittää. Voi olla että ylä-asteella into loppuu tai toinen laji syrjäyttää, mutta sitten sen aika on ohi ja paljon on saatu. Jos taas haluaa jatkaa pelaamista niin en näe sen olevan katastrofi. Moni puoliammattilainen on opiskellut ihan hyvän ammatin ja jatkanut esim. valmennuspuolella. Tuskin kukaan täysammattilainenkaan on päätöstään katunut, kun on päässyt täysillä toteuttamaan itseään. Täysammattilaisuuden näkisin kuitenkin kaikkein epävarminpana vaihtoehtona ja siinä loukkaantumiset huolestuttaa eniten.
Poika ei itse vielä tiedä, miksi isona aikoo eikä ole kiire. Oma arvioni on, että tuonikäisillä futisammattilaiseksi tähtäävät ne, joiden vanhemmat sitä toivovat.
Futista pelaa kavereiden kanssa n. tunnin päivässä, tekee jonkun verran omaa treeniä siihen lisäksi. Harkat on kolme kertaa viikossa 1h15min kerrallaan. Pelejä on tuon lisäksi, n. joka viikko yksi tai useampi peli.
Joukkueet treenaavat samaan aikaan, mutta eri valmentajat heillä on.
ap