Jos lapsi on huono jalkapallossa

Valitettavasti monissa joukkueissa sen ykkös- ja kakkosjoukkueen valmennuksen taso on hyvin erilainen. Kuten myös se pelien kovuus joita pelataan. Usein jo vuosi tai kaksi heikommassa joukkueessa aiheuttaa sen että takaisin siihen ykkösjoukkueeseen on hyvin vaikea enää päästä jos ei ole todella lahjakas.

Senhän ei pitäisi mennä näin ja muuta aina seuroissa kerrotaan mutta niin se vain kokemukseni mukaan on. En oman lapseni "uralta" muista oikein yhtään tapausta jossa alemmasta joukkueesta olisi noustu takaisin ykköseen.

Ennemmin kannattaa jossain vaihessa katsella vaikka jotain uutta vähän vähemmän kovaa seuraa josta löytyisi ykkösjoukkue joka olisi sopivasti vähän niinkuin näiden tasojen välissä jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Tuli siis lipunmyyjä, eikä pelimies?

Voihan sieltä nousta ajan kanssa, mutta vähääkin osaavampi näkee jo pienistä kenellä on taitoa ja kykyjä kehittyä nopeasti. Viestistäsi saa jotenkin mielikuvan, että jalkapallo olisi sinulle tärkempää kuin lapsellesi. Hyviksi kehittyneet jalkapalloilijat ovat ihan vapaaehtoisesti kehittäneet itseään ja lajitaitojaan tuhansia tunteja pieninä, eikä tuota eroa enää vähääkään vanhemmiten kurota kiinni.

kehittymisestä: 8-vuotias on vielä pieni ja tuossa iässä olevat tasoerot voivat kääntyä vuodessakin toisin päin. Voi olla hyvin tasoeroja vielä teini-iän kynnykselläkin, ja toisen kehitys jäädä junnaamaan ja toisen taas lähteä käyntiin. Osa on "huipulla" nuorena, osa myöhemmin.

Sitten taas on hyvin seurakohtaista, miten hyvin ottavat huomioon nämä myöhemmin kehittyvät ja miten tarkkaan lyövät lukkoon joukkuejakoja. Tästä on olemassa niin hyviä kuin huonojakin tapauksia.

Vierailija kirjoitti:

Voihan sieltä nousta ajan kanssa, mutta vähääkin osaavampi näkee jo pienistä kenellä on taitoa ja kykyjä kehittyä nopeasti. Viestistäsi saa jotenkin mielikuvan, että jalkapallo olisi sinulle tärkempää kuin lapsellesi. Hyviksi kehittyneet jalkapalloilijat ovat ihan vapaaehtoisesti kehittäneet itseään ja lajitaitojaan tuhansia tunteja pieninä, eikä tuota eroa enää vähääkään vanhemmiten kurota kiinni.

ai 8-vuotiaana jo?

Ei lapsesta siis pelimiestä tarkoitettukaan. Nyt on paljon ollut juttuja nuorista pelaajista, KUPS:in Immu on varmaan pelaajana lahjakas, mutta ihan urpo kyllä muuten. Ja Hesarin parin päivän takainen juttu Roope Riskistä ja hänen runoistaan herätti lähinnä myötähäpeää, vaikka Roope varmaan ihan kiva tyyppi onkin. Haluan, että lapsellani on 29-vuotiaana plakkarissa vähän muutakin, eli panostan enemmän hänen koulutukseen.

Joo, poika varmaan pääsisi jossain muussa seurassa ihan sinne ykköseenkin. Tämä joukkue on aika kovatasoinen. Ja toisaalta sitten tuossa kakkosjoukkueessa on niitä parhaita, muu joukkue on heikompia. Joutuu kyllä tekemään sitten paljon duunia, kun muista pelaajista ei niin saa tukea. Ja saa myös peliaikaa paljon. Ehkä tuossa ykkösessä saisi vähemmän, kun olisi sen porukan heikoimpia.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sieltä nousta ajan kanssa, mutta vähääkin osaavampi näkee jo pienistä kenellä on taitoa ja kykyjä kehittyä nopeasti. Viestistäsi saa jotenkin mielikuvan, että jalkapallo olisi sinulle tärkempää kuin lapsellesi. Hyviksi kehittyneet jalkapalloilijat ovat ihan vapaaehtoisesti kehittäneet itseään ja lajitaitojaan tuhansia tunteja pieninä, eikä tuota eroa enää vähääkään vanhemmiten kurota kiinni.

ai 8-vuotiaana jo?

Epävarmuustekijöitä on tietenkin sitä enemmän mitä nuoremmista on kyse. Mutta pääsääntöisesti jalkapallovalmenajat osaavat kyllä katsoa nuoria ns. sillä silmällä. Osa toki on aika puusilmiä ja suosivat nuorina lähinnä fyysisesti varhaisemmin kehittyneitä ravureita, mutta jos todellista taitoa on niin se kyllä puskee läpi. Puolustavissa pelaajissa tutkan alla pääsee toisinaan liitelemään hyvinkin pitkään.

Ihan noin nuorista nappuloista itsellä ei ole kokemusta kuin omilta junnuajoilta.

Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.

Suomen joukkuepeliharrastus tuhoutuu noihin tasojakoihin. On ihan naurettavaa jakaa noin nuorena joukkueet.

Monet lopettavat pelaamisen viimeistään yläkouluun siirryttäessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sieltä nousta ajan kanssa, mutta vähääkin osaavampi näkee jo pienistä kenellä on taitoa ja kykyjä kehittyä nopeasti. Viestistäsi saa jotenkin mielikuvan, että jalkapallo olisi sinulle tärkempää kuin lapsellesi. Hyviksi kehittyneet jalkapalloilijat ovat ihan vapaaehtoisesti kehittäneet itseään ja lajitaitojaan tuhansia tunteja pieninä, eikä tuota eroa enää vähääkään vanhemmiten kurota kiinni.

ai 8-vuotiaana jo?

Epävarmuustekijöitä on tietenkin sitä enemmän mitä nuoremmista on kyse. Mutta pääsääntöisesti jalkapallovalmenajat osaavat kyllä katsoa nuoria ns. sillä silmällä. Osa toki on aika puusilmiä ja suosivat nuorina lähinnä fyysisesti varhaisemmin kehittyneitä ravureita, mutta jos todellista taitoa on niin se kyllä puskee läpi. Puolustavissa pelaajissa tutkan alla pääsee toisinaan liitelemään hyvinkin pitkään.

Ihan noin nuorista nappuloista itsellä ei ole kokemusta kuin omilta junnuajoilta.

No todellakin on epävarmuustekijöitä. 8-vuotiaista osa on vielä ihan pikkulapsia, eli "haahuilijoita" (saattavat kesken pelin alkaa potkimaan kiviä tai heittämään kärrynpyöriä), vaikka olisivat miten hyviä. Osa taas on jo "järkeviä" ja jaksavat keskittyä. Pelkästään tämä tekee tason arvioimisesta hankalaa. Ja oikeasti osalla fyysinen kehitys tulee toisia myöhemmin sekä kasvupyrähdysten ajoittuminen vaikuttaa myös asiaan. Ja myös se, miten kiinnostus kehittyy vuosien saatossa.

Edelleen: 8-vuotias on vielä tosi pieni, mitä vain voi tapahtua, jos on tapahtuakseen. Toivotaan, että seurassa ollaan järkeviä, eikä hakata kiveen noita joukkuejakoja vaan annetaan näyttömahdollisuuksiakin kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Suomen joukkuepeliharrastus tuhoutuu noihin tasojakoihin. On ihan naurettavaa jakaa noin nuorena joukkueet.

Monet lopettavat pelaamisen viimeistään yläkouluun siirryttäessä.

Tasojoukkueet on hyvä asia, mutta vasta myöhemmin. Ei 8-vuotiaana, eikä välttämättä vielä 10-vuotiaanakaan. Vaan vasta sitten, kun oikeasti alkaa olla selvillä, ketkä lapsista harrastavat tavoitteellisesti ja ketkä "pelailevat". Tasojoukkueissa kun on omat hyvät puolensakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen joukkuepeliharrastus tuhoutuu noihin tasojakoihin. On ihan naurettavaa jakaa noin nuorena joukkueet.

Monet lopettavat pelaamisen viimeistään yläkouluun siirryttäessä.

Tasojoukkueet on hyvä asia, mutta vasta myöhemmin. Ei 8-vuotiaana, eikä välttämättä vielä 10-vuotiaanakaan. Vaan vasta sitten, kun oikeasti alkaa olla selvillä, ketkä lapsista harrastavat tavoitteellisesti ja ketkä "pelailevat". Tasojoukkueissa kun on omat hyvät puolensakin.

Meillä loppui koko joukkue noihin tasojakoihin, jotka tehtiin muistaakseni n. 11 vuoden iässä. Kaksi eri ryhmää pelasi noin vuoden, kunnes molemmista looetti sen verran porukkaa etteivät enää jatkaneet. Molemmilla ryhmillä neljät harjoitukset viikossa ja pelit viikonloppuisin. On ihan liikaa lapselle, joka haluaa tehdä muutakin kuin pelata ja käydä koulussa.

Onko treenit kuitenkin yhdessä ja peleissä vain käydään eri porukoilla? Jos näin, niin liikkuvuus ryhmien välillä on ihan helppoa ja luontevaa. Kyllä joukkueita tarkastellaan ja pelaajia siirrellään aika paljon.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.

Tämä kai se olennainen kysymys tässä on. Kaikki pelaa-vouhotus vei useista lajeista kansainvälisen tason ammattilaiset aikanaan. Nyt on taas palattu tavoitteellisempaan malliin ja systeemit tuottavat parempia lahjakkuuksia. Jalkapallonkin suhteen voisi todeta, että on aina pieni ihme, jos joukkueellisesta pikkujunnuja joku tekee ammattilaisuran. Ja sekin järjestään on se joukkueen selvästi lahjakkain ja amatöörillekin erottuva pelaaja.

Harrastuslajina futis toki on hieno ja sopii jokaiselle, kunhan vaan löytyy itselle sopiva ympäristö ja taso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen joukkuepeliharrastus tuhoutuu noihin tasojakoihin. On ihan naurettavaa jakaa noin nuorena joukkueet.

Monet lopettavat pelaamisen viimeistään yläkouluun siirryttäessä.

Tasojoukkueet on hyvä asia, mutta vasta myöhemmin. Ei 8-vuotiaana, eikä välttämättä vielä 10-vuotiaanakaan. Vaan vasta sitten, kun oikeasti alkaa olla selvillä, ketkä lapsista harrastavat tavoitteellisesti ja ketkä "pelailevat". Tasojoukkueissa kun on omat hyvät puolensakin.

Meillä loppui koko joukkue noihin tasojakoihin, jotka tehtiin muistaakseni n. 11 vuoden iässä. Kaksi eri ryhmää pelasi noin vuoden, kunnes molemmista looetti sen verran porukkaa etteivät enää jatkaneet. Molemmilla ryhmillä neljät harjoitukset viikossa ja pelit viikonloppuisin. On ihan liikaa lapselle, joka haluaa tehdä muutakin kuin pelata ja käydä koulussa.

Lopettivatko pelaajat siitä syystä, että tehtiin tasojako vai siitä syystä, että molempien joukkueiden vaatimustaso oli liian korkea? Jos pelaajia on niin paljon, että jonkinlainen jako kannattaa peliajan saamisen takia tehdä, ja jos "kakkosjoukkuekin" treenaa paljon, niin joka tapauksessa olisi saattanut tulla tuota dropoutia vaikka jako olisi tehty tasaisestikin.

Tosin molemmissa tapauksissa herää kysymys, miksi ei näistä kahdesta joukkueesta koottu yhtä joukkuetta.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti monissa joukkueissa sen ykkös- ja kakkosjoukkueen valmennuksen taso on hyvin erilainen. Kuten myös se pelien kovuus joita pelataan. Usein jo vuosi tai kaksi heikommassa joukkueessa aiheuttaa sen että takaisin siihen ykkösjoukkueeseen on hyvin vaikea enää päästä jos ei ole todella lahjakas.

Senhän ei pitäisi mennä näin ja muuta aina seuroissa kerrotaan mutta niin se vain kokemukseni mukaan on. En oman lapseni "uralta" muista oikein yhtään tapausta jossa alemmasta joukkueesta olisi noustu takaisin ykköseen.

Ennemmin kannattaa jossain vaihessa katsella vaikka jotain uutta vähän vähemmän kovaa seuraa josta löytyisi ykkösjoukkue joka olisi sopivasti vähän niinkuin näiden tasojen välissä jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Sama kuin jääkiekossa.

Toimihenkilöiden junnut aina ykkösjoukkueessa. Eli ei mitään mahkuja ykkösjoukkueeseen.

Tuo slogan ”lahjakas pääsee ykkösjoukkueeseen” on sillein ontuva, että joku lahjakas esim asuinpaikan muuton vuoksi pääsee ykkösjoukkueeseen. Mutta kakkosjoukkueesta ei pääse.

Sama ongelma jääkiekossa. Toimihenkilöiden junnut täyttävät paikat. Ja jos siellä ykkösjoukkueessa joku ”taantuu” niin hänelle annetaan aina uusi mahdollisuus...

Sairasta. Lasten harrastus tässäkin pilataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on tavoite? Olla joku futisammattilainen? No varmaan näkee aika varhain onko siihen edellytyksiä.

Tämä kai se olennainen kysymys tässä on. Kaikki pelaa-vouhotus vei useista lajeista kansainvälisen tason ammattilaiset aikanaan. Nyt on taas palattu tavoitteellisempaan malliin ja systeemit tuottavat parempia lahjakkuuksia. Jalkapallonkin suhteen voisi todeta, että on aina pieni ihme, jos joukkueellisesta pikkujunnuja joku tekee ammattilaisuran. Ja sekin järjestään on se joukkueen selvästi lahjakkain ja amatöörillekin erottuva pelaaja.

Harrastuslajina futis toki on hieno ja sopii jokaiselle, kunhan vaan löytyy itselle sopiva ympäristö ja taso.

Kuten tuon itsekin sanoit, juuri kenestäkään ei tule ammattilaista. Joten pikkujunnujen oikea taso on harrastelutaso.

Niillä, jotka ovat harrastaneet nuoruutensa ”tavoitteellisesti” mitä tahansa urheilulajia, on parikymppisenä keskimäärin ikätovereita huonompi koulumenestys ja myöhemmin tulotaso. Toki poikkeuksia aina on, mutta kannattaa vanhempienkin miettiä, mihin asiaan haluavat lastensa käyttävän nuoruusvuotensa.

Jos ainoa ongelma on, että ei ole rohkeutta ja kovuutta, vielä on toivoa. Jos puuttuu peliälyä, taitoa ja tekniikkaa on mahdollisuudet menneet. Jos ammattilaiseksi haluaa pitäisi harjoitella keskimäärin tunti päivässä harjoitusten lisäksi.

- Mixu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen joukkuepeliharrastus tuhoutuu noihin tasojakoihin. On ihan naurettavaa jakaa noin nuorena joukkueet.

Monet lopettavat pelaamisen viimeistään yläkouluun siirryttäessä.

Tasojoukkueet on hyvä asia, mutta vasta myöhemmin. Ei 8-vuotiaana, eikä välttämättä vielä 10-vuotiaanakaan. Vaan vasta sitten, kun oikeasti alkaa olla selvillä, ketkä lapsista harrastavat tavoitteellisesti ja ketkä "pelailevat". Tasojoukkueissa kun on omat hyvät puolensakin.

Meillä loppui koko joukkue noihin tasojakoihin, jotka tehtiin muistaakseni n. 11 vuoden iässä. Kaksi eri ryhmää pelasi noin vuoden, kunnes molemmista looetti sen verran porukkaa etteivät enää jatkaneet. Molemmilla ryhmillä neljät harjoitukset viikossa ja pelit viikonloppuisin. On ihan liikaa lapselle, joka haluaa tehdä muutakin kuin pelata ja käydä koulussa.

Lopettivatko pelaajat siitä syystä, että tehtiin tasojako vai siitä syystä, että molempien joukkueiden vaatimustaso oli liian korkea? Jos pelaajia on niin paljon, että jonkinlainen jako kannattaa peliajan saamisen takia tehdä, ja jos "kakkosjoukkuekin" treenaa paljon, niin joka tapauksessa olisi saattanut tulla tuota dropoutia vaikka jako olisi tehty tasaisestikin.

Tosin molemmissa tapauksissa herää kysymys, miksi ei näistä kahdesta joukkueesta koottu yhtä joukkuetta.

En tiedä miksi ykkösjoukkueessa lopetettiin, mutta kakkosjoukkueessa harrastus ei enää tuntunut harrastukselta, kun harjoituksia oli neljät viikossa ja pelit viikonloppuisin.

Asenne oli se, että kaikkien olisi pitänyt kilvoitella paikasta ykkösjoukkueessa, harrastusjoukkue ei tuntunut harrastusjoukkueelta.

Päävalmentaja oli fiksu, mutta apuvalmentajat eivät olleet. Lisänä pari kilpahenkistä äitiä pilasi joukkueidn hengen tehokkaasti. Pieni pohjoinen maalaispaikkakunta ja meno oli kuin pääkaupunkiseudun futismammoilla 😂