Romaniongelma pahempi kuin somaliongelma
karmea juttu
http://www.hs.fi/ulkomaat/Naapurusto+sekosi+romaneista+Saksassa/a1377399154157?ref=hs-art-top-2
UUTISET ULKOMAAT
Naapurusto sekosi romaneista Saksassa
Köyhien romanisiirtolaisten asuttama kerrostalo järkyttää naapureita Saksassa
26.8.2013 11:25 1
Katarina Baer
HELSINGIN SANOMAT
CHRISTIAN T. JÖRGENSEN
Duisburgilainen Sabine Kessler on valokuvannut romaninaapureitaan todisteeksi epäilemästään rikollisesta toiminnasta.
Keskiluokkainen naapurusto järkyttyi uusista asukkaista Saksassa. Köyhiä romanialaisia muutti kerralla tuhatkunta. Naapureita rasittaa sotku, meteli ja rikollisuus. Äärioikeiston liikehdintä pelottaa kaikkia.
Roskia roikkuu puissa ja pensaissa, ja niitä lojuu pihassa aivan kuin ne olisivat sataneet taivaalta.
Punatiilinen kerrostalo keskiluokkaisella asuinalueella vaihtoi omistajaa puolitoista vuotta sitten ja sai samalla uudet asukkaat. Talo täyttyi romanialaisista, joiden parvekkeilta heittämät roskat kiertävät taloa kuin huntu.
Pihassa seisoskelee joukko miehiä. Lapsia pyrähtelee ympärillä. Perheenisä Moisikertoo, miksi joukko muutti Saksaan. "Meillä ei ole töitä Romaniassa. Lapsilisä siellä on kymmenen euroa lasta kohden. Täällä perheeni saa kaikkiaan tuhat euroa."
Saksassa ensimmäisen lapsen lapsilisä on 184 euroa kuussa, nuorempien sisarusten enemmän. Moisilla on kahdeksan lasta, joten tuhat euroa ja ylikin saa nopeasti kasaan.
"On selvä, että pelkät lapsilisät houkuttelevat tänne. He tulevat kurjista oloista", Duisburgin kaupungin palkkaama sosiaalityöntekijä Deniz Aksen sanoo.
Saksaan ei ole koskaan muuttanut niin paljon väkeä EU:n köyhimmistä maista Romaniasta ja Bulgariasta kuin viime vuosina. Valtaosa tiilitalon asukkaista on romaneja.
Moisin ja kumppanien uusi kotitalo on keskiluokkaisella asuinalueella. Naapurit, lähinnä eläkeläisiä, järkyttyivät uusista asukkaista.
Lähikujalla haisee. "Vessapaperista tietää, että jätökset ovat ihmisen. Koira ei pyyhi", naapuri Dieter Kröger sanoo ja osoittaa muuatta kasaa.
Hänellä on silti ymmärrystä. "Heitä asuu pari kolme perhettä yhdessä 50 neliömetrin asunnossa. Eihän yksi vessa riitä."
Vanhat asukkaat pitävät ikkunansa kiinni, mutta sisään kantautuu huutelua. Kadulla seisoskelee viitisenkymmentä uutta naapuria.
Samassa käynnistyy jytä. Joku on laittanut autoradion täysille.
"Minä en jaksa enää", eläkeläinen Helga Halle parahtaa keittiössään. "En tiedä, mikä on pahinta: meteli, varkaudet, lasten kurittomuus, roskien houkuttelemat rotat vai se, että puistosta häviää sorsia syötäväksi?"
Kukaan ei tarkalleen tiedä, montako henkeä talon 76 kaksiossa elää. Aksenin arvion mukaan tuhatkunta.
"Autamme vain niitä, jotka haluavat integroitua. Heitä on vähemmistö. Rikolliset pitää panna vankilaan tai lähettää takaisin Romaniaan", Aksen pamauttaa.
Monista talon asukkaista on tehty läjäpäin rikosilmoituksia. "Yhdestä alle 14-vuotiaasta tytöstä on 238 rikosilmoitusta. Mitä sellaisen kanssa voi tehdä?" Aksen kysyy.
Naapureista tuntuu, että heidät on jätetty yksin uusien asukkaiden kanssa. Hallen asunnon arvo romahti 230 000 eurosta alle 100 000:een kuukaudessa.
Kukaan ei halua muuttaa romanitalon naapuriin. Päinvastoin: kaikki haluavat sieltä pois.
Kaupungin johto kaavailee nyt siirtävänsä talon asukkaita asumaan eri puolille kaupunkia.
"Näin he saisivat säällisemmät olot, ja ghettoistuminen täällä päättyisi. Mutta se ei tapahdu yhdessä yössä", Aksen sanoo.
Viime aikoina talolla ja naapurustossa on kierrellyt uusnatseja keräämässä tietoa.
"He olivat viime yönä huutelemassa. Lapset itkivät. Meitä pelottaa", Moisi kertoo.
Äärioikeisto huolettaa kaikkia. Keväällä äärioikeistolainen Pro NRW -puolue järjesti talolla romanien vastaisen mielenosoituksen, jonka vastamielenosoitukseen osallistui moninkertainen määrä kaupunkilaisia.
Halle ja hänen miehensä auttavat romaneja esimerkiksi ambulanssin tilaamisessa tai vuokrasopimusten kirjoittamisessa.
Naapureita loukkaa, että heidät yhdistetään Facebook-sivustoon, jolle on kirjoitettu rasistisia kommentteja.
"Emme ole rasisteja. Kaikilla meillä on jokin siirtolaistausta. Minä olen neljännespuolalainen", naapuri Sabine Kessler sanoo.
Kommentit (10)
Se on vaikeaa, kun toisaalta halutaan eroon ongelmasta ja toisaalta ongelmien välttely "huolettaa kaikkia". Varkaudet, törky, vähä-älyinen möykkääminen, rumuus, kiinteistöjen tuhoutuminen, tulevat henkirikokset jne. ovat kyllä ihan ikäviä juttuja, mutta ratkaisu (saksalainen Saksa) "huolettaa kaikkia" ja on se pahin asia.
On tämä mennyt ihan överiksi tämä meininki. Toiset raataa koko ikänsä ja toinen puoli tulee sitten jostain Afrikasta ja Romaniasta jne ja ei tee koskaan mitään muuta kuin kuluttaa tämän toisen puolen aikaansaannoksia. Näin eriarvoinen Eurooppa tuskin on koskaan ollut.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 13:35"]

[/quote]
Niinpä. Eurooppalaisilta joutaisi ihan kevyesti annettavaksi omaisuuttaan ja varallisuuttaan romaneille ja muille köyhille, jotta hekin voisivat elää ihmisarvoista elämää.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 13:42"]
Niinpä. Eurooppalaisilta joutaisi ihan kevyesti annettavaksi omaisuuttaan ja varallisuuttaan romaneille ja muille köyhille, jotta hekin voisivat elää ihmisarvoista elämää.
[/quote]
Se on pohjaton kaivo. Parempi olisi jos romanit ja muut köyhät tienaisivat oman omaisuutensa ja samalla tuottaisivat olemiselleen lisäarvoa.
Ai niin, ei näin saa sanoa. Yhden hankkima omaisuus on toiselta pois.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 13:42"]
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 13:35"]
On tämä mennyt ihan överiksi tämä meininki. Toiset raataa koko ikänsä ja toinen puoli tulee sitten jostain Afrikasta ja Romaniasta jne ja ei tee koskaan mitään muuta kuin kuluttaa tämän toisen puolen aikaansaannoksia. Näin eriarvoinen Eurooppa tuskin on koskaan ollut.
[/quote]
Niinpä. Eurooppalaisilta joutaisi ihan kevyesti annettavaksi omaisuuttaan ja varallisuuttaan romaneille ja muille köyhille, jotta hekin voisivat elää ihmisarvoista elämää.
[/quote]
Heh! Sille roskaväelle ei anneta yhtikäs mitään.
Ensin käydään kouluja, sitten tehdään töitä ja siitä saadulla rahalla ostetaan jos jotain halutaan. Tämä kannattaisi mustalaisten muistaa!
Itse alan kallistua jo äärioikeiston kannattajaksi.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 13:45"]
Ensin käydään kouluja, sitten tehdään töitä ja siitä saadulla rahalla ostetaan jos jotain halutaan. Tämä kannattaisi mustalaisten muistaa!
[/quote]
Kiltisti vain opiskeluputkeen velkarahalla, ja sen velan orjana sitten töihin jos sattuu armosta pääsemään. Romani ei välttämättä pääse koulut käyneenäkään.
Niin varsinaista veronsiirtoa.. Toiset tekevät kiltisti töitä ja kaikesta rokotetaan ja sitten nämä tulevat toiseen valtioon vaan nostamaan tukia eikä aikeitakaan elättää itseään rehellisellä työllä. Maahanmuuttoa todellakin pitäisi vaikeuttaa ja sallia vain mikäli ensin työpaikka odottamassa.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 13:45"]
Ensin käydään kouluja, sitten tehdään töitä ja siitä saadulla rahalla ostetaan jos jotain halutaan. Tämä kannattaisi mustalaisten muistaa!
[/quote]
Kiltisti vain opiskeluputkeen velkarahalla, ja sen velan orjana sitten töihin jos sattuu armosta pääsemään. Romani ei välttämättä pääse koulut käyneenäkään.
[/quote]
Romaniassa on pelkkiä romaneja töissä.
Mieti jos kotisi arvo tippuisi naapuruston vuoksi yli puolella + kaikki muu haitta.