Tekis mieli vaan häipyä tästä perhe-elämästä

Oon yrittänyt miehelle puhua.

Lopetin sen koska sillä on tapa olla sanomatta mitään jos on eri mieltä.

Tai sitren turhautuu ja kysyy "no mitä mä voin tehdä". Enkä mä sitten tiedä mitä sen pitäis tehdä.

Kun osais edes olla olkapää ja lohduttaa mutra se ei ole sellainen. Ei kestä oikein mitään henkisiä keskusteluja, menee lukkoon.

Sekin Vituttaa kun tuntuu että se on vaan yks teini lisää.

Joskus jos oon saanut siitä väkisin irti jotain, niin on tullut selväksi että sitä vituttaa jos mä oon vaan kotona, sitä ärsyttää mun valitukset kivuista. En kyllä edes valita niin paljoa.

On tullut selväksi että ajattelee monesta asiasta negatiivisesti muttei koskaan sano mistäänennen kuin sitten kunnon riidan jälkeen saan nyhdettyä.

Vierailija kirjoitti:

Saatko koronan takia tehtyä opintoja etänä? toisin sanoen: saatko aikaa olla kotona yksin päivisin (niin, että muut perheenjäsenet sisäistävät sun opiskelevan täysillä eivätkä ala vaatia, että teet kotitöitä päivän aikana)?

Satsaa tällaisen ajan hankkimiseen. Kurssit kirjatenteiksi jne. Aamulla muiden lähdettyä töihin, kouluun ja päiväkotiin, palaat sänkyyn hetkeksi. Oikeasti! Tee tämä jos vain voit. Sä tarvit lepoa ja vain olemista. Yksin olemista. Hiljaista kotia, jossa saa olla tekemättä muille palveluksia.

Kokemukseni mukaan kun jatkat tällaista, alkaa helpottaa. Jossain vaiheessa toi päikkäreitten ottaminen ja suklaan syöminen keskellä päivää kotisohvalla palauttaa sut toimintakuntoon. Ja sitten pystyt vetämään ne koulurästit kasaan, mitä pötkötellessä mahdollisesti kertyi.

Jos sieltä joku palaa himaan jo alkuiltapäivästä, ole makkarissa ovi kiinni opiskelemassa tai (parempi vielä) lähde just ennen hänen tuloaan kirjastoon, kahvilaan, lenkille tms. Vaali sitä opiskeluaikaa, älä anna siitä mitään perheelle.

Alapeukutin tätä 2 kertaa vahingossa! Ei ollut tarkoitus - tarkoitus oli yläpeukuttaa!

(Kyllä, jostain syystä tuli 2 alapeukkua! En edes tiennyt, että se on av:lla mahdollista, luulin, että yksi käyttäjä yhdestä ip:stä voi laittaa vain kerran.)

Provo

Vierailija kirjoitti:

Saatko koronan takia tehtyä opintoja etänä? toisin sanoen: saatko aikaa olla kotona yksin päivisin (niin, että muut perheenjäsenet sisäistävät sun opiskelevan täysillä eivätkä ala vaatia, että teet kotitöitä päivän aikana)?

Satsaa tällaisen ajan hankkimiseen. Kurssit kirjatenteiksi jne. Aamulla muiden lähdettyä töihin, kouluun ja päiväkotiin, palaat sänkyyn hetkeksi. Oikeasti! Tee tämä jos vain voit. Sä tarvit lepoa ja vain olemista. Yksin olemista. Hiljaista kotia, jossa saa olla tekemättä muille palveluksia.

Kokemukseni mukaan kun jatkat tällaista, alkaa helpottaa. Jossain vaiheessa toi päikkäreitten ottaminen ja suklaan syöminen keskellä päivää kotisohvalla palauttaa sut toimintakuntoon. Ja sitten pystyt vetämään ne koulurästit kasaan, mitä pötkötellessä mahdollisesti kertyi.

Jos sieltä joku palaa himaan jo alkuiltapäivästä, ole makkarissa ovi kiinni opiskelemassa tai (parempi vielä) lähde just ennen hänen tuloaan kirjastoon, kahvilaan, lenkille tms. Vaali sitä opiskeluaikaa, älä anna siitä mitään perheelle.

En mä pysty tähän. Mitään rästejä ei saa jäädä koska mulla ei oo voimia niitä tehdä ja pää toimii väsyneenö niin huonosti että olis hyvä olla paikalla kuuntelemassa.

Etätöitä oon tehnyt paljonkin kotona, mutta sekin tuntuu olevan vaikea ymmärtää että oikeasti teen töitä silloin.

Vaikka ihan hyvin se pääosin sujui.

Vierailija kirjoitti:

Provo

Mene muualle kiusaamaan ihmisiä vähättelylläsi!

Arvostuksen puute ja henkinen etäisyys. Siinä minun väsymyksen reseptini.

Aina ihmeellistä tavata lapsen kavereita, näiden vanhempia, miehen kavereita tms., jotka huomaavat, kiittävät, arvostavat, ihmettelevät jopa jaksamistani kotimme ja perheemme eteen.

Ap, säkin ehkä tunnistat tämän, että ulkopuoliset huomaavat panostuksesi, vaikka oma perhe tullut sokeaksi ja piittaamattomaksi?

Vierailija kirjoitti:

Provo

Olispa! Jos voiskin poistaa nää ongelmat tajuamalla että täähän olikin provo.

Itse valittu ongelma.

Miksi teit lapsia ja pilasit elämäsi laatua tahallasi?

Ap ja muut uupuneet perheenäidit. Haluan sanoa teille tämän. Teette äiteinä arvokasta työtä. Ja jos joudutte työttömäksi äitiysloman jälkeen, ette todellakaan ole mitään luusereita. Se on vain vaihe, kyllä niitä opintoja ja töitä vielä tulee.

Vierailija kirjoitti:

Arvostuksen puute ja henkinen etäisyys. Siinä minun väsymyksen reseptini.

Aina ihmeellistä tavata lapsen kavereita, näiden vanhempia, miehen kavereita tms., jotka huomaavat, kiittävät, arvostavat, ihmettelevät jopa jaksamistani kotimme ja perheemme eteen.

Ap, säkin ehkä tunnistat tämän, että ulkopuoliset huomaavat panostuksesi, vaikka oma perhe tullut sokeaksi ja piittaamattomaksi?

Kyllä, osuit niin oikeaan!

Muut ihmettelevät "miten sä jaksat?".

Ja musta tuntuu vaan että epäonnistun kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Ap ja muut uupuneet perheenäidit. Haluan sanoa teille tämän. Teette äiteinä arvokasta työtä. Ja jos joudutte työttömäksi äitiysloman jälkeen, ette todellakaan ole mitään luusereita. Se on vain vaihe, kyllä niitä opintoja ja töitä vielä tulee.

Kiitos sulle.

Mulla on äitiyslomista jo aikaa sen verran että oon tehnyt töitäkin jo ja nyt olisi se opiskelu.

Mä en vaan oikeasti tiedä miten pystyn siihen.

Kaiken lisäksi mua ahdistaa etukäteen jo siellä koulussa tulevat esiintymiset.

Olen aika sosiaalinen, mutta esiintymiskammo on todella kova.

Ja tässä tilassa se on taas yksi väsyttävä ahdistus lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatko koronan takia tehtyä opintoja etänä? toisin sanoen: saatko aikaa olla kotona yksin päivisin (niin, että muut perheenjäsenet sisäistävät sun opiskelevan täysillä eivätkä ala vaatia, että teet kotitöitä päivän aikana)?

Satsaa tällaisen ajan hankkimiseen. Kurssit kirjatenteiksi jne. Aamulla muiden lähdettyä töihin, kouluun ja päiväkotiin, palaat sänkyyn hetkeksi. Oikeasti! Tee tämä jos vain voit. Sä tarvit lepoa ja vain olemista. Yksin olemista. Hiljaista kotia, jossa saa olla tekemättä muille palveluksia.

Kokemukseni mukaan kun jatkat tällaista, alkaa helpottaa. Jossain vaiheessa toi päikkäreitten ottaminen ja suklaan syöminen keskellä päivää kotisohvalla palauttaa sut toimintakuntoon. Ja sitten pystyt vetämään ne koulurästit kasaan, mitä pötkötellessä mahdollisesti kertyi.

Jos sieltä joku palaa himaan jo alkuiltapäivästä, ole makkarissa ovi kiinni opiskelemassa tai (parempi vielä) lähde just ennen hänen tuloaan kirjastoon, kahvilaan, lenkille tms. Vaali sitä opiskeluaikaa, älä anna siitä mitään perheelle.

En mä pysty tähän. Mitään rästejä ei saa jäädä koska mulla ei oo voimia niitä tehdä ja pää toimii väsyneenö niin huonosti että olis hyvä olla paikalla kuuntelemassa.

Etätöitä oon tehnyt paljonkin kotona, mutta sekin tuntuu olevan vaikea ymmärtää että oikeasti teen töitä silloin.

Vaikka ihan hyvin se pääosin sujui.

Mulla oli kans välillä sellaisia 45 minuutin etätyöpäiviä. Ovi kävi koko ajan. Todella vaikea ymmärtää, että teen töitä ja olen kuten kuka tahansa, joka tekee töitä: stay out!

Jos opiskelu on parasta hoitaa läsnä ollen, niin ota se mahdollisimman paljon silleen omana aikanasi. Syö koulupäivän aikana mieleisiäsi juttuja, mieti vain sun juttuja, älä vastaa puhelimeen, oo vain siellä, unohda hima. Asennoidu niin, että minä olen nyt opiskelija ja muut sopeutuvat. Ne löytää itse itselleen kyllä safkaa kotiin tultuaan, jos sä olet vielä koululla. Sun miehellä on ehkä varaa tilata ruokaa niille, ellei osaa laittaa. Illalla sun pitää tehdä vielä koulutehtäviä -> mies hoitakoon himan. Ota se asenne, että nyt mä opiskelen ja sanon muille, että opiskelen, ja näin sanomalla annan vastuun heille.

Vierailija kirjoitti:

Ja siis noi nyt oli vain yhdet lähipäivien esimerkit tuo seksi jne. Kyse ei tietenkään ole siitä, että nyyh en saa seksiä, kun haluan, mutta toi ilmiö sen takana kuvaa hyvin koko palettia. Aina niiden tarpeet menee edelle.

Vinkiksi seksiin. Tilaa tai mee aikuisten lelukauppaan ja osta Pro2 satisfayer niin saat milloin haluat tyydytyksen. Toimii ja voit unohtaa yhteisen seksin.

Parempina päivinä mä yritän aina ajatella että onhan tässä hyviäkin asioita, on koti ja ruokaa.

Ja koitan miettiä missä oon onnistunut, siihen vaan on vaikea löytää mitään.

Mieli on jo niin "musta" että kaikessa kaikuu aina se miten oon epäonnistunut.

Silti ulospäin mä oon niin vahva ja hieno ihminen. V.tut oon.

Onko ystäviä, sukulaisia, joku jonka kanssa tilannetta voisi pohtia ensin jos tuntuu ettei kotona ymmärrystä löydy?

Meinaan, voi olla vaikeaa nostaa kissa pöydälle jos toiset ovat erittäin tottuneita pyyhkäisemään sen pöydältä pois. Sitä ei itsekään enää tajua, mitkä kaikki asiat niskassa painavat, kun ne ovat sinne vähitellen kertyneet.

Voisitteko kertoa kaikki ketjuun valittaneet jonkun esimerkkitilanteen, mikä hulvauttaa tuon tunteen yli pään? Jos vaikka osattaisiin jotain sopivaa kysyä. Laittakaa sitten järjestysnumero siihen, etteivät mene sekaisin.

Jos vaikka löytyisi yhtenevyyttä siinä, mistä tuo tilanne johtuu. Paitsi tietenkin siitä, että työ- ja kotielämä on niin raskasta monella, mikä sitten ajaa myös epätoivoiseen opiskeluun sen sijaan, että sitä sydämensä halusta pääsisi tekemään ja tietäen, että tulevaisuudessa siitä on oikeasti hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatko koronan takia tehtyä opintoja etänä? toisin sanoen: saatko aikaa olla kotona yksin päivisin (niin, että muut perheenjäsenet sisäistävät sun opiskelevan täysillä eivätkä ala vaatia, että teet kotitöitä päivän aikana)?

Satsaa tällaisen ajan hankkimiseen. Kurssit kirjatenteiksi jne. Aamulla muiden lähdettyä töihin, kouluun ja päiväkotiin, palaat sänkyyn hetkeksi. Oikeasti! Tee tämä jos vain voit. Sä tarvit lepoa ja vain olemista. Yksin olemista. Hiljaista kotia, jossa saa olla tekemättä muille palveluksia.

Kokemukseni mukaan kun jatkat tällaista, alkaa helpottaa. Jossain vaiheessa toi päikkäreitten ottaminen ja suklaan syöminen keskellä päivää kotisohvalla palauttaa sut toimintakuntoon. Ja sitten pystyt vetämään ne koulurästit kasaan, mitä pötkötellessä mahdollisesti kertyi.

Jos sieltä joku palaa himaan jo alkuiltapäivästä, ole makkarissa ovi kiinni opiskelemassa tai (parempi vielä) lähde just ennen hänen tuloaan kirjastoon, kahvilaan, lenkille tms. Vaali sitä opiskeluaikaa, älä anna siitä mitään perheelle.

En mä pysty tähän. Mitään rästejä ei saa jäädä koska mulla ei oo voimia niitä tehdä ja pää toimii väsyneenö niin huonosti että olis hyvä olla paikalla kuuntelemassa.

Etätöitä oon tehnyt paljonkin kotona, mutta sekin tuntuu olevan vaikea ymmärtää että oikeasti teen töitä silloin.

Vaikka ihan hyvin se pääosin sujui.

Mulla oli kans välillä sellaisia 45 minuutin etätyöpäiviä. Ovi kävi koko ajan. Todella vaikea ymmärtää, että teen töitä ja olen kuten kuka tahansa, joka tekee töitä: stay out!

Jos opiskelu on parasta hoitaa läsnä ollen, niin ota se mahdollisimman paljon silleen omana aikanasi. Syö koulupäivän aikana mieleisiäsi juttuja, mieti vain sun juttuja, älä vastaa puhelimeen, oo vain siellä, unohda hima. Asennoidu niin, että minä olen nyt opiskelija ja muut sopeutuvat. Ne löytää itse itselleen kyllä safkaa kotiin tultuaan, jos sä olet vielä koululla. Sun miehellä on ehkä varaa tilata ruokaa niille, ellei osaa laittaa. Illalla sun pitää tehdä vielä koulutehtäviä -> mies hoitakoon himan. Ota se asenne, että nyt mä opiskelen ja sanon muille, että opiskelen, ja näin sanomalla annan vastuun heille.

Tää mun kyllä pitää tehdä jos sinne kouluun asti pääsen.

Sama täällä. Lapsi onneksi jo 10-vuotias, niin kahdeksan vuoden päästä helpottaa. Otin koiran, jotta pääsen edes sen varjolla yksin lenkille. Nyt en jaksaisi sitäkään. 

Ja tosiaan ei tässä mitkään kylpylähotellit auta. Monta kertaa mennyt ja itkenyt tai nukkunut vaan, silti väsyneempi tullessa kuin mennessä.

Masennus, totta kai, mutta helvetinkös sille teet. Perhearki on ihan myrkkyä jatkuvasti toistuvine ruuanlaittoineen ja sotkuineen. Mies tekee puolet joo, mutta mä en jaksa edes sitä toista puolta. 

Haluaisin mennä luostariin. En ole uskonnollinen, mutta se olisi lähinnä unelmiani. Mutta kun lapsi, niin pakko sinnitellä. Tämmöistä monen naisen elämä on, on aina ollut. 

Esiintymisen jännittäminen yms. tulee nyt tosta yleisestä arvostuksen puutteesta. Sua ei ole kotona "nähty" pitkään aikaan. Siksi se tuntuu etukäteen niin pelottavalta se koulussa näkyville asettautuminen.

Älä pelkää sitä. Se tulee olemaan ihan herkkua sun aivoille, että sä pääset olemaan myönteisen huomion kohde, puhumaan ajatuksistasi jonkun ei-perheenjäsenen kanssa, ylipäätään olemaan SINÄ, pitkästä aikaa.

Mun yks rakkaimpia muistoja on, kun kotiäitiyden jälkeen menin yliopistolla kurssille, missä muut osallistujat oli 19-vuotiaita miehiä. Aivosolujen lisääntymisen oikein tunsi, kun pääs vihdoin puhumaan JOSTAIN MUUSTA ja tuli nähdyksi ihmisenä.

Seli seli vali vali, tuskin tälläkään palstalla on kovin montaa joka innosta hihkuen herää aamulla töihin tai kouluun. Jos tuon perusteella jokainen jäisi kotiin, niin mitähän tapahtuisi. Joo, tiedän että kotona maleksiminen on rennompaa kuin yhteiskunnan rattaana oleminen, mutta ei tuohon auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa tekemään asioita. Kyllä se siitä lähtee rullaamaan, asenne vain kohdilleen.

Ei mulla ole ketään sellaista kenen niskaan voisin tän kaiken kaataa. Kaikki kun luulevat että mä oon niin vahva että kyllähän mä nyt jaksan.

Täytyisi olla ammatti-ihminen. Mutta mistä niistä tietää kuka on hyvä?

Aatelkaa, meillä oli juhlat kesällä, ihan pienet vaan, ja yksi vieras kehui tarjoiluja ja sanoi mulle puolivitsillä että "kylläpä on taas hyvää, onko pakko olla aina niin täydellinen".

Ei tarkoittanut pahaa, mutta tuo jäi mun päähän kaikumaan. Enhän mä oo yhtään missään täydellinen, tietäisi vaan. Tai jos tietäisi, niin tuskin ymmärtäisi. Koska mä näytän ihan hyvinvoivalta ja terveeltä.