uskaltaako kenellekkään sanoa enää "ota itseäsi niskasta kiinni"

Vierailija kirjoitti:

Niin ja tehkää niitä kotitöitä yhdessä. Ihan perusasioita tekemällä aivot aktivoituvat. Ei elämään saa otetta ellei perusjutut ole kunnossa.

Entä jos se kieltäytyy tekemästä kotitöitä? Sanoo, että ei huvita.

Ei sinun elämäntapasi ole mikään ainoa oikea kiveen kirjoitettu. Tiedä vaikka hän lähtisi maan kiertäjäksi Intiaan, eikä se ole yhtään sen huonompi kuin sinunkaan valintasi.

Zinc

Se on hänen valintansa, mitä elämällään tekee, ja sinä et sitä päätä.

Miksi jotkut kuvittelevat oikeudekseen hokea tuota typerää lausetta. Ota itseäsi niskasta kiinni = tee niin kuin minä käsken, että kelpaisit minulle.

AP:n teini kuulostaa tosi paljon meidän teiniltä.

Paitsi että meidän teinillä on lisäksi monenlaista herkkyyttä. Ruoka ei saa tuntua epämiellyttävältä, sukassa ei saa olla patteja jne.

Ajateltiin että on vaan introvertti ja herkkänahkainen. Mutta kyse olikin jostain aivan muusta.

Pari viikkoa sitten tuli autismi-diagnoosi 😲 Ihan puskista.

Teini joutui keväällä olemaan sairaalassa lähes viikon. Se oli hänelle raskas kokemus ja hän alkoi käyttäytymään erikoisella tavalla. Meni esim lääkäriä piiloon verhon taakse kun lääkäri tuli huoneeseen ja alkoi järjestekemään tavaroita suoriin riveihin. Hän ei ole koskaan aiemmin käyttäytynyt sillä tavalla.

Ennen kotiinpääsyä lääkäri otti puheeksi autistisen oireilun, ja siitä alkoi tutkimukset.

Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin osannut epäillä autismia. Ei päiväkodissa, ei koulussa, eikä kotona. Koulussa on pärjännyt keskitasoa paremmin, eikä mitään käytösongelmia ole ollut.

Nyt kun osaamme huomioida autismin ja pitää teinin kuormituksen vähäisenä, jaksaa hän olla aktiivisempi. Huolehtii itsenäisesti kouluasioita ja osaa sopia asioita opettajien kanssa. Tekee kotitöitäkin pyytämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja tehkää niitä kotitöitä yhdessä. Ihan perusasioita tekemällä aivot aktivoituvat. Ei elämään saa otetta ellei perusjutut ole kunnossa.

Entä jos se kieltäytyy tekemästä kotitöitä? Sanoo, että ei huvita.

Sitten kasvatus on mennyt pieleen jo aiemmin. Lapset pitää opettaa ottamaan osaa yhteisen huushollin pyörittämiseen mahdollisimman varhain. Kaikkien perheenjäsenten on kannettava vastuunsa, eikä niin että vanhemmat ovat lastensa palvelijoita.

Vierailija kirjoitti:

AP:n teini kuulostaa tosi paljon meidän teiniltä.

Paitsi että meidän teinillä on lisäksi monenlaista herkkyyttä. Ruoka ei saa tuntua epämiellyttävältä, sukassa ei saa olla patteja jne.

Ajateltiin että on vaan introvertti ja herkkänahkainen. Mutta kyse olikin jostain aivan muusta.

Pari viikkoa sitten tuli autismi-diagnoosi 😲 Ihan puskista.

Teini joutui keväällä olemaan sairaalassa lähes viikon. Se oli hänelle raskas kokemus ja hän alkoi käyttäytymään erikoisella tavalla. Meni esim lääkäriä piiloon verhon taakse kun lääkäri tuli huoneeseen ja alkoi järjestekemään tavaroita suoriin riveihin. Hän ei ole koskaan aiemmin käyttäytynyt sillä tavalla.

Ennen kotiinpääsyä lääkäri otti puheeksi autistisen oireilun, ja siitä alkoi tutkimukset.

Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin osannut epäillä autismia. Ei päiväkodissa, ei koulussa, eikä kotona. Koulussa on pärjännyt keskitasoa paremmin, eikä mitään käytösongelmia ole ollut.

Nyt kun osaamme huomioida autismin ja pitää teinin kuormituksen vähäisenä, jaksaa hän olla aktiivisempi. Huolehtii itsenäisesti kouluasioita ja osaa sopia asioita opettajien kanssa. Tekee kotitöitäkin pyytämättä.

Meillä sama juttu! Autismitutkimuksissa teini puhui lääkärille koko ajan vaan perhosista! Koskaan ennen ei ollut kiinnostunut perhosista mutta nyt oli vaan ne perhoset. Ja tulihan se diagnoosi sieltä. Nyt meillä on ihan virallisesti erityisnuori perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmahan on ettei ylipainoiset ja masentuneet halua ottaa itseään niskasta kiinni, siksi suuttuvat kun pitäisi tehdä jotain töitä vaativaa eikä voi vain laiskotella.

Mikä sairaus sulla on kun olet noin katkera? tupakoimalla aiheutettu keuhkosyöpä? Ota itseäsi niskasta kiinni nyt ja parane.

No, minulle on kyllä sanottu noin epäsuorasti: "asiat eivät muutu, jos et itse muuta niitä" ja se oikeastaan avasi silmäni. Sitten pakotinkin itseni ottamaan itseäni niskasta kiinni ja kyllä asiat muuttuivat. Tuossa sanonnassa on siis usein kyllä hyvä tarkoitus, mutta kannattaa miettiä miten sen sanoo. Itse en ole helposti provosoituvaa sorttia, mutta joku voisi tuollaisesta loukkaantua. Ehkä kannattaa purkaa tuo sanonta käytännölliseen ja ystävällisemmän kuuloiseen laajempaan neuvoon, joskus sitä ei edes tiedä mistä aloittaa, jos pitää ottaa itseään niskasta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on teini, ihan normimeininkiä tuo on. Ole läsnä, valmis kuuntelemaan ja anna sen kasvaa rauhassa. Kyllä se sieltä sitten taas aikanaan esiin tulee.

Jos koulunsa hoitaa, se riittää. 

Moni syrjäytynyt nuori aikuinen on hoitanut teininä koulunsa hyvin, mutta kun muu elämä ei ole ollut raiteillaan, niin aikuiselämä ei ole lähtenyt sujumaan.

99 prosenttia nykyisistä aikuisista on jossain vaiheessa teini-ikää ollut tuollainen. Sittemmin kirjoittaneet, opiskelleet, menneet töihin, avioituneet ja saaneet lapsia ja asuntolainan.

Aivan, eli valtaosa on siis kuitenkin ottanut itseään niskasta kiinni ja reoipastunut ihmiseksi. Hassua että tätä toimivaksi todettua keinoa ei saa enää suositella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:n teini kuulostaa tosi paljon meidän teiniltä.

Paitsi että meidän teinillä on lisäksi monenlaista herkkyyttä. Ruoka ei saa tuntua epämiellyttävältä, sukassa ei saa olla patteja jne.

Ajateltiin että on vaan introvertti ja herkkänahkainen. Mutta kyse olikin jostain aivan muusta.

Pari viikkoa sitten tuli autismi-diagnoosi 😲 Ihan puskista.

Teini joutui keväällä olemaan sairaalassa lähes viikon. Se oli hänelle raskas kokemus ja hän alkoi käyttäytymään erikoisella tavalla. Meni esim lääkäriä piiloon verhon taakse kun lääkäri tuli huoneeseen ja alkoi järjestekemään tavaroita suoriin riveihin. Hän ei ole koskaan aiemmin käyttäytynyt sillä tavalla.

Ennen kotiinpääsyä lääkäri otti puheeksi autistisen oireilun, ja siitä alkoi tutkimukset.

Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin osannut epäillä autismia. Ei päiväkodissa, ei koulussa, eikä kotona. Koulussa on pärjännyt keskitasoa paremmin, eikä mitään käytösongelmia ole ollut.

Nyt kun osaamme huomioida autismin ja pitää teinin kuormituksen vähäisenä, jaksaa hän olla aktiivisempi. Huolehtii itsenäisesti kouluasioita ja osaa sopia asioita opettajien kanssa. Tekee kotitöitäkin pyytämättä.

Meillä sama juttu! Autismitutkimuksissa teini puhui lääkärille koko ajan vaan perhosista! Koskaan ennen ei ollut kiinnostunut perhosista mutta nyt oli vaan ne perhoset. Ja tulihan se diagnoosi sieltä. Nyt meillä on ihan virallisesti erityisnuori perheessä.

Wau!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo lause joutaisi romukoppaan, se on ihan sama kuin sanoisit vaikka sairaalle että "no parannu" tai unettomuudesta kärsivälle että "no mene sänkyyn ja nuku" jne. Jos henkilöllä on ongelma, niin eiköhän se ongelma johdu nimenomaan siitä, ettei hän syystä tai toisesta pysty "ottamaan itseään niskasta kiinni", eli ei pysty esim. ohjaamaan omaa toimintaansa niinkuin joku toinen pysty.

Minulla on diagnosoitu adhd ja olen saanut elämässäni kuulla tuota niskasta kiinni ottamista ihan riittävästi. Joo, adhd ei ole syy antaa kaiken mennä retuperälle, mutta se on oikeutus ajatella, että mulle moni asia on hankalampaa kuin jollekkin jolla ei ole adhd:ta, eli se "itseä niskasta kiinni ottaminen" vaatii vähän tukea tai enemmän työtä onnistuakseen ja useimmiten myös lukuisia epäonnistumisiakin sekä ennenkaikkea aikaa, ei tapahdu hetkessä eikä ehkä toisessakaan.

Mutta kiitoksia vain kaikille neuvojille, on ollut kovasti hyötyä, että olette hokeneet minulle, että "ota itseäsi niskasta kiinni", )(not).

Nykyään on tapana olettaa, että jos ihmisen käytöksessä tai asenteessa on joku ongelma, niin sen ongelman taustalla on joku sairaus tai häiriö.

Vaikka oikeasti esim. alakuloisuus tai saamattomuus johtuu hyvin usein ihan vaan passivoitumisesta. Passivoituminen on itseään ruokkiva kehä, joka synnyttää aina vaan pahempaa passivoitumista jollei sitä kehää väkisin katkaise.

Olen aloittaja ja juuri tätä tarkoitinkin. Minä olen ollut kiltti, en ole sanonut, että ota itseäsi niskasta kiinni tai pakottanut mihinkään. Mutta tarkoituksena oli juuri tämän takia miettiä, että pitäisikö joskus? Voiko masentuneen oloinen käytös olla vain passivoitumista? Jotkut ihmisethän tarvitsevat vähän enemmän kannustusta jotta jaksavat alkaa tekemään jotain. Mistä tietää että toinen on masentunut? Pitääkö saada diagnoosi, ja voiko diagnoosia ennen edes alkaa kovasti kannustamaan? Omalla järjellä ajateltuna se voisi olla vain hyväksi. Mutta en ole alan asiantuntija.

Olen kaikkien kanssa kyllä samaa mieltä että masentuneelle se on varmaan vähintäänkin turha sanonta. Ellei jopa haitallinen. Silti.. olen itsekin ollut vähintään allapäin, ja siinäkin voi joutua itseään ruokkivaan kehään, josta ulospääsyn ensimmäinen edellytys on mielestäni että tekee jotain, on ulkona, yrittää edes olla sosiaalinen. Käy lenkillä, vaikka sitten pakotettuna, yrittää miettiä mukavaa tekemistä.

Ja kiitos, hyviä neuvoja. Olen kyllä käyttäynyt juuri noin kuin joku ehdotti, että pyytää kaikkeen mukaan, mutta hän ei suostu mihinkään. Jo muutaman vuoden mennyt näin. Mutta se on mielestäni teineissä yleispiirrekin, itsellenikin oli tosi vastenmielistä teininä tehdä oikeastaan mitään vanhempien kanssa, joten siihen en pakota. Kuten sanoin, joskus harvoin hänet saa tekemään esim. ruokaa, tai pienen kotityön.

Olen myös sitä mieltä, että puhelimet, tai älylaitteet ovat todella passivoivia lapsille ja nuorille. Ja nyt kerään hedelmää siitä, että en ollut niiden suhteen tiukempi aiemmin. Jos älypuhelin ei tässä meidän tapauksessa ole ongelmien syy, niin ainakin se on hyvin edesauttava tekijä, ja suuri syy jatkuvaan passiivisuuteen. Mutta miten viedä se viimeinenkin "ilo" pois toiselta? en oikein pysty siihen. Ja aika vanhan teinin älylaitteen käyttöä on jo hankala rajoittaakin.

Mutta en kyllä aloittanut keskustelua keskustellakseni meidän teinistä, vaan tuosta itseään niskasta kiinni ottamisesta. Onko se aina niin pahaksi? Onko tuossa kaiken pehmentelyssä menty jo liian pitkällekkin? Eikö joskus ole hyvä kuulla totuus toisen suusta? Ja tällä en tarkoita, että pitäisi haukkua pystyyn, ja pakottaa lenkille.

Meillä on hyvin samantyyppinen ongelma. Mielestäni aikuiset tekevät säännöt aina siihen saakka kun teini on 18 vuotias. Ja kotona pitää myös noudattaa tiettyjä sääntöjä, vaikka olisi vanhempikin. Meillä puhelin on nyt osan päivää pois käytöstä, vaikka teini on jo 16 vuotias.

En ole koskaan puhunut itseään niskasta kiinni ottamisesta, mutta koittanut pitää näistä säännöistä kiinni, ja kannustaa tai ehdotella tekemään asioita, tosin huonolla menestyksellä.

Olen varma että meillä kyse ei ole masennuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo lause joutaisi romukoppaan, se on ihan sama kuin sanoisit vaikka sairaalle että "no parannu" tai unettomuudesta kärsivälle että "no mene sänkyyn ja nuku" jne. Jos henkilöllä on ongelma, niin eiköhän se ongelma johdu nimenomaan siitä, ettei hän syystä tai toisesta pysty "ottamaan itseään niskasta kiinni", eli ei pysty esim. ohjaamaan omaa toimintaansa niinkuin joku toinen pysty.

Minulla on diagnosoitu adhd ja olen saanut elämässäni kuulla tuota niskasta kiinni ottamista ihan riittävästi. Joo, adhd ei ole syy antaa kaiken mennä retuperälle, mutta se on oikeutus ajatella, että mulle moni asia on hankalampaa kuin jollekkin jolla ei ole adhd:ta, eli se "itseä niskasta kiinni ottaminen" vaatii vähän tukea tai enemmän työtä onnistuakseen ja useimmiten myös lukuisia epäonnistumisiakin sekä ennenkaikkea aikaa, ei tapahdu hetkessä eikä ehkä toisessakaan.

Mutta kiitoksia vain kaikille neuvojille, on ollut kovasti hyötyä, että olette hokeneet minulle, että "ota itseäsi niskasta kiinni", )(not).

Nykyään on tapana olettaa, että jos ihmisen käytöksessä tai asenteessa on joku ongelma, niin sen ongelman taustalla on joku sairaus tai häiriö.

Vaikka oikeasti esim. alakuloisuus tai saamattomuus johtuu hyvin usein ihan vaan passivoitumisesta. Passivoituminen on itseään ruokkiva kehä, joka synnyttää aina vaan pahempaa passivoitumista jollei sitä kehää väkisin katkaise.

Jos jollakin on ongelma tai häiriö käytöksessä joka toistuu toistumistaan, kyseessä on aika varmasti häiriö tai sairaus. Pystyn "ottamaan itseäni niskasta kiinni", mutta se vaatii juuri oikeat olosuhteet ja rutiinit. Ja yleensä ne jotka tuota hokee ei ymmärrä, että en voi joustaa tietyistä rutiineista ollenkaan, tai koko pakka hajoaa käsiin.

Lapset ja nuoret pääsee tosi huonoon kuntoon kun eivät saa ajoissa apua. Miksi kukaan ei huomaa, kuuntele, ota selvää, auta?

Itse ihmettelen miksi esim. sosiaalista fobiaa hoidetaan yhä kivikautisin menetelmin. Samoin kiusaamista on vieläkin kouluissa vaikka kuinka paljon. Ihan kuin haluttaisiin estää positiivinen kehitys.

Vanhemmat ei tajua mistä juuri heidän lapset on jääneet paitsi. Joskus ovat itse olleet jonkin asian suhteen onnekkaita ja yltäkylläisyydessä mutta oma lapsi sen asian puutteessa.

Ajatellaan vaikka äitiä ja isää joilla on paljon sisaruksia ja oma lapsi on yksin ja yksinäinen. Olen kuullut tällaisen äidin sanovan ettei kaverit ole tärkeitä lapselle.

Masennus on sairaus mutta sitä on myös helppo käyttää tekosyynä koska se on tämän päivän pyhä lehmä. Tilapäinen veetutus ja alakulo häviää helposti vaikka hikilenkillä. Tiedän vaan vaikka itsestäni että kun laiskottaa niin ei huvita ja veetutus kaksinkertaistuu.

On vaikea toimia teinin kanssa. Jos jätät hänet rauhaan niin ehkä hän tarvitsisikin apua ja aktivointia eli et siis välitä. Jos taas puutut, sekin on pahasta. Mitä tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on teini, ihan normimeininkiä tuo on. Ole läsnä, valmis kuuntelemaan ja anna sen kasvaa rauhassa. Kyllä se sieltä sitten taas aikanaan esiin tulee.

Jos koulunsa hoitaa, se riittää. 

Moni syrjäytynyt nuori aikuinen on hoitanut teininä koulunsa hyvin, mutta kun muu elämä ei ole ollut raiteillaan, niin aikuiselämä ei ole lähtenyt sujumaan.

99 prosenttia nykyisistä aikuisista on jossain vaiheessa teini-ikää ollut tuollainen. Sittemmin kirjoittaneet, opiskelleet, menneet töihin, avioituneet ja saaneet lapsia ja asuntolainan.

Aivan, eli valtaosa on siis kuitenkin ottanut itseään niskasta kiinni ja reoipastunut ihmiseksi. Hassua että tätä toimivaksi todettua keinoa ei saa enää suositella.

Saman voi sanoa kivasti: nyt ulos sieltä huoneesta ja mennään tekemään sitä ja tätä... hopi hopi. Ei pyyntö vaan käsky.

Miten paljon noita autisteja on? Miksi kukaan ei ole huomannut? Ollaanko täällä sokeita.

Teinin kohdalla ihan normaalia, meillä pahin aika oli 14-17 ja poika kyseessä. Osa kesälomistakin meni sängyllä maaten ja kännykkää näprätessä.

Mutta muuten minusta on ihan hyvä sanonta tuo "ota itseäsi niskasta kiinni", tuskin se liika paapominen ja toisen ajatuksien komppaaminen että kaikki on jonkun muun syytä/itse et voi vaikuttaa voi toimia kauhean hyvin. Loppujen lopuksi kaikki on itsestään kiinni eikä oikein kukaan muu voi asialle mitään tehdä.

Ei, koska nämä fyysiset tarttumiset ovat sekä laittomia että niin "last season".