Lapsi ei pärjää harrastuksessa, muttei tajua/suostu lopettamaan sitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksesta ei tarvitse syntyä tulosta. Sitä harrastetaan sen takia että se on hauskaa.

Ymmärrän aloittajaa. Oma lapseni joukkueen heikoimmasta päästä ja kolme pojan äidit tulivat puhumaan minulle, onko lapseni vielä jatkamassa tulevalla kaudella ja onko ajatellut vaihtaa joukkuetta. Selvästi olivat keskenään puhuneet ja päättäneet tulla puhumaan minulle, poikani ei olisi joukkueen menestyksen jarruna. Vaikea paikka oli äitinä sanoa hienovaraisesti lapselle, että muut joukkueessa odottavat hänen jättävän joukkueen. Itkuhan siinä lapselle tuli. Uutta harrastusta ei ole löytynyt tilalle, mutta noiden äitien puheen jälkeen ei ollut enää pokkaa viedä lasta ko. harrastukseen.

Voi jösses sentään. Jos kyseessä jääkiekko niin siellä kyllä ei kannata kuunnella äitien juttuja.

Siis vaikka joukkue menestyy - täytyy kehitystä tapahtua yksilötasolla. Eikä siten, että pelit on voitettava.

Ja etkös ole vielä huomannut, että valmentajien ja joukkueenjohtajien junnut saavat enemmän peliaikaa ja laadukkaampaa valmennusta?

Sinuna pitäisin pojan harrastuksessa - ja:tai sitten vaihtaisin joukkuetta.

Ääliöäitejä nähtävästi siis kiekossa.

Siis yleisesti ottaen 1-2 junnua voi elättää itsensä lätäkällä aikuisena.

Moni lahjakaskin lopettaa. Meiltä lopetti huippusentteri ja pakki. Harmi.

Poikamme kanssa jäänyt kilttinä jalkoihin kun muut jyrää, mutta saa harrastaa niin kauan kuin viitsii. Nytkin on sanottu, että voi lopettaa kun kausi loppuu.

Kyllä, kyseessä jääkiekko. Lapseni haaveili jalusta pitkään ja oli niin onnellinen aloitettuaan kiekkokoulussa. Neljän vuoden harrastamisen jälkeen sitten lopetti kehoituksestani, koska annettiin suoraan ymmärtää, ettei kaivata joukkueeseen, ainakaan nuo kolmen pojan äidit eivät kaivanneet. Nyt on ollut apeana, kun 2 luokkakaveria menee treeneihin, mutta hän ei voi enää olla mukana. Toivottavasti jotakin korvaavaa löytyisi.

Ymmärrän että lapsi on apea kun äiti antoi oman harrastuksen pois joidenkin kiusaajamutsien toiveesta.

Kuinka monella olisi ollut pokkaa viedä lapsi tuollaisen "puhuttelun" jälkeen enää harkkoihin ja näyttää oma ja lapsen naama siellä, kun noin suoraan sanotaan?

Mitä helkkaria?! Kenenhän siinä täytyisi hävetä? Säälittävää. Harmittaa lapsen puolesta. Saa mallia siitä, miten häntä ei puolusteta silloin kun niin todella ehdottomasti pitäisi tehdä.

Minua jotenkin niin säälittää AA ja A poikien vanhemmat ja pojat itse, että yritän olla heille mielin kielin hallilla, vaikka mietin miksi he edes vaivautuvat käymään harrastuksessa.

Eräs kaverini oli isänsä katkenneen urheilu-uran jatkaja.

Hänelle ei kehittynyt omaa identiteettiä ollenkaan, hänen harrastuksensa(kun hylkäsi vihaamansa isänsä valitseman urheilulajin) ammattinsa ja elämäntapansa vaihteli puolisoiden myötä.

Vasta keski-iässä tuntuu löytäneen itsensä.

Varsinkin jalkapallossa ja jääkiekossa löytyy omalle tasolle sopiva joukkue. Jos ap:n lapsi on sinnitellyt 5 vuotta joukkueen hännillä, tykkää selvästi lajista. Harrastusta ei kannata lopettaa.

Minä pelasin esiteininä/teininä koripalloa. Olin surkea pelaamaan, mutta nautin treeneistä, treenaamisesta ja seurasta. Treeneissä oli kivaa, mutta en välittänyt pelireissuista ja kilpailemisesta. Valkku antoi peliaikaa koska niin piti tehdä ja minä pelasin koska ajattelin, että se vaan pitää pelata. Jännitin pelejä ja toivoin oman osuuteni olevan nopeasti ohi. Joukkue oli kyllä kannustava vaikka mikään tähtipelaaja en ollutkaan.

Nyt jos olisin teini-ikäinen minä niin ehdottaisin valkulle, että mitä jos en pelaisi peleissä ollenkaan, olisin vaikka huoltojoukoissa. Se olisi varmaan ollut huojennus kaikille.

Pointtini siis. Jos lapsi nauttii harrastuksesta, treeneistä ja seurasta niin anna hänen olla ja harrastaa. Liikunta on aina hyvästä. Minä sitten vaikka ei olekaan lajissaan huippu, miksi aina pitää olla niin tavoitteellista ja kehittyä ja voittaa ja kilpailla. En tajua tätä urheiluseuroissakaan, että miksi kaikki on kiinni voittamisesta ja kisaamisesta. Jos vanhemmat maksavat harjoitusmaksuja niin miksi vain voittaminen on tärkeää.

Jalkapallo on hyödyllisyyarvoltaan nolla.

Siinä ei tehdä tulosta. Juostaan laumana ympäri kenttää ja potkitaan palloa.

Lopuksi pallo otetaan kainaloon ja lähdetään

kotiin. Ensi viikolla sama uudelleen.

Ojan kaivaminen tai perunoiden kuoriminen olisi älykkäämpää.

Vierailija kirjoitti:

Poikani joukkuetta seuranneena tuollaisia lapsia on varmasti joka joukkueessa. Muut joukkueen pelaajat, valmentajat ja vanhemmat odottavat muutaman hännän huipun ymmärtävän lopettaa. Muulle joukkueelle aika iso taakka nuo perässäraahattavat, joista on joukkueen menestykselle vain haittaa.

Totta pitäisi ymmärtää lopettaa, pilaa muiden

Fiilistä ja menestystä .Varsinkin aikuisten sillä he elävät lasten kautta . Ei joukkuelajeja voi pelkästään harrastaa pitää pärjätä sillä joukkue on yhtä vahva kuin heikoin lenkki.

Olkaa iloisia kun lapsi haluaa liikkua! Kaikkia tsempataan täysillä! Kyllä minä ainakin edellytän oman lapseni huomioivan kaikkia pelaajia ja vanhempana haluan olla reilu ja tukea lasten ja nuorten urheilua. Urheilussa kehittyy paljon muitakin taitoja kuin vain ne tekniset urheilutaidot. Ja tosiaan, kuten joku sanoi, on erilaisia mahdollisuuksia eriyttää kehittyneempiä pelaajia.

Harrastuksissa, etenkin palloilulajeissa, pitäisi tehdä niin, että isävalmentajista luovuttaisiin. Lisäksi vanhemmat ajettaisiin treeneistä pois. Lasten valmennuksesta huolehtisivat ammattivalmentajat. Näin hommaan saataisiin tasapuolisuutta ja estettäisiin monia nykyongelmia.

Oman lapseni joukkueessa isävalmentajat vievät eri ryhmiä peleihin ja ohjaavat pelejä. He saavat tuolloin vapaapaikan omalle lapselleen, vaikka lapsi ei oikeasti olisi sen tason pelaaja lainkaan. Tämä on tosi väärin muita kohtaa. Omassa joukkueessa on pari aika räikeää esimerkkiä tästä valitettavasti.

Lisäksi lapsi pitäisi siirtää tasoryhmissä myös alaspäin. Kerran tehdyt jaot tuppaavat olemaan tosi lopullisia, alhaalta päin on vaikeaa nousta ja toisaalta ylemmissä ryhmissä pelaa lapsia, jotka eivät ole kehittyneet enää ja jotka pitäisi laskea alaspäin. Näitä siirtoja tehdään kuitenkin hyvin vähän ja harvoin. Ja jos isä on valmentajatiimissä, siirtoja ei tehdä koskaan.

Suuri ongelma on se, että kunnollinen ohjeistus puuttuu ja toiminta on usein mikä-lie-mallia. Selkeät suuntaviivat puuttuvat. Viestintä vanhemmille on puutteellista tai olematonta. Asioita vain tehdään kertomatta.

Eli välttämättä lapsi ei ole harrastuksessaan niin huono, kuin ap arvelee. Voi olla myös niin, että ongelmia on joukkueen toiminnassa. Jos ja kun lapsella näyttää olevan motivaatiota, ota yhteyttä valmentajaan ja kysy, mitä voisitte tehdä omatoimisesti vapaa-ajalla. Jos ongelma on huono kunto, alkakaa lenkkeillä. Jos ongelmat liittyvät liikkuvuuteen, lihaskuntoon tms., alkakaa tehdä niitä harjoituksia. 

Se, että joukkueissa on pissapäisiä vanhempia, on ikuisuusongelma. Heille ei koskaan eikä milloinkaan saa antaa periksi! Jos joku tuollainen yrittää ajaa pois joukkueesta, ottakaa yhteyttä valmentajaan ja seuraan. Valmentajan näkemys lapsesta voi olla hyvin erilainen kuin noiden äitien. Valmentaja näkee lapsesta potentiaalia ja uskoo kehitykseen, noista kiusaajaäitien lapsista hän saattaa hyvinkin ajatella, että lapsi on ok nyt mutta tulevaisuutta ei ole. Lapset kehittyvät eri tahtiin. Fyysisesti nopeasti kehittyvät voivat olla kukassaan 14-vuotiaana, mutta sen jälkeen meno on pelkkää alamäkeä. Hitaasti kehittyvät ottaa kyllä kiinni, jos hänelle annetaan mahdollisuus. Ja on ihan tutkittuakin tietoa, että myöhemmin alkava herkkyyskausi on usein pitempi, eli kehittymistä jatkuu kauemmin. 

Eli kaikki lapset pitäisi pitää mukana mahdollisimman pitkään. Huippuja ei tule niistä, jotka ovat huipulla 8-9-vuotiaina vaan niistä, joiden kehitys alkaa kiihtyä n. 12-13-vuotiaina. Kannattaa vilkaista myös vanhempia, jos isä on 160-senttinen ja äiti 155-senttinen, molemmat aitosavolaista persjalkamallia, lapsesta on oikeasti turha odottaa mitään uutta Litmasta tai Selännettä, vaikka hän nyt vikkelä olisikin. 

Huh, onneks meillä on ollu toistaseksi ammattivalmentajat. Voisin niin kuvitella tuon ongelman. Nytkin tuntuu siltä et hieman alkanut kuppikuntia syntymään...

Kyllä lapselle on kerrottava totuudenmukaisesti, jos ei ole hyvä. Lapselle ei ole mitään hyötyä siitä, että kehuu maasta taivaaseen, kuinka hyvä on lajissa, mutta pelaa silti alimmalla tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi on kaikissa liikuntalajeissa huono. Pakotan harrastamaan nyt kahta lajia, kun liikunta on tärkeää. Vaikka on niissä ehkä porukan huonoin.

Toinen on kallis ja harjoitukset 2 kertaa viikossa. Edellytän sinne menemistä ja kuljetan. Toinen halpa, menee, jos viitsii.

Toki saisi itse valita lajit, mutta ei ole itse löytäny sen parempia.

On silkkaa sadismia pakottaa yhtään mihinkään. Näen vieläkin painajaisia liikuntatunneista. Varsinkin luistelusta.

En koe sadismiksi tosiaankaan. Jotain liikuntaa pitää harrastaa. Se on terveellistä.

Toki saa valita lajin itse, mutta kun mikään ei kiinnosta, olen joutunut paistamaan johonkin lajiin.

Mulle olisi aivan sama, mitä liikuntaa harrastaisi, mutta muuten ei liikkuisi ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai treenitkin istuu vaihtopenkillä? Just, ihan nyt yritystä näihin jookos kookos? 

Ei tietenkään treeneissä istuta vaihdossa, puhuin peleistä. Peleissä saa hetken peliaikaa, loput vaihdossa istumista. Mutta siis ei pärjää lajissa, harrastanut 5 vuotta ja alamäki muihin verrattuna kova. Harmittaa maksaa, kun tuloksia ei synny. Joku erehtyy varmasti mainitsemaan, että käy treeneissä ja se on hyvä. Mitä hyvää siinä on, kun tuloksia ei synny?

Mitä helvetin tuloksia lapselta pitäisi tulla? Se on harrastus. Siinä saa liikuntaa ja kavereita. Lapsen tehtävä on leikkiä, eikä tehdä tuloksia. Lapsi ei ole mikään isän tai äidin menetetyn nuoruuden uusintaversio.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapselle on kerrottava totuudenmukaisesti, jos ei ole hyvä. Lapselle ei ole mitään hyötyä siitä, että kehuu maasta taivaaseen, kuinka hyvä on lajissa, mutta pelaa silti alimmalla tasolla.

Eikä tarvitse. Miksi pitäisi ylipäänsä sanoa lapselle mitään siitä onko hyvä/huono/paras/keskinkertainen. Antaa lapsen pelata ja harrastaa jos näyttää siitä nauttivan.

Tämähän on ihan sairasta touhua. Eikö kukaan enää HARRASTA liikuntaa. Siis sellaista, joka on hauskaa. Täällä sairaat kilpailevat vanhemmat yrittävät tehdä jokaisesta lapsestaan jotain maailmanmestaria.

On vanhempia jolle lapsi on yhtä kuin suorituksensa..

Toisena ääripäänä ovat vanhemmat jotka eivät ymmärrä että joukkue on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Jossain tapauksessa voi olla parempikin lopettaa ettei epäonnistumiset käy itsetunnon päälle.

Ei tietenkään tarvitse lopettaa jos ei itse halua. Oma lapseni osallistui musiikkiharrastukseen vuosia, vaikka musikaalisena äitinä tiesin, ettei hänellä ole minkäänlaista sävelkorvaa. En tietenkään huomauttanut ikinä asiasta vaan kannustin.

Miksi harrastuksesta pitää syntyä tuloksia? Hänelle se harrastaminen on varmaa se pääasia ja samalla tapaa joukkuekavereitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jalkapallo on ohyödyllisyyarvoltaan nolla.

Siinä ei tehdä tulosta. Juostaan laumana ympäri kenttää ja potkitaan palloa.

Lopuksi pallo otetaan kainaloon ja lähdetään

kotiin. Ensi viikolla sama uudelleen.

Ojan kaivaminen tai perunoiden kuoriminen olisi älykkäämpää.

Juuri niin, yksilölajit ovat paljon fiksumpia. Jotenkin huvittavaa kuunnella näiden jääkiekko ja jalkspallovouhottajien juttuja. Aivan kuin se olisi koko elämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai treenitkin istuu vaihtopenkillä? Just, ihan nyt yritystä näihin jookos kookos? 

Ei tietenkään treeneissä istuta vaihdossa, puhuin peleistä. Peleissä saa hetken peliaikaa, loput vaihdossa istumista. Mutta siis ei pärjää lajissa, harrastanut 5 vuotta ja alamäki muihin verrattuna kova. Harmittaa maksaa, kun tuloksia ei synny. Joku erehtyy varmasti mainitsemaan, että käy treeneissä ja se on hyvä. Mitä hyvää siinä on, kun tuloksia ei synny?

Jos pitää lajista ja haluaa sitä silti harrastaa, niin mikä ongelma tuo on, että lapsi jatkaa? 

Ja jos on, niin kysy haluaako siirtyä johonkin harrasteryhmään kilpailuryhmästä.