Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei pärjää harrastuksessa, muttei tajua/suostu lopettamaan sitä
17.08.2020 |
Lapsi ei pärjää harrastuksessaan. Istuu pääosin vaihtopenkillä. Olen yrittänyt puhua järkeä, että nyt on aika lopettaa, mutta ei suostu. Onko ainoa mahdollisuus, että lopetan kuukausimaksujen maksamisen, jolloin valmentaja ei päästä enää harkkoihin ja on varmasti aika noloa lapselle? Lapsella harhainen käsitys taidoistaan selvästi.
Kommentit (80)
Oletko laittanut lapsesi harrastukseen menestys mielessäsi vai että lapsella on kivaa? Mitäs sitten jos ei pärjää? Anna lapsen harjoitella ja olla mukana tekemässä asiaa, mistä ilmeisesti tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksesta ei tarvitse syntyä tulosta. Sitä harrastetaan sen takia että se on hauskaa.
Ymmärrän aloittajaa. Oma lapseni joukkueen heikoimmasta päästä ja kolme pojan äidit tulivat puhumaan minulle, onko lapseni vielä jatkamassa tulevalla kaudella ja onko ajatellut vaihtaa joukkuetta. Selvästi olivat keskenään puhuneet ja päättäneet tulla puhumaan minulle, poikani ei olisi joukkueen menestyksen jarruna. Vaikea paikka oli äitinä sanoa hienovaraisesti lapselle, että muut joukkueessa odottavat hänen jättävän joukkueen. Itkuhan siinä lapselle tuli. Uutta harrastusta ei ole löytynyt tilalle, mutta noiden äitien puheen jälkeen ei ollut enää pokkaa viedä lasta ko. harrastukseen.
Voi jösses sentään. Jos kyseessä jääkiekko niin siellä kyllä ei kannata kuunnella äitien juttuja.
Siis vaikka joukkue menestyy - täytyy kehitystä tapahtua yksilötasolla. Eikä siten, että pelit on voitettava.
Ja etkös ole vielä huomannut, että valmentajien ja joukkueenjohtajien junnut saavat enemmän peliaikaa ja laadukkaampaa valmennusta?
Sinuna pitäisin pojan harrastuksessa - ja:tai sitten vaihtaisin joukkuetta.
Ääliöäitejä nähtävästi siis kiekossa.
Siis yleisesti ottaen 1-2 junnua voi elättää itsensä lätäkällä aikuisena.
Moni lahjakaskin lopettaa. Meiltä lopetti huippusentteri ja pakki. Harmi.
Poikamme kanssa jäänyt kilttinä jalkoihin kun muut jyrää, mutta saa harrastaa niin kauan kuin viitsii. Nytkin on sanottu, että voi lopettaa kun kausi loppuu.
Kyllä, kyseessä jääkiekko. Lapseni haaveili jalusta pitkään ja oli niin onnellinen aloitettuaan kiekkokoulussa. Neljän vuoden harrastamisen jälkeen sitten lopetti kehoituksestani, koska annettiin suoraan ymmärtää, ettei kaivata joukkueeseen, ainakaan nuo kolmen pojan äidit eivät kaivanneet. Nyt on ollut apeana, kun 2 luokkakaveria menee treeneihin, mutta hän ei voi enää olla mukana. Toivottavasti jotakin korvaavaa löytyisi.
Ymmärrän että lapsi on apea kun äiti antoi oman harrastuksen pois joidenkin kiusaajamutsien toiveesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi on kaikissa liikuntalajeissa huono. Pakotan harrastamaan nyt kahta lajia, kun liikunta on tärkeää. Vaikka on niissä ehkä porukan huonoin.
Toinen on kallis ja harjoitukset 2 kertaa viikossa. Edellytän sinne menemistä ja kuljetan. Toinen halpa, menee, jos viitsii.
Toki saisi itse valita lajit, mutta ei ole itse löytäny sen parempia.
Lisään, että näiden lisäksi on ollut 4 liikuntalajia kokeilussa, muttei nekään oo napanneet. (pesäpallo, tanssi, uinti, luistelu)
Jos on oikeasti motorisesti kömpelö niin ei ihme ettei ainakaan pesäpallo, ohjattu tanssi tai luistelu nappaa, painajaismaisia lajeja. 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksesta ei tarvitse syntyä tulosta. Sitä harrastetaan sen takia että se on hauskaa.
Ymmärrän aloittajaa. Oma lapseni joukkueen heikoimmasta päästä ja kolme pojan äidit tulivat puhumaan minulle, onko lapseni vielä jatkamassa tulevalla kaudella ja onko ajatellut vaihtaa joukkuetta. Selvästi olivat keskenään puhuneet ja päättäneet tulla puhumaan minulle, poikani ei olisi joukkueen menestyksen jarruna. Vaikea paikka oli äitinä sanoa hienovaraisesti lapselle, että muut joukkueessa odottavat hänen jättävän joukkueen. Itkuhan siinä lapselle tuli. Uutta harrastusta ei ole löytynyt tilalle, mutta noiden äitien puheen jälkeen ei ollut enää pokkaa viedä lasta ko. harrastukseen.
Miksi annoit muiden äitien syrjiä lastasi, etkä pitänyt poikasi puolta?
Mielestäni Ap pohtii asioita oikeasta kulmasta. Ei ole lahjattiman lapsen, eikä joukkueen edun mukaista että surkimus roikkuu joukkueessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi on kaikissa liikuntalajeissa huono. Pakotan harrastamaan nyt kahta lajia, kun liikunta on tärkeää. Vaikka on niissä ehkä porukan huonoin.
Toinen on kallis ja harjoitukset 2 kertaa viikossa. Edellytän sinne menemistä ja kuljetan. Toinen halpa, menee, jos viitsii.
Toki saisi itse valita lajit, mutta ei ole itse löytäny sen parempia.
On silkkaa sadismia pakottaa yhtään mihinkään. Näen vieläkin painajaisia liikuntatunneista. Varsinkin luistelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksesta ei tarvitse syntyä tulosta. Sitä harrastetaan sen takia että se on hauskaa.
Ymmärrän aloittajaa. Oma lapseni joukkueen heikoimmasta päästä ja kolme pojan äidit tulivat puhumaan minulle, onko lapseni vielä jatkamassa tulevalla kaudella ja onko ajatellut vaihtaa joukkuetta. Selvästi olivat keskenään puhuneet ja päättäneet tulla puhumaan minulle, poikani ei olisi joukkueen menestyksen jarruna. Vaikea paikka oli äitinä sanoa hienovaraisesti lapselle, että muut joukkueessa odottavat hänen jättävän joukkueen. Itkuhan siinä lapselle tuli. Uutta harrastusta ei ole löytynyt tilalle, mutta noiden äitien puheen jälkeen ei ollut enää pokkaa viedä lasta ko. harrastukseen.
Voi jösses sentään. Jos kyseessä jääkiekko niin siellä kyllä ei kannata kuunnella äitien juttuja.
Siis vaikka joukkue menestyy - täytyy kehitystä tapahtua yksilötasolla. Eikä siten, että pelit on voitettava.
Ja etkös ole vielä huomannut, että valmentajien ja joukkueenjohtajien junnut saavat enemmän peliaikaa ja laadukkaampaa valmennusta?
Sinuna pitäisin pojan harrastuksessa - ja:tai sitten vaihtaisin joukkuetta.
Ääliöäitejä nähtävästi siis kiekossa.
Siis yleisesti ottaen 1-2 junnua voi elättää itsensä lätäkällä aikuisena.
Moni lahjakaskin lopettaa. Meiltä lopetti huippusentteri ja pakki. Harmi.
Poikamme kanssa jäänyt kilttinä jalkoihin kun muut jyrää, mutta saa harrastaa niin kauan kuin viitsii. Nytkin on sanottu, että voi lopettaa kun kausi loppuu.
Kyllä, kyseessä jääkiekko. Lapseni haaveili jalusta pitkään ja oli niin onnellinen aloitettuaan kiekkokoulussa. Neljän vuoden harrastamisen jälkeen sitten lopetti kehoituksestani, koska annettiin suoraan ymmärtää, ettei kaivata joukkueeseen, ainakaan nuo kolmen pojan äidit eivät kaivanneet. Nyt on ollut apeana, kun 2 luokkakaveria menee treeneihin, mutta hän ei voi enää olla mukana. Toivottavasti jotakin korvaavaa löytyisi.
Siis jotkut ”kolme äitiä” päättävät sun pojan harrastuksen!
Taitaa olla provo!
Tai jos totta niin olet sitten idiootti.
Äkkiä poika takaisin kiekkoon. Teemu selänne aloitti kiekon 9-vuotiaana. Oma poika aloitti myös 9-vuotiaana ja pääsi vielä liigatason joukkueeseen, mutta valitsi sitten yksilölajin.
Teemulle jåäkiekkoVALMENTAJA ehdotti siirtymistä yleisurheiluun kokonaan, kun hän oli 16v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekko pahin, ainakin Helsingissä. Valmentajien, huoltajien ja joukkueenjohtajien pojat aina AAA-ryhmässä.
Ymmärrätkö miksi? Kun niiden valmentajien, huoltajien ja jojojen pojat on JOKA treeeneissä. Eli on kait se kehittyminen kovempaa kun hallilla ollaan koko ajan. Ja jos epäilet, että kyse on pärstäkertoimesta, ryhdy huoltajaksi tai jojoksi. Yhtään junnujoukkuetta en tiedä, jossa noita aktiiveja olisi liiaksi asti. T: AA-pelaajan, ja ihan syystä, äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksesta ei tarvitse syntyä tulosta. Sitä harrastetaan sen takia että se on hauskaa.
Ymmärrän aloittajaa. Oma lapseni joukkueen heikoimmasta päästä ja kolme pojan äidit tulivat puhumaan minulle, onko lapseni vielä jatkamassa tulevalla kaudella ja onko ajatellut vaihtaa joukkuetta. Selvästi olivat keskenään puhuneet ja päättäneet tulla puhumaan minulle, poikani ei olisi joukkueen menestyksen jarruna. Vaikea paikka oli äitinä sanoa hienovaraisesti lapselle, että muut joukkueessa odottavat hänen jättävän joukkueen. Itkuhan siinä lapselle tuli. Uutta harrastusta ei ole löytynyt tilalle, mutta noiden äitien puheen jälkeen ei ollut enää pokkaa viedä lasta ko. harrastukseen.
Voi jösses sentään. Jos kyseessä jääkiekko niin siellä kyllä ei kannata kuunnella äitien juttuja.
Siis vaikka joukkue menestyy - täytyy kehitystä tapahtua yksilötasolla. Eikä siten, että pelit on voitettava.
Ja etkös ole vielä huomannut, että valmentajien ja joukkueenjohtajien junnut saavat enemmän peliaikaa ja laadukkaampaa valmennusta?
Sinuna pitäisin pojan harrastuksessa - ja:tai sitten vaihtaisin joukkuetta.
Ääliöäitejä nähtävästi siis kiekossa.
Siis yleisesti ottaen 1-2 junnua voi elättää itsensä lätäkällä aikuisena.
Moni lahjakaskin lopettaa. Meiltä lopetti huippusentteri ja pakki. Harmi.
Poikamme kanssa jäänyt kilttinä jalkoihin kun muut jyrää, mutta saa harrastaa niin kauan kuin viitsii. Nytkin on sanottu, että voi lopettaa kun kausi loppuu.
Kyllä, kyseessä jääkiekko. Lapseni haaveili jalusta pitkään ja oli niin onnellinen aloitettuaan kiekkokoulussa. Neljän vuoden harrastamisen jälkeen sitten lopetti kehoituksestani, koska annettiin suoraan ymmärtää, ettei kaivata joukkueeseen, ainakaan nuo kolmen pojan äidit eivät kaivanneet. Nyt on ollut apeana, kun 2 luokkakaveria menee treeneihin, mutta hän ei voi enää olla mukana. Toivottavasti jotakin korvaavaa löytyisi.
Sulla on pakko olla päässä vikaa kun menet sanomaan lapsellesi noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat yrittää lastensa kautta elää omia touteutumatta jääneitä unelmiaan. Säälittävää ja noloa!
Mahtunee joukkoon muutama pojan NHL-miljoonia miettiväkin.
Vierailija kirjoitti:
Onhan hyvä, että on säännöllinen harrastus.
Ahad. Tänään katselin yhden futisjunnuporukan treenejä oman joukkueeni treeniwn jälkeen, jossa yksi pelaaja pisti silmään nimenomaan haluttomuudellaan yrittää oikeastaan mitään, kaiken teki vähän sinne päin.
Tyypillinen "faijan mieliksi pelaan"-junnu, joka itse tietää ettei taidot ja halu riitä lajiin, mutta kun iskän mielestä kyseessä on seuraava Litmanen. Poikaparka, tekisi mieli kysyä juipin porukoilta kenen harrastus tuo oikeastaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap.
Voit kysyä pääseekö poikasi vuotta nuorempiin kehittymään.
Mutta älä kuuntele ketään äitiä. Kuuntele mitä valmentaja sanoo.
Minä aloitin joukkuelajin 8-vuotiaana. En ollut synnynnäisesti lahjakas ja lajissa oikeastaan huono. Menin treenaamaan, koska kaveritkin meni. Harrastaminen oli hauskaa taitotasosta riippumatta ja hyvien valmentajien ansiosta kaikki osallistuivat tasapuolisesti peleihin. Ikävää harrastamisesta tuli muutamia vuosia myöhemmin, seuran vaihtamisen ja juuri tuon voittojen tavoittelun ansiosta. Iloa tuottanut harrastus muuttui verenmaku suussa riuhtomiseksi, koska pyrin samalle tasolle muun joukkueen kanssa ja koska en halunnut tuottaa pettymystä vanhemmilleni. Tasoni toki parani mutta olin aivan poikki jatkuvasta treenaamisesta. Kaikki alkoi pyöriä treenaamisen ympärillä ja harrastus alkoi määrittää kaikkea muuta elämää. Pahimmillaan treenejä ja omia harjoitteita (kuntosali, lenkkeily yms. ) oli 12 kertaa viikossa. Tavoitteelinen urheilu vaati suunnittelua, itsekuria, ruokapäiväkirjaa ja huonosti menneiden treenien jälkeistä itsevihaa. Tajusin hidastaa vasta aikuistuttuani ja olla armollisempi itselleni. Järkeilin urheilun olevan jotakin, mistä minun itseni tulisi nauttia. Vihaan vanhempiani osin tästä syystä; koin kelpaavani vain täyttämällä heidän toiveitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin kömpelö ja huono kaikessa, mutta mulle sopi juoksu, 200 ja 400 metriä. En ole kilpailuhenkinen, eikä mulla ollut mitään valmennusta. Ilmoittauduin vain kisoihin. Paras saavutus oli kuitenkin päästä satasella, sivulajissa, jossan piirikunnallisissa välieriin, missä oli aika paljon osallistujia, oli kotipaikkakunnalla. Sinne oli joku aikaraja että pääsi ja alitin sen jossain pikkukisassa. Muuten oli tavoite, etten olisi aina viimeinen, enkä yleensä ihan viimeienen ollutkaan. Kisailin vain kotikunnassa ja naapurikunnissa pienissä kisoissa.
Vierailija kirjoitti:
Jos lajiin kuuluu pelejä ja turnauksia, on niin epäreilua, että muutama jämä kun joudutaan laittamaan kentälle, vastapuoli tahkoo maaleja minkä ehtii. Oma poikani on joukkueessa kolmen parhaan joukossa ja tuskailee aina pelien jälkeen näitä mokailijoita, joiden takia hävisivät. Siinä ei joukkuehenkeä synny, kun muutama aina mokaa ja vesittää työn, minkä parhaimmisto on kentällä tehnyt.
No tässä on teillä kasvatuskeskustelun paikka, ehdottomasti. Olen järkyttynyt millä tavalla moni lastaan kasvattaa ylpeäksi ja ylimieliseksi päsmäriksi, joka tietää kaikesta kaiken ja osaa kaiken parhaiten. Kaikkihan tietää miten haluttua seuraa tuollaiset ihmiset ovat...? Karhunpalvelus se on vanhemmilta tukea tuollaista asennoitumista muihin.
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksesta ei tarvitse syntyä tulosta. Sitä harrastetaan sen takia että se on hauskaa.
Ainoastaan ohjattua, tavoitteellista ja kallista vapaa-ajantoimintaa pidetään nykyään harrastuksena.
Mielellään kilpaurheilua.
Ominpäin lennokkien rakentelu, lukeminen, nikkarointi, ompelu tms. eivät ole harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne valmentajat osaavat heittää joukkueesta ulos.
Varmasti näissä kolmessa äidissä jonkun puoliso on joukkueenjohtaja, valmentaja tai joku toimihenkilö.
Kolme äitiä ei päätä sitä mitä lapsesi harrastaa.
Ja junnusi ikäisissä ei vielä penkitetä ketään.
Kyllä penkitetään c-junnuja. Ihan joka lajissa. Toki fiksuissa seuroissa pelaavat sitten alempaa sarjatasoa myös. Tuon ikäisissä alkaa olla jo vaikea saada kasaan jotain 2div peliryhmää muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksesta ei tarvitse syntyä tulosta. Sitä harrastetaan sen takia että se on hauskaa.
Ymmärrän aloittajaa. Oma lapseni joukkueen heikoimmasta päästä ja kolme pojan äidit tulivat puhumaan minulle, onko lapseni vielä jatkamassa tulevalla kaudella ja onko ajatellut vaihtaa joukkuetta. Selvästi olivat keskenään puhuneet ja päättäneet tulla puhumaan minulle, poikani ei olisi joukkueen menestyksen jarruna. Vaikea paikka oli äitinä sanoa hienovaraisesti lapselle, että muut joukkueessa odottavat hänen jättävän joukkueen. Itkuhan siinä lapselle tuli. Uutta harrastusta ei ole löytynyt tilalle, mutta noiden äitien puheen jälkeen ei ollut enää pokkaa viedä lasta ko. harrastukseen.
Voi jösses sentään. Jos kyseessä jääkiekko niin siellä kyllä ei kannata kuunnella äitien juttuja.
Siis vaikka joukkue menestyy - täytyy kehitystä tapahtua yksilötasolla. Eikä siten, että pelit on voitettava.
Ja etkös ole vielä huomannut, että valmentajien ja joukkueenjohtajien junnut saavat enemmän peliaikaa ja laadukkaampaa valmennusta?
Sinuna pitäisin pojan harrastuksessa - ja:tai sitten vaihtaisin joukkuetta.
Ääliöäitejä nähtävästi siis kiekossa.
Siis yleisesti ottaen 1-2 junnua voi elättää itsensä lätäkällä aikuisena.
Moni lahjakaskin lopettaa. Meiltä lopetti huippusentteri ja pakki. Harmi.
Poikamme kanssa jäänyt kilttinä jalkoihin kun muut jyrää, mutta saa harrastaa niin kauan kuin viitsii. Nytkin on sanottu, että voi lopettaa kun kausi loppuu.
Kyllä, kyseessä jääkiekko. Lapseni haaveili jalusta pitkään ja oli niin onnellinen aloitettuaan kiekkokoulussa. Neljän vuoden harrastamisen jälkeen sitten lopetti kehoituksestani, koska annettiin suoraan ymmärtää, ettei kaivata joukkueeseen, ainakaan nuo kolmen pojan äidit eivät kaivanneet. Nyt on ollut apeana, kun 2 luokkakaveria menee treeneihin, mutta hän ei voi enää olla mukana. Toivottavasti jotakin korvaavaa löytyisi.
Ymmärrän että lapsi on apea kun äiti antoi oman harrastuksen pois joidenkin kiusaajamutsien toiveesta.
Kuinka monella olisi ollut pokkaa viedä lapsi tuollaisen "puhuttelun" jälkeen enää harkkoihin ja näyttää oma ja lapsen naama siellä, kun noin suoraan sanotaan?
Lisään, että näiden lisäksi on ollut 4 liikuntalajia kokeilussa, muttei nekään oo napanneet. (pesäpallo, tanssi, uinti, luistelu)