Piristystä parisuhteeseen?
Ollaan miehen kanssa jo ihan urautuneita parisuhteessa; periaatteessa menee hyvin, mutta se jokin puuttuu. Kyllä se jossain on piilossa, mutta miten kaivaa se esiin? En osaa edes keksiä mitään?
Kommentit (3)
Kauanko olette olleet yhdessä?
Mietin, onkohan minulla vielä yhtään perspektiiviä vastata sinulle :)
Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta, ja kyllä, tunnistan tuon huuman loppumisen.
Itselläni ainakin auttaa se, että yritän aika ajoin keskittymällä keskittyä miehen hyviin puoliin. ja etenkin silloin, jos joku muu tuntuu liian houkuttelevalta, kitken vain ne ajatukset mielestäni, ajattelen kaikkia pieniä ja suuria hyviä asioita miehessäni, ja mietin, miten totaalisen hullaantunut olin häneen suhteen alkuaikoina.
Se, että yllättää välillä itsensäkin, toimii ainakin minulla. Teen jotain ihanaa miehelleni, vaikka ei tekisikään mieli. Esim sanon että tykkään,vaikka se ei tulisikaan spontaanisti, ja kun sanon sen, huomaan todella tarkoittavani sitä. Teen jonkin pienen yllätyksen arjessa, tai keskityn vaikka pelkästään miehen nautintoon seksissä, ja sitten sitä kummasti alkaa itseäkin huvittaa.
Itse ole huomannut, että suhteen alkuaikoinahan sitä toimittiin spontaanisti juuri noin, toista ajatellen ja "palvoen". Ja yhtä hyvältä se tuntuu nytkin, ja on ihanaa huomata, että mieheni gtekee samoin minulle. Se laittaa hyvän väkisinkin kiertämään :)
Tällaisia tuli mieleen minulla.
Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta. Kiitos vinkeistä! Itsekin mietin, miten erilaista oli suhteen alussa, kun kosketeltiin toisiamme paljon enemmän. Ja tuo toisen ilahduttaminen oli sillon jotenkin enemmän mielessä. Mutta toiminee vieläkin.
Toki nykyään on sekin, että lapset vie paljon ajasta, eikä ole sitä sellaista kahden oloa, kuin ennen lapsia. Sitäkin pitäisi yrittää järjestää.
Kävinpäs tässä välissä lukemassa tuon "miksi miehet vihaa seksiä" -ketjun ja palaan toteamaan, ettei kenelläkään ole ideoita parisuhteen parantamiseksi. :o(
Sitäkö parisuhde vaan on, että ensin menee hyvin, sitten huonommin ja kohta vielä huonommin ja seksi loppuu ja sitten koko suhde? Kai nyt jotkut on saanut suhteen taas toimimaan huonompien aikojen jälkeen, vai?