Lue keskustelun säännöt.
Aran pojan maailma, onko edes toivoa?
22.08.2013 |
Meillä on 3-luokkalainen arka poika. Kavereita on kuitenkin ollut, mutta välillä tuntuu, että tahtoo olla se varakaveri. Ei aina, mutta ajoittain. Tänään oli kavereita meillä pelaamassa pleikkaa kunnes yhdelle näistä kavereista soitettiin luokkakaverin taholta ja pyydettiin leikkimään sotaa metsään. Kaverit hävisi samantien ja kukaan ei edes pyytänyt meidän poikaa mukaansa :-(
Ensin poika huuteli kavereiden perään ja kyseli, että minne menevät. Joku sitten kertoi mihin ovat menossa, eivät edelleenkään pyytäneet mukaan. Sitten poika itkeskeli, että ei halua lähteä leikkimään sotaleikkiä.
Minua huolestuttaa pojan pärjääminen tässä maailmassa, kun on niin herkkä ja just tollaset sota tms. rajummat leikit pelottaa ja ei tunnu luontevalta. Pelkään myös sitä, että poika tipahtaa porukoista pois juurikin sen takia, että ei osallistu rajumpiin leikkeihin. Surettaa ihan hirveästi, että miten herkkä ja arka poika pärjää vai pärjääkö mitenkään :-( Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?
Kommentit (40)
Tsemppiä ap! Ei peliä ole vielä menetetty. Itsellä myös samanlainen poika ja kavereita alkoi löytyä 4-luokalla harrastuksen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä arempi poika innostui jalkapallosta, vähemmän kontaktia ja rajuutta vaativa kuin lätkä.
Ehkä pojan karaiseminen auttaisi. Mukaan johonkin harrastukseen missä on kova meno, jääkiekko tms? Ei aroilla taida olla muuta tulevaisuutta kuin asiakkuuss mielenterveystoimistossa.
Voisihan hän hankkia ystäviä molemmista sukupuolista.
Kyllä aratkin pojat löytää kavereita. Se kestää vain aikansa. Minulla on kaksi arkaa (ujoa) poikaa. Toinen on jo 18-vuotias ja edelleen sellainen aranpuoleinen. Hänellä on samanlaisia "kilttejä-poikia" kavereina. Nämä ihan oikeasti pelaavat tietsikkapelejä ja ovat viikonloput kotona perheiden kanssa.
Nuorempi pojista on vielä ujompi ja melko yksinäisen oloinen. Toisaalta olen itsekin lapsena ollut yksin ja hyvin olen elämässä pärjännyt. Ehkä se on auttanut minua siinä, että en ole niin hätääntynyt lastenkaan puolesta.Nuoremman kohdalla opettaja auttoi. Hän vähän luokassa johdatteli joitakin poikia yhteen ja sieltä löytyi hyvää kaveria. Nyt koulu vaihtui ja ollaan taas vähän alkutekijöissä. Ehkä poikasi opettaja voisi auttaa. Joskus opettajat on todella tärkeässä paikassa hyvin fiksuja ja auttavaisia.
Todella, todella olen kuitenkin pahoillani tuollaisesta ulkopuolelle jättämisestä, mitä pojallesi tapahtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuossa tapahtunut mitään varsinaista ulkopuolelle jättämistä. Toiset lapset vaan innostuivat lähtemään uuteen leikkiin niin kuin lapset tapaa tehdä. Ehkä ap:n poika olisi päässyt sinne mukaan, jos olisi vain ängennyt mukaan? Niin se vain on, että jos on jo maineensa araksi kiillottanut niin ei kukaan kysele sellaisiin leikkeihin mukaan mistä tietää, että toinen ei innostu. Eikä rajumpiin leikkeihin haluta riippakiveksi mitään itkeskelijää.
Pojan luokalla on kaikki muut pojat tosi villejä ja ketään toista rauhallisempaa ei löydy. Tunnen hyvin nuo lapset ja olen 100% varma, että kaikki muut pojat intoutuisivat tuollaisesta leikistä. En tiedä miksi poika pelkää niin kamalasti rajumpia leikkejä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pesän saannin kanssa tulee ainakin olemaan ongelmia, ellet nyt ryhdy toimenpiteisiin.
t. laskuvarjojääkäri
Ei kaikkien tarvitse karaistua kaikelle kovalle menolle! Pyri silti tukemaan hänen itsetuntoaan mahdollisimman paljon, eri tilanteissa. Meilläkin kolmesta lapsesta yksi herkkis ja arkakin oli pienenä, mutta siitä hän vain reipastui ja oman kaveripiirinsä löysi. Ei mikään suuna päänä menijä ole vieläkään (6.luokkalainen), mutta nyt en enää äitinä pelkää ja jännitä hänen puolestaan niin paljon, että miten pärjää ja osaako pitää tarvittaessa puolensa.
Olisiko jostain harrastuksesta apua, sieltä voisi löytyä uusia kavereita? Tsemppiä teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8. minkä ikäisenä teillä tuo herkkis ja arka reipastui?
t. ap
Jotkut näistä vastauksista on ihan soopaa. Jätä omaan arvoonsa.
Et voi lasta "karaista" tai pakottaa muunlaiseksi kuin on. Teet sillä vaan enemmän hallaa itsetunnolle. Tärkeintä on vanhemmille ehdoitta hyväksyä oma lapsensa, rakastaa sellaisena kuin hän on.
Maailmassa on paljon menestyneitä, arkojakin, oman tiensä kulkijoita. Niin miehissä kuin naisissa. Koita löytää harrastuksien kautta samanhenkistä seuraa. Meillä löysi pohtijapoika kavereita tiedekerhoista (esim. URSA järjestää Helsingissä). Tykkäsi myös käydä kokkikerhossa, jossa myöskin oli enemmistä rauhallisia poikia.. Sitten on se sivusto "lapselle kaveri". Löytyisikö sieltä pojallenne kaveri?
Ja vielä halit äidille - hienoa, että mietit poikasi tilannetta ja koitat löytää hänelle hyvän polun elämälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.08.2013 klo 17:29"]
8. minkä ikäisenä teillä tuo herkkis ja arka reipastui?
t. ap
[/quote]
Olisiko ollut n. 3-4 luokkalainen kun alkoi reipastua. On luonteeltaan vieläkin herkkä, liikuttuu esimerkiksi herkästi. Eikä tulisi mielenkään "karaista" tuollaista ominaisuutta pois. Lapsi saa olla luonteeltaan sellainen kun on. Tietenkin rohkaistaan ja kannustetaan häntä, ehkä enemmän kuin muita lapsia, kun eteen tulee paikka missä tiedämme hänen jännittävän. Itse olen ollut lapsena samanlainen, yhä vieläkin. Siksi tiedän miltä lapsesta tuntuu, mutta toisaalta tiedän hänen pärjäävän, olenhan itsekin pärjännyt hyvin, loppujen lopuksi..
En kanna kaikkia maailman murheita enää selässäni.
Mutta, keskustelua, rohkaisua ja kannustamista paljon!
-8-
Älä missään nimessä karaise, lopputulos on agressiivinen lapsi kun laitat herkän pojan jääkiekkoon, tämän olen opena monta kertaa surullisena nähnyt. Oma herkkä poika on löytänyt kuvataidekoulusta ja partiosta kivoja samantapaisia kavereita. Suosittelen!
Ä
Todella hienoa, että herkkiäkin poikia löytyy tästä maailmasta :) Huono juttu on kuitenkin se, että toisinaan nämä pojat tuppaavat viettämään liikaa aikaa neljän seinän sisällä videopelejä pelaten. Tuttavapiirissä on tällainen herkkä yksinäinen poika, joka nyt on jo 23-v., asuu vanhempiensa kanssa, opiskelee ja vapaa-ajat pelailee koneella.
Herkkien poikien voi olla vaikea löytää paikkaansa. Kannattaa etsiä ainakin yksi hyvä harrastus, jossa voi tavata toisia. Esim. kuviskerho, näytelmäkerho, tiede- tai tietotekniikkakerho tms. Sotaleikit, paini, nyrkkeily yms. ei todellakaan ole kaikkien poikien juttu. Jokainen menestyy parhaiten sellaisena kuin on kehittäen omia vahvuuksiaan eikä yrittäen olla joku muu.
Minun setäni oli kuulemma lapsena tuollainen arka ja herkkä, ei esimerkiksi koskaan suostunut leikkimään mitään pyssyleikkejä. Harrasti kaikenlaista luontoon liittyvää, lintujen tarkkailua ym. Ei myöskään mennyt armeijaan vaan sivariin, mikä siihen aikaan oli aika harvinaista. Aikuisena on pärjännyt hyvin, opiskeli tohtoriksi ja on tehnyt pitkän uran politiikassa. Arkuus ei siis todellakaan tarkoita päätymistä mt-asiakkaaksi...
Pojalla on kyllä kavereita. Nytkin tuli toiset "tilalle", kun nämä toiset lähti pyssyleikkiin. Jonkinlainen pulma tuntuu kuitenkin olevan se, että suurin osa pojista tykkää rajummista leikeistä ja siinä kohtaa meidän poika tipahtaa pelistä pois.
Kiitos kannustavista vastauksista!
T. ap
No ei toi ole ongelma jos vanhemmat ei tee siitä ongelmaa. Meilläkin poika tuli pienempänä sisälle leikeistä, kun muut pojat kiduttivat kärpäsiä vetämällä niiltä siipiä pois, eikä kestänyt moista. Todettiin vain, että ei tarvi olla mukana sellaisissa leikeissä joista ei tykkää, menee sitten taas kun on kivemmat jutut, keksitään muuta tekemistä. Nyt on jo teini, eikä ole jäänyt porukoista pois, vaikkei mihinkään "peruspoikatuhuihin" ole osallistunutkaan.
Pinki ponkin pelaajat ei tuu ikinä saamaan naisia. Kannattaisi miettiä hieman pidemmällä tähtäimellä.