Lapsella ei luotettavia kavereita

Ei ihme, että surettaa. Ja kyllä syrjiminen on kiusaamista. Mutta ikävä kyllä kouluissa toiminta tuon ehkäisemiseksi on usein aika tehotonta. Siellä saatetaan parhaassa tapauksessa käydä jotain keskusteluja, missä lopuksi lapset lupaavat, että kaikki otetaan leikkiin. Mutta mitään oikeita toimia ryhmäytymisen eteen ei aina tehdä.

Meillä esimerkiksi minä kysyin jo koulun alussa, että mitä siellä tehdään ryhmäytymisen eteen, eikä opettajat osanneet vastata mun kysymykseen lainkaan. Se oli musta yllättävää, kun minä olin olettanut, että ne luettelee kaikenlaista, että vaihdetaan istumajärjestyksiä, vaihdetaan työpareja, työskennellään erilaisissa pienryhmissä, jne.

Varmaan noita ryhmäytymisjuttuja kuitenkin jossian määrin tehdään. Silti esim. jakotunnit voivat olla vuosikausia samoilla ryhmillä, jolloin osaa luokkakavereista näkee vuosikausia vain "puolet" päivästä. Ja rinnakkaisluokan kanssa on ollut yhteistoimintaa aivan minimaalisesti, vaikka jollekin se paras kaveri voisi löytyä sieltä rinnakkaisluokalta. Toki aktiiviset lapset tutustuvat välitunnilla koko kouluun, mutta kaikki eivät ole sellaisia, että lähtisivät leikkimään vierasluokkalaisen kanssa välitunnilla. Halu kuulua siihen omaan ryhmään (luokkaan) on niin suuri, että lapsi yrittää pitää siitä kiinni kynsin ja hampain.

Omalla kolmasluokkalaisellani ei ole koulussa ketään parasta kaveria. Mutta meidän lapsi sentään pyörii siellä muiden kanssa, joten ihan noin surullinen tilanne ei ole. Mutta vapaa-ajalla ei ole kenenkään luokkakaverin kanssa tekemisissä. Yhtä kaveria kutsuttiin kylään ja se kävikin muutaman kerran, mutta välillä jätti tulematta eikä lapset oikein innostuneet siitä hommasta.

Mutta nyt pikkuveli on alkanut kutsumaan kavereita meille. Ja tää isompikin viihtyy niiden seurassa hyvin. Joten olen sitten ajatellut, että ehkä näillä meidän lapsilla voi olla tällaisia yhteisiä kavereita, ja ne parhaat kaverit löytynevät muualta kuin omasta luokasta.

Vaikea tilanne. Ja surullinen oman poikasi kannalta. Olettteko jutelleet opettajna kanssa?

Meillä myös kolmasluokkalainen poika, jolla kyllä yksi paras kaveri. Tämän kanssa veittäisi kaiken ajan. Ovat nyt siis eri luokilla. Mutta oman luokkalaistensa kanssa on avulias ja kaikkien kaveri (leikkii mukana välitunneilla), mutta koskaan ei halua ketään kutsua meille tai mene heille vapaa-ajalla :( Muuten meillä ravaa muiden lasten kavereita jatkuvasti.

Ryhmäytyminen on kyllä vaikeaa ja vaikka aikuisena haluaisikin sitä edistää, ei aina onnistu tai ole helpooa. Miten poikasi itse kokee tilanteen?

Harrastaako poika jotain? Entä jos aloittaisi jonkin harrastuksen, jota vaikka muutkin tai osa luokan pojista harrastaa? Esim. partio jos teillä on lippukunta lähellä.

Eristäminen on kiusaamista ja se, että ei oteta leikkeihin. Näin kertoi minulle lapseni opettaja eilen.

Kannattaa yrittää hankkia niitä kavereita muualta kuin koulusta. Muistan omasta lapsuudestani sen, että en ollut pahasti kiusattu, mutta koulussa jäin aina kaikesta ulkopuolelle. Aikuisiällä ei ole ollut ketään entistä koulukaveria peruskoulusta eikä lukiosta, jonka kanssa olisin ollut tekemisissä.

Sen sijaan minulla on vanhoja ystäviä, joiden kanssa ollaan asuttu lähekkäin ja oltu ihan pienestä pitäen yhdessä. Osa on pari vuotta vanhempia, osa nuorempia. Lisäksi oli pari vähän kauempana asuvaa serkkua.

Aika monen lapsuudenystävät ovat ennemmin omasta pihapiiristä ja joistakin harrastuksista tuttuja kuin koulusta. Pihapiiri ja harrastukset ovat jotenkin paljon luonnollisempia paikkoja kaverisuhteiden kannalta kuin koulu. Koulu on keinotekoinen ympäristö, luokkakaverit ovat samanikäisiä ja paine olla samanlainen on suuri. Siksi kiusaamistakin on niin paljon.