Ahdistus.... Tarvitsen apua.

En keksi muutakaan paikkaa mihin avautua näistä asioista, joten kirjoitan nyt tänne ainakin osan asioista. Olen siis tosiaan kohta 16v henkilö. 9. luokka juuri loppui keväällä, keskiarvo kiitettävä. Elämässä melkoinen määrä ahdistusta, ja ongelmia. Ensiksi, minulla on tosiaan mutismi (en puhu missään ääneen) joka alkoi jo 5 vuotiaana tyhjästä, enkä tiedä syytä edes itse. Ensimmäisen esikoulu päivän jälkeen puhe ei vaan tullut enää. Kommunikoin vain kirjoittamalla. Minulla on tosiaan suuria unelmia, mutta tunnen ettei niiden toteuttaminen tule ikinä onnistumaan mm. puhumattomuuden takia. Joskus olen harkinnut alkavani puhumaan mutta en vaan uskalla, ja pelkään kuinka ympärilläni reagoitaisiin siihen. En edes tiedä osaisinko puhua enää. Lisäksi olin koulukiusattu suurimman osan peruskouluajastani, joka vei itsetunnon täysin pohjalle, ja on pohjalla edelleen. Olen aina ollut yksinäinen, ei ole yhtäkään ainutta ystävää, paitsi perhe, onneksi. Viime aikoina alkanut tuntumaan että haluaisin muuttaa myös sukupuoltani naiseksi, en tunne viihtyväni "poikana" ollenkaan, ja tämäkin asia aiheuttaa minulle valtavaa ahdistusta. Lisäksi minulla on pakko toimintoja, ja esim. tulipalopelko( joka yö käytän ennen nukkumista pari tuntia levyjen, pattereiden, laitteiden jne... tarkisteluun) ja paljon muuta, en vain jaksa selittää kaikkea. Minulla on tosiaan myös diabetes, ja pelkään että se lyhentää elinikääni. Tosin olen yrittänyt aina huolehtia verensokeri tasostani niin hyvin kuin osaan. Koen olevani myös todella lapsellinen, tuntuu etten itsenäisty yhtään, koska kodin ulkopuolella minulla ei ole mitään suhteita. Nykyään pelkään myös ulkoilua, koska luulen että kaikki ajattelevat minusta pahaa. Häpeän itseäni. Opiskelupaikkakin meni sen takia koska en uskaltanut mennä sinne sosiaalisen pelon takia ja nyt olen välivuodella, tosin menetin kiinnostukseni muutenkin kyseistä alaa kohtaan. Unelmoin tosiaan siitä, että olisin joskus tulevaisuudessa nainen, jolla on oma elämä, paljon ystäviä, poikaystävä/mies, toivon myös että mutismi katoaa ja joskus vielä puhun ääneen. Viime aikoina alkanut ahdistamaan todella paljon myös se, kun olen todella ihastunut yhteen laulajaan, mutta tiedän etten pysty häntä oikeasti tapaamaan, ja siitä tulee todella paha olo. Voin vain haaveilla elämästä hänen kanssaan. Vaikka saatan kuulostaa hullulle, joskus haaveilen myös itse siitä että olisin menestynyt laulaja. (ja juurikin naislaulaja) Tässä asiat, mitä jaksan nyt kirjoittaa, vaikka on paljon muutakin. Koen oloni kokoajan todella ahdistuneeksi, välillä on vaikea jaksaa eteenpäin. Jos kellään mitään vinkkejä kuinka oloni helpottuisi, toivon että kirjoitatte tähän ketjuun. Toivon myös asiallisia vastauksia. Ei ole kyse mistään vitsistä.
-Ahdistunut