Äitien kasvattamista lapsista tulee koulukiusattuja…
Olen yh-isä, joka on yksin kasvattanut kaksi tytärtä, joista nuorempikin meni kuluvana syksynä eskariin. Vuosien varrella useampikin äiti on ”taivastellut” kasvatustapojani. Yleisenä selittävänä tekijänä voi olla sekin, että kasvatustieteessä tehdyn väikkärin mukaan isät antavat lastensa ”leikkiä”, ”riehua” äitejä rajummin. Mutta kyllä kyseessä on ollut ihan tietoinenkin valinta minun puoleltani, olen kasvattanut tyttöni niin, että taatusti eivät jää toisten jalkoihin.
Parin miespuolisen ystäväni vaimo on mennyt niinkin pitkälle, että toinen rajoitti miehensä käyntejä luonani lastensa kanssa, toinen ihan kokonaan kielsi joksikin aikaa. Olin loukkaantunut tästä ja jo silloin kritisoin kyseisten äitien tapaa suhtautua lapsiinsa. Sanoin, että katotaanpa sitten, kun mennään kouluun, että kuka siellä pärjää? Kenen lapset ylipäänsäkin tulee pärjäämään elämässä? Että näiden äitien kasvattamat lapset jäävät helposti toisten jalkoihin.
No, Facebookista olen sitten saanut syksyn kunniaksi lueskella keskustelua, jonka aiheena on ollut, että eskariin mennyttä poikaa kiusataan oikein olan takaa. Että ”Suomi ei ole oikeusvaltio”, kun sitä kiusaajaa ei siirretä jonnekin muualle. Toinen äiti sitten vastasi ja kertoili samanlaisia kokemuksia oman lapsensa kohdalta. Siis just nämä äidit, jotka ovat vuosien varrella kritisoineet mun tapaani kasvattaa.
Tekisi kovasti mieli kommentoida sinne jotain tyyliin, että ”sitä niittää, mitä kylvää”. Että ihan olette kasvattaneet lapsenne kiusaajan ihannekohteiksi. Voisin myös huoletta todeta, että mun lapsia ei kukaan pystyisi ikinä kiusaamaan. Jos lapseni ryhmässä olisi joku kiusaaja, niin joukossa olisi yksi lapsi, joka osaisi pitää puolensa, nimittäin mun lapseni. Ja joka ryhmässähän on aina se kiusaaja. Homma on siis katottu. Vanhemman lapsen vanhempainvartissa viime vuonna opettaja kehui lapseni sosiaalisuutta, mutta sanoi sitten painokkaasti perään, että ”kyllä se osaa tyttö puolensa pitää”.
Ja tämä ei todella ole mikään ”sattuma” tai ”luonnekysymys”. Mun lapset on kasvatettu pärjäämään…
Summa Summarum: äidit kasvattavat lapsista aikamoisia nynneröitä, jotka jäävät helposti kiusaajien jalkoihin. Kasvatustodellisuuden arki, joka kohdataan vaikka siellä koulun pihalla, on jotain aivan muuta kuin se, mitä voi lukea naisten lehtien kasvatusohjeissa…
Kommentit (11)
No vinkkejä vähän voisit antaa. Jos joku kiusaa, mitä pitäisi tehdä tai sanoa. Kyllä minäkin tiedän, että voi esim haistattaa tai lyödä mutta niistä voi itse joutua liemeen, niin en ole suositellut.
ookoo. kenen kasvattamia ne kiusaajat sitten ovat?
ps. älä yleistä, kyllä meissä äideissäkin on niitä jotka antavat lastensa riehua, olla lapsia, leikkiä.
Olipas joku jaksanut käyttää monta minuuttia elämästään näin pitkän provon kirjoittamiseen.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2013 klo 10:04"]
Voisin kuvitella että noin puhuu juuri kiusaajan vanhempi.
[/quote]
Sama mullekin tuli mieleen.
terv. yh-isän kasvattama ja koulukiusattu
sun tekstissä ap on hitusen ihan tottakin... itse kiusoittelin eilen 5v tyttöäni.... "Tiiapiia..." jopa tuli tytöltä karmiva karmaisu... "älä nimittele mua!" ja sanoi siis vakavissaan, matalalla äänellä ja tarkoitti joka sanaa... Tuli vaan mieleen, että tota tyttöä ei kyllä kiusata :D jotain mennyt siis itsellänikin oikein. Tosin tyttöni on kasvanut poikien ympärillä ja mä olen antanut sen painia ja juosta isompienkin kaverien kanssa. Tulevaisuus näyttää mitä tosta tulee.
Ap, olet väärässä. Huomaat n. 50-vuotiaana (jos olet löytänyt itsesi ja onnen ja rauhan) että toisten tekojen arvosteleminen nostaaksesi itsesi jalustalle ei ole oikea tapa. Sinulla on vain ollut tuuria. Tuo on pelkkää onnea, ei kasvatustaitoa.
Kerro vähän kasvatuskeinoistasi koska ne ovat olleet tietoisia valintoja osannet avata metodejasi meillekin
Olen tyttöjen yh-äiti, toista on kiusattu toista ei.
Eli kiusaaminen on siis sen kiustaun syy, tai siis sen kiusatun äidin joka kasvatti lapsestaan nynnerön. Ok. Terv. kahden lapsen yh-äiti joka on kasvattanut lapsistaan ystävällisiä, pärjääviä ja puolensapitäviä ilman että tartee riehua ja kovaäänisesti puoliaan pitää.Toinen on tyttö ja toinen poika.
Menet ap mielestäni siihen toiseen ääripäähän; "osaa varmasti pitää puoliaan". Opetatko lapsillesi, että maailma on paha paikka, jossa pärjää vain puoliaan pitämällä? Siltä nimittäin kuulostat. itse pidän tärkeämpänä lapsen hyvää itsetuntoa ja sitä kautta kasvavaa omien rajojen asettamista. Kun arvostaa itse itseään, osaa myös pitää puolensa, mutta sen ei tarvitse olla ns. hyökkäävää puolensa pitämistä. Kyllähän jokainen meistä tuntee niitä jyrä-ihmisiä, "joiden kanssa kannattaa pysyä väleissä", mutta joku ongelma niillä ihmisillä on.
Ap, sun nuorimmainen lapsesi on ollut eskarissa viikon. Pikkuisen epäkypsää muutaman päivän kokemuksella lähteä ennustamaan, miten eskarin ryhmätilanteet kehittyvät, ja lyödä lukkoon oma käsitys omasta lapsesta ja muista lapsista. Kuusivuotiaiden elämässä on usein paljon draamaa ja heillä on paljon opittavaa empatiasta, tunteiden hallinnasta ja ihan kaikesta muustakin. Jos sulla on asenne, että on tärkeintä ettei sinun lastasi kiustata, hinnalla millä hyvänsä, teet itsestäsi sokean sille mitä sosiaalisissa tilanteissa on oikeasti tapahtunut ja millainen oman tyttäresi rooli on niissä ollut. Teet silloin vääryyttä omalle lapsellesi.
Voisin kuvitella että noin puhuu juuri kiusaajan vanhempi.