10-12 vuotiaiden poikien pleikkariippuvuus - äiti ei halua asiaan muutosta

Vierailija kirjoitti:

Mäkin alan kallistua siihen, että vie lapset ulos väkisin. Meillä aivan sama tilanne, mutta niin, ettei lasten isää kiinnosta noiden rajojen asettelu saati valvominen. Olen aivan satavarma, että poikamme tulee aikuisena olemaan vihainen siitä, miten pinetä elämää eli lapsuutensa, kun kaikki jäi kokematta.

Meillä se estää pakottamisen, etten itsekään nauti lasten kanssa olemisesta, mutta toisin kuin mies sentään tajuan, että se olisi hyvä heille. Lasten isän mielestä ilmeisesti juuri se, että lapsi saa tehdä sitä, mitkähäntä huvittaa, on lapselle hyväksi...

Mitä tarkoitat sillä ettet itsekään nauti lasten kanssa olemisesta? Etkö siis itsekään haluaisi esim ulkoilla lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin alan kallistua siihen, että vie lapset ulos väkisin. Meillä aivan sama tilanne, mutta niin, ettei lasten isää kiinnosta noiden rajojen asettelu saati valvominen. Olen aivan satavarma, että poikamme tulee aikuisena olemaan vihainen siitä, miten pinetä elämää eli lapsuutensa, kun kaikki jäi kokematta.

Meillä se estää pakottamisen, etten itsekään nauti lasten kanssa olemisesta, mutta toisin kuin mies sentään tajuan, että se olisi hyvä heille. Lasten isän mielestä ilmeisesti juuri se, että lapsi saa tehdä sitä, mitkähäntä huvittaa, on lapselle hyväksi...

Olen nyt 32v ja enemmän olen vihainen siitä, että faija pakotti mut mm. pyöräilemään. Olisin halunnut vain olla rauhassa mutta ei. Oli pakko osallistua joka hemmetin juttuun rippikouluikään asti.

Nimenomaan, teinivaihe jää päälle kun mitään muuta sielunrakennetta ei ole päässyt syntymään. Eikä se kotona maatessa kehitykään, vihaisuus vain vähitellen yltyy.

Mitäs jos lopultakin antaisit faijalle anteeksi. Ne hemmetin jutut olisivat olleet sinulle hyväksi, mutta asennevammaasi ei kukaan osannut puuttua. Toivottavasti ap pystyy siihen, tai värvää jonkun joka pystyy.

Lapset ovat anteeksiantavaisia kunhan älyävät, että toinen oikeasti miettii heidän parastaan. Siitä huolimatta, että ymmärtää mitä he haluaisivat tehdä ja kuinka ikävältä tuntuu tulla raahatuksi vapauteen.

Mikä vika siinä "teinivaiheen päälle jäämisessä on" jos elämään on näin tyytyväinen ja onnellinen? Jos hoitaa muuten velvoitteensa yhteiskunnassa eli käy töissä ja huolehtii itsestään. Itse olen ainakin varsin tyytyväinen siihen, että aikuisena saa istua vapaapäivinä vaikka 24 tuntia tietokoneella kenenkään sitä rajoittamatta enkä käsitä mikä ongelma siinä lapsuudessa oli. Tätä halusin tehdä jo lapsena ja teen tätä nykyäänkin, ei siihen vanhempien rajoitteet auta. Tuossa on kysymys ihan puhtaasti vain siitä, että vanhemmat haluavat tunkea lapset siihen samaan muottiin johon heidät itse on kasvatettu (eli olla kaikki kesät ulkona, paljon eri harrastuksia ja ei olla koskaan kotona) mikä mielestäni kielii vain siitä että vanhemmilta puuttuu mielikuvitusta miten elämästä voi tehdä mielekkään.

Vauva-palstan viestien perusteella tämä on ongelma ainoastaan aikuisille naisille, jotka ovat katkeria siitä, että miehet eivät "tee elämällään mitään muuta kuin pelaavat videopelejä" eivätkä sitten elä miellyttääkseen näitä naisia, eli alistu naisten vaatimukseen saadakseen seksiä ja parisuhteen. Miehet uskaltavat tehdä elämästään omannäköistä, mikä suurella osalla tarkoittaa mieslapseilua videopelien ääressä. En näe tässä mitään eroa siihen, että naiset juovat viiniä, matkustelevat ympäri maailmaa postaten pyllyn kuvia instagramiin, ihan yhtä lapsellista ja mielikuvituksetonta toimintaa tuo on kuin videopelien pelaaminenkin.

Emme ole katkeria, vaan nauramme tuollaisille mieslapsiluusereille. Siitähän te sitten katkeroidutte ryhdytte vihaamaan naisia ja valittamaan näiden sosiaalisen median käytöstä.  Pysykää vaan siellä komeroissanne, niinkauan kuin elätätte itsenne. Älkää tulko sitten sosiaalisesti vammaisina lähestymään meitä ylemmän luokan naisia.

Juma. Whatsappiin saa erikseen ruutuajan, muista sovelluksista ajan voi poistaa. Mun pojalla kännykkään on aikaa 30min ja tosiaan mieluummin kalastaa ja fillaroi. Kotityötkin pakollisia hänelle.

Olisi ehkä aiemmin jo pitänyt herätä. Nyt on siinä ja siinä, tuleeko enää tulosta, kun vanhemmat eivät vedä yhtä köyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin alan kallistua siihen, että vie lapset ulos väkisin. Meillä aivan sama tilanne, mutta niin, ettei lasten isää kiinnosta noiden rajojen asettelu saati valvominen. Olen aivan satavarma, että poikamme tulee aikuisena olemaan vihainen siitä, miten pinetä elämää eli lapsuutensa, kun kaikki jäi kokematta.

Meillä se estää pakottamisen, etten itsekään nauti lasten kanssa olemisesta, mutta toisin kuin mies sentään tajuan, että se olisi hyvä heille. Lasten isän mielestä ilmeisesti juuri se, että lapsi saa tehdä sitä, mitkähäntä huvittaa, on lapselle hyväksi...

Olen nyt 32v ja enemmän olen vihainen siitä, että faija pakotti mut mm. pyöräilemään. Olisin halunnut vain olla rauhassa mutta ei. Oli pakko osallistua joka hemmetin juttuun rippikouluikään asti.

Nimenomaan, teinivaihe jää päälle kun mitään muuta sielunrakennetta ei ole päässyt syntymään. Eikä se kotona maatessa kehitykään, vihaisuus vain vähitellen yltyy.

Mitäs jos lopultakin antaisit faijalle anteeksi. Ne hemmetin jutut olisivat olleet sinulle hyväksi, mutta asennevammaasi ei kukaan osannut puuttua. Toivottavasti ap pystyy siihen, tai värvää jonkun joka pystyy.

Lapset ovat anteeksiantavaisia kunhan älyävät, että toinen oikeasti miettii heidän parastaan. Siitä huolimatta, että ymmärtää mitä he haluaisivat tehdä ja kuinka ikävältä tuntuu tulla raahatuksi vapauteen.

Mikä vika siinä "teinivaiheen päälle jäämisessä on" jos elämään on näin tyytyväinen ja onnellinen? Jos hoitaa muuten velvoitteensa yhteiskunnassa eli käy töissä ja huolehtii itsestään. Itse olen ainakin varsin tyytyväinen siihen, että aikuisena saa istua vapaapäivinä vaikka 24 tuntia tietokoneella kenenkään sitä rajoittamatta enkä käsitä mikä ongelma siinä lapsuudessa oli. Tätä halusin tehdä jo lapsena ja teen tätä nykyäänkin, ei siihen vanhempien rajoitteet auta. Tuossa on kysymys ihan puhtaasti vain siitä, että vanhemmat haluavat tunkea lapset siihen samaan muottiin johon heidät itse on kasvatettu (eli olla kaikki kesät ulkona, paljon eri harrastuksia ja ei olla koskaan kotona) mikä mielestäni kielii vain siitä että vanhemmilta puuttuu mielikuvitusta miten elämästä voi tehdä mielekkään.

Vauva-palstan viestien perusteella tämä on ongelma ainoastaan aikuisille naisille, jotka ovat katkeria siitä, että miehet eivät "tee elämällään mitään muuta kuin pelaavat videopelejä" eivätkä sitten elä miellyttääkseen näitä naisia, eli alistu naisten vaatimukseen saadakseen seksiä ja parisuhteen. Miehet uskaltavat tehdä elämästään omannäköistä, mikä suurella osalla tarkoittaa mieslapseilua videopelien ääressä. En näe tässä mitään eroa siihen, että naiset juovat viiniä, matkustelevat ympäri maailmaa postaten pyllyn kuvia instagramiin, ihan yhtä lapsellista ja mielikuvituksetonta toimintaa tuo on kuin videopelien pelaaminenkin.

Tällaiset mgtow-tyypit, joiden mielestä vapaa ja mielekäs elämä tarkoittaa 24/7 tietokoneella mieslapseilua koska ainoa toinen vaihtoehto nähdään perhe-elämänä naisen tossun alla, on kyllä hassuja. "Omannäköistä" istua saman näytön edessä pelaten samaa peliä kuin miljoonat muut vuodesta toiseen? "Vapautta" kun kukaan ei "pakota" sinua nousemaan sohvalta? Eikö mielikuvitus riitä minkään muun tekemiseen?

Tässä nouseekin esille se sisäsyntyisen motivaation tärkeys, mitä ketjussa nostettiinkin esille että pitää selittää lapsille, miksi esim. pyöräilemässä käyminen on myös mielekästä ja tekee heille hyvää. Myös tylsyys tekee lapsille välillä hyvää, kun joutuu keksimään omaa tekemistä ja jotain uutta.

Mielestäni terve ja hyvin kehittynyt aikuinen ihminen haluaa itse tehdä myös asioita, joista ei heti saa palkintoa, kuten käydä ulkoilemassa, syödä terveellisesti ja harrastaa/opiskella/tehdä työkseen jotain, joka kuitenkin pitkällä aikavälillä palkitsee ja luo sisältöä elämään.

Kun isä ei välitä = paha juttu.

Kun isä välittää = ihan yhtä paha.

Mitäpä siinä sitten. Mutta itse kyllä pistäisin lapsiin vauhtia. En ojentaisi valtaa toiselle vanhemmalle vastaan pistämättä. Lapselle on hyväksi liikkua enemmänkin kuin se sänky -vessa -väli. Ruoka tietysti kannetaan huoneeseen, arvaan.

Ja asumme vaimon/lasten äidin kanssa edelleen yhdessä. Parisuhteen ongelmat varmaan toki heijastuvat tähän asiaan myös. Eli kaikki se mitä yrittäisin tehdä lasten kanssa, jollakin keinolla/verukkeella aina tulee tyrmätyksi myös lasten äidin taholta. En tiedä mikä ajankäytöllinen mustasukkaisuus tai halu ohjata/määrätä asioita tässä suoranaisesti on takana.

Mukaan lukien ihan vaikka kirjojen lukeminen ja siihen liittyvien ”rutiinien” yrittäminen vuosikausia. Haluaisin että lapset oppisivat lukemaan oikeita kirjoja ja tähän liittyen olisi jokin säännöllinen rutiini, kuten esim joka ilta sovitusti 20-30 min jonkun oikean kirjan lukemista. Ja siihen liittyen käynyt vuosikausien taistelua lasten äidin eli vaimon kanssa. Hänen mielestään rutiinit ovat tyhmiä, tarpeettomia ja lapset lukevat jos haluavat lukea.

Hänen ajatus myös on, että äänikirjat ovat enemmän nykyaikaa ja vaihtelevasti lapset niitä kuuntelevatkin. Kuitenkin käytännössä niin, että lähestulkoon aina äänikirjan kuuntelu on käytännössä sitä samaa mitä kännykän kanssa muutenkin eli whatsapp, snäppi, pelaaminen. Vaikka puhelimen ottaisi toiseen huoneeseen äänikirjan kuuntelun ajaksi, on jo parin minuutin kuluttua lapsen tultava puhelimeen ääreen, ”koska joku asetus pitää muuttaa tai kelata kohtaa hiukan taakse”. Eli käytännössä riippuvuus some viesteistä ajaa tarkistamaan montako snäppiviestiä on siinä parin minuutin aikana tullut.

Siksi haluaisin, että kirjojen lukeminen olisi oikean fyysisen kirjan lukua. Lasten mielestä oikeiden kirjojen lukeminen on tylsää ja siitä tulee päänsärkyä. No vaimon/lasten äidin mielestä ei kirjojen lukuun voi pakottaa jos siitä kerta tulee päänsärkyä.

-ap-

Sinä olet vanhempi ja sinä tiedät täysikasvuisena paremmin, joten sinä luot rajat, ei lapset.

Olen työskennellyt 16-20 v. nuorten parissa, ja meillä oli lukuisia tapauksia, joissa teini saattoi pelata 10-12 h päivässä ja läpi yön siten, että koulunkäynti tai kiinnittyminen yhtään mihinkään on ollut lopulta mahdotonta. Näiden nuorten oli vaikeaa suorittaa mitään peruskoulun jälkeistä tutkintoa, kun päivärytmi ja prioriteetit olivat niin pahasti ristiriidassa sen kanssa, mitä opiskelijalta edellytetään.

Siinä vaiheessa, kun nuoret olivat 16-18 v. tilanne oli jo kroonistunut ja tosi paha. Näitä nuoria oli todella vaikeaa saada sopeutumaan opiskeluun, ja moni päätyi peliriippuvaisille tarkoitettujen palvelujen pariin. Vanhemmat olivat yleensä tässä vaiheessa ihan kädettömiä ongelman edessä. Ja vaikka ongelman hoitaminen ammattilaisen avustuksella aloitettiinkin, se oli siinä vaiheessa todella hidasta ja vaikeaa.

Parasta olisi siis puuttua ongelmiin jo nyt. Uudessa rytmissä tulisi olla kuitenkin joku rakenne. Se ei toimi, että lapsi vaan pistetään ulos ja sanotaan, että nyt ulkoilet pari tuntia.

Voisitteko yhdessä tehdä säännöllisesti jotain, esim. varata viikossa jonkin päivän tai ajan, jolloin menette yhdessä johonkin liikuntapaikkaan?

Jokin säännöllisesti kokoontuva peliaiheinen ryhmä voisi myös olla hyvä vaihtoehto. On olemassa esim. lapsille ja nuorille tarkoitettuja ohjattuja pelipajoja ja koodauskerhoja. Näin pelaamiseen tulee se elementti, että lähdetään fyysisesti ulos ja tavataan muita ihmisiä. Samalla oppii uusia taitoja.

Ei voida olettaa, että lapsi tietää itse mikä on tarpeeksi. Ei tiedä, koska ei voi tietää. On siihen vielä liian kypsymätön.

Nyt on aika toimia. Usko pois, et halua lapsestasi peliriippuvaisten klinikan asiakasta.

Meillä saman ikäisille lapsille kysymisen sijaan ilmoitetaan tuollaiset asiat. Ja voimme tietysti tehdä jotakin muutakin, mutta pelaaminen tai kännykkä eivät ole vaihtoehtoina kun on tarkoitus ulkoilla tai liikkua yhdessä. Aikuisen tehtävänä on luoda rajat ja auttaa lapsia, jos esimerkiksi kännykästä irrottautuminen on vaikeaa. Kyllä sitä mielenkiintoa alkaa löytymään muihinkin asioihin, kun kännykälle ja pelaamiselle on asetettu rajat, joista pidetään myös kiinni.

Kuulostaa siltä, että äidin kasvatus on aivan hukassa. Pitäisikö käydä perheenä kouluterveydenhoitajalla keskustelemassa?

Kyllä kirjoja täytyy osata lukea, viimeistään yläkoulussa. Voisiko kirjaan laittaa jonkun porkkanan, kuten viikkorahan tai muun vastaavan? Meillä porkkana on se, että jos lukee mitä tahansa, ei tarvitse siivota. Meillä siis luetaan paljon...

Miksi mulle tuli aloituksesta jotenkin fiilis, että ihan kuin pääpointtina olisi saada itselle tekemistä ja siksi aloittajaa pännii, etteivät lapset lähde tekemisiin mukaan? Vai miksi aktiviteetit ovat jotain maastopyöräily-kalastuslinjaa, vaikka kumpikaan ei selvästi ole lasten mieleen? Nuo kuulostavat juuri sellaisilta asioilta, jotka ovat isien omasta mielestä niitä "kivoja juttuja" mutta aika hirveitä esiteini-ikäisen näkökulmasta. Pääpointtina on saada isälle hauskoja vanhemmuuskokemuksia eikä oikeasti tehdä jotain lasten mielestä kivaa.

Miksi ette ideoisi yhdessä jotain tekemistä? Pitkin ketjua on ehdotettu väkisin kalaan viemistä, mutta tuo kyllä ihan varmasti vain tulehduttaa lisää jo ennestään vaikeaa tilannetta. Pakottamisesta ei jää kenellekään hyvä mieli.

Vierailija kirjoitti:

Ja asumme vaimon/lasten äidin kanssa edelleen yhdessä. Parisuhteen ongelmat varmaan toki heijastuvat tähän asiaan myös. Eli kaikki se mitä yrittäisin tehdä lasten kanssa, jollakin keinolla/verukkeella aina tulee tyrmätyksi myös lasten äidin taholta. En tiedä mikä ajankäytöllinen mustasukkaisuus tai halu ohjata/määrätä asioita tässä suoranaisesti on takana.

Mukaan lukien ihan vaikka kirjojen lukeminen ja siihen liittyvien ”rutiinien” yrittäminen vuosikausia. Haluaisin että lapset oppisivat lukemaan oikeita kirjoja ja tähän liittyen olisi jokin säännöllinen rutiini, kuten esim joka ilta sovitusti 20-30 min jonkun oikean kirjan lukemista. Ja siihen liittyen käynyt vuosikausien taistelua lasten äidin eli vaimon kanssa. Hänen mielestään rutiinit ovat tyhmiä, tarpeettomia ja lapset lukevat jos haluavat lukea.

Hänen ajatus myös on, että äänikirjat ovat enemmän nykyaikaa ja vaihtelevasti lapset niitä kuuntelevatkin. Kuitenkin käytännössä niin, että lähestulkoon aina äänikirjan kuuntelu on käytännössä sitä samaa mitä kännykän kanssa muutenkin eli whatsapp, snäppi, pelaaminen. Vaikka puhelimen ottaisi toiseen huoneeseen äänikirjan kuuntelun ajaksi, on jo parin minuutin kuluttua lapsen tultava puhelimeen ääreen, ”koska joku asetus pitää muuttaa tai kelata kohtaa hiukan taakse”. Eli käytännössä riippuvuus some viesteistä ajaa tarkistamaan montako snäppiviestiä on siinä parin minuutin aikana tullut.

Siksi haluaisin, että kirjojen lukeminen olisi oikean fyysisen kirjan lukua. Lasten mielestä oikeiden kirjojen lukeminen on tylsää ja siitä tulee päänsärkyä. No vaimon/lasten äidin mielestä ei kirjojen lukuun voi pakottaa jos siitä kerta tulee päänsärkyä.

-ap-

Oletko lukenut lapsille iltasatuja? Vienyt heitä kirjastoon? Ostanut kirjoja. Lukenut itse ja suositellut kirjoja? Onko lasten näkö tarkastettu? Miten läksyjen luku sujuu, jos pää tulee kipeäksi?

Mä oon tehnyt 13 v pojan kanssa niin että peliaikoja ei ole mutta joka päivä on pakko käydä ulkoilemassa. Saa itse päättää monelta käy ja mitä siellä tekee. Yleensä lähtee kavereiden kaa ulos tai jos kaverit ei tule niin käy pyörälenkillä. Tää toiminut hyvin.

Kai itsekkin teet muuta kuin olet puhelimella tai tietokoneella? Jos et niin turha lapsille valittaa, ne ottavat mallin vanhemmiltaan. Haluat, että lapset lukisivat kirjoja, mutta luetko itse?

Vierailija kirjoitti:

Aina kun meillä mies ilmoittaa, että lähtee lasten kanssa kalaan, niin sanon, että nyt stop. Ennen huvia on työt eli kalaan ei mennä ennen kuin olet pessyt saunan ja kylppärin, vaihtanut lakanat ja pessyt koneellisen pyykkiä (lähinnä laittanut koneeseen, kuivaajaan ja kaappiin). Ei elämä voi olla pelkkää hauskanpitoa. Mies vetoaa siihen, että sitten pitää lastenkin siivota ja vakiovastaukseni on, että eipä tarvitse, he tekivät oman osansa sovitusti jo eilen, vain sinä olet laistanut kotitöistä.

Ja niin lapset saavat rauhassa pelata, koska mies ei ikinä pääse sinne kylppärinpesuun asti ennen kuin luovuttaa.

Mun mielestä teet oikein. Tottakai miehyenkin pitäs tehdä oma osansa, kun lapsetkin jo tehneet. Ei voi olla niin, että isä vie lapset kalaan, ottaa rusinat pullasta, ja äiti sillä aikaa siivoaa. Isän pitää oppia myös tekemään hommat ajoissa ja ilman nalkutusta.

Vierailija kirjoitti:

Kai itsekkin teet muuta kuin olet puhelimella tai tietokoneella? Jos et niin turha lapsille valittaa, ne ottavat mallin vanhemmiltaan. Haluat, että lapset lukisivat kirjoja, mutta luetko itse?

Kyllä. Joka ilta luen fyysisesti kirjaa ja 10-20 kirjaa vuodessa. Olen kokenut sen itsellenikin hyväksi rutiiniksi nimenomaan iltaisin. Vaimo eli lasten äiti sensijaan ei lue kirjoja juuri koskaan. Ehkä siksi iltaluku rutiini ei ole ottanut perheessä tuulta alleen koska vaimokin ehkä joutuisi näyttämään esimerkkiä lukemisesta. Ja jostain syystä hän ei halua lukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun meillä mies ilmoittaa, että lähtee lasten kanssa kalaan, niin sanon, että nyt stop. Ennen huvia on työt eli kalaan ei mennä ennen kuin olet pessyt saunan ja kylppärin, vaihtanut lakanat ja pessyt koneellisen pyykkiä (lähinnä laittanut koneeseen, kuivaajaan ja kaappiin). Ei elämä voi olla pelkkää hauskanpitoa. Mies vetoaa siihen, että sitten pitää lastenkin siivota ja vakiovastaukseni on, että eipä tarvitse, he tekivät oman osansa sovitusti jo eilen, vain sinä olet laistanut kotitöistä.

Ja niin lapset saavat rauhassa pelata, koska mies ei ikinä pääse sinne kylppärinpesuun asti ennen kuin luovuttaa.

Mun mielestä teet oikein. Tottakai miehyenkin pitäs tehdä oma osansa, kun lapsetkin jo tehneet. Ei voi olla niin, että isä vie lapset kalaan, ottaa rusinat pullasta, ja äiti sillä aikaa siivoaa. Isän pitää oppia myös tekemään hommat ajoissa ja ilman nalkutusta.

Miksi äiti jää marttyyrina siivoamaan? Kyllä ne pyykit ja siivoamiset odottaa, vaikka äiti lähtisi yhdessä isän ja lasten kanssa kalastamaan, pyöräilemään tai muuten ulkoilemaan. Meillä ei ainakaan koskaan ole siivottavat mihinkään hävinneet vaan hyvin olemme ne ehtineet tekemään myöhemminkin. Siivottavaa riittää aina ja ikuisesti ja siitä saakin hyvän syyn kieltää kaikilta perheenjäseniltä mukava yhdessäolo. Lapsillekin saattaa kuitenkin jäädä mukavampia muistoja perheen yhdessä viettämästä ajasta kuin pakkomielteisistä imuroinneista ja vessan kuuraamisista, joiden vuoksi ei sitten osattukaan viettää rentoa aikaa yhdessä. Miksi yksi perheenjäsen päättää milloin on aika siivota ja mitkä ovat perheen siivousstandardit, vaikka muu perhe haluaisi lähteä patikoimaan tai pelaamaan jalkapalloa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai itsekkin teet muuta kuin olet puhelimella tai tietokoneella? Jos et niin turha lapsille valittaa, ne ottavat mallin vanhemmiltaan. Haluat, että lapset lukisivat kirjoja, mutta luetko itse?

Kyllä. Joka ilta luen fyysisesti kirjaa ja 10-20 kirjaa vuodessa. Olen kokenut sen itsellenikin hyväksi rutiiniksi nimenomaan iltaisin. Vaimo eli lasten äiti sensijaan ei lue kirjoja juuri koskaan. Ehkä siksi iltaluku rutiini ei ole ottanut perheessä tuulta alleen koska vaimokin ehkä joutuisi näyttämään esimerkkiä lukemisesta. Ja jostain syystä hän ei halua lukea.

Tuleeko sulle ilmeisesti yli 12 vuoden yhdessäolon jälkeen yllätyksenä, että vaimosi ei lue kirjoja? Yhteinen sävel lastenkasvatukseen, ne ns. isot linjat, pitäisi etsiä ennen lasten hankintaa, ei sitten kun lapset ovat 10 ja 12.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun meillä mies ilmoittaa, että lähtee lasten kanssa kalaan, niin sanon, että nyt stop. Ennen huvia on työt eli kalaan ei mennä ennen kuin olet pessyt saunan ja kylppärin, vaihtanut lakanat ja pessyt koneellisen pyykkiä (lähinnä laittanut koneeseen, kuivaajaan ja kaappiin). Ei elämä voi olla pelkkää hauskanpitoa. Mies vetoaa siihen, että sitten pitää lastenkin siivota ja vakiovastaukseni on, että eipä tarvitse, he tekivät oman osansa sovitusti jo eilen, vain sinä olet laistanut kotitöistä.

Ja niin lapset saavat rauhassa pelata, koska mies ei ikinä pääse sinne kylppärinpesuun asti ennen kuin luovuttaa.

Mun mielestä teet oikein. Tottakai miehyenkin pitäs tehdä oma osansa, kun lapsetkin jo tehneet. Ei voi olla niin, että isä vie lapset kalaan, ottaa rusinat pullasta, ja äiti sillä aikaa siivoaa. Isän pitää oppia myös tekemään hommat ajoissa ja ilman nalkutusta.

Miksi äiti jää marttyyrina siivoamaan? Kyllä ne pyykit ja siivoamiset odottaa, vaikka äiti lähtisi yhdessä isän ja lasten kanssa kalastamaan, pyöräilemään tai muuten ulkoilemaan. Meillä ei ainakaan koskaan ole siivottavat mihinkään hävinneet vaan hyvin olemme ne ehtineet tekemään myöhemminkin. Siivottavaa riittää aina ja ikuisesti ja siitä saakin hyvän syyn kieltää kaikilta perheenjäseniltä mukava yhdessäolo. Lapsillekin saattaa kuitenkin jäädä mukavampia muistoja perheen yhdessä viettämästä ajasta kuin pakkomielteisistä imuroinneista ja vessan kuuraamisista, joiden vuoksi ei sitten osattukaan viettää rentoa aikaa yhdessä. Miksi yksi perheenjäsen päättää milloin on aika siivota ja mitkä ovat perheen siivousstandardit, vaikka muu perhe haluaisi lähteä patikoimaan tai pelaamaan jalkapalloa?

Ei kodinhoito toimi etenkään lapsiperheessä niin, että kaikki tehdään "myöhemmin" ja pelaillaan jalkapalloa koko päivä, vaikka kotityöt ovat tekemättä. Entä sitten kun tullaan takaisin sieltä jalkapalloa pelaamasta ja kaikilla on nälkä ja väsy, mutta ruoka on laittamatta, kaupassa ei ole käyty, tiskit ovat tiskaamatta ja sängyssä likaiset lakanat? Niin.

joo, otan osaa. Mun mies on it-alalla ja itse teen työtä tietsikan ääressä. On kauhea katsella, miten älylaitteet pikkuhiljaa addiktoi sekä lapset että aikuiset.

pystyn eläytymään tilanteeseesi jotenkin. Olen siinä onnellisessa asemassa, että meillä sekä mieheni että minä, jaamme sen yhteisen periaatteen, että lapsia ei saa "menettää" virtuaalimaailmaan.

Heistä ei saa tulla sohvaperunoita, joiden lapsuudenmuistot on luonut joku pelimaailma ja jotka on kolmekymppisinä rapakuntoisia diabetikoita.

Meillä koko perhe tehdään pyöräily-, kalastus-, vaellus- ja marjastusreissuja. eväät tietysti mukaan.

yhteisiä pihapelihetkiä ja muuta mukavaa.

Lapset eivät ole ikuisesti lapsia. Heihin kannattaa tutustua, kun he ovat vielä siinä.

On järkytys huomata, kuinka monessa tuttavaperheessä lapset ja aikuiset vetäytyvät kaiken vapaa-aikansa kukin omaan pimeään huoneeseensa, virtuaalimaailmaan.

olen pahoillani puolestasi, että sinä olet ymmärtänyt asian laidan, mutta vaimosi ei. Monissa ystäväperheissä tilanne on juuri näin. Toinen vanhemmista on se "kusipää", joka haluaa rikkoa perheen "harmonian", tutustuttamalla lapset myös reaalimaailmaan, luontoon ja fyysiseen tekemiseen, jossa harjaantuu muutkin taidot kuin peukalonäppäryys.

Toinen vanhemmista on se "kiva", joka tekee lapsille karhunpalveluksen jonka seuraukset kolahtaa sitten myöhemmällä iällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun meillä mies ilmoittaa, että lähtee lasten kanssa kalaan, niin sanon, että nyt stop. Ennen huvia on työt eli kalaan ei mennä ennen kuin olet pessyt saunan ja kylppärin, vaihtanut lakanat ja pessyt koneellisen pyykkiä (lähinnä laittanut koneeseen, kuivaajaan ja kaappiin). Ei elämä voi olla pelkkää hauskanpitoa. Mies vetoaa siihen, että sitten pitää lastenkin siivota ja vakiovastaukseni on, että eipä tarvitse, he tekivät oman osansa sovitusti jo eilen, vain sinä olet laistanut kotitöistä.

Ja niin lapset saavat rauhassa pelata, koska mies ei ikinä pääse sinne kylppärinpesuun asti ennen kuin luovuttaa.

Mun mielestä teet oikein. Tottakai miehyenkin pitäs tehdä oma osansa, kun lapsetkin jo tehneet. Ei voi olla niin, että isä vie lapset kalaan, ottaa rusinat pullasta, ja äiti sillä aikaa siivoaa. Isän pitää oppia myös tekemään hommat ajoissa ja ilman nalkutusta.

Miksi äiti jää marttyyrina siivoamaan? Kyllä ne pyykit ja siivoamiset odottaa, vaikka äiti lähtisi yhdessä isän ja lasten kanssa kalastamaan, pyöräilemään tai muuten ulkoilemaan. Meillä ei ainakaan koskaan ole siivottavat mihinkään hävinneet vaan hyvin olemme ne ehtineet tekemään myöhemminkin. Siivottavaa riittää aina ja ikuisesti ja siitä saakin hyvän syyn kieltää kaikilta perheenjäseniltä mukava yhdessäolo. Lapsillekin saattaa kuitenkin jäädä mukavampia muistoja perheen yhdessä viettämästä ajasta kuin pakkomielteisistä imuroinneista ja vessan kuuraamisista, joiden vuoksi ei sitten osattukaan viettää rentoa aikaa yhdessä. Miksi yksi perheenjäsen päättää milloin on aika siivota ja mitkä ovat perheen siivousstandardit, vaikka muu perhe haluaisi lähteä patikoimaan tai pelaamaan jalkapalloa?

Ei kodinhoito toimi etenkään lapsiperheessä niin, että kaikki tehdään "myöhemmin" ja pelaillaan jalkapalloa koko päivä, vaikka kotityöt ovat tekemättä. Entä sitten kun tullaan takaisin sieltä jalkapalloa pelaamasta ja kaikilla on nälkä ja väsy, mutta ruoka on laittamatta, kaupassa ei ole käyty, tiskit ovat tiskaamatta ja sängyssä likaiset lakanat? Niin.

sitten kun tullaan sieltä jalkapalloa pelaamasta väsyneinä ja nälkäisinä, niin ei muuta, kuin äijä saa luvan laittaa ruokaa, pennut tiskaa astiat ja sinä vaihdat lakanat.

lasten on hyvä oppia kotitöitä ja kun ukko huomaa, että on hirmu ikävää, alkaa tekemään ruokaa nälkäisenä ja väsyneenä, niin hän alkaa ehkä oma-aloitteisesti organisoimaan asioita ja saa ehkä ihan itse, sellaisen omaperäisen kuningasidean, että mitäs jos se ruoka ja muut kotityöt tehdään jo hyvissä ajoin ennen sitä jalkkis-matsia...

anna miehen itse älytä ja organisoida näitä juttuja kantapään kautta ja lähde innolla mukaan pelihetkiin.