10-12 vuotiaiden poikien pleikkariippuvuus - äiti ei halua asiaan muutosta

Aika karua mutta varmaan nykyajan kuva. Etenkin koronakaranteeni aikana monelle käynyt näin.

Kalastaminen = Istua hiljaa odottamassa, että jotain tapahtuisi

Fillarointi = Istua satulan päällä ja tehdä jaloilla samanlaista liikettä tuhansia kertoja

Pelaaminen = Suunnitella kavereiden kanssa taktiikoita, joilla voitetaan vastustajajoukkue

Ei ole kauhean vaikea nähdä mikä noista on stimuloivinta sosiaalisessa ja älyllisessä mielessä

Vie vaan lapset väkisin ulos, lapsen eteen pitää tehdä asioita, mistä ei itse nauti, mutta lapsen aivot tarvitsee happea ja muuta virikettä kuin pelit...

Mäkin alan kallistua siihen, että vie lapset ulos väkisin. Meillä aivan sama tilanne, mutta niin, ettei lasten isää kiinnosta noiden rajojen asettelu saati valvominen. Olen aivan satavarma, että poikamme tulee aikuisena olemaan vihainen siitä, miten pinetä elämää eli lapsuutensa, kun kaikki jäi kokematta.

Meillä se estää pakottamisen, etten itsekään nauti lasten kanssa olemisesta, mutta toisin kuin mies sentään tajuan, että se olisi hyvä heille. Lasten isän mielestä ilmeisesti juuri se, että lapsi saa tehdä sitä, mitkähäntä huvittaa, on lapselle hyväksi...

Vähänkään kiltimmälle pojalle tuo on ainut tapa tuntea elämässä iloa ja onnea :(

Älä kysy, haluavatko lähteä. Sovi hyvissä ajoin, että silloin ja silloin mennään tekemään sitä tai tätä juttua.

Sanot "lasten äiti", eli oletan, että olette eronneet. Siksi voit luoda omassa kodissasi omat säännöt. Ne toki kannattaa luoda yhdessä lasten kanssa. Mutta sun toki täytyy osata perustella lapsille, miksi sinä aikuisena olet sitä mieltä, että lasten pitää tehdä muutakin kuin pelata. Lasten täytyy siis itsekin ymmäryää, miksi haluat rajoittaa pelaamista, jotta heillä olisi siihen motivaatiota. Eli sun täytyy kertoa, että heidän silmiensä, aivojensa ja lihaksistonsa kehitys on vaarassa, jos he ovat vain sisällä laitteiden ääressä. Peleille on aikansa ja paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Mäkin alan kallistua siihen, että vie lapset ulos väkisin. Meillä aivan sama tilanne, mutta niin, ettei lasten isää kiinnosta noiden rajojen asettelu saati valvominen. Olen aivan satavarma, että poikamme tulee aikuisena olemaan vihainen siitä, miten pinetä elämää eli lapsuutensa, kun kaikki jäi kokematta.

Meillä se estää pakottamisen, etten itsekään nauti lasten kanssa olemisesta, mutta toisin kuin mies sentään tajuan, että se olisi hyvä heille. Lasten isän mielestä ilmeisesti juuri se, että lapsi saa tehdä sitä, mitkähäntä huvittaa, on lapselle hyväksi...

Olen nyt 32v ja enemmän olen vihainen siitä, että faija pakotti mut mm. pyöräilemään. Olisin halunnut vain olla rauhassa mutta ei. Oli pakko osallistua joka hemmetin juttuun rippikouluikään asti.

Sääliksi kyllä käy näitä nykyajan lapsia. Itse olin lapsena ihan koukuttunut siihen yhteen nintendo DS-peliin minkä sain 12-vuotislahjaksi ja olisin sitäkin pelannut päivät läpeensä jos äiti ei olisi kieltänyt. Tuohon verrattuna jonkun älypuhelimen addiktiopotentiaali on ihan käsittämätön. Ei tietenkään ole tervettä, että tuon ikäiset lapset vaan istuvat sisällä. Itse muistan, että juuri 10-12 vuotiaana tapahtui kaikki parhaat lapsuuden seikkailut ja lähdin isän kanssa telttaretkille onnesta soikeana.

Sinä olet kuitenkin toinen vanhempi. Sinullakin on oikeus vaikuttaa tilanteeseen. Ja sanoisin, että 10-12-vuotiaille lapsille pitää vaan ilmoittaa, että jotain tehdään. Jos lapsen antaa valita kotisohvan+pleikkarin ja luonnossa liikkumisen väliltä, niin onhan ss sohva houkuttava, etenkin jos ei ole tottunut pyöräilyyn yms aktiviteetteihin.

Auttaisiko jos pyöräilyllä olisi joku kohde? "Ajetaan ostarille ja ostetaan sinulle huppari" tmv.

Ehka myös hyppy pelimaailmasta kalaan on liian suuri, ehdota ensin lautapelien pelaamista (vaikka pihalla) ja kun se sujuu niin kynnys "istua vain veneessä" kalassa laskee.

Äiti pääsee tuossa helpolla, niin ei halua rajoittaa.

Kumman kanssa niistä aikarajoista tapellaan sinun vai äidin?

Kesken moninpeliä töpseli pois seinästä niin oppivat. Tuo kuvailemasi ei ole kasvatusta.

Meillä naapuri valitti kerran samaa. Kysyin, että missä sinä olit silloin, kun pojat oli päiväkodissa, montako kertaa veit heidät sinne tai hait iltapäivällä pois. Et kertaakaan! Missä olit, kun pojat alakoulussa kävi jalkapalloharrastuksessa, et ainakaan kentän laidalla, koska minä olin siellä (vein samalla oman poikani). Montako kertaa luit iltasadun ja miten monesti lähdit mukaan metsäretkelle, kun pojat oli vielä pieniä. No et kertaakaan, koska minä - naapurin yh-nainen - olin se, joka oli apuna, kun naapurin mies taas kerran oli harrastamassa, lenkillä, kuntosalilla, kavereitten kanssa kalassa. Jotta perheen äiti sai edes hetken hengähtää, hän antoi lasten pelata. Jostain syystä asia ärsyttää vallan kamalasti naapurin miestä aina silloin, kun hän sattuu armollisesti olemaan kotona.

Pakota ihmeessä lapset kanssasi pyöräilemään ja kalaan, he halveksivat sinua jo nyt aika lailla enemmän kuin mitä teinit keskimäärin tekevät. "Isä ryhtyi taas isäilemään" on heidän tapansa ilmaista, että nyt se taas keksi, että kieltämällä ja vaatimalla on hyvä vanhempi.

Se kipu on vain kestettävä, kun lapset känisevät ja omakin fiilis menee. He ovat addikteja, on tehtävä hartiavoimin töitä tilanteen muuttamiseksi. Ilmoitettava jo etukäteen, että äkkisairastuminen johtaa x päivän kännykieltoon.

Olet ollut liian lepsu, nyt on opittava pitämään kiinni tavoitteista muidenkin edestä. Muista, lapsesi katsovat koko ajan toimintaasi ja ottavat siitä mallin. Haluatko heidän kasvavan miehiksi, joilla olisi kyllä omakin näkemys muttei tarmoa pitää siitä kiinni, paitsi kun haluavat maata pimeässä känny kädessä.

Vierailija kirjoitti:

Äiti pääsee tuossa helpolla, niin ei halua rajoittaa.

Onko äiti vastuussa lapsusta lähes 24/7 ? Isän ollessa töissä ja urheilemassa?

Vierailija kirjoitti:

Älä kysy, haluavatko lähteä. Sovi hyvissä ajoin, että silloin ja silloin mennään tekemään sitä tai tätä juttua.

Sanot "lasten äiti", eli oletan, että olette eronneet. Siksi voit luoda omassa kodissasi omat säännöt. Ne toki kannattaa luoda yhdessä lasten kanssa. Mutta sun toki täytyy osata perustella lapsille, miksi sinä aikuisena olet sitä mieltä, että lasten pitää tehdä muutakin kuin pelata. Lasten täytyy siis itsekin ymmäryää, miksi haluat rajoittaa pelaamista, jotta heillä olisi siihen motivaatiota. Eli sun täytyy kertoa, että heidän silmiensä, aivojensa ja lihaksistonsa kehitys on vaarassa, jos he ovat vain sisällä laitteiden ääressä. Peleille on aikansa ja paikkansa.

Kuulostaa lähinnä siltä, että äiti hoitaa arjen js isä kauhistelee jossain kaukana taustalla.

Olenko minä ainoa jolle välittyy aloituksesta, että isä on joku sivustaseuraaja, eikä aktiivinen toimija lastensa elämässä? Kanna nyt hyvä mies vastuusi ja ala kasvattamaan niitä lapsia haluamaasi suuntaan.

Mä tykkäsin pienenä lukea ja pyöriä sisällä. Ihan ilman älylaitteita ja nettiäkin.

Silti mut pakotettiin ulos joka päivä tunneiksi. Myös kipeänä. 

Jouduin aikuisena ottamaan koiran, että saisin pakotettua itseni ulos useaan kertaan joka päivä. Hyvin harvoin on semmoinen olo, että nautin ulkona olemisesta. Varsinkin Suomessa, melkein aina on liian kylmä  (tämä kesä tosin on ollut siunaus! :D)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä kysy, haluavatko lähteä. Sovi hyvissä ajoin, että silloin ja silloin mennään tekemään sitä tai tätä juttua.

Sanot "lasten äiti", eli oletan, että olette eronneet. Siksi voit luoda omassa kodissasi omat säännöt. Ne toki kannattaa luoda yhdessä lasten kanssa. Mutta sun toki täytyy osata perustella lapsille, miksi sinä aikuisena olet sitä mieltä, että lasten pitää tehdä muutakin kuin pelata. Lasten täytyy siis itsekin ymmäryää, miksi haluat rajoittaa pelaamista, jotta heillä olisi siihen motivaatiota. Eli sun täytyy kertoa, että heidän silmiensä, aivojensa ja lihaksistonsa kehitys on vaarassa, jos he ovat vain sisällä laitteiden ääressä. Peleille on aikansa ja paikkansa.

Kuulostaa lähinnä siltä, että äiti hoitaa arjen js isä kauhistelee jossain kaukana taustalla.

Sitä emme voi tietää, ellei aloittaja kerro. Harvemmin omaa puolisoa tosin kutsutaan termillä lasten äiti/isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin alan kallistua siihen, että vie lapset ulos väkisin. Meillä aivan sama tilanne, mutta niin, ettei lasten isää kiinnosta noiden rajojen asettelu saati valvominen. Olen aivan satavarma, että poikamme tulee aikuisena olemaan vihainen siitä, miten pinetä elämää eli lapsuutensa, kun kaikki jäi kokematta.

Meillä se estää pakottamisen, etten itsekään nauti lasten kanssa olemisesta, mutta toisin kuin mies sentään tajuan, että se olisi hyvä heille. Lasten isän mielestä ilmeisesti juuri se, että lapsi saa tehdä sitä, mitkähäntä huvittaa, on lapselle hyväksi...

Olen nyt 32v ja enemmän olen vihainen siitä, että faija pakotti mut mm. pyöräilemään. Olisin halunnut vain olla rauhassa mutta ei. Oli pakko osallistua joka hemmetin juttuun rippikouluikään asti.

Nimenomaan, teinivaihe jää päälle kun mitään muuta sielunrakennetta ei ole päässyt syntymään. Eikä se kotona maatessa kehitykään, vihaisuus vain vähitellen yltyy.

Mitäs jos lopultakin antaisit faijalle anteeksi. Ne hemmetin jutut olisivat olleet sinulle hyväksi, mutta asennevammaasi ei kukaan osannut puuttua. Toivottavasti ap pystyy siihen, tai värvää jonkun joka pystyy.

Lapset ovat anteeksiantavaisia kunhan älyävät, että toinen oikeasti miettii heidän parastaan. Siitä huolimatta, että ymmärtää mitä he haluaisivat tehdä ja kuinka ikävältä tuntuu tulla raahatuksi vapauteen.