Täytän ensi viikolla 27 ja kaikki on menetetty

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa käydä käydä jonkun (esim. psykiatrisensairaanhoitajan) luona juttelemassa noista tuntemuksista. Kuulostaa että saattaa olla masennus.

Joo hae masennuksen takia eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko opiskelupaikkaa tai motivaatiota mihinkään? 27 on vielä tosi nuori. Hae opiskelemaan ja sitten vaikka koko vuoden vaihtoon. Sinulla ei ole lapsia tai puolisoa hidastamassa menoasi. Miksei harrastuksistasi voisi tulla edes osa-aikaista työtä?

On opiskelupaikka. Opinnot ovat nyt takkuilleet koronan takia itsestäni riippumatta. Ala vaikuttaa ihan ok:lta, vaikka ei sellaiselta, mitä haluaisin tehdä loppuelämääni. Koulutus on työkkärin rahoittama, ja sieltä hengitetään aika vahvasti niskaan, mikä ahdistaa. Tein aiemmin korkeakoulututkinnon alalta, joka minua kiinnosti, mutta joka on Suomessa yhtä turhan kanssa. Mielelläni menisin takaisin korkeakouluun, mutta se ei taida olla kohdallani mahdollista taloudellisista syistä.

Ota selvää, onko. Entä avoin yliopisto?

Nyt ei kannata jäädä katselemaan seiniä ( joiden omistussuhde on yhdentekevä, oma tai vuokra). Näillä keleillä pitää käydä ulkona niin usein kuin mahdollista. Se on sijoitus tulevaan kaamoskauteen.

Olen vähän katsellut noita avoimen opintoja ja selvitellyt näitä opiskeluasioita muutenkin. Huolestuttaa nuo uudet mahdolliset "työllistämis"toimenpiteet ja omaehtoisen opiskelun ehtojen tiukentaminen. Luulen, että fiksuin veto olisi nyt yrittää räpistellä nämä nykyiset opinnot läpi, tehdä kaikkeni että saisin alalta töitä, ja miettiä sitten opiskelukuvioita uudelleen. Ja joo, ulkoilenkin toki välillä, vaikka en mikään ulkoilmaihminen olekaan :D Nyt olen tosin joutunut välttelemään julkisilla paikoilla liikkumista kurkkukivun takia jo yli viikon ajan, millä on ollut oma vaikutuksensa mielialaan.

Sittenhän sulla ei ole varsinaista hätää, olet "vain" väsynyt. Toivottavasti kipusi paranevat pian, niin saat lisäenergiaa liikunnasta.

Mieti mikä on todellinen syy väsymyksen taustalla. Otatko liikaa toisen murheita niskoillesi? Pitäsikö sinun muuttaa?

Väsymyksen taustalla on ainakin jatkuva rahasta murehtiminen eli köyhyys. Silloin korkeakouluopiskelijana sitä sieti vielä paremmin, kun oli jotain toiveita siitä, että kyllä tämä vielä opintojen jälkeen iloksi muuttuu, saan töitä, palkkaa ja mahdollisuuden toteuttaa itseäni. Kun jäin valmistumisen jälkeen työttömäksi, tuntuu kuin olisin pudonnut johonkin alempaan kastiin ja toimeentulon epävarmuus konkretisoitui. Tätä rahasta stressaamista on siis jatkunut jossain määrin kahdeksan vuotta, ja pahempana vähän yli kaksi ja puoli vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Täytän joulukuussa 27. Enää en hermoile niin paljoa vanhenemista kuin viisi vuotta sitten. Mulla on vakityö, mutta siinäpä se sosiaalinen elämäni sitten on. En ole seurustellut vuosiin ja asun yksin vuokrayksiössä. Tunnen olevani vieläkin 19v ja olenkin aika lapsenmielinen. Vaikka haaveilenkin omasta miehestä ja poden usein yksinäisyyttä, niin viihdyn myös yksin. Elän omassa fantasiamaailmassa, keskityn luontoon, kirjoihin, elokuviin ja sarjoihin, piirtämiseen ja maalaamiseen. Internet on myös siitä kiva kun aina löytää ihmisiä, täälläkin keskustella kuten nyt :’D

Haluaisin lemmikin, kissan eritoten, mutta olen allerginen. Ehkä joskus hankin jonkun rotukissan, joka ei allergisoi.

Lapsista en tiedä.. kun ei ole sitä kumppaniakaan, niin en hirveästi uskalla miettiä. En edes ole varma haluanko lapsia. Välillä mietin, että olisipa ihanaa jos olisi joku pieni poika tai tyttö, jonka kanssa tehtäisiin kaikkea kivaa ja leikittäisiin. Käytäisiin yhdessä retkillä, puistoissa ja syömässä jne. Mutta niin.. Sitten on se vastuu, riittäisikö mun rahat antamaan parasta, mitä jos lapsi sairastuu, ja se huoli koko ajan. Ja teini-ikä. Mitä jos en saakaan kasvatettua hyvää ihmistä? Nämä ovat vain pohdintoja.

Tässä se elämä on rullannut tähänkin asti. Sitten kun kuolen, niin mitä väliä enää on jollain hienolla tutkinnolla ja menestyneellä uralla? Varsinkin jos haluaa menestyä uralla, niin pitäisi sietää stressiä ja jäisi vähemmän aikaa muusta nauttimiseen. Jäisi maailman kauneus näkemättä. Mieluummin liikun luonnossa, hengitän syvään raikasta ilmaa, kuuntelen rauhallisia luonnon ääniä ja arvostan sitä mitä minulla nyt on.

N26

Vaikutat kivalta tyypiltä :) Omanhenkisiä ihmisiä on vaikea löytää, mutta onneksi tosiaan nykyään on netti!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa käydä käydä jonkun (esim. psykiatrisensairaanhoitajan) luona juttelemassa noista tuntemuksista. Kuulostaa että saattaa olla masennus.

Joo hae masennuksen takia eläkkeelle.

No enkä hae. Jos tämä on masennusta, niin lievää sellaista eikä se työkyvyttömäksi tee.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko opiskelupaikkaa tai motivaatiota mihinkään? 27 on vielä tosi nuori. Hae opiskelemaan ja sitten vaikka koko vuoden vaihtoon. Sinulla ei ole lapsia tai puolisoa hidastamassa menoasi. Miksei harrastuksistasi voisi tulla edes osa-aikaista työtä?

On opiskelupaikka. Opinnot ovat nyt takkuilleet koronan takia itsestäni riippumatta. Ala vaikuttaa ihan ok:lta, vaikka ei sellaiselta, mitä haluaisin tehdä loppuelämääni. Koulutus on työkkärin rahoittama, ja sieltä hengitetään aika vahvasti niskaan, mikä ahdistaa. Tein aiemmin korkeakoulututkinnon alalta, joka minua kiinnosti, mutta joka on Suomessa yhtä turhan kanssa. Mielelläni menisin takaisin korkeakouluun, mutta se ei taida olla kohdallani mahdollista taloudellisista syistä.

Ota selvää, onko. Entä avoin yliopisto?

Nyt ei kannata jäädä katselemaan seiniä ( joiden omistussuhde on yhdentekevä, oma tai vuokra). Näillä keleillä pitää käydä ulkona niin usein kuin mahdollista. Se on sijoitus tulevaan kaamoskauteen.

Olen vähän katsellut noita avoimen opintoja ja selvitellyt näitä opiskeluasioita muutenkin. Huolestuttaa nuo uudet mahdolliset "työllistämis"toimenpiteet ja omaehtoisen opiskelun ehtojen tiukentaminen. Luulen, että fiksuin veto olisi nyt yrittää räpistellä nämä nykyiset opinnot läpi, tehdä kaikkeni että saisin alalta töitä, ja miettiä sitten opiskelukuvioita uudelleen. Ja joo, ulkoilenkin toki välillä, vaikka en mikään ulkoilmaihminen olekaan :D Nyt olen tosin joutunut välttelemään julkisilla paikoilla liikkumista kurkkukivun takia jo yli viikon ajan, millä on ollut oma vaikutuksensa mielialaan.

Sittenhän sulla ei ole varsinaista hätää, olet "vain" väsynyt. Toivottavasti kipusi paranevat pian, niin saat lisäenergiaa liikunnasta.

Mieti mikä on todellinen syy väsymyksen taustalla. Otatko liikaa toisen murheita niskoillesi? Pitäsikö sinun muuttaa?

Väsymyksen taustalla on ainakin jatkuva rahasta murehtiminen eli köyhyys. Silloin korkeakouluopiskelijana sitä sieti vielä paremmin, kun oli jotain toiveita siitä, että kyllä tämä vielä opintojen jälkeen iloksi muuttuu, saan töitä, palkkaa ja mahdollisuuden toteuttaa itseäni. Kun jäin valmistumisen jälkeen työttömäksi, tuntuu kuin olisin pudonnut johonkin alempaan kastiin ja toimeentulon epävarmuus konkretisoitui. Tätä rahasta stressaamista on siis jatkunut jossain määrin kahdeksan vuotta, ja pahempana vähän yli kaksi ja puoli vuotta.

Voitko ajatella tekeväsi tai saavasi muuta työtä?

Tyttäreni 29 v on hum.maist. kirjastonhoitaja mutta on jatkanut siivoustyötä mitä teki opiskelujen ohessa. Koska oma ura ei ole juuri urennut, hän tekee osastonsihteerin töitä kuten miehensäkin. Tälläkin on eri alan koulutus.

Mä oon 28, yritän saada kanditutkinnon nyt syksyllä valmiiksi kun en sitä keväällä saanut, ja lopetan nämä opinnot siihen. Mulla on suunnitelmissa että menen tämän jälkeen ihan mihin tahansa duuniin tekemään ihan mitä vaan (mielelläni kai jo opiskelemalleni alalle mutta en minä tiedä saanko niitä duunei vai en), ja aloitan avoimessa uuden alan opinnot. Ja myöhemmin yritän päästä sitä opiskelemaan. Ja jos pääsen, niin joudun tekemään duunia opintojen aikana, koska valitettavasti joka ikinen tukikuukausi on käytetty tähän kandiin.

Mä en ole aina ollut näin valmis tekemään kovasti duunia. Oon aika laiska itse asiassa. Tykkään hitaasta ja rauhallisesta elämästä. En tiedä miten toi kuvio tulee onnistumaan (enhän tiedä edes että pääsenkö koskaan opiskelemaan sitä mitä haluan) mutta yritän nyt ainakin.

Motivaatiolla pääsee pitkälle. Ja jos haluaa kokeilla jotain mikä tuntuu hullulta ja siitä päättömyydestä saa kuulla muiltakin niin pitää vaan kokeilla. Perusta se firma. Tee se. Kerää pesämuna tekemällä vaikka jotain silppua, vuokrahommaa tai keikkaduunei. Tee just se mikä kuulostaa ehkä hullulta mutta mikä tuntuu oikeelta.

Minä heräsin vuosien lamaannuksen jälkeen elämään 47 vuotiaana. Pääsin pitkän työttömyysjakson jälkeen työkokeiluun ja määräaikaiseen työhän, jonka tämä korona ehkä osaltaan sitten päätti yhteen määräaikaiseen jaksoon. Jos minä kaksikymmentä ja risat ikäisenä sain vielä taas elämän syrjästä kiinni, sinulla on vielä paremmat mahdollisuudet. Tsemppiä. Yritän muistaa pitää peukkuja pystyssä sun puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet vasta 27, ehdit vaikka mitä. Suomessa on paljon sinkkuja, se on normaalia olla sinkku, tai ehkä löydätkin suomesta tai ulkomailta kumppanin. Sinusta on tullut jo jotain, sinussa on hyviä puolia. Älä keskity pelkkiin pinnallisiin ulkoisiin toisten vaatimuksiin. Mitä itse haluaisit ja missä olet onnellinen, on oleellista. Entä jos joku muu harrastus tai kiinnostus vie sinua eteenpäin, jos ei entinen. Entä jos lähdet yrittämään (joskus tulevaisuudessa) siten, että siinä on pienin mahdollinen taloudellinen riski ja siellä missä se kannattaa. Asuntoja voisi kehittää niin, ettei kukaan joudu vuokra-asuntoon betonilähiöön.

Kiitos kannustavista sanoista! Pitää tietysti yrittää pysyä edes jonkin verran toiveikkaana eikä lamaantua. Se on vaikeaa kun jatkuvasti tulee kapuloita rattaisiin ja sitten syyttelyä päälle. Puoliso minulla on, tai seurustelukumppani ainakin vaikkei tätä yhteiseloamme avoliitoksi katsokaan kuin Kelan asumistukilautakunta. Hänen asiansa ovat vielä asteen huonommin kuin minulla, mikä tietysti raastaa sydäntä.

Kuormittava ihmissuhde syö miestä ja naista.

Joskus pitää olla itsekäs ja miettiä, onko suhteesta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Onpa kamalasti sanottu :( Vaikka siis ihan tottta sinänsä, mutta mistä päättelit että suhteeni on kuormittava? Pitäisi etsiä rikas mies pääsylippuna ulos tästä elämästä, vai mitä oikein tarkoitat? Parisuhteeni on parhaita asioita elämässäni, ja toivon että kumppaninikin saa asiansa vielä järjestettyä paremmalle tolalle. Hänelle se vain on vielä hankalampaa kuin minulle, mikä lisää omia paineitani onnistua tarjoamaan vähän parempi elämä myös hänelle.

Siitä, että sinulla on selvästi masennusoireita ja kumppanilla menee vieläkin huonommin.

Tiedän omasta kokemuksesta, että se kuormittaa.

Jos tuossa tilanteessa uhrautuu toisen puolesta, voi kumpikin huonosti. Asenteesi on kaunis ja hyvä, mutta eri asia toimiiko se. Minulla itselläni ei juurikaan toiminut ennen kuin muutimme erilleen. Sen jälkeen lopetin uhraurumisen ja annoin toisen ottaa vastuuta itsestään ja lapsestamme. Asia mikä teki molemmille hyvää. Sinua en käske eroamaan tms, vaan pohtimaan suhteenne tasapainoa.

Jos välillänne on molemminpuolista kiintymystä ja vastavuoroisuutta, tilanne ei ole niin paha kuin että toinen antaa ja toinen ottaa. Jos ja kun elämässä ei ole paljon muuta kuin suhteen toinen osapuoli, voi olla vaikeaa myöntää että hänen kanssaan on raskasta.

Tarkoitin sillä, että kumppanillani menee vielä huonommin, että hänen työllistymisnäkymänsä ovat esim. CV:n aukkojen takia vielä minua huonommat ja hänen koulutuksensa on luultavasti tauolla vielä minun koulutustani pidempään, ja hänellä on myös enemmälti velkoja. Hänellä on ollut aiemmin, ennen tapaamistamme, masennusta, joka on nyt hyvässä hoitotasapainossa, ja hänen mielialansa on ollut kaikista vastoinkäymisistä huolimatta parempi kuin minulla. Tuemme toisiamme, mutta tunnistan myös (työ)elämän realiteetit.

Vierailija kirjoitti:

Minä heräsin vuosien lamaannuksen jälkeen elämään 47 vuotiaana. Pääsin pitkän työttömyysjakson jälkeen työkokeiluun ja määräaikaiseen työhän, jonka tämä korona ehkä osaltaan sitten päätti yhteen määräaikaiseen jaksoon. Jos minä kaksikymmentä ja risat ikäisenä sain vielä taas elämän syrjästä kiinni, sinulla on vielä paremmat mahdollisuudet. Tsemppiä. Yritän muistaa pitää peukkuja pystyssä sun puolesta.

vanhempana piti sanomani, vanhempana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko opiskelupaikkaa tai motivaatiota mihinkään? 27 on vielä tosi nuori. Hae opiskelemaan ja sitten vaikka koko vuoden vaihtoon. Sinulla ei ole lapsia tai puolisoa hidastamassa menoasi. Miksei harrastuksistasi voisi tulla edes osa-aikaista työtä?

On opiskelupaikka. Opinnot ovat nyt takkuilleet koronan takia itsestäni riippumatta. Ala vaikuttaa ihan ok:lta, vaikka ei sellaiselta, mitä haluaisin tehdä loppuelämääni. Koulutus on työkkärin rahoittama, ja sieltä hengitetään aika vahvasti niskaan, mikä ahdistaa. Tein aiemmin korkeakoulututkinnon alalta, joka minua kiinnosti, mutta joka on Suomessa yhtä turhan kanssa. Mielelläni menisin takaisin korkeakouluun, mutta se ei taida olla kohdallani mahdollista taloudellisista syistä.

Ota selvää, onko. Entä avoin yliopisto?

Nyt ei kannata jäädä katselemaan seiniä ( joiden omistussuhde on yhdentekevä, oma tai vuokra). Näillä keleillä pitää käydä ulkona niin usein kuin mahdollista. Se on sijoitus tulevaan kaamoskauteen.

Olen vähän katsellut noita avoimen opintoja ja selvitellyt näitä opiskeluasioita muutenkin. Huolestuttaa nuo uudet mahdolliset "työllistämis"toimenpiteet ja omaehtoisen opiskelun ehtojen tiukentaminen. Luulen, että fiksuin veto olisi nyt yrittää räpistellä nämä nykyiset opinnot läpi, tehdä kaikkeni että saisin alalta töitä, ja miettiä sitten opiskelukuvioita uudelleen. Ja joo, ulkoilenkin toki välillä, vaikka en mikään ulkoilmaihminen olekaan :D Nyt olen tosin joutunut välttelemään julkisilla paikoilla liikkumista kurkkukivun takia jo yli viikon ajan, millä on ollut oma vaikutuksensa mielialaan.

Sittenhän sulla ei ole varsinaista hätää, olet "vain" väsynyt. Toivottavasti kipusi paranevat pian, niin saat lisäenergiaa liikunnasta.

Mieti mikä on todellinen syy väsymyksen taustalla. Otatko liikaa toisen murheita niskoillesi? Pitäsikö sinun muuttaa?

Väsymyksen taustalla on ainakin jatkuva rahasta murehtiminen eli köyhyys. Silloin korkeakouluopiskelijana sitä sieti vielä paremmin, kun oli jotain toiveita siitä, että kyllä tämä vielä opintojen jälkeen iloksi muuttuu, saan töitä, palkkaa ja mahdollisuuden toteuttaa itseäni. Kun jäin valmistumisen jälkeen työttömäksi, tuntuu kuin olisin pudonnut johonkin alempaan kastiin ja toimeentulon epävarmuus konkretisoitui. Tätä rahasta stressaamista on siis jatkunut jossain määrin kahdeksan vuotta, ja pahempana vähän yli kaksi ja puoli vuotta.

Voitko ajatella tekeväsi tai saavasi muuta työtä?

Tyttäreni 29 v on hum.maist. kirjastonhoitaja mutta on jatkanut siivoustyötä mitä teki opiskelujen ohessa. Koska oma ura ei ole juuri urennut, hän tekee osastonsihteerin töitä kuten miehensäkin. Tälläkin on eri alan koulutus.

Tein välillä osa-aikaista siivoustyötä kyllä, ja olen hakenut hyvin monenlaisia paikkoja pääsemättä edes haastatteluun. Nyt tuon koulun aikana olen pyrkinyt keskittymään siihen, kun sen tahti oli ennen koronaa todella tiivis.

Up