Täytän ensi viikolla 27 ja kaikki on menetetty

Onko opiskelupaikkaa tai motivaatiota mihinkään? 27 on vielä tosi nuori. Hae opiskelemaan ja sitten vaikka koko vuoden vaihtoon. Sinulla ei ole lapsia tai puolisoa hidastamassa menoasi. Miksei harrastuksistasi voisi tulla edes osa-aikaista työtä?

Olet vasta 27, ehdit vaikka mitä. Suomessa on paljon sinkkuja, se on normaalia olla sinkku, tai ehkä löydätkin suomesta tai ulkomailta kumppanin. Sinusta on tullut jo jotain, sinussa on hyviä puolia. Älä keskity pelkkiin pinnallisiin ulkoisiin toisten vaatimuksiin. Mitä itse haluaisit ja missä olet onnellinen, on oleellista. Entä jos joku muu harrastus tai kiinnostus vie sinua eteenpäin, jos ei entinen. Entä jos lähdet yrittämään (joskus tulevaisuudessa) siten, että siinä on pienin mahdollinen taloudellinen riski ja siellä missä se kannattaa. Asuntoja voisi kehittää niin, ettei kukaan joudu vuokra-asuntoon betonilähiöön.

Ei tuolla luovuttaja asenteella tulekaan mitään

Vierailija kirjoitti:

Onko opiskelupaikkaa tai motivaatiota mihinkään? 27 on vielä tosi nuori. Hae opiskelemaan ja sitten vaikka koko vuoden vaihtoon. Sinulla ei ole lapsia tai puolisoa hidastamassa menoasi. Miksei harrastuksistasi voisi tulla edes osa-aikaista työtä?

On opiskelupaikka. Opinnot ovat nyt takkuilleet koronan takia itsestäni riippumatta. Ala vaikuttaa ihan ok:lta, vaikka ei sellaiselta, mitä haluaisin tehdä loppuelämääni. Koulutus on työkkärin rahoittama, ja sieltä hengitetään aika vahvasti niskaan, mikä ahdistaa. Tein aiemmin korkeakoulututkinnon alalta, joka minua kiinnosti, mutta joka on Suomessa yhtä turhan kanssa. Mielelläni menisin takaisin korkeakouluun, mutta se ei taida olla kohdallani mahdollista taloudellisista syistä.

Ei yhteiskunta ole olio, joka voisi halveksia. Ja meistä ihmisistä suurin osa ei halveksi ketään minkään työttömyyden perusteella. Kuten aiemmat kommentoijat kirjoittivatkin, olet nuori. Toteuta rohkeasti unelmia. Elämä ilman suuren suuria ihmeitäkin voi kuitenkin olla hieno elämä.

Olin vanhempi kuin sinä olet nyt ajatellessani samoin, yli kolmekymmentä. Sain elämäni kuntoon joten saat sinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Olet vasta 27, ehdit vaikka mitä. Suomessa on paljon sinkkuja, se on normaalia olla sinkku, tai ehkä löydätkin suomesta tai ulkomailta kumppanin. Sinusta on tullut jo jotain, sinussa on hyviä puolia. Älä keskity pelkkiin pinnallisiin ulkoisiin toisten vaatimuksiin. Mitä itse haluaisit ja missä olet onnellinen, on oleellista. Entä jos joku muu harrastus tai kiinnostus vie sinua eteenpäin, jos ei entinen. Entä jos lähdet yrittämään (joskus tulevaisuudessa) siten, että siinä on pienin mahdollinen taloudellinen riski ja siellä missä se kannattaa. Asuntoja voisi kehittää niin, ettei kukaan joudu vuokra-asuntoon betonilähiöön.

Kiitos kannustavista sanoista! Pitää tietysti yrittää pysyä edes jonkin verran toiveikkaana eikä lamaantua. Se on vaikeaa kun jatkuvasti tulee kapuloita rattaisiin ja sitten syyttelyä päälle. Puoliso minulla on, tai seurustelukumppani ainakin vaikkei tätä yhteiseloamme avoliitoksi katsokaan kuin Kelan asumistukilautakunta. Hänen asiansa ovat vielä asteen huonommin kuin minulla, mikä tietysti raastaa sydäntä.

Kovin moni haluaisi olla tehnyt jotain. 

Saanko nauraa. Olen itse 28v ja koen olevani elämäni alussa. Elämä on hyvää ja paljon hyvää edessä!

Vierailija kirjoitti:

Saanko nauraa. Olen itse 28v ja koen olevani elämäni alussa. Elämä on hyvää ja paljon hyvää edessä!

Saat toki, jos naurattaa. Pitäähän sitä ottaa ilo irti elämästä :)))

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko opiskelupaikkaa tai motivaatiota mihinkään? 27 on vielä tosi nuori. Hae opiskelemaan ja sitten vaikka koko vuoden vaihtoon. Sinulla ei ole lapsia tai puolisoa hidastamassa menoasi. Miksei harrastuksistasi voisi tulla edes osa-aikaista työtä?

On opiskelupaikka. Opinnot ovat nyt takkuilleet koronan takia itsestäni riippumatta. Ala vaikuttaa ihan ok:lta, vaikka ei sellaiselta, mitä haluaisin tehdä loppuelämääni. Koulutus on työkkärin rahoittama, ja sieltä hengitetään aika vahvasti niskaan, mikä ahdistaa. Tein aiemmin korkeakoulututkinnon alalta, joka minua kiinnosti, mutta joka on Suomessa yhtä turhan kanssa. Mielelläni menisin takaisin korkeakouluun, mutta se ei taida olla kohdallani mahdollista taloudellisista syistä.

Ota selvää, onko. Entä avoin yliopisto?

Nyt ei kannata jäädä katselemaan seiniä ( joiden omistussuhde on yhdentekevä, oma tai vuokra). Näillä keleillä pitää käydä ulkona niin usein kuin mahdollista. Se on sijoitus tulevaan kaamoskauteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet vasta 27, ehdit vaikka mitä. Suomessa on paljon sinkkuja, se on normaalia olla sinkku, tai ehkä löydätkin suomesta tai ulkomailta kumppanin. Sinusta on tullut jo jotain, sinussa on hyviä puolia. Älä keskity pelkkiin pinnallisiin ulkoisiin toisten vaatimuksiin. Mitä itse haluaisit ja missä olet onnellinen, on oleellista. Entä jos joku muu harrastus tai kiinnostus vie sinua eteenpäin, jos ei entinen. Entä jos lähdet yrittämään (joskus tulevaisuudessa) siten, että siinä on pienin mahdollinen taloudellinen riski ja siellä missä se kannattaa. Asuntoja voisi kehittää niin, ettei kukaan joudu vuokra-asuntoon betonilähiöön.

Kiitos kannustavista sanoista! Pitää tietysti yrittää pysyä edes jonkin verran toiveikkaana eikä lamaantua. Se on vaikeaa kun jatkuvasti tulee kapuloita rattaisiin ja sitten syyttelyä päälle. Puoliso minulla on, tai seurustelukumppani ainakin vaikkei tätä yhteiseloamme avoliitoksi katsokaan kuin Kelan asumistukilautakunta. Hänen asiansa ovat vielä asteen huonommin kuin minulla, mikä tietysti raastaa sydäntä.

Kuormittava ihmissuhde syö miestä ja naista.

Joskus pitää olla itsekäs ja miettiä, onko suhteesta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko opiskelupaikkaa tai motivaatiota mihinkään? 27 on vielä tosi nuori. Hae opiskelemaan ja sitten vaikka koko vuoden vaihtoon. Sinulla ei ole lapsia tai puolisoa hidastamassa menoasi. Miksei harrastuksistasi voisi tulla edes osa-aikaista työtä?

On opiskelupaikka. Opinnot ovat nyt takkuilleet koronan takia itsestäni riippumatta. Ala vaikuttaa ihan ok:lta, vaikka ei sellaiselta, mitä haluaisin tehdä loppuelämääni. Koulutus on työkkärin rahoittama, ja sieltä hengitetään aika vahvasti niskaan, mikä ahdistaa. Tein aiemmin korkeakoulututkinnon alalta, joka minua kiinnosti, mutta joka on Suomessa yhtä turhan kanssa. Mielelläni menisin takaisin korkeakouluun, mutta se ei taida olla kohdallani mahdollista taloudellisista syistä.

Ota selvää, onko. Entä avoin yliopisto?

Nyt ei kannata jäädä katselemaan seiniä ( joiden omistussuhde on yhdentekevä, oma tai vuokra). Näillä keleillä pitää käydä ulkona niin usein kuin mahdollista. Se on sijoitus tulevaan kaamoskauteen.

Olen vähän katsellut noita avoimen opintoja ja selvitellyt näitä opiskeluasioita muutenkin. Huolestuttaa nuo uudet mahdolliset "työllistämis"toimenpiteet ja omaehtoisen opiskelun ehtojen tiukentaminen. Luulen, että fiksuin veto olisi nyt yrittää räpistellä nämä nykyiset opinnot läpi, tehdä kaikkeni että saisin alalta töitä, ja miettiä sitten opiskelukuvioita uudelleen. Ja joo, ulkoilenkin toki välillä, vaikka en mikään ulkoilmaihminen olekaan :D Nyt olen tosin joutunut välttelemään julkisilla paikoilla liikkumista kurkkukivun takia jo yli viikon ajan, millä on ollut oma vaikutuksensa mielialaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet vasta 27, ehdit vaikka mitä. Suomessa on paljon sinkkuja, se on normaalia olla sinkku, tai ehkä löydätkin suomesta tai ulkomailta kumppanin. Sinusta on tullut jo jotain, sinussa on hyviä puolia. Älä keskity pelkkiin pinnallisiin ulkoisiin toisten vaatimuksiin. Mitä itse haluaisit ja missä olet onnellinen, on oleellista. Entä jos joku muu harrastus tai kiinnostus vie sinua eteenpäin, jos ei entinen. Entä jos lähdet yrittämään (joskus tulevaisuudessa) siten, että siinä on pienin mahdollinen taloudellinen riski ja siellä missä se kannattaa. Asuntoja voisi kehittää niin, ettei kukaan joudu vuokra-asuntoon betonilähiöön.

Kiitos kannustavista sanoista! Pitää tietysti yrittää pysyä edes jonkin verran toiveikkaana eikä lamaantua. Se on vaikeaa kun jatkuvasti tulee kapuloita rattaisiin ja sitten syyttelyä päälle. Puoliso minulla on, tai seurustelukumppani ainakin vaikkei tätä yhteiseloamme avoliitoksi katsokaan kuin Kelan asumistukilautakunta. Hänen asiansa ovat vielä asteen huonommin kuin minulla, mikä tietysti raastaa sydäntä.

Kuormittava ihmissuhde syö miestä ja naista.

Joskus pitää olla itsekäs ja miettiä, onko suhteesta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Onpa kamalasti sanottu :( Vaikka siis ihan tottta sinänsä, mutta mistä päättelit että suhteeni on kuormittava? Pitäisi etsiä rikas mies pääsylippuna ulos tästä elämästä, vai mitä oikein tarkoitat? Parisuhteeni on parhaita asioita elämässäni, ja toivon että kumppaninikin saa asiansa vielä järjestettyä paremmalle tolalle. Hänelle se vain on vielä hankalampaa kuin minulle, mikä lisää omia paineitani onnistua tarjoamaan vähän parempi elämä myös hänelle.

Kannattaa käydä käydä jonkun (esim. psykiatrisensairaanhoitajan) luona juttelemassa noista tuntemuksista. Kuulostaa että saattaa olla masennus.

Höpö-höpö, ap. Ymmärrän tuskaisuutesi, mutta ehdit vielä kaiken.

Minulla on aika lailla sama tilanne, paitsi että täytin 37 eli en ole nuori. Ahdistaa, mutta en ole heittänyt kirvestä kaivoon töiden, omistusasunnon tai perheen suhteen. Vielä ehtii.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa käydä käydä jonkun (esim. psykiatrisensairaanhoitajan) luona juttelemassa noista tuntemuksista. Kuulostaa että saattaa olla masennus.

Olet varmaan oikeassa. Ei minulla kyllä mihinkään terapiaan varaa ole, mutta voisihan siitä sairaanhoitajalle puhumisestakin jo vaikka olla apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko opiskelupaikkaa tai motivaatiota mihinkään? 27 on vielä tosi nuori. Hae opiskelemaan ja sitten vaikka koko vuoden vaihtoon. Sinulla ei ole lapsia tai puolisoa hidastamassa menoasi. Miksei harrastuksistasi voisi tulla edes osa-aikaista työtä?

On opiskelupaikka. Opinnot ovat nyt takkuilleet koronan takia itsestäni riippumatta. Ala vaikuttaa ihan ok:lta, vaikka ei sellaiselta, mitä haluaisin tehdä loppuelämääni. Koulutus on työkkärin rahoittama, ja sieltä hengitetään aika vahvasti niskaan, mikä ahdistaa. Tein aiemmin korkeakoulututkinnon alalta, joka minua kiinnosti, mutta joka on Suomessa yhtä turhan kanssa. Mielelläni menisin takaisin korkeakouluun, mutta se ei taida olla kohdallani mahdollista taloudellisista syistä.

Ota selvää, onko. Entä avoin yliopisto?

Nyt ei kannata jäädä katselemaan seiniä ( joiden omistussuhde on yhdentekevä, oma tai vuokra). Näillä keleillä pitää käydä ulkona niin usein kuin mahdollista. Se on sijoitus tulevaan kaamoskauteen.

Olen vähän katsellut noita avoimen opintoja ja selvitellyt näitä opiskeluasioita muutenkin. Huolestuttaa nuo uudet mahdolliset "työllistämis"toimenpiteet ja omaehtoisen opiskelun ehtojen tiukentaminen. Luulen, että fiksuin veto olisi nyt yrittää räpistellä nämä nykyiset opinnot läpi, tehdä kaikkeni että saisin alalta töitä, ja miettiä sitten opiskelukuvioita uudelleen. Ja joo, ulkoilenkin toki välillä, vaikka en mikään ulkoilmaihminen olekaan :D Nyt olen tosin joutunut välttelemään julkisilla paikoilla liikkumista kurkkukivun takia jo yli viikon ajan, millä on ollut oma vaikutuksensa mielialaan.

Sittenhän sulla ei ole varsinaista hätää, olet "vain" väsynyt. Toivottavasti kipusi paranevat pian, niin saat lisäenergiaa liikunnasta.

Mieti mikä on todellinen syy väsymyksen taustalla. Otatko liikaa toisen murheita niskoillesi? Pitäsikö sinun muuttaa?

Täytän joulukuussa 27. Enää en hermoile niin paljoa vanhenemista kuin viisi vuotta sitten. Mulla on vakityö, mutta siinäpä se sosiaalinen elämäni sitten on. En ole seurustellut vuosiin ja asun yksin vuokrayksiössä. Tunnen olevani vieläkin 19v ja olenkin aika lapsenmielinen. Vaikka haaveilenkin omasta miehestä ja poden usein yksinäisyyttä, niin viihdyn myös yksin. Elän omassa fantasiamaailmassa, keskityn luontoon, kirjoihin, elokuviin ja sarjoihin, piirtämiseen ja maalaamiseen. Internet on myös siitä kiva kun aina löytää ihmisiä, täälläkin keskustella kuten nyt :’D

Haluaisin lemmikin, kissan eritoten, mutta olen allerginen. Ehkä joskus hankin jonkun rotukissan, joka ei allergisoi.

Lapsista en tiedä.. kun ei ole sitä kumppaniakaan, niin en hirveästi uskalla miettiä. En edes ole varma haluanko lapsia. Välillä mietin, että olisipa ihanaa jos olisi joku pieni poika tai tyttö, jonka kanssa tehtäisiin kaikkea kivaa ja leikittäisiin. Käytäisiin yhdessä retkillä, puistoissa ja syömässä jne. Mutta niin.. Sitten on se vastuu, riittäisikö mun rahat antamaan parasta, mitä jos lapsi sairastuu, ja se huoli koko ajan. Ja teini-ikä. Mitä jos en saakaan kasvatettua hyvää ihmistä? Nämä ovat vain pohdintoja.

Tässä se elämä on rullannut tähänkin asti. Sitten kun kuolen, niin mitä väliä enää on jollain hienolla tutkinnolla ja menestyneellä uralla? Varsinkin jos haluaa menestyä uralla, niin pitäisi sietää stressiä ja jäisi vähemmän aikaa muusta nauttimiseen. Jäisi maailman kauneus näkemättä. Mieluummin liikun luonnossa, hengitän syvään raikasta ilmaa, kuuntelen rauhallisia luonnon ääniä ja arvostan sitä mitä minulla nyt on.

N26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet vasta 27, ehdit vaikka mitä. Suomessa on paljon sinkkuja, se on normaalia olla sinkku, tai ehkä löydätkin suomesta tai ulkomailta kumppanin. Sinusta on tullut jo jotain, sinussa on hyviä puolia. Älä keskity pelkkiin pinnallisiin ulkoisiin toisten vaatimuksiin. Mitä itse haluaisit ja missä olet onnellinen, on oleellista. Entä jos joku muu harrastus tai kiinnostus vie sinua eteenpäin, jos ei entinen. Entä jos lähdet yrittämään (joskus tulevaisuudessa) siten, että siinä on pienin mahdollinen taloudellinen riski ja siellä missä se kannattaa. Asuntoja voisi kehittää niin, ettei kukaan joudu vuokra-asuntoon betonilähiöön.

Kiitos kannustavista sanoista! Pitää tietysti yrittää pysyä edes jonkin verran toiveikkaana eikä lamaantua. Se on vaikeaa kun jatkuvasti tulee kapuloita rattaisiin ja sitten syyttelyä päälle. Puoliso minulla on, tai seurustelukumppani ainakin vaikkei tätä yhteiseloamme avoliitoksi katsokaan kuin Kelan asumistukilautakunta. Hänen asiansa ovat vielä asteen huonommin kuin minulla, mikä tietysti raastaa sydäntä.

Kuormittava ihmissuhde syö miestä ja naista.

Joskus pitää olla itsekäs ja miettiä, onko suhteesta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Onpa kamalasti sanottu :( Vaikka siis ihan tottta sinänsä, mutta mistä päättelit että suhteeni on kuormittava? Pitäisi etsiä rikas mies pääsylippuna ulos tästä elämästä, vai mitä oikein tarkoitat? Parisuhteeni on parhaita asioita elämässäni, ja toivon että kumppaninikin saa asiansa vielä järjestettyä paremmalle tolalle. Hänelle se vain on vielä hankalampaa kuin minulle, mikä lisää omia paineitani onnistua tarjoamaan vähän parempi elämä myös hänelle.

Siitä, että sinulla on selvästi masennusoireita ja kumppanilla menee vieläkin huonommin.

Tiedän omasta kokemuksesta, että se kuormittaa.

Jos tuossa tilanteessa uhrautuu toisen puolesta, voi kumpikin huonosti. Asenteesi on kaunis ja hyvä, mutta eri asia toimiiko se. Minulla itselläni ei juurikaan toiminut ennen kuin muutimme erilleen. Sen jälkeen lopetin uhraurumisen ja annoin toisen ottaa vastuuta itsestään ja lapsestamme. Asia mikä teki molemmille hyvää. Sinua en käske eroamaan tms, vaan pohtimaan suhteenne tasapainoa.

Jos välillänne on molemminpuolista kiintymystä ja vastavuoroisuutta, tilanne ei ole niin paha kuin että toinen antaa ja toinen ottaa. Jos ja kun elämässä ei ole paljon muuta kuin suhteen toinen osapuoli, voi olla vaikeaa myöntää että hänen kanssaan on raskasta.