Lue keskustelun säännöt.
Miksei tuolla lapsella oli IKINÄ mikään hyvin?!
18.08.2013 |
Minä en JAKSA!!!!!!!!
Meillä on 4.5v poika, jonka kanssa alkaa nyt ihan totaalisesti mennä usko ja toivo. Viime talvesta lähtien kaikki on ollut hankalaa ja vaikeaa hänelle: ihan heti ensimmäisenä aamusta kuuluu huoneesta valitus. Matkalla vessaan, valitusta jostain. Liian aikainen herätys (saanut nukkua 10h yössä) ja sisko on ärsyttävä. Poika puhuu narisevalla äänellä, valittavalla tyylillä miten hän haluaa katsoa lastenohjelmia ja hän ei halua aamupalaa.
Ja jos saa katsoa lastenohjelmia, ei koskaan istu ns. kunnolla, vaan venkoilee, velttoilee, suussa on aina jotain: sormet tai lelu tai kaukosäädin.
Pahimmillaan kaikki siirtymävaiheet on painajaismaista huutoa ja väärinpäin olevia vaatteita ja ikuisuuden kestävää pukemista. Pahimmillaan näiden lisäksi kaikki on väärin, kaikesta valitetaan ja jokainen keskustelunaloitus häneltä itseltään on valitus jostain: miksi sinä olet laittanut tähän paprikaa kun en tykkää paprikasta? Jos kehotan hänen siskoaan vaikka pitämään mukia varovaisemmin ettei se kaadu, saattaa poika komentaa minua vihaisesti, etten saisi komentaa häntä.
Sitten, kun hänelle hermostutaan, poika saa itkupotkuraivarit on loukkaantunut, koska häntä kehdataan komentaa. Että ei hän ole tehnyt mitään. Muutenkin on koko ajan puuttumassa aikuisten keskusteluun, toimintatapoihin, siihenkin kun muut komentavat omia lapsiaan.
En kestä. Ja ennen kuin kukaan kerkeää sanoa, niin posiitivista huomiota on yritetty antaa mutta se ei koskaan auta yhtään mitään: mukavan illan jälkeen on yleensä edessä ihan hirveä taistelujen viikko.
Kommentit (7)
Meillä poika oli vähän tuollainen ja en nyt varmasti tiedä, mutta ainakin vaikutti siltä, että kyse oli siitä, että poika ei saanut oikeanlaista huomiota. Ainakin käytös muuttui sen jälkeen, kun rupesimme kiinnittämään huomiota läsnäolemiseen. Siis sillä tavalla, että yritimme päivittäin viettää aikaa kahdestaan pojan kanssa, niin että hän sai jonkin aikaa aikuisen jakamattoman huomion. Minäkin teen kotona töitä, ja siinä tuli sellainen harha, että kun olen kotona, olen lasten kanssa, mutta eihän se niin oikeasti mennyt. Kun hän sai vähän sitä omaa aikaa aikuisen kanssa, sen jälkeen hän viihtyi omissa leikeissäänkin paremmin.
Toinen asia, mikä vaikutti pojan käytökseen, oli se, että keskityin itse olemaan hermostumatta. Ajattelin, ettei poika ilkeyttään ja tarkoituksella ole rasittava, enkä kohdistanut harmistustani enää häneen. En tosiaan tiedä, olivatko nämä pojan käytöksen syynä, mutta ainakin, kun kiinnitimme näihin asioihin huomiota, hänen käytöksensä pikkuhiljaa muuttui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on toinen tyttömme (5.v) samanlainen marisija. Joka ikinen asia on huonosti ja hän olisi osannut tehdä sen paremmin. Aina jostain kuuluu vali vali vali.
Tytöllä on 8.v isosisko, joka ei jaksa kuunnella valitusta yhtään. Usein hän onkin se, joka turhautuneena toteaa, että lopeta se valitus. Kerran jopa tuhahti, että pää kiinni, sulla ei ole koskaan ikinä mikään hyvin...
En osaa sinua valitettavasti pahemmin auttaa, toivon että tuo menee ajan kanssa ohi. Välissä auttaa, kun vaikka totean, etten jaksa kuunella valitusta tästä ruuasta, itse voit tehdä paremmin ruokasi tai sinä laitat nämä vaatteet päälle, asiasta ei keskustella, ja lähden pois. Tiukkuutta ja päättäväisyyttä. Olen huomannut, että paras tapa on kokonaan jättää huomioimatta ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Harvoin kukaan jaksaa itsekseen valittaa. Itkupotkuraivareissa vain totean, että jos noin ottaa väärän väriset sukat päähän, niin minä en voi sille mitään ja jätän lapsen rauhoittumaan.
Meillä on samanlainen kiukuttelija, mutta 7-vuotias. Raivostuttavaa etten sanoisi. Minulla on mennyt jopa tunteet lasta kohtaan sen ainaisen marinan myötä. Se ei tietenkään auta asiaan yhtään.
Valitettavasti en osaa auttaa.
Meillä vähän tuon suuntainen 7-vuotias, ollut jo pienestä asti. Silloin, kun valittaminen on pahimmillaan ja vanhempien hermot vähimmillään, ei huomioida lasta suoraan lainkaan, tyyliin ruokapöydässä minä sanon miehelle, että "laitan tästä pertille makaroonilaatikko valmiiksi lautaselle, mutta se tuskin tulee syömään" johon mies vastaa, että "tuskimpa, sen verran paskaa pöperöä taas tarjolla".
Sieltä se pertti sitten itsekseen hipsii ruokapöytään ja syö lautasen tyhjäksi vähin äänin. Mutta jos perttiä kutsutaan syömään, se tulee vinkumaan keittiön ovelle, että YÖÖÖK, mitä on ruokana? ja sitten kun pääsee lautasensa viereen kuulee "HYYYYI, mä en syö tätä".
Kesällä sille oli vaikeeta pukea vaatteet ylle, ja järkytyksekseen otettiin se kauppareissulle nakuna. Kylläpä jätkää hävetti istua marketin pihassa autossa ilman yhtään vaatetta. Pyysi muutaman kerran ihan nätisti, jos voitaisiin hakea kotoa hänelle vaatteet. Annoin sille takaronkista vaatteet jotka olin sinne lähtiessä heittänyt, ja hän puki ne valittamatta päälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensiksi kaksi kysymystä:
Onko teillä muilla perheessä kaikki hyvin?
Miten itse puhut lapselle heti aamusta? (positiivisesti vai negatiivisesti)
Lisään vielä, että hän ei koskaan sano mikä hänellä on. Ei kysyttäessä eikä muutenkana. Hän on nopea liikkeissään ja kerkee kaikkialle, myös sinne minne ei saisi mennä, ja jokaisesta kehotuksesta, kiellosta ja käskystä seuraa raivo. Se kestää hetken tai tunnin, mutta ihan kuin lapsi olisi vihainen koko ajan.
Yritämme pitää hänellä rytmiä yllä, kertoa aina mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta tämä ei auta. Juteltiin miehen kanssa eilen kun molemmat oli päivästä aivan poikki, että ihan kuin poika ei luottaisi meihin aikuisiin ollenkaan :( Molemmilla on huono vanhempi - olo.
Neuvolaan olen soittanut asiasta, ja nyt kun lapsilla alkoi päiväkoti, niin se tietenkin pahentaa osaltaan asiaa. Mutta pakko myöntää, että minä odotan huomista kun poika on hoidossa päivän ja saan olla hiljaisessa kodissamme ilman tappeluja. (Teen kotoa käsin töitä, jos joku nyt tuohon haluaa puuttua).
ap