Miksi annan miehen satuttaa yhä uudestaan ja uudestaan?

Onko miehesi ollut aina tällainen? Vai onko hänellä vaikka työstressiä tms. joka saa ajatukset pois sinusta ja hänen mielensä täyttymään "tärkeämmillä" asioilla? Oletko keskustellut miehesi kanssa tilanteesta? Jos todella miestäsi rakastat, ota asia rohkeasti puheeksi. Kerro tunteistasi. Jos miehen kiinnostus sinua kohtaan on lopahtanut, älä jää turhaan roikkumaan. En voi luvata, että löydät mistään mitään parempaa, mutta etpä tunne oloasi ainakaan arvottomaksi toisen käytöksen vuoksi. Tsemppia!

Mieheni on aina ollut hieman ailahteleva. Olen kertonut hänelle loukkaantuvani välillä hänen käytöksestään, jolloin hän on kuunnellut ja kertonut välittävänsä minusta todella. En kuitenkaan halua ruikuttaa päivästä toiseen, kun en ole varma ylireagoinko vai en.

Esimerkiksi tänään mieheni täytyi mennä töihin työstämään kiireistä projektia. Ajattelin ilahduttaa hänet ja viedä hänelle toimistolle pientä evästä samalla, kun lähdin itse lenkille. Ilmoitin hänelle aikeistani tekstarilla, johon mies vastasi, ettei tarvitse mitään. Kerroin hänelle olevani jo matkalla, johon hän vastasi uudelleen, ettei tarvitse mitään. Toisen viestin saadessani olin todellisuudessa jo miehen työpaikan alaovella. En halunnut häiritä miestä tai aiheuttaa ylimääräistä draamaa, mutta olin loukkaantunut ja lähdin mieli maassa takaisin kotiin. Tämä oli aika pieni juttu, mutta vastaavia tilanteita on liian usein. Ehkä olen vain liian herkkä.

Ap

Mitä se johtuu, että ette osaa edes kuvitella helpompaa ja mukavampaa elämää?

Ja toinen kysymys: miksi teille on niin hirvittävän tärkeää se, että TE RAKASTATTE sitä miestä, mutta mistä syystä ette vähääkään välitä siitä, että joku rakastaisi teitä? Ettekö ole koskaan pitäneet itseänne rakkauden arvoisina?

En minäkään saanut lapsena rakkautta, mutta silti minulle on täysin vieras ajatus, että minä rakastaisin jotakuta niin paljon, että antaisin kohdella itseäni huonosti.

23 ei todellakaan merkitse mitään huonoa kohtelua vaan on oikeasti yliherkkyyttä, ja eräänlaista valtapeliä puolin ja toisin. "Minäpä nyt ilahdutan sinua ja loukkaannun hirmuisesti, jos palvelukseni ei kelpaa".

Kukaan ei käskenyt sinua änkeämään toisen työpaikalle eväinesi. Tulitko edes ajatelleeksi että se olisi miehestäsi hieman noloa jopa? Kuulostaa siltä että miehesi työt ovat sellaisia mitkä pitää hoitaa juuri sillä sekunnilla, eli mitään taukoaikaa ei välttämättä ole.

Haluaisit hakea huomiota ja kehuja tekemällä asioita. Ikävä kyllä ihmiset ilahtuvat eleistäsi aidostasi vain muutaman kerran. Noin viidennellä kerralla se on jo vähän vaivaannuttavaa. Olet niin kovin tarvitseva, ja se näkyy sinusta kauas.

Poissaolevaisuus on kuule ihan normaalia. Ei kukaan jaksa olla suoltamassa sinulle huomiota ja kehuja koko ajan. Kyllä sinun pitää parisuhteessakin pärjätä itsenäisesti. Sinkkuna olet tietty sellainen ikirutisija.

Aloittajalla taitaa olla huono itsetunto ja läheisriippuvainenkin lienee. Eihän se ole mikään vaikeus lopettaa tuota kun ette ole edes naimisissa, tavarat vaan jakoon ja molemmat omiulle teille parempaa elämää ja kumppania katselemaan!

Miten sitten suhteessa täytyisi osoittaa välittävänsä toisesta? Mielestäni juuri tällaiset pienet asiat, joita Ap:kin tänään teki, tuovat ihanasti pienen ripauksen suolaa arkeen. Eli olettaen, ettei Ap nyt joka päivä ole koputtelemassa miehen työpaikan ovea eväslaatikko kainalossa, ei Ap ole tehnyt mielestäni mitään väärää. Mies vaihtoon, jos ei osaa arvostaa.

toinen on töissä ha puoliväkisin yrität sinne vaikka sanoi ettei tarvitse. olisin todella ärsyyntynyt itsekin jos joku tekisi mulle noin. anna miehellesi tilaa äläkä ylitulkitse jokaista sanaa ja elettä. elä myös omaa elämääsi.

Ap, ehdotan teille pariterapiaa. Se voisi tehdä teille hyvää. Oppisitte puhumaan toisillenne. Myös kuuntelemisen taitoa voisitte opetella. Erityisesti sinulle terapia tekisi hyvää, jotta saisit vahvistettua heikkoa itsetuntoasi. Sinun pitää oppia arvostamaan ja rakastamaan itseäsi, jotta kykenet aitoon rakkauteen parisuhteessa. Niin se vain on. Tiedän kokemuksesta. :)

Höpö höpö noi lapsuuteen aina liity. Itse aika samassa tilanteessa, tosin mies ei nimittele eikä mitään sellaista, mutta työasiat menee aina edelle, samoin edellisen suhteen jo aikuiset lapset. En tiedä miksi en osaa olla ilman häntä ja usein hänen kanssaankin tuntuu yhtä pahalta kuin kaikki muu tuntuu menevän ohitseni ja olevan tärkeämpää. Ja en todella ole mikään kotona istuva ruikuttaja, vaan haastavassa työssä minäkin, mallin mitoissa, korkeasti koulutettu jne....mutta silti vaan siedän. Mikä ihme siinä on?