Lue keskustelun säännöt.
Kertokaapa eronneet (joilla lapsia) kannattiko se?
17.08.2013 |
Meillä perheenä näennäisesti kaikki hyvin. 2 lasta, hieno uusi omakotitalo.. mutta en tunne miestäni kohtaan enää mitään muuta kuin ystävyyttä. Tämä tunne on jatkunut pitkään ja nyt se on vain voimistunut. Eroa olen miettinyt, mutta en uskalla, pelottaa. En haluaisi satuttaa miestäni tai etenkään lapsia. Olen kertonut miehelleni asiasta rehellisesti, hän ei haluaisi luovuttaa, harmittaa kun näen miten häneen sattuu, mutta en saa tunteita takaisn sormia näpäyttämällä. Onko kannattavampaa vain sinnitellä vai voisiko ero tuoda onnellisuuden? Kaipaan rakkautta ja hellyyttä, haaveilen siitä päivittäin, oma mieheni ei sitä pysty enää täyttämään, vaikka niin tehdä haluaisikin. Parisuhdeterapista varattiin aikaa, jospa sitä kautta löytäisin tuon kadotetun rakkauden uudestaan tai ainakin pystyttäisiin eroamaan kaikkien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.
Onko toisaalta turha erota- yh äiti 2 lasta haluaako kukaan mies enää?.. ulkonäöllisesti varmasti miehen kyllä saisin..pettänyt en ole, enkä niin tekisi.
Kommentit (32)
Ystävyys parisuhteessa ei ole ollenkaan paha asia, jos tietty seksi puuttuu niin sitten ei ole parisuhteella juurikaan tulevaisuutta. Monet kyllä tuntuvat elävän sellaista elämää vuosikausia, yleensä nainen tyytyväisenä ja mies kituen.
Itse jäin näennäisen hyvästä parisuhteesta yh:ksi 3 lapsen kanssa (3, 9,11v) ja elimme kolmistaan 3 hienoa vuotta. Mutta olen silti todella onnellinen että löysin miehen jolle kelpasi koko paketti - olemme olleet nyt yhdessä 17 vuotta onnellisina eikä loppua näy:) Yhteinen kuopuskin on jo 11v. Tässä avioliitossa saan arvostusta ja rakkautta joka päivä, lapsilla on ihana isä(puoli) ja perheemme viettää paljon aikaa yhdessä vaikka isot lapset ovatkin jo lähteneet kotoa. Vaihtamalla siis parani huomattavasti erityisesti henkisellä puolella:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.08.2013 klo 06:43"]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2013 klo 06:24"]
Kannatti ja ei kannattanut.
Kannatti siinä mielessä, että löysin uuden miehen, jonka kanssa oli intohimoista... muutaman vuoden. Ollaan oltu jo pitkään yhdessä, ja väljähtänyt tämäkin suhde on, silti nyt ymmärrän paremmin arvostaa tasaista parisuhdetta ja arkea. Jännitystä voi yrittää hankkia treffi-illoilla, kahdenkeskisillä matkoilla jne. Enää en kuitenkaan lähde miestä vaihtamaan omien kuitenkin suht turhien mielitekojen vuoksi.. intohimon kaipuu on kuitenkin turha mieliteko, verrattuna.... no se selviää kun kerron miksi EI kannattanut erota.
Maksoin ja maksan edelleen kovaa hintaa siitä, että erosin. Meillä exän kanssa on yksi yhteinen lapsi, joka kärsi erosta aivan valtavasti, vaikka ero tehtiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ei riidelty lapsen kuullen, kohdeltiin toisiamme ystävällisesti ja kohteliaasti, lapsi sai olla niin paljon kuin halusi, minun ja exän luona (vuorotellen toki).
Lapsi masentui pahasti, hänestä tuli epävarma, hän sai pelkotiloja. Jotenkin lapsi myös kohdisti vihansa tai epävarmuutensa minuun. Ei halunnut tulla minun luokseni (arvatkaa kuinka pahalta se tuntuu?)
Asiaa puitiin perheneuvoloissa jne, mutta monta, monta vuotta (oikeastaan lapsen koko lapsuusaika) meni tähän kun lapsi kävi eroamme läpi. On aivan järkyttävää katsoa oman lapsen masennusta, surua, ikävää. Raastaa sydäntä todenteolla. Tietäen, että lapsen kuuluisi elää huoletonta elämää, olla vailla murheita, luottaen vanhempiinsa ja elämäänsä... ja sitten vielä tietää, että on ITSE aiheuttanut lapsellensa ne kaikki surut ja murheet, koska itse halusi intohimoa ja unelmoi "rakkaudesta"... Olen ennenkin täällä kertonut aiheesta, voi kuulostaa tutulta.. olen myös kokemukseni perusteella sanonut sen, että kun yleensä hoetaan että "kun äiti on onnellinen, lapsetkin ovat" niin käännän sen nykyään ehdottomasti siihen muotoon, että "kun lapset ovat onnellisia, äitikin on". Omaa tuskaa (kyllästymistä) on kuitenkin sata kertaa helpompi kestää, kuin oman lapsen tuskan seuraamista vierestä, tuntien itsensä syylliseksi, avuttomaksi, peläten miten asia vaikuttaa koko lapsen loppuelämään.
Joo, aina ei käy näin huonosti kuin meillä. Mutta ei sitä voi etukäteen tietää miten kukin reagoi. Jos olisin tämän tiennyt, en todellakaan olisi eronnut noin heppoisin perustein. Olisin yrittänyt vielä kovemmin, tai olisin opetellut olemaan tyytyväinen siihen suhteeseen, missä kuitenkaan ei ollut mitään isompaa vikaa, minkä kanssa en olisi voinut elää. Kaikkea ei elämässä voi saada, mutta jos pitää valita oman lapsen onnellisuuden/mielenterveyden ja oman intohimon/"rakkaudenkaipuun" välillä, niin valinta on selvä.
[/quote]
Tässä taas nähdään millaisia elukoita naiset ovat. Ensin mennään oman pillun sykkeen mukaan ja vasta vanhempana kurpahtaneena aletaan ajattelemaan järjellä.
[/quote]
Hyvin sanottu, tosin yhtä lailla miehet menevät munan sykkeen mukaan. Se järjellä ajattelu pitäisi aloittaa siinä vaiheessa, kun niitä lapsia suunnittelee, vaan kun tyypillisesti se perhe tulee perustettua sen kanssa, jonka kanssa käy ensimmäinen vahinko.
Voin kertoa että ei kannattanut. Ja tilanne olis lähes samanlainen kuin sulla ap. Näin jälkeenpäin ajatellen miehessä ei ollut mitään vikaa, vaan minussa. Minä halusin, tarvitsin ja vaadin, enkä nähnyt yhtään että mitä minulla jo on.
Joo, sain eron jälkeen uuden suhteen miehen kanssa joka olikin sitten täysin vahtakohta lasteni isälle.Tuo suhde repi minut ihan rikki, vaikka olikin täynnä intohimoa jne. Lopetin sen suhteen ja nyt olen sitten yksin koko loppuelämäni. Mulla on ikävä sitä entistä elämää mitä lasteni isän kanssa vietin. Olin vaan liian nuori, naiivi ja tyhmä nauttiakseni tai pelastaakseni sen mitä meillä oli.
Eli jos kyse on vaan sun kyllästymisestä, käykää siellä terapiassa, löytäkää toisenne uudelleen, johonkinhan sinä siinä miehessä olet rakastunut ja lapsiakin sen kanssa tehnyt.
Vastaan niinkuin joku edellä: kyllä ja ei.
Ei voi koskaan tietää, mitä meistä exän kanssa olisi tullut jos oltaisiin päästy huonojen vuosien yli ja tehty enemmän töitä liiton eteen. Olisi voinut mennä entistä huonommaksi tai sitten paremmaksi.
Ja vaikka molemmilla on nyt uudet kumppanit, ei sitä ydinperhettä saa koskaan takaisin. Sitä joskus kaipaan.
Lapset kyllä toipuivat paremmin kuin odotin, varmasti hyvä suhde molempiin vanhempiin auttoi ja pidettiin lapset riitojen ulkopuolella.
Mutta vaikea sanoa kannattiko. Tehty mikä tehty, jossittelu on turhaa.
Ei kannattanut, miestä en ikävöi, mutta suren sitä, että lasten perhe hajosi, ovathan he selviytyneet näennäisen hyvin, mutta eivät oikeasti... Tyytyväinen olen ainoastaan siitä, että saan hoitaa asiat yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP.lle sanoisin sen verran, että toista ei voi muuttaa mutta ITSEÄÄN voi muuttaa.
Moni odottaa että se kumppani ns. muuttuisi ja alkuaikojen sammunut kipinä palaisi suhteeseen, mutta ei ITSE tee asialle mitään.
Monesti se uusi suhde (tylsäksi käyneen suhteen jälkeen) on niin ihanan fantastista koska ITSE panostaa siihen paljon enemmän mitä vanhaan suhteeseen.
Jos olla möllötetään sohvalla Salkkareita katselle virttyneet verkkarit jalassa, ei ole mikään ihme että suhde ns. kuolee. Uuden suhteen kanssa sitten ollaan pitsipöksyt jalassa ja tehdään kaikkia ihania juttuja, mielestäni tuon saman "energian" voisi käyttää sen vanhan suhteen elvyttämiseenkin.
Suhteen ja sen kipinän eteen pitää nähdä vaivaa, yleensä kun toinen sen aloittaa toinenkin lähtee mukaan.
On paljon asioita joita voi tehdä kumppaninsa kanssa, toki suurin osa suhtesta ns. arkipäiväistyy, mutta sen asian pystyy muuttamaan jos haluaa. Pahin virhe on se mitä AP nyt ajattelee, eli ero ja uutta putkeen, lapset kärsivät AINA vanhempiensa erosta.
Vaikka voi kuulostaa tyhmältä, niin leikkikää miehesi kanssa vastarakastuneita. Menkää paikoille joissa kvitte suhteen alussa, katsokaa ensimmäinen yhdessä nähty elokuva uudestaan, laittakaa lapset hoitoon ja kuunnelkaa niitä kappaleita joita silloin kuuntelitte ja tanssikaa olohuoneessa "hitaita biisejä". Laita itsesi nätiksi, tee miehelle hänen lempiruokaansa, lähtekää kaksin testaamaan rajojanne vaikka koskenlaskuun tmv. missä voitte tukea ja tsempata toista jne. Nähkää vaivaa TOISTENNE eteen saman verran vert. mitä panostaisitte uuteen suhteeseen.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2013 klo 06:43"]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2013 klo 06:24"]
Kannatti ja ei kannattanut.
Kannatti siinä mielessä, että löysin uuden miehen, jonka kanssa oli intohimoista... muutaman vuoden. Ollaan oltu jo pitkään yhdessä, ja väljähtänyt tämäkin suhde on, silti nyt ymmärrän paremmin arvostaa tasaista parisuhdetta ja arkea. Jännitystä voi yrittää hankkia treffi-illoilla, kahdenkeskisillä matkoilla jne. Enää en kuitenkaan lähde miestä vaihtamaan omien kuitenkin suht turhien mielitekojen vuoksi.. intohimon kaipuu on kuitenkin turha mieliteko, verrattuna.... no se selviää kun kerron miksi EI kannattanut erota.
Maksoin ja maksan edelleen kovaa hintaa siitä, että erosin. Meillä exän kanssa on yksi yhteinen lapsi, joka kärsi erosta aivan valtavasti, vaikka ero tehtiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ei riidelty lapsen kuullen, kohdeltiin toisiamme ystävällisesti ja kohteliaasti, lapsi sai olla niin paljon kuin halusi, minun ja exän luona (vuorotellen toki).
Lapsi masentui pahasti, hänestä tuli epävarma, hän sai pelkotiloja. Jotenkin lapsi myös kohdisti vihansa tai epävarmuutensa minuun. Ei halunnut tulla minun luokseni (arvatkaa kuinka pahalta se tuntuu?)
Asiaa puitiin perheneuvoloissa jne, mutta monta, monta vuotta (oikeastaan lapsen koko lapsuusaika) meni tähän kun lapsi kävi eroamme läpi. On aivan järkyttävää katsoa oman lapsen masennusta, surua, ikävää. Raastaa sydäntä todenteolla. Tietäen, että lapsen kuuluisi elää huoletonta elämää, olla vailla murheita, luottaen vanhempiinsa ja elämäänsä... ja sitten vielä tietää, että on ITSE aiheuttanut lapsellensa ne kaikki surut ja murheet, koska itse halusi intohimoa ja unelmoi "rakkaudesta"... Olen ennenkin täällä kertonut aiheesta, voi kuulostaa tutulta.. olen myös kokemukseni perusteella sanonut sen, että kun yleensä hoetaan että "kun äiti on onnellinen, lapsetkin ovat" niin käännän sen nykyään ehdottomasti siihen muotoon, että "kun lapset ovat onnellisia, äitikin on". Omaa tuskaa (kyllästymistä) on kuitenkin sata kertaa helpompi kestää, kuin oman lapsen tuskan seuraamista vierestä, tuntien itsensä syylliseksi, avuttomaksi, peläten miten asia vaikuttaa koko lapsen loppuelämään.
Joo, aina ei käy näin huonosti kuin meillä. Mutta ei sitä voi etukäteen tietää miten kukin reagoi. Jos olisin tämän tiennyt, en todellakaan olisi eronnut noin heppoisin perustein. Olisin yrittänyt vielä kovemmin, tai olisin opetellut olemaan tyytyväinen siihen suhteeseen, missä kuitenkaan ei ollut mitään isompaa vikaa, minkä kanssa en olisi voinut elää. Kaikkea ei elämässä voi saada, mutta jos pitää valita oman lapsen onnellisuuden/mielenterveyden ja oman intohimon/"rakkaudenkaipuun" välillä, niin valinta on selvä.
[/quote]
Tässä taas nähdään millaisia elukoita naiset ovat. Ensin mennään oman pillun sykkeen mukaan ja vasta vanhempana kurpahtaneena aletaan ajattelemaan järjellä.
[/quote]
Niin, näitä vastaavia miehiähän ei onneksi maailmasta löydy ollenkaan. Niitä jotka oman terskan jytkeen takia jättää perheensä tuosta vaan. Yleensä vielä ilman niitä kaikkia taiteen sääntöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannattanut. Salarakas pelasti tilanteen aiemmin.
Tämä on sitä tämän päivän ajattelua, uutta putkeen ja lapset uusperheisiin vaan kyllä ne selviää. Niin, lapset kai selviää kun pakko on- mutta kukapa heitä ajattelisi? äipän tai iskän onni kun menee kaiken edelle..
Itse olen yhden lapsen äiti, naimisissa neljättä vuotta ja lisäksi ns. äitipuoli. Tämän vuoksi, mitä olen itse nähnyt en haluaisi KOSKAAN lapselleni samaa. "Kodeista" toiseen ravausta, mustasukkaisuutta toisen puolisoa kohtaan, ikävää toista vanhempaa kohtaan. Lisäksi sopassa on oma suhtautuminen ja siinä ilmenevät puutteet, omani puolia pidän viimeiseen asti eikä toisen lapseen synny samanlaista sidettä kuin omaan. Tämä on asia, mitä on hankala ilmeisesti näiden eroajien ymmärtää- sitten kun tavataan uusi ihqu mies/nainen ja ollaan niiin onnellisia ja lapsetkin tykkää,,vai tykkäävätkö oikeasti, onko heillä vaihtoehtoa?? no eipä juuri, lapset haluavat miellyttää vanhempiaan, ja joutuvat sitten sopeutumaan ja ehkä esittämään muuta mitä oikeasti tuntevat. Isä ja äitipuolet joutuvat "sietämään" sitä toisen mukulaa, näin se vaan on vaikka te eronneet haluaistte itsellenne niin muuta uskotella. Suurin osa lapsista kärsii ja tulee näitä jo aiemmin mainittuja ongelmia mielenterveydessä tai muissa elämän alueissa.
APlle antaisin neuvon että yritä kaikkesi vielä, olisiko esim mahdollista varata lomamatka kahdestaan ja muksut hoitoon? tai avioliittoleiri mitä joku jo ehdottikin. Myös pariterapia on hyvä vaihtoehto, jos löydätte hyvän terapeutin.
Älkää luovuttako liian helposti!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.08.2013 klo 02:48"]
Juu, kannattihan se. Nyt on takuuvarmaa aikaa itselleen aina joka toinen viikko. Kaikki on "paremmin". Rahat loppu koko ajan, dokaamiseen enemmän aikaa, miehiä kierrossa enemmän kuin osaan nimiä muistaa. Hyvinhän tässä! Kadehdin ydinperheiotä, just niinkuin ap:lla on, etkö sä tajua että sitähän perheessä kuluu olla, ystävyyttä ja kumppanuutta! Kuvittele miehesi olevan rakastajasi ja jos elämä tuntuu silti tylsältä niin käy vieraissa, mutta älä nyt pilaa tota minkä olette rakentanu yhdessä. Tuut katumaan sitä kumminki.
[/quote]
Älä nyt. Tämä on mielenkiintoista. Joka toinen viikko kun on vapaata, voi kokeilla erilaisia miehiä ja kapakkaan pääsee taas vapaasti. Voi seukata mitä ihanimpien miehien kanssa ja treffailla niitä. Voi viettää sitä mukavaa, jännityselämää, kun ottaa vähän viiniä ja ajelee alapään valmiiksi ja miettii, kenen kanssahan sitä tämän yön viettää. Onko se ihana ja rakastun siihen.
Jo se mies on lyhytpinnainen hermoheikko niin harvemmin lapset erossa mitään menettää, elämä tulee vain rauhallisemmaksi ja mielekkäämmäksi jos ei ole koko ajan tulenarka ilmapiiri.
Tunnen yhden tilanteen, missä vanhemmat erosivat yhden lapsista aloittaessa yläkoulun. Lapsi masentui, ja lopulta sitten harhautui rikolliseen porukkaan, ja aloitti huumeidenkäytön. Ei kaikki tietysti johdu erosta, mutta eron aiheuttama masennus kyllä sysäsi asiat tiettyyn suuntaan.