En tajua miten jotkut jaksaa käydä opiskeluiden ohella töissä

Mistä sitä sinniä saa? Saattaa kuulostaa selittelyltä, mutta itse masennun jos tekemistä ja hoidettavia asioita on liikaa. Enkä tarkoita masennuksella mitään nyt-vähän-harmittaa-itsesääliä, vaan vakavaa masennusta, johon tarvitsen lääkkeitä, terapiaa ja sairaslomaa. 

Olen mielestäni ahkera, tunnollinen ja optimistinenkin, mutta todellisuus näyttää aina, etten veny kovin kummoisiin suorituksiin.

Mieheni opiskelee ammattikoulussa nyt toista vuotta ja valmistuu ainakin puoli vuotta etuajassa, luokan priimuksena. Kaikki arvosanat kolmosia (asteikko 1-3). Tämän lisäksi hän on loistava isä ja ahkera työntekijä (n. 20h/vko). Joten joo, priorisointi/laiskuskysymyshän tämä on, vaikka toki se totuus kirpaisee...;)

itse tein opiskellessani myös n. joka toinen ilta töitä, mutta meillä ei ollutkaan silloin vielä lapsia.

19; kerro mulle, että minä aikana hän tarkalleen ottaen on lastensa kanssa? Meillä ainakin tulee ongelmaksi, että jos olen kotona viiden jälkeen ja lapset menevät klo 7 nukkumaan, en vaan voi ottaa arkipäiviksi töitä, koska en näkisi lapsiani käytännössä koskaan. Ja lapset tarvitsevat läsnäoloa, konkreettista aikaa vanhempiensa kanssa. Joka päivä.

Terveisin opinnot aloittava äiti

[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 06:49"]

Minä olin täyspäivätöissä arkisin, viikonloppuisin lisätöissä ja samalla suoritin lukion iltakoulussa. Kuusi ällää.

Sen jälkeen opiskelin yliopistotutkinnon kokopäivätyön ohella. Ja sen lisäksi perustin firman jonka kautta tein kotona töitä. 

Nousen aina neljältä ja keskityn siihen mitä kulloinkin teen.

[/quote]

Milloin menet iltaisin nukkumaan?

Ei se minusta niin kamalaa ollut. Minusta työ oli hyvää vastapainoa opiskelulle. Telkkaria ei toisaan tullut juuri katsottua, ja sekin oli minusta pelkästään hyvä asia. Vapaa-aikaakin jäi ja ehdin hyvin hengailla kavereiden kanssa.

Komppaan muita, jotka sanovat, että se on priorisointikysymys.

Mua ärsyttää nämä "minä jaksan ja ehdin kaiken" ihmiset. Ei mulla ole mitään niiden jaksamista vastaan mutta se niiden asenne muita kohtaan on niin loukkaava.  Kaikilla ei nyt vaan ole energiaa ja voimaa niin paljon, että jaksaisivat pitkiä aikoja opiskelu+työ ja + perhe-elämärumbaa.

Kyllä mäkin perheettömänä pystyin paremmin pitämään montaa rautaa tulessa ja jopa suoriutumaan niistä hyvin mutta lasten ja perheen tultua kuvioihin en ole enää mikään supermimmi vaan mun jaksamiseni on paljon rajatumpaa.

Se on väliaikaista. Sen ajattelminen helpottaa.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 08:34"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 08:15"]

Kyllä sitä jaksaa kun niin asennoituu. Varsinkin kun tietää, että tilanne on väliaikainen. Itse työskentelin täysipäiväisesti ja aloitin iltaopinnot ammattikorkeakoulussa. Olihan se rankat kolme vuotta mitä sitä kesti ja vaati aika paljon venymistä mieheltä kodin ja lapsen hoidon suhteen mutta sinnillä piti jaksaa.

[/quote]

Tämä just on ongelma. Toisen ei pitäisi venyä. Kummankin pitäisi tehdä puolet kotitöistä ja muista vastaavista. Ei voi olettaa että sinä käyt koulussa ja töissä(ja treenaamassa) ja kotona sinulla on puhdas koti, ruoka valmiina ja vaatteet pestynä.

[/quote]

No oikeasti, kyllä elämässä aina tulee tilanteita, joissa toisen pitää venyä. On se sitten puolison opiskelu, sairastava vanhempi, sairastava lapsi, talonrakennus, työmatka jne. Jos puoliso ei olisi ollut suostuvainen venymään, en olisi lähtenyt opiskelemaan. Ja kuka on sanonut, että en hoitanut omaa osuuttani kotitöistä? Vaatii vaan vähän järjestelemistä ja organisointia, että asiat hoituvat. Ei kaikkea vastuuta tietenkään sälytetä puolisolle ja lähdetä onnellisena opiskelemaan vielä työpäivän päätteeksi.

Mun oli vaan jaksettava, että pääsin haluamaani tavoitteeseen nopeasti. Ei ollut mahdollisuutta jäädä voivottelemaan. Opiskeluihin tuli vuoden tauko kolmannen lapsen syntymän vuoksi, mutta hyödynsin äitiyslomaa tehdessäni opinnäytetyötä (amk). En harrastanut mitään, kun ei ollut aikaa. Aamut olin koululla ja illalla tein töitä, en kuitenkaan joka ilta. Nauroinkin, että mulla työ on rakas harrastus josta vielä maksetaan. Opiskelin sitten yöllä, kun lapset olivat nukkumassa.

Mies otti opintojen ajan enemmän vastuuta omakotitalon pyörittämisestä ja lapsista. Rahat olivat melko tiukilla koko ajan. Opiskelujen jälkeen olin kyllä todella väsynyt.. Mutta me selvittiin! Kaikki on kiinni aikatauluttamisesta ja perheellisen kohdalla puolison tai tukiverkon tuesta. Pitää nähdä sen ajan yli mitä eletään.

Taloudellinen tilanne luo ainakin meidän perheessä sen ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin työnteko ja opiskelu siinä ohessa. Opiskelen tradenomiksi työn ohella. Olen kokoaikatyössä esimiesasemassa, työaika väh. 8h/päivä. Tämän jälkeen menen kouluun 4-5 iltana viikossa.

En voi valehdella etteikö tämä olisi ollut rankkaa yhden burn outin sekä vatsahaavan kokeneena. Lopputulos auttaa kuitenkin jaksamaan. Ajattelen tämän myös opettavaisena kokemuksena lapsille (3 kpl). Kannattaa opiskella ajoissa.. :)

Kaikki kunnia tästä opiskelustani kuuluu miehelleni, jos hän ei olisi pyörittämässä kotia. Tämä ei olisi mahdollista.

No mun nuoret on aina käyneet töissä koulun ja opiskelun ohessa. Ensin lukioaikana pullopoikina ja hyllytyttöinä tai lapsenvahteina ja esim tänään kasvatustieteiden kandin paperit saanut tytär teki viikonloput ja illat kahvilassa töitä 2 vuotta ja kolmannen vuoden toimistohommia n 20h viikossa.

Persoonakysymys, heille oli tärkeää päästä työelämään (ja omiin rahoihin) kiinni niin pian kuin mahdollista. Kaikki 3 nyt hyvissä ammateissa ja 2 vakityössä. Tämä kolmas jatkaa vielä maisterintutkintoaan ulkomailla.

Eikä oikeasti ole vaihtoehtoja - asunto ja ruoka on maksettava, on kiva ostella ja matkustella. Ilman rahaa ei onnistu, sossusta ei olla koskaan haettu eikä saatu mitään ja opinto- ja asumistuella ei elä.

En ymmärrä miten joku voi uupua pelkästä opiskelusta...

Hankin itse nelikymppisenä AMK:ssa lähialan uuden koulutuksen. Olin siis täysipäiväinen opiskelija kuten suoraan lukiosta tai ammattikoulusta tulleet parikymppiset. Mutta sen lisäksi minulla oli hoidettavana puolikas työni, josta olin puolittaisella opintovapaana. Tein siis viikonloput työtä ja joskus yövuoroja myös viikolla. Sen lisäksi minulla oli hoidettavana viisihenkisen perheen äiteys.

Aika usen sain epäuskoisena kuunella miten nuoret opiskelijatoverit olivat muka kamalan uupuneita kotiläksyistä ja opiskelun rankkuudesta. Ei se nyt niin kamalan rankkaa ollu ja minä tein läksyni kunnolla, todistukseni oli aivan yksi parhaista, toki työkokemus helpotti monien asioiden sisäistämistä.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 00:12"]

Nr. 2 on näitä, joilla on vuorokaudessa enemmän kuin 24 h. Ehtivät opiskella 30 h viikossa, olla töissä jopa 15 h viikossa ja lisäksi heillä on aikaa kuntoilla ja nukkua pitkät yöunet.

[/quote]

Siis täh? 45 tuntia viikossa ei kyllä paljoa edes ole. Minä tein opintojen ohella (täysipäiväinen opiskelu, harjoittelut 7 tuntia/päivä) jopa 100 tuntia kuussa töitä. Se oli liikaa, yöunet kärsi. 

Itse opiskelen insinööriksi. Teen täyttä työpäivää 40h/viikko ja sen lisäksi viikonloput koulussa sen 16h ja pienten lasten kasvattaminen siinä samalla. Näin kolmen vuoden jälkeen alkaa olla melko uupunut ja haluaisi vaan saada tämän koulun jo päätökseen..