En tajua miten jotkut jaksaa käydä opiskeluiden ohella töissä

mua ärsyttää marttyyrijaksajat, joiden on "pakko". Sitten ne saa suorittamisputken jälkeen trendikkään burn outin ja makaa puol vuotta toipumassa. Mut se on paljon "hienompaa" kuin se, että alunperin ymmärtäisi omat rajansa. Ja sen suorittamisputken ja burn outin aikana joku toinen (puoliso, äiti, anoppi...) hoitaa lapset. Sitten yleensä näiden suorittajaihmisten lapset alkavat (tietenkin) oireilla, mutta oireilunkin he onnistuvat kääntämään meriitiksi listaansa tyyliin: "kokopäivätyön ja väikkärin ohella mä jaksan vielä handlata erityislapsen ongelmat ja toimintaterapiat" "kahden adhd-lapsen yksinhuoltaja ja silti jaksan tehdä 60h työviikkoa ja käydä 5krt vko spinningissä ja bootcamp-tunneilla"...

[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 00:23"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 00:12"]

Nr. 2 on näitä, joilla on vuorokaudessa enemmän kuin 24 h. Ehtivät opiskella 30 h viikossa, olla töissä jopa 15 h viikossa ja lisäksi heillä on aikaa kuntoilla ja nukkua pitkät yöunet.

[/quote]

En tiedä mitä kolmonen sekoilee, mutta ihan samat tunnit minulla oli vuorokaudessa kuin muillakin. Silti valmistuin 3,5v opiskelujen jälkeen, tein töitä toisesta opiskelukuukaudestani lähtien sen 10-15h viikko. Ja treenasin 2-4 kertaa viikossakin. Plus kävin ulkona sen mitä opiskeluaikana tuli käytyä, mutta useamman kerran kuukaudessa.

Mikä tässä taas niin vaikeaa?

[/quote]

Kaikki eivät kykene suorittamaan yhtä paljon kuin sinä.

Ei 10-15h viikko ole tuohon mikään ylivoiminane suoritus, varsinkin jos voi käyttää toisen viikonloppupäivän siihen ainakin suurimmaksi osin.

Näin tein itse yliopistolla, missä tuntimääräisesti opiskeltiin paikalla joku vajaa 30h viikossa, mutta muuten oli sitten opiskeltavaa muuten ihan eri tahtiin kuin ammattikoulussa.

Lisäksi, tulet työelämässä huomaamaan, että hyvä fyysinen kunto auttaa jaksamaan huomattavasti. Lisäksi kunnon yöunet ovat kultaakin kalliimmat.

Nr. 2 on näitä, joilla on vuorokaudessa enemmän kuin 24 h. Ehtivät opiskella 30 h viikossa, olla töissä jopa 15 h viikossa ja lisäksi heillä on aikaa kuntoilla ja nukkua pitkät yöunet.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 00:12"]

Nr. 2 on näitä, joilla on vuorokaudessa enemmän kuin 24 h. Ehtivät opiskella 30 h viikossa, olla töissä jopa 15 h viikossa ja lisäksi heillä on aikaa kuntoilla ja nukkua pitkät yöunet.

[/quote]

En tiedä mitä kolmonen sekoilee, mutta ihan samat tunnit minulla oli vuorokaudessa kuin muillakin. Silti valmistuin 3,5v opiskelujen jälkeen, tein töitä toisesta opiskelukuukaudestani lähtien sen 10-15h viikko. Ja treenasin 2-4 kertaa viikossakin. Plus kävin ulkona sen mitä opiskeluaikana tuli käytyä, mutta useamman kerran kuukaudessa.

Mikä tässä taas niin vaikeaa?

Opiskelin ammattikoulussa ja kävin töissä siinä sivussa. Onneksi töitä oli vaan silloin tällöin, mutta joskus meni 10 päivää putkeen töitä ja siinä arkipäivinä vielä se koulu. Siinä piti jättää ihan kaikki muu tekemättä, jotta ei stressannu joka päivä. Eli aamulla ylös, töihin, kouluun, töihin, kotiin, nukkumaan jne.

Mies piti mut lyhyesti ja ytimekkäästi kartalla oleellisimmista asioista ja sanoi, koska mun pitää syödä, nukkua ja koska multa loppuu puhtaat vaatteet.

Onneksi saattoi mennä parikin viikkoa ilman töitä, tai sitten oli vaan muutamana päivänä siellä täällä keikkaa, niin ehti vähän kotitöitäkin tekemään ja harrastamaan.

Elämäni kamalimmat kolme vuotta.

Ja kakkonen jatkaa vielä, kyse on siis pelkästään priorisoinnista. Telkkari oli lähinnä sisustuksellinen huonekalu ilman funktiota. Se jos pitää taas olla puoli kasista eteenpäin perse sohvalla ja katsoa salkkareita vaikuttaa kyllä käytettävissä olevaan aikaan ja siten siihen mitä saa aikaiseksi.

Tarkoitin juuri sitä, mitä seuraava vastauksesikin vahvisti. Olet niitä, jotka leuhkivat, mitä kaikkea ehtivätkään tehdä.

3

Mä opiskelin 4 v ja kävin koko ajan töissä. Olin koululla ma - to klo 8 - 17, joskus pidempäänkin. Sen jälkeen kävin 3-4 krt viikossa salilla ja jos en saanut kaikkia tehtäviä tehtyä, menin takas koululle. Mulla oli kaikki kirjat koulussa vuokraamassani lokerikossa. 

Kävin sitten ravintolassa tarjoilemassa. Perjantai-ja lauantai-illat ja sunnuntaisin oli päivävuoro. 

Jos oli isoja palautettavia töitä, tein ne aina lähes heti. 

Vanhempieni luona kävin vain lomalla vaikka alle 100 km päässä asuivatkin.

asunnossakin kävi mäihä. Yks aikuisopiskelija kysyi haluanko vuokraa hänen kanssa asunnon. Hän asuikin jo kolmiossa, sain oman huoneen, vuokra 500 e kuussa ja kämppis lähti aina perjantain tuntien jälkeen perheensä luo, tuli takas maanantaiaamuksi, kaikki lomat poissa. Siivottiin aina yhdessä torstaisin.

Hirveesti sosiaalista elämää ei ollut. Tosin olen tyytyväinen hyvään todistukseen, ei tarvinnut ottaa lainaa.

Minä olin täyspäivätöissä arkisin, viikonloppuisin lisätöissä ja samalla suoritin lukion iltakoulussa. Kuusi ällää.

Sen jälkeen opiskelin yliopistotutkinnon kokopäivätyön ohella. Ja sen lisäksi perustin firman jonka kautta tein kotona töitä. 

Nousen aina neljältä ja keskityn siihen mitä kulloinkin teen.

Vastaus on simppeli. Ihmiset ovat erilaisia. Toiset tarvitsevat enemmän aikaa opiskeluun, toisille taas ei numerot ole niin tärkeitä ja jotkut hoksaavat asiat itsestään. Osa ehtii tehdä koulutyönsä nopeasti ja saa silti hyviä arvosanoja. Osa taas tarvitsee koko illan ja silti menee läpi rimaa hipoen, tuohon välille mahtuukin aika paljon ihmisiä. Älykäs on vasta sitten kun tajuaa, että toiset eivät kykene samaan kuin itse vaikka yrittäisivät.  

Mä olen opiskellut monta vuotta töiden ohessa. Ihan kivasti menee, kun opinnot ja työ ovat samalta alalta. Koulussa saan paljon etua siitä, että olen töissä törmännyt moneen opetettavaan asiaan. Opettajat myös arvostavat minun työkokemusta.

Aina kuvitellaan ettei amiksessa tarvitse mitään tehdä eivätkä päivätkään ole pitkiä. Paskapuhetta- 8-16 on vielä lyhyt päivä, jo ekan vuoden aikana ainakin itselläni oli useampi pakollinen työjuttu koulun ohella johon piti uhrata aikaa illasta tms. Koulu kun otti vastaan älyttömiä projekteja, joita valjastettiin sitten opiskelijat tekemään ilmaiseksi...eikä varmasti ollut ainoa! Sesongin aikana joka päivä tuli tehtyä vähintään pari tuntia päivässä ekstrahommia ja välillä mentiin lakia hipoen, kun esim. olimme järjestämässä alaikäisinä tapahtumaa jossa oli alkoholitarjoilu.

Jos tuon lisäksi olisi pitänyt töissä vielä käydä, olisi opiskelut jääneet siihen. Ensin jalkojen päällä täysi työpäivä 8-16, mahdolliset ekstratunnit jne. ja sitten vielä esim. 18-21 töitä?? Ehkä joku lukiolainen jaksaa, kun ei tarvitse itseään fyysisesti juuri rasittaa.

Kyllä sitä jaksaa kun niin asennoituu. Varsinkin kun tietää, että tilanne on väliaikainen. Itse työskentelin täysipäiväisesti ja aloitin iltaopinnot ammattikorkeakoulussa. Olihan se rankat kolme vuotta mitä sitä kesti ja vaati aika paljon venymistä mieheltä kodin ja lapsen hoidon suhteen mutta sinnillä piti jaksaa.

Minä opiskelin AMK:ssa ja kävin iltaisin töissä. Kävin koska oli pakko. Opintotuki ja laina kattoivat juuri ja juuri välttämättömät kulut. Jos halusin tehdä ruokaostoksia ja muuta ylimääräistä, oli vain käytävä töissä. Koulupäivät ainakin tekniikan puolella oli pitkiä. Tein oman alani töitä iltaisin ja koulun projektiviikoilla kokopäiväisesti. Viikonloppuisin ei toimistolle päässyt. Silloinkin toki vastailin sähköposteihin, valmistelin esityksiä ja tein kotikoneella sen minkä pystyin. Usein aikataulutin viikonlopun niin, että lauantain tein töitä ja sunnuntain rästiin jääneitä koulujuttuja. Työssä olin ehkä 20-30 tuntia viikossa. Tähän tuntimäärään lasken myös kotona tehdyn työn. Sosiaalisia tarpeita sain ihan hyvin tyydytettyä koulussa ja erityisesti töissä. Minun helpotti paljon myös se, että tiesin saavani opiskelujen päätyttyä vakituisen työn opiskeluaikaisesta työpaikastani. Näin ollen pystyin hyvällä mielellä suorittamaan osan kursseista hieman rimaa hipoen. Tästä puhuimme esimiehenikin kanssa. 

Olihan tuo rankkaa aikaa. Ennen opiskelujen alkua olin pitänyt välivuoden ja tehnyt 22 tunnin työviikkoa vuoden. Pelkäsin jo että miten tulen jaksamaan edes 40 tunnin työviikkoja kun tuo 22 tuntiakin tuntui välillä rankalta. :D Pian kuitenkin huomasin että ihminen sopeutuu valtavan hyvin. Ehkä ei kannata etukäteen maalailla piruja seinille. Nyt myöhemmin olen vasta tajunnut kuinka väsynyt tuolloin opiskeluaikana olin. Pitkien päivien lisäksi se oli muutenkin stressaavaa aikaa. Koulutyöt stressasi ja erityisesti taloudellinen tilanne stressasi. Paljon huolta ja lyhyitä yöunia... Lohdutuksena voin kuitenkin sanoa että ei sitä silloin ymmärtänyt. Se vallitseva tilanne tuntui ihan normaalilta. Katselin juuri alkukesästä opiskeluaikaisia valokuvia. Näytin niissä kaikissa zombilta. 

Nykyään teen kyllä tuntimäärältään pitkiä työviikkoja (50-70 h). Pitkä työviikko ei ole niin rankka. Minua väsytti aika paljon ihan vain se kulkeminen työpaikan, koulun ja kodin välillä. Bussiaikataulujen vahtaaminen ja stressi siitä että ehtiikö. Nyt menen aamulla konttorille ja istun  siellä iltaan asti. Kotona tehtävä työ on vähentynyt valtavasti. Toki sitä edelleen on mutta ei niin paljon. Näin ollen koti on pääosin pyhitetty rentoutumiselle. Jos minä selvisin, selviää kuka vain! En ole tosiaan sellainen tyyppi jonka vuorokaudessa on 29 tuntia. Tsemppiä kaikille rankassa tilanteessa oleville!

Pari vuotta oli mulla juuri tällaista. Herätys seiskan jälkeen, kouluun, sieltä suoraan töihin ja illalla ysin maissa olin kotona. Rutiini teki päivistä siedettäviä, ja se, että viihdyin koulussa (töitä vihasin sydämeni pohjasta!). Lauantain tein täyden päivän töitä myös. Sunnuntaina tehtiin kerralla kaikki kotityöt, ja sitten yleensä miehen kanssa kokattiin jotain ihanaa. Sunnuntai-päivinä saatettiin myös käydä elokuvissa, lenkillä, museossa, ja sattumoisin se oli myös ainoa päivä jolloin ehti rakastella.

Pahinta tuossa tiukassa aikataulussa oli se, että jos tuli jotain yllättävää, koulussa olisi vaikka pitänyt olla tunti pidempään yllättäen, työt eivät joustaneet.   Joskus julkiset pettivät, ja kerran jouduin ottamaan koulusta taksin töihin. 

Auttaa, jos miettii, että se on vain väliaikaista, ja pystyy luopumaan iltamenoista.

Mieluummin helvetin kiireinen, kuin köyhä opiskelija. Molemmista on kokemusta. Köyhyys on minusta kuluttavampaa, muistan että laskupinot ja makaronien syönti itkettivät ihan eri tavalla kuin pitkä päivä, jonka jälkeen voi rojahtaa sohvalle, ottaa halutessaan lasin punkkua ja syödä jotain herkullista.

Minäkin ihailen niitä, jotka jaksavat opiskella ja käydä töissä, ja ihailen myös näiden (perheellisten) tyyppien puolisoa, joka jaksaa käytännössä yksin huolehtia kodin ja lapset. Itse olen ollut viimeiset neljä vuotta tuo puoliso, nyt vaihdetaan osia. Kieltämättä hirvittää, koska lapset ovat kuitenkin tärkeintä, enkä tosiaan halua että heillä venyvät hoitopäivät mahdottomiksi tämän rumban vuoksi tai että emme vaan ehdi nähdä toisiamme.

mun vituttaa aina ihan lähtökohtaisesti nää "miten joku jaksaa" -ketjut. Ihminen jaksaa kaikenlaista kun on pakko. Suuremmissa kaupungeissa ei ole varaa asua ja käydä koulua pelkän opintotuen ja -lainan avulla. Jos vanhemmat ei auta niin töissä on käytävä, jaksaa tai ei

[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 08:15"]

Kyllä sitä jaksaa kun niin asennoituu. Varsinkin kun tietää, että tilanne on väliaikainen. Itse työskentelin täysipäiväisesti ja aloitin iltaopinnot ammattikorkeakoulussa. Olihan se rankat kolme vuotta mitä sitä kesti ja vaati aika paljon venymistä mieheltä kodin ja lapsen hoidon suhteen mutta sinnillä piti jaksaa.

[/quote]

Tämä just on ongelma. Toisen ei pitäisi venyä. Kummankin pitäisi tehdä puolet kotitöistä ja muista vastaavista. Ei voi olettaa että sinä käyt koulussa ja töissä(ja treenaamassa) ja kotona sinulla on puhdas koti, ruoka valmiina ja vaatteet pestynä.

Omalla kohdalla vastaus jaksamiseen oli pakko. Asuntolainan lyhennys oli maksettava joka kk kuitenkin. Kyllä välillä harmittelin tilannettani, mutta siitä selvittiin. Jaksamista auttava seikka oli myös se, että opiskelemani ala ja niiden ohessa tekemäni työt olivat aivan eri planeetoilta.