Mihin hyväntekeväisyyteen annat rahaa ja kuinka paljon
Kommentit (64)
En itään.
Koronan vuoksi lomautettuna ja vaikeuksia saada muutenkin rahat riittämään.
Olen kuukausilahjoittajana SOS Lapsikylälle. Kyllähän siitäkin on mediassa ollut juttua, että nuoriso ei hyvin voi heidänkään hoivissaan, mutta lahjoitan silti. Josko joku lapsi tai nuori edes hiukan minunkin lahjoituksestani hyötyisi.
Lapseni ovat Unicef-koulussa, joten sinne tulee säännöllisesti lahjoitettua kaiken maailman keräyksiin.
Pelastusarmeijalle lahjoitan myös.
Olen pienituloinen, mutta en juo enkä polta, joten pystyn hiukan muistamaan niitä, joilla menee vielä huonommin kuin minulla.
Kahdelle kummilapselle kahta eri kautta noin 50 eur/kk
Amnestylle 12 eur / kk
Satunnaisia lahjoituksia eri tahoille noin 50 eur / kk
Lisäksi toimin Lionseissa. Meidän klubin vuosimaksu on 100 eur. Lisäksi esim. nuorisoarpojen ostoa ym. Lionseihin liittyvää toimintaa.
Mahdollisimman näkymättömästi ja sen verran kuin kulloinkin koen liikenevän.