Lue keskustelun säännöt.
Uranaiset ovat kateellisia meille tavis-kotiäideille :)
01.08.2008 |
Siitähän tässä jatkuvassa kotiäitien parjauksessa on kyse. Ei ole mukavaa olla siinä oravanpyörässä: aamulla herääminen, kiukkuinen lapsi/lapset hoitoon, työhön, kotiin laittamaan ruokaa, nukkumaan ja taas seuraavana päivänä sama homma. Äitiyden ja uran yhdistäminen on rankkaa! Olen tämän itse kokenut esikoisen myötä ja kuopuksen kohdalla tein ratkaisun jäädä pois oravanpyörästä ja jäin kotiin. Enkä kadu yhtään. Ihanaa kun ei ole kiire mihinkään! Eikä minun tarvitse lapsiani hoitoon kiikuttaa edes virikkeiden takia, meillä virikkeeksi riittää oma koti, srk-kerho jne.
Kommentit (42)
Miksi aina puhutaan uranaisista ja -äideistä? Lapsettomana sinkkuna treffikumppani saattoi kysyä, että "ootko sä sellanen uranainen". Tähän vastasin aina, että "ootko sä sellanen uramies".
Ilmeisesti nainen ei saisi (lapsettomanakaan) käydä kunnollisessa ja kokopäiväisessä työssä tulematta leimatuksi "uranaiseksi", mitä se nyt ikinä sitten pitääkään sisällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole sinä siellä kotona niin minä käyn töissä. Ei käy kateeksi, tulisin hulluksi.
t
En halua lapsia, en halua tavallista perhe-elämää. Mulle helvetti olisi se, että olisin parin alle viisivuotiaan kanssa kotona, naama puurossa yöpaita päällä koko päivän. Toki ei varmaan kaikki kotiäidit tee niin, mut silti.Oma äitini kävi töissä mutta musta oli silti kivointa tulla koulusta kotiin silloin, kun äiti oli kotona.
Et ole kotiäitiyttä edes kokeillut, ja selkeästi näet kotiäitiyden vain yhdellä tavalla. Ja tuo viimeinen laudahdus on kyllä hieman erikoinen noinkin paljon kotiäitejä vihaavan kirjoittamana.
Tarkoitin vaan, ettei se sovi mulle. Miks ihmeessä täällä on sellainen meininki, että jos on jostain asiasta eri mieltä, niin se on vihaamista tai haukkumista tai ihan mitä tahansa?
Ja viimeisellä lausahduksella tarkoitin sitä, että musta oli ihanaa tulla kotiin kun äiti oli siellä. Ja uskoisin, että jos äitini olisi ollut kotiäiti, se olis ollut musta ihanaa. Eli että ymmärrän niitä, jotka haluavat kotiäidiksi.
En siis vihaa ketään, en vihaa. Ymmärrätkö?
t
En halua lapsia, en halua tavallista perhe-elämää. Mulle helvetti olisi se, että olisin parin alle viisivuotiaan kanssa kotona, naama puurossa yöpaita päällä koko päivän. Toki ei varmaan kaikki kotiäidit tee niin, mut silti.Oma äitini kävi töissä mutta musta oli silti kivointa tulla koulusta kotiin silloin, kun äiti oli kotona.
Et ole kotiäitiyttä edes kokeillut, ja selkeästi näet kotiäitiyden vain yhdellä tavalla. Ja tuo viimeinen laudahdus on kyllä hieman erikoinen noinkin paljon kotiäitejä vihaavan kirjoittamana.
kotiäideillä on ainakin taloudellisesti tiukempaa
---
Ps.ollaan sovussa- valtaosa uraäideistä on ollut kotiäiti- itsekin olin melkein 4 v putkeen kotiäitinä
- kovaa työtä kotona lasten ja kodinhoitaminen on- naisten vaativin ammatti
arvostakaa kotiäidit itseänne- olette tekemässä arvokasta työtä
t. uraäiti, 2 oma pientä lasta, 1 sijaislapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin heti jos joku sanoo eriävän mielipiteen niin se on vihaa.
Älkää nyt olko niin kovin huolissanne ventovieraiden ihmisten taloudesta, itsetunnosta, viihtymisestä, urasta, uran puutteesta, puurosta paidalla tai mistään muustakaan.
Olisi kamalan tylsää jos kaikki maailman ihmiset tekisivät asiat vain ja ainoastaan yhdellä tavalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle helvetti olisi se, että olisin parin alle viisivuotiaan kanssa kotona, naama puurossa yöpaita päällä koko päivän. Toki ei varmaan kaikki kotiäidit tee niin, mut silti.
.
Siitähän tässä jatkuvassa kotiäitien parjauksessa on kyse. Ei ole mukavaa olla siinä oravanpyörässä: aamulla herääminen, kiukkuinen lapsi/lapset hoitoon, työhön, kotiin laittamaan ruokaa, nukkumaan ja taas seuraavana päivänä sama homma. Äitiyden ja uran yhdistäminen on rankkaa! Olen tämän itse kokenut esikoisen myötä ja kuopuksen kohdalla tein ratkaisun jäädä pois oravanpyörästä ja jäin kotiin. Enkä kadu yhtään. Ihanaa kun ei ole kiire mihinkään! Eikä minun tarvitse lapsiani hoitoon kiikuttaa edes virikkeiden takia, meillä virikkeeksi riittää oma koti, srk-kerho jne.
On se ihanaa kun on mies joka suostuu tuon kustantamaan. Kai tajuat, että kaikilla ei tällaista kaikki menot maksavaa miestä ole? Meillä monilla kun on ihan normaalituloisia miehiä.
No, odotas kun palaat työelämään. Sitten turha ihmetellä pienempää palkkapussia, tai sitten kun jää eläkkeelle. Ai niin, mutta eihän se haittaa. Onhan siellä miehellä rahaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka tahansa pystyy irtisanomaan itsensä yhdellä sähköpostilla ja sittenhän on se paljon kadehdittu kiireetön kotiäiti.
Toisinpäin se ei onnistukaan, kouluttamaton vuosia kotona ollut äippä ei muutukaan työnsä hallitsevaksi uranaiseksi kovin helposti (jos mitenkään). Eli kummalla on enemmän valinnanvaraa?
Äiti ei ole ollut minun syntymäni jälkeen kodin ulkopuolella töissä, töitä teki kylläkin. Oli siis aina kotona, kun tulin koulusta kotiin, minua ei ole "raahattu" pienenä päiväkotiin, meillä tuoksui usein pulla, aina oli joku paikalla jne. jne. Silti minä en halua itselleni samaa ja koen, että lapsillenikin on parempi, etteivät ole eskari-ikään saakka kotona niinkuin minä. Miksikö? Minun kokemukseni mukaan mitä enemmän lapsilla on aikuiskontakteja, sitä parempi. Lisäksi olen sitä mieltä, että suurimalla osalla vuosikausia kotona olevista äideistä maailmankuva pakostakin kapenee aika paljon eikä tämä voi olla vaikuttamatta lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä sitten päivkotien lastenhoitajat? He sentään kaitsevat pahimmillaan 7 lasta yhtä aikaa ja sen lisäksi joutuvat tekemään kaikki omat kotityöt työpäivän jälkeen...
Puhumattakaan sitten _oikeasti_ vaativista töistä, joita ei täällä ilmeisesti kannata edes mainitakaan...
toinen lapsi ensi vuoden alussa ja nyt olen jo päättänyt, että olen kotona siihen asti kun lapsi täyttää 1v2kk ja sitten töihin. En kerrassaan kestä olla kotona koko päivää, tulen hulluksi.
En minä ainakaan koe että elämäni olisi mitenkään kiireistä kun olen töissä. Aamulla lapsi työmatkalla hoitoon, illalla pois, yhdessä kauppaan, tehdään ruokaa, ollaan yhdessä. Vuoroilloin kun vielä miehen kanssa tekee ruoat, saa joka toisen illan "vapaata". Kotiäidit taas tekevät ruoan joka arkipäivä, koska tottakai, kun kerran ovat kotona ja on sitä aikaa.
Ei minun kotona oloni ainakaan ollut esikoiselle mitään leppoisaa aikaa, pinna paloi tuon tuostakin, korotin ääntäni yhtenään. Toivoin, ett lapsi nukkuisi joka päivä kolmen tunnin päikkärit.
Nyt osaan iloita lapsestani paremmin.
Päinvastoin, minua jopa harmittaa kun taas äitiysloma tulossa ja oltava vuosi kotona. Miehen kanssa onkin todettu, että menispä vauva-aika nopeesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti ei ole ollut minun syntymäni jälkeen kodin ulkopuolella töissä, töitä teki kylläkin. Oli siis aina kotona, kun tulin koulusta kotiin, minua ei ole "raahattu" pienenä päiväkotiin, meillä tuoksui usein pulla, aina oli joku paikalla jne. jne. Silti minä en halua itselleni samaa ja koen, että lapsillenikin on parempi, etteivät ole eskari-ikään saakka kotona niinkuin minä. Miksikö? Minun kokemukseni mukaan mitä enemmän lapsilla on aikuiskontakteja, sitä parempi. Lisäksi olen sitä mieltä, että suurimalla osalla vuosikausia kotona olevista äideistä maailmankuva pakostakin kapenee aika paljon eikä tämä voi olla vaikuttamatta lapsiin.
Mieheni on samaa mieltä. Hän oli eskari-ikäiseksi kotona veljensä kanssa ja kyllä, oli pullantuoksua ja kotiruokaa ja kukoistava puutarha missä leikkiä, mutta hän ei kokenut sitä mitenkään hienona. Pikemminkin ihmetteli, miksi kaverit menee hoitoon ja hän ei, ja kyllästyi vastailemaan kyselyihin miksi äiti ei ole töissä (70-80 -luvulla aiheutti jo kummastusta)
Musta se on jokaisen perheen oma valinta lähteekö äiti töihin vai onko kotona. Molemmissa hyvät ja huonot puolensa. Omassa ystäväpiirissä on molempia tyyppejä ja hyvä niin, erinlaisuus on rikkaus. Se mikä käy mulle ei käy toiselle, miksi ihmeessä siitä pitää nostaa aina tällanen haloo?????
On vietävä lapset kerhoon, muskariin, tanssitunnille, kavereiden kanssa leikkimään. Ei lapselle ole hyväksi olla koko päivää kotona. Mutta hyvä, että sinä puuronaama ajattelet kotona olevan lapsen arjen olevan niin ykstoikkoista:)
Ei viitsitä yleistää...
olen itse maalta kotoisin joten siellä oli itsestäänselvyys että lapset pyörivät jaloissa. Mutta miten oli kaupungissa? Haukuttiinko siellä puolin ja toisin?
Itse tunnen muutaman melkein 60-vuotiaan pph:n ja heille on jotenkin niin itsestäänselvää ja normaalia, että 10-11 kk ikäisiä lapsia tulee hoitoon ja äiditkin menevät töihin. Päivittelevät vaan että miten pieniä ne hoitolapset silloin aikoinaan olivat, ihan muutaman kuukauden ikäisinä.
Että ei lapsi tarvitse mitään ulkopuolisia kontakteja ja kavereita alle 3-vuotiaana (joita kotihoidetut lapset yleensä ovat).
;)
En koe syyllisyyden tunnetta, vaan olen sitä mieltä, että lapseni sekä viihtyy päiväkodissa, että saa siellä erittäin hyvää hoitoa! Itse taas olen tasapainoisempi ja tyytyväisempi (=parempi äiti ja vaimo) kun saan toteuttaa itseäni sekä äitinä että ammatillisesti.
Kotiäitejä on moneen lähtöön samalla tavalla kuin meitä työssä käyviäkin. Jos jokin ärsyttää, niin se, että ensin ollaan kotona vuosikausia, ja sitten haukutaan yhteiskuntaa ja järjestelmää siitä, ettei töitä enää löydykään tai tukia tule tarpeeksi kotirouvanan olemiseen tms. Pahimassa tapauksessa vielä mies löytää itselleen nuoremman/vanhemman/kauniimman/kivemman, ja siinä sitä sitten ollaan ilman kuranttia ammatillista osaamista ja ihmetellään, miten sitä nyt oikein tullaan toimeen...