Lue keskustelun säännöt.
Mitä lapsen harrastuksia voi "vain" harrastaa?
12.08.2013 |
Toisesta ketjusta tuli mieleeni: Lapsi alkaa olla siinä iässä, että voisi alkaa häntä ohjaamaan harrastuksiin. Sen mitä olen lapsen kehityspsykologiaa lukenut, en kuitenkaan haluaisi häntä harrastukseen, jossa kilpailu on tärkeänä osana ainakaan ennen teini-ikään, jos ollenkaan.
Lisäksi toivoisin harrastuksen, jonka ei tarvisisi olla liian vakavaa, jota voisi hyvin harrastaa kerran pari viikossa, eikä viimeistään teini-iässä tulisi vastaan valinta harjoitella monta kertaa viikossa ja olla jatkuvasti kisoissa tms tai lopettaa kokonaan. Harrastus saa olla tavoitteellinen ja ei haittaa mahdollisuus "vakavaan" ja tiiviiseen harrastamiseen olisi olemassa, mutta niin, ettei se olisi ainoa mahdollisuus tai niin ettei harrastusta voi harrastaa kuin yksin, jos ei pääse tai halua johonkin kilpajoukkueeseen tms.
Jotain missä voi oppia ja kehittyä, saada onnistumisen kokemuksia ja saada kavereita.
Lapsi on nyt 4 v, pieni ja liikunnallinen.
Olisiko vinkkejä?
Kommentit (54)
Lapset (7 ja 10v) ovat ehtineet harrastaa partiota, perusvoimistelua, dancea, ratsastusta, muskaria ja viulun soittoa vuosien varrella. Harkat kerran viikossa, eikä kilpailuhenkisyyttä sen kummemmin. Koulun kerhot ovat myös olleet suosiossa. Olen ollut ihan tyytyväinen, etteivät ole halunneet harrastuksen pariin, joka on kovin sitova ja tavoitteellinen. Viikonloput on pyhitetty perheen yhteisille harrastuksille ja yhdessäololle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ohis, mutta miksi ei lapset saa kilpailla?
Tää on niin tämä minkä takia suomalaiset ei menesty urheilussa kun ei osata ja haluta kilpailla kunnolla "tää on aivan mahtava kokemus päästä pelkästään kisapaikalle ja
karsiutua heti"
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 14:40"]
ohis, mutta miksi ei lapset saa kilpailla?
Tää on niin tämä minkä takia suomalaiset ei menesty urheilussa kun ei osata ja haluta kilpailla kunnolla "tää on aivan mahtava kokemus päästä pelkästään kisapaikalle ja
karsiutua heti"
[/quote]
Siksi koska kaikki lapset eivät halua kilpailla saati että haluttaisiin sitoa koko perhe yhden saati monen lapsen harrastuksiin ja kisoihin joka hemmetin illalle
Minä en kyllä miettisi yhtään tuota onko kilpailu osana harrastusta vai ei, vaan harrastukset on valittu lasten taipumusten ja halun mukaan. Ensinnäkin, osalle kilpailuhenkisistä harrastuksista voi tulla jopa ammatti tai aikuisiässäkin jatkuva vakava harrastus, ja sehän on hienoa jos niin käy.
Toisaalta mitä siinä on niin kamalaa jos teini-iässä harrastus loppuu? AIka monet nuoret lopettavat joka tapauksessa siinä iässä kaikenlaiset ohjatut harrastukset, vaikka sitä saisikin jatkaa myös pelkkänä harrastajana. Usein vain niillä oikeasti lajissa lahjakkailla on silti intoa lajiin niin paljon että huvittaa jatkaa. Itse esimerkiksi harrastin klassista balettia 5-14-vuotiaaksi ja sitten lopetin, ei koska en olisi pärjännyt pidemmälle, vaan koska alkoi pojat, juhliminen jne kiinnostaa enemmän kuin treenaus. Se on ihan ok niin minusta. Silti olisi minusta ollut tosi sääli jos olisi jäänyt koko hieno harrastuskausi kokematta siksi että äiti olisi minun ollessani 4-5-vuotias päätellyt ettei kannata viedä harrastamaan ollenkaan jos ei voi jatkaa harrastajana loputtomiin.
Lapsi saa minun puolestani kilpailla, jos itse haluaa ja omaehtoisesti. Lapsen stressinsietokyvyn kehittymiselle ei tee hyvää joutua kilpailemaan toisten ehdoilla, lapsista itsestään tulevat esim. juoksukilpailut pihalla ovat psykologisesti hyvin eri asia kuin tavoitehakuinen kilpaurheilu aikuisten ohjaamana. Vanhempana se on ihan ok, mutta ei kovin pienenä ainakaan merkittävänä osana harrastusta.
Kilpailun kääntöpuoli on se, että se osa, joka ei ole lahjakasta ja halua omistautua urheilulle, ei pääse enää treeneihin ollenkaan.
Lapseni saa toki alkaa vaikka huippu-urheilijaksi, jos haluaa, mutta en halua, että erittäin tavoitehakuinen lähes ammattimainen kilpaurheilu on ainoa tapa lapselleni jatkaa harrastusta, johon on ehkä ohjattu. Jos itse halua joskus sellaiseen harrastukseen, saa mennä, tuemme silloin, mutta en tarkoituksella lähde kovin pientä ohjaamaan siihen suuntaan.
Mulle on ihan sama menestyvätkö suomalaiset arvokilpailuissa tai ovatko siellä ollenkaan. Arvostan heitä, jotka menestyvät, mutta en uhraa lapseni lapsuutta treenauttamalla häntä huippu-urheilijaksi, jota hänestä tuskin kuitenkaan tulisi, vaikka kuinka treenaisi. Enkä muutenkaan näe huippu-urheilua erityisen houkuttelevana uravaihtoehtona lapselleni, paitsi, jos hän osoittaisi erityistä lahjakkuutta ja kiinnostusta. Enkä ole varma pitäisinkö sitä sittenkään kaiken arvoisena.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
partio on kyllä hyvä vaihtoehto, mutta toki mielekkyys riippuu ohjaajista ja siitä, millaista porukkaa mukaan tulee. Siinä on ulkoilua ja uuden oppimista ja voi harrastaa myös teini-iässä tai vaikka palata aikuisena uudelleen, jos haluaa jossain vaiheessa lopettaa.
Ei siinä harrastuksen loppumisessa teini-iässä sinänsä mitään pahaa ole, monille niin käy. Mutta se on kurjaa, jos sen päättymisen syy on harrastuksessa itsessään, seuran käytännöissä, sopivien ryhmien puuttumisessa tms. eikä nuoren omassa päätöksessä.
Tanssia, itämaisia kamppailulajia yms. on helppo aloittaa vaikka teini-iässäkin.
Jos kuulutte kirkkoon, löytyy lapsille varmaan monenlaista kerho- ja harrastustoimintaa. Meininki ei ole koskaan sellaista liian vakavaa. Teini-iässähän tulevat sitten riparin isosjutut ja muut mukavat mahdollisuudet osallistua kirkon toimintaan. Teini-ikäisenä sain kirkon kautta lastenhoitokeikkoja ja pidin kerhoa lapsille, ja näistä sai vähän rahaakin. Hyödyllisiä harrastuksia kumpikin todellakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 14:40"]
ohis, mutta miksi ei lapset saa kilpailla?
Tää on niin tämä minkä takia suomalaiset ei menesty urheilussa kun ei osata ja haluta kilpailla kunnolla "tää on aivan mahtava kokemus päästä pelkästään kisapaikalle ja
karsiutua heti"
[/quote]
Siksi koska kaikki lapset eivät halua kilpailla saati että haluttaisiin sitoa koko perhe yhden saati monen lapsen harrastuksiin ja kisoihin joka hemmetin illalle
[/quote]
Minä ainakin aion kannustaa lastani erilaisten harrastusten pariin ja aion olla mukana siinä täysillä. Tietenkin jos lastani ei kiinnosta niin ainakin voin sanoa että kaikkeni olen tehnyt että löytyisi harrastus. Itse olen nuorena urheillut, ja minua harmitti kun omat vanhempani eivät olleet kiinnostuneita minun harrastuksesta ja mestyksestäni.
Tanssi. Esityksiä kyllä on, niihin on kiva osallistua eikä suoritusta arvioida. Tietenkin tanssissa voi kilpaillakin, mutta siihen on mahdollisuudet erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamppailulajeissa vain osa päätyy kilpailuatasolle. Vöitä voi hankkia ilman ensimmäistäkään kilpailua. Oma poika pääsi siniseen asti. Sitten lopetti, kun aloitti opiskelut toisaalla. Eikä käynyt ensimmäistäkään kilpailua. Musiikki yksityisopettajalla tai kansalaisopistossa ja kuvataide ainakin on myös sellaisia. Taitoluistelussa on myös harrasteryhmiä. Kilpailemaan itse asiassa ei taida edes päästä kuin lahjakkaimmat.
Partio, soittimen soittaminen, uiminen, muskari alle kouluikäisille, lukeminen, taidepajatoiminta, luistelu vaikka yleisövuorolla, palokuntanuoret... Onhan noita, jos on valmis panostamaan omaakin aikaansa lapsen harrastukseen. Meillä käydään kerran viikossa uimassa ja kerran viikossa luistelemassa, ei missään ryhmässä vaan perheen kesken. Kolmivuotiaamme osaa jo uida ja luistella itse. Tosin uidessa hän käyttää varmuuden vuoksi vielä kellukkeita. Hän on myös innokas musiikin suhteen, ja olen ajatellut, että viimeistään viisivuotiaana ilmoitan hänet musiikkikouluun joko kitaraan tai pianoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkos täällä ehdotettu jo 4H?
Urheiluryhmistä valitettavasti saattaa joutua pois jos haluaisikin kilpailla, jos ei ole riittävän hyvä.
Jos löytyy aktiivisia vanhempia, niin voihan ryhmän perustaa itse. Mutta siinä kannattaa asennoitua siten, että mukaan haluaa tulla lapsia, joiden vanhemmat eivät halua osallistua. Itse tekisin niin, että perustaisin yhdistyksen ja laittaisin pienen jäsenmaksun, mutta kohtuullisen, josta voisi vapauttaa aktiivisuuden perusteella. Itse olen tällaisessa yhdityksessä (ei lasten, vaan ikärajaton) jäsenenä ja vuosittain saa vapautuksen jäsenmaksuista, jos osallistuu tarpeeksi, eikä siitä kukaan purnaa. Itse olen kyllä jäsenmaksuni maksanut silloinkin, kun olisi ollut oikeus vapautukseen. Yhdityksen säännöissä voisi mainita, että yhdistys ei harrasta kilpatoimintaa, niin kukaan ei sitten sitä voi vaatiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musiikkia ei voi ainakaan musiikkiopistossa harrastaa ns. omaksi ilokseen ja sen verran kun haluaa. On 1-2 varsinaista soittotuntia viikossa, sen lisäksi päivittäiset kotiharjoitukset , teoriaopinnot, orkesteri harjoitukset, matineat. Eikä musiikkityyliä saa itse valita eli soittaa vaikkapa popmusiikkia, jazzia, soulia tms. , sillä kyse on klassisen musiikin perusopinnoista ja soitetaan pelkkää klassista. Musiikkiopistossahan tähdätään musiikin ammattiopintoihin ja siihen tähdätään heti sieltä 6-7 v. iästä, kun harrastus alkaa. Yli 13 ikävuoden musiikkiharrastusta jatkaakin vain harva, koska useimmat eivät halua sitoutua musiikkiopintoihin niin paljon ja haluaisivat soittaa omaksi ilokseen ja muutakin musiikkia kuin klassista.
Nelivuotias voi hyvin kyllä olla pari vuotta musiikkileikkikoulussa tai satubaletissa tai missä vaan leikki henkisessä touhussa. Myöhemmin se harrastus valikoituu sen mukaan, mitä mahdollisuuksia paikkakunnalla on ja mitä omat kaverit harrastavat. Ja harrastuksia tullaan kokeilemaan useita erilaisia ja lopetetaan niitä, jotka ei olleet mukavia. Ei tarvitse vielä pitkään aikaan tietää, mikä on se juuri oma harrastus eikä sitä vanhemmat voi kyllä tietää eikä päättää.
Jos ei halua kilpailua, edellä mainitut partio, 4H, erilaiset koulun ja seurakunnan kerhot on tällaisia. Liikunnallisista lajeista esim. tanssi, itsepuolustuslajit, parkour, sirkus, kiipeily, maastopyöräily, skuuttaus, ratsastus, geokätköily... Nämä kaikki harrastukset kyllä vaativat vähän enemmän ikää paitsi tanssiin löytyy lastenryhmiä ja geokätköilyä harrastetaan oman perheen kanssa muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ratsastus täyttää nuo kriteerit. Tosin sillä varauksella, että myöhemmin vakava ja tiivis, tavoitteellinen harrastaminen vaatii lompakolta paksuutta, usein oman hevosen hankkimista.
tätä mäkin meinasin partion lisäksi ehdottaa! 1-2x viikossa on toinen tyttö käynyt kohta 10v (nyt 15v) ja 10v on ratsastanut 5v, kumpikaan ei harrasta "tavoitteellisesti", käyvät oman seuran kisoissa silloin tällöin. Toisella olisi lahjoja enempäänkin, mutta ei halua!
Omasta hevosesta haaveillaan säännöllisin väliajoin, mutta toistaiseksi sen hankinta on kaatunut omaan mahdottomuuteensa!
Joku sanoi, että jos ei kilpaile pienestä pitäen, ei voi menestyä.
Eikös se ole moneen kertaan tutkittu, että jos on ennen teini-ikää valinnut lajin ja ollut liian tosissaan, ei menesty aikuisena? Teini-ikään asti pitäisi harrastaa liikuntaa mahdollisimman monipuolisesti, useaa eri lajia, eikä mitään liian vakavasti. Sitten voi olla paremman mahkut menestyä siinä lajissa, jonka valitsee.
Mutta kun täällä Suomessa vaan pahenee ja pahenee se tavoitteellisuus jo eskari-ikäisten harrastamisessa. Siihen ei mahdu muita lajeja rinnalle, lajikokeiluja eikä muuta elämääkään.
Ymmärrän siis ap:n ajatukset. Mutta se, missä lajeissa löytyy myös harrastusryhmiä, riippuu varmaan myös paikkakunnasta.
Partiota tai 4H:ta ehdottaisin itsekkin. 4H:ssa on hyvät "etenemismahdollisuudet" ensiksi kerholaisesta kerhobohjaajaksi ja sitten vaikka dog/cat/babysitteriksi ja sitten voi perustaa vaikka oman 4H yrityksen. Itselleni on tarjottu ja olen saanut 4H:lta myös kesätöitä kolmena kesänä, ensiksi ihan pientä työtä lampaiden hoidosta ja nurmikkojen leikkauksesta, mutta 2 kesänä olen päässyt 4H:n kautta kauppaan töihin 2 kuukaudeksi eli sitä suosittelen kyllä hartastuksena.
Partio on kivaa jos on kiva porukka ja oikeasti motivoituneet ohjaajat. Itselläni ei ollut joten lopetin esiteini-iässä, mutta liittin lukiossa uudelleen mukaan ja aloin vetämään omaa vartiota ja järjestämään tapahtumia ja liityin hallituksenjäseneksi. Partiossa on se hyvä puoli, että voi harrastaa niin vähän tai paljon kuin haluaa.
Just noin kuin 37 sanoo. Alisa Vainiohan on harrastanut vaikka mitä, telinevoimistelua, joukkuelajeja yms. ja hän on nyt ihan omaa luokkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Musiikkia ei voi ainakaan musiikkiopistossa harrastaa ns. omaksi ilokseen ja sen verran kun haluaa. On 1-2 varsinaista soittotuntia viikossa, sen lisäksi päivittäiset kotiharjoitukset , teoriaopinnot, orkesteri harjoitukset, matineat. Eikä musiikkityyliä saa itse valita eli soittaa vaikkapa popmusiikkia, jazzia, soulia tms. , sillä kyse on klassisen musiikin perusopinnoista ja soitetaan pelkkää klassista. Musiikkiopistossahan tähdätään musiikin ammattiopintoihin ja siihen tähdätään heti sieltä 6-7 v. iästä, kun harrastus alkaa. Yli 13 ikävuoden musiikkiharrastusta jatkaakin vain harva, koska useimmat eivät halua sitoutua musiikkiopintoihin niin paljon ja haluaisivat soittaa omaksi ilokseen ja muutakin musiikkia kuin klassista.
En tiedä, missä musiikkiopistossa sinä olet käynyt. Minä olen käynyt ihan tavallista musiikkiopistoa. Soittotunteja oli yksi viikossa. Sen lisäksi oli kolmena vuonna teoriaopintoja, jotka koin hyödyllisiksi.
Sain itse pyytää opettajalta, mitä soitamme. Toki pidin klassisesta ja ymmärsin, että sitä soittamalla saa parhaiten hiottua soittamisen perustaitoja. Se on vähän kuin että pitää osata aakkoset, ennen kuin voi opetella lukemaan. Klassisen lisäksi soitimme mitä vain, itse hankin nuotteja ja pyysin, että opetellaan niitä.
16-vuotiaana lopetin, koska lukio vei niin suuren osan ajastani. Soittamista en kuitenkaan ole koskaan lopettanut. Nyt opetan omaa pikkuistani pianonsoiton tielle.
Musiikkikoulussani oli kyllä kerran vuodessa näytöspäivä mutta en niihin koskaan osallistunut, koska olin kova jännittämään. Opettajalle se oli ok. Ne osallistuivat, jotka halusivat. Tärkeintä oli se, että kaikki maksoivat lukuvuosimaksun ja saivan sen edestä opetusta.
Musiikkiopistossa ymmärretään kyllä se, että 99 % on soitonharrastajia ja ehkä se 1 % on niitä tulevia ammattimuusikkoja.
Paljon kivoja vinkkejä ketjussa, kiitos.
Ja vastauksena muutamalle: En tietenkään tiedä, mitä lapsi haluaa teini-iässä tehdä. Mutta toivoisin, että hän voi silloin itse päättää jatkaako harrastustaan vai ei, eikä sitä päätöstä tee hänen puolestaan valmentaja, joka toteaa, ettei ole enää asiaa harrastamaan. Tai muu syy, jonka vuoksi harrastusmahdollisuus loppuu seinään juuri teini-iässä tai muuttuu väkisin liian ammattimaiseksi. Lopettaa sitten, jos on lopettaakseen, mutta mieluiten omasta tahdostaan. (Ja jos haluaa käydä 6 x viikossa treeneissä + kilpailut päälle, käykööt ja sitä tuemme, mutta toivoisin, ettei se ole ainoa mahdollisuus, jotta voi harrastaa.)
t. ap