Onko täällä muita, jotka ovat katkeroituneet kun kaikki kaverit saavat taloudellista ym apua vanhemmilta, mutta itse et koskaan mitään?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Kohdallani se meni niin, että minä jopa jouduin maksamaan omalle isälleni olemassaolostani. Työn teon aloitin 9 vuotiaana, omilleni muutin 16 vuotiaana ja olen siitä lähtien pärjännyt omillani täysin. Tosin maksoin osan kuluista ja jopa ruoasta asuessani ”kotona” ennen kuin pääsin perhehelvettiä pakoon laitokseen.

Kaikista pahinta elämän varrella on ollut täydellinen vanhemmattomuus, perheettömyys. Ja se, että ne ihmiset joiden pitäisi suojella sinua kaikelta ja joista sinä olet ehdottoman riippuvainen vahingoittavat sinua ja pilaavat lapsuutesi, nuoruutesi ja osittain aikuisuutesi, koska kaiken kokemani jälkeen kärsin masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä, ptsd:stä ja syömishäiriöstä. Meinasin purskahtaa itkuun kaverin häissä, kun näki miten paljon vanhemmat olivat auttaneet järjestelyissä ja kaikessa. Seisoivat parin rinnalla ja rakkaus ja välittäminen huokui. Itkin myös kun luin luokkakaverin facebook-päivityksen, missä kertoi ihanasta kotilomastaan, ajastaan äitinsä kanssa. Olen todella onnellinen, kun muilla on paljon paremmat perheet ja vanhemmat, mutta yhä edelleen toisinaan suren sitä, että minulla ei ole. Elossa ovat, mutta ei sitä perheeksi voi sanoa.

Pitää vain rakentaa vahvasti sitä omaa elämää. Teet siitä just sen näköistä mitä itse haluat. Olen nykyisin ylpeä siitä, että olen jo niin pitkään elättänyt itseni ja olen itsenäinen. En ole sinällään riippuvainen kenestäkään, joten kukaan ei sen puolesta voi käyttää enää valtaansa minuun, ei voi vahingoittaa ja alistaa. On luonnollista ja normaalia tuntea surua, katkeruutta ja vihaa. Käy kaikki ne tunteet läpi (ja niitä voi tulla myöhemminkin, anna tulla), ymmärrä mistä ne johtuu ja hyväksy ne, mutta älä anna niiden vallata mieltäsi täysin ja kaapata elämääsi. Ole myötätuntoinen itseäsi ja tunteitasi kohtaan, on normaalia surra niinkin ison asian puutetta, kuin hyvien vanhempien.

Iso halaus ❤️

Iso halaus sinulle tuntematon 🤔

Onpa ihanaa, että olet päässyt kuitenkin noin pitkälle.

Itse aloitin ilta ja viikonloppu työt 13 vuotiaana. Siitä lähtien ostin itse meikit ja vaatteet yms. Vanhemmilta sain katon pään päälle ja ruuan. Myöhemmin oppikirjat ja bussi kortin kouluun. Paljon tein aina kotitöitä, ruokaa ja vahdin 3 nuorempaa sisarusta. Kiitosta ei koskaan, mutta pienetkin virheet/"parannus ehdotukset" huomattiin ja moitittiin. Muutin 17 vuotiaana pois (aiemmin ei lupaa tullut). Kun muutin pois todettiin; rahaa ei anneta mutta ruokaa voit hakea. Ikinä en ole rahaa pyytänyt enkä pyytäisikään. Ruokaa en hakenut. Aikuis iällä välit meni poikki muista syistä, mutta perintöä en edes odota. Perheeni elatuksen hoidan. Köyhää on, mutta lapset saavat kaiken mitä tarvitsee ja katto on pään päällä. Jos joskus lisä neliöitä saan hommattua asuntoon, niin se olisi lotto voitto. Ihmeitä en odota, sillä onnetar ei minua muista koskaan joten töitä tehdään täysillä edelleen.

Jos ap olet kaunis, voin adoptoida sinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä minun pitäisi katkeroitua toisten saamisista? Minusta nämä äitylin ja isukin rahoihin turvautuvat ovat lähinnä säälittäviä. Omillaan on jokaisen toimeentultava ja hyvinvointivaltiossa on olemassa tukiverkosto sellaisia tilanteita varten, jossa toimeentulo vaikeutuu. Jos joku menee isukilta rahaa ruinaamaan, niin sehän on ainoastaa häpeällistä ja säälittävää, eikä missään määrin kadehdittavaa. Minä en ainakaan missään tilanteessa alentuisi vanhemmiltani rahaa pyytämään. 

Sinähän olet jo katkera. Luepa oma tekstisi ajatuksella :)

Katkera? Jos minä sanon jotain touhua lähinnä säälittäväksi, niin miten ihmeessä sinä väännät sen katkeruudeksi? Nyt on kyllä suomen kielen ymmärtäminen sinulla hieman hakusessa.

Katkeruus tuollaisesta asiasta on niin turhaa. Ensinnäkin se katkeruus vahingoittaa sitä joka katkeruutta tuntee. Katkeruus myrkyttää kaiken, mitään positiivista se ei koskaan tuo tuntijalleen (vrt. esim. kateus, joka voi joskus auttaa pyrkimään kohti sitä mitä haluaa). Toisekseen, maailma nyt on lähtökohdiltaan epäreilu. Oletko katkera että Bill Gates on rikas ja sinä et? Huomaatko ettei siinä katkeruudessa ole järkeä? Kolmanneksi et voi tietää mitä tuttusi uhraa siinä että saa taloudellista tukea vanhemmiltaan. Ilmaisia lounaita ei ole ja raha tuo valtaa, tässä tapauksessa tuttujesi vanhemmilla on valtaa lastensa elämään taloudellisen tuen myötä. Tuttusi uhraa oman itsenäisyytensä ja ainakin vähintään omantunnonarvonsa. Miltä tuntuu elää aikuisena tietäen sössineensä asiansa niin, ettei pärjää ilman äiskän ja iskän rahoja? Ei varmaan kovin mieltäylentävää.