Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, jotka ovat katkeroituneet kun kaikki kaverit saavat taloudellista ym apua vanhemmilta, mutta itse et koskaan mitään?
12.08.2020 |
Tapaus numero yksi: kaverini mokasi raha-asiansa, velkaa kulutusluottoina oli 30 tonnia. Lopputulos: vanhemmat maksoivat kaiken ja kaveri "maksoi" velkaa heille muutaman tonnin, minkä jälkeen katsottiin, että velat annetaan anteeksi koska on ollut "niin luotettava".
Tapaus numero kaksi: kaverini haluaa kämpän Helsingin keskustasta. Ei tarvitse etsiä pitkään, koska vanhemmat ostavat asunnon ja yhtiävastikkeetkin "köyhä opiskelija" saa maksatettuksi vanhemmillaan.
Itse en saa mitään, en senttiäkään rahaa, en henkistä tukea, en mitään, koska vanhempani ovat köyhiä ja alkoholiin meneviä. Elämä on usein vaikeaa kärvistelyä, jota kaverit eivät kuitenkaan ymmärrä. Onko muilla samoja kokemuksia? Korostettakoon, että en halua noita juttuja kavereiltani pois, mutta ne saavat minut tuntemaan itseni todella huonoilla korteilla pelaajaksi.
Kommentit (45)
Sama. Lisäksi omat vanhemmat on nyt käsi ojossa, heille pitäisi olla antamassa rahaa ”koska vanhempia kuuluu auttaa”. En nyt katkeroitunut ole, mutta ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odotas kun syystä tai toisesta rahahana sulkeutuu, sit voit hymyillä. Tuon tyyppiset henkilöt kun eivät osaa pitää asioitaan kunnossa.
Ei se sulkeudu. Saavat perintönä isot asunnot kaupungista ja huvilat maalta.
Vierailija kirjoitti:
Odotas kun syystä tai toisesta rahahana sulkeutuu, sit voit hymyillä. Tuon tyyppiset henkilöt kun eivät osaa pitää asioitaan kunnossa.
Yksi tuttu pisti perimänsä suvun omaisuuden parissa vuodessa sileäksi.
Kuolleilta on paha saada mitään. Kyllä vaan täytyy tehdä paljon töitä että saa samat rahat kokoon. Olemme kyllä siinä onnistuneet.
Ei katkeroituminen auta sinua mitenkään. Jos on saanut paskat kortit ja syntynyt köyhään tai ongelmaperheeseen, itse pitää tehdä työtä, jos haluaa elämästään parempaa. Katkeroituminen vain pysäyttää ihmisen paikoilleen. Uhrimentaliteetti on yksi ihmisen pahimmista vihollisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikanaan luulin, että "elämä sitten opettaa" näitä kultalusikkalapsia. No nyt olen 50-vuotias ja havainnut, että ei se elämä heitä opeta, vaan tuo etuoikeuden kierre seuraa heitä lopun ikäänsä. Jos siis syntyy onnellisten tähtien alla, niin hyvin usein siellä myös pysyy. Ja valitettavasti myös päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Ei katkeroituminen auta sinua mitenkään. Jos on saanut paskat kortit ja syntynyt köyhään tai ongelmaperheeseen, itse pitää tehdä työtä, jos haluaa elämästään parempaa. Katkeroituminen vain pysäyttää ihmisen paikoilleen. Uhrimentaliteetti on yksi ihmisen pahimmista vihollisista.
Tiedän, mutta olen vain ihminen. Yritän kovasti silti, pelkään vaan että sitä yritystä ei koskaan palkita. Mutta se jää nähtäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ympärillä tutut perivät ties mitä kaukaisia sukulaisia ja aina on 50000e ainakin tulossa. Ite saan äitiltä kerran vuodessa 50e synttärirahaa. EIhän siinä mitään vikaa ole mutta....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei katkeroituminen auta sinua mitenkään. Jos on saanut paskat kortit ja syntynyt köyhään tai ongelmaperheeseen, itse pitää tehdä työtä, jos haluaa elämästään parempaa. Katkeroituminen vain pysäyttää ihmisen paikoilleen. Uhrimentaliteetti on yksi ihmisen pahimmista vihollisista.
Tiedän, mutta olen vain ihminen. Yritän kovasti silti, pelkään vaan että sitä yritystä ei koskaan palkita. Mutta se jää nähtäväksi.
Ei kannata luovuttaa, sen jälkeen elämä vasta paskaksi muuttuukin. Samojen asioiden kanssa olen kipuillut itsekin. Aina on mahdollisuus parempaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joitakin on lykästänyt tässä asiassa ja toisia ei. Turha siitä on katkeroitua. Täytyy pelata niillä korteilla mitä on saanut.
Mä olin sellainen kermaperselapsi.
Sain 2 omaa hevosta yksityistallille, ja kesät vietin hevostellen ja purjehtien.
23-vuotiaana isä maksoi yksiön käsirahan omistusasunnosta Hgistä meren rannalta 1930-luvun kerrostalosta. Asunnossa oli 11 ikkunaerkkeriä.
Mutta olen joutunut myös tekemään töitä; 16- vuotiaana hevoset jouduttiin myymään kun isä jäi työttömäksi. Omaisuus liukeni pörssiromahdukseen.
Menin töihin ja elätin itseni siitä lähtien; perheellä ei ollut rahaa maksaa mm mun lukion kirjoja, vaatteita, harrastuksia, bussilippua, tai tietokonetta mikä tarvittiin lukiossa. Kävin siis palkkatyössä 16- vuotiaasta ja maksoin kaikki kuluni. Tosin sain asua ilmaiseksi kotona, ja ilmaisen kotiruuoan. Kaikki muut menot maksoin itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on varakkaat vanhemmat, itse olen rutiköyhä. Vanhempieni olisi verotuksellisesti viisasta tehdä rahojensa perimisen suhteen peliliikeitä kun eipä niitä rahoja hautaankaan saa. Mutta eivät tee. Ei se mitään. Oon asennoitunut siihen että elän köyhänä loppuelämäni koska ei siitä mitään tuu et perintöä odotellessa. Vanhemmat terveitä kuin pukit ja luultavasti kuolen ennen heitä.
Kyllä mä kateellinen olen ollut tästä asiasta nuorempana, en ehkä ihan katkeroitunut kuitenkaan. Kyllä se vieläkin vihlaisee kun tutuille tulee perintöjä ja kesämökkeja, itse en saanut mitään. Olen siis 50v. Vanhempien hautajaisiinkin jouduin laittamaan omiani kun heillä ei ollut sen vertaa omilla tileillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan luulin, että "elämä sitten opettaa" näitä kultalusikkalapsia. No nyt olen 50-vuotias ja havainnut, että ei se elämä heitä opeta, vaan tuo etuoikeuden kierre seuraa heitä lopun ikäänsä. Jos siis syntyy onnellisten tähtien alla, niin hyvin usein siellä myös pysyy. Ja valitettavasti myös päinvastoin.
Ei aina näin. Jos vanhemmat on tehneet yötä päivää hommia omaisuutensa eteen ja lapset saaneet kaiken tarjottimella ilman että heitä on opetettu tekemään työtä tavoitteidensa eteen, he odottavat kuin linnunpoikaset suu auki ja käsi ojossa. Heistä ei aina ole tekemään työtä kun sen aika koittaa ja raha ei pysy käsissä. Rahaa ei osaa arvostaa, kun sen eteen ei ole joutunut tekemään mitään. Sellaistakin näkee, että kultalusikka vaihtuu makaroniin yksiössä.
Ikävää tässä on sellainen henkinen erkaantuminen, mikä tapahtuu suhteessa kavereihin. Mitä enemmän ikää tulee, sitä voimakkaammin se alkaa näkyä. Puheenaiheet vähenee, vaikea puhua kesämökille tilatusta rempasta, kun ei ole kesämökkiä olemassakaan. Tai vaikea valittaa korkeista vuokrista, kun toinen asuu kantakaupungissa peritössä kolmiossa ja maksaa pelkkää yhtiövastiketta. Mutta näin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin sellainen kermaperselapsi.
Sain 2 omaa hevosta yksityistallille, ja kesät vietin hevostellen ja purjehtien.
23-vuotiaana isä maksoi yksiön käsirahan omistusasunnosta Hgistä meren rannalta 1930-luvun kerrostalosta. Asunnossa oli 11 ikkunaerkkeriä.
Mutta olen joutunut myös tekemään töitä; 16- vuotiaana hevoset jouduttiin myymään kun isä jäi työttömäksi. Omaisuus liukeni pörssiromahdukseen.
Menin töihin ja elätin itseni siitä lähtien; perheellä ei ollut rahaa maksaa mm mun lukion kirjoja, vaatteita, harrastuksia, bussilippua, tai tietokonetta mikä tarvittiin lukiossa. Kävin siis palkkatyössä 16- vuotiaasta ja maksoin kaikki kuluni. Tosin sain asua ilmaiseksi kotona, ja ilmaisen kotiruuoan. Kaikki muut menot maksoin itse.
ei nyt täsmää, 16v ja sitte tuo 23v
Menin 17 vuotiaana McDonaldsiin töihin ja aloin säästää. Kotiin ei tarvinnut maksaa vuokraa, joten sain säästettyä. En ostellut vaatteita jatkuvasti, kuten moni nuori. 6 vuotta sen jälkeen ostin oman asunnon.
En ole, koska olen itse hankkinut ensimmäisen miljoonani, josta eronneet vanhempani ovat noin 900 000 euron päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin sellainen kermaperselapsi.
Sain 2 omaa hevosta yksityistallille, ja kesät vietin hevostellen ja purjehtien.
23-vuotiaana isä maksoi yksiön käsirahan omistusasunnosta Hgistä meren rannalta 1930-luvun kerrostalosta. Asunnossa oli 11 ikkunaerkkeriä.
Mutta olen joutunut myös tekemään töitä; 16- vuotiaana hevoset jouduttiin myymään kun isä jäi työttömäksi. Omaisuus liukeni pörssiromahdukseen.
Menin töihin ja elätin itseni siitä lähtien; perheellä ei ollut rahaa maksaa mm mun lukion kirjoja, vaatteita, harrastuksia, bussilippua, tai tietokonetta mikä tarvittiin lukiossa. Kävin siis palkkatyössä 16- vuotiaasta ja maksoin kaikki kuluni. Tosin sain asua ilmaiseksi kotona, ja ilmaisen kotiruuoan. Kaikki muut menot maksoin itse.
ei nyt täsmää, 16v ja sitte tuo 23v
Isä sai perintöä kun olin 23. Eli vaikka aiemmin ei ollut rahaa, niin sain asunnon käsirahan isän saaman perinnön myötä. Siksi näin. Ja totta on joka sana.
Odotas kun syystä tai toisesta rahahana sulkeutuu, sit voit hymyillä. Tuon tyyppiset henkilöt kun eivät osaa pitää asioitaan kunnossa.