Kaikkien kaveri ei ole lopulta kenenkään kaveri

Olet väärässä. Ihmisten kanssa voi olla kaveri ilman, että olisi välttämättä sama kanta asioihin. Tuollainen polaarisuus oli teiniaikaa. Isäni, joka oli kaikkien kaveri, ystävystyi erittäin erityyppisten ihmisten kanssa. Avainsanat olivat kunnoitus ja tilan antaminen.

Kyllä vain, näin se on. Ihmiset kerää seuraajia somessa mutta monenko puoleen voi kääntyä jos elämä oikein kolhii? Taitaa olla yhden käden sormilla laskettava määrä jokaisella. Tiedän moniakin ihmisiä jotka on olevinaan kaikkien kavereita ja selkään tulee puukkoa oikein kaksin käsin. Yksikin sanoi jostain vanhasta tuttavuudesta "yök, mikä ihminen" ja heti seuraavassa hetkessä oli tämän facebook-kaveri ja kyläily alkoi. Mitä ihmettä? Ihmisen kanssa jota inhoaa haluaa olla kaveri? Erittäin kaksinaamaista.

Kaikkiin suuntiin höveli kaverius jää pinnalliseksi. Ihmisillä on kuitenkin -syystä tai toisesta- aina skismoja keskenään ja jos joku "vihamieheni" kanssa kaveeraava tyyppi kuvittelee olevansa myös minun luotettava ystäväni, niin hän erehtyy. En pysty luottamaan ihmiseen, joka on hyvää pataa myös esim. minua kohtaan inhottavasti käyttäytyneen ihmisen kanssa.

On kyllä veikeä tunne, kun olet luottamuksella kertonut jostakin itseä satuttavasta ja syväluotaavasta asiasta sinisilmäisesti luottaen ns. "ystävääsi" ja sitten huomaatkin, että hän kaveeraa juuri tämän sinua satuttaneen tyypin kanssa. Täytyy sanoa, että tälläinen tilanne on loitontanut minut parista hyvänä ystävänä pitämästäni ihmisestä. Olen tosi surullinen, mutta en pysty enää luottamaan heihin saati kertomaan enää salaisuuksiani heille.

Näin vanhemmiten huomaa, että ystäviä ei ole enää edes yhden käden sormien lukumäärää. Yksin on ilmeisimmin hyvä opetella olemaan, vaikka se sattuu sydämeen.

Samaa mieltä

mies52v

Niin mikä sinä olet, jos et halua / uskalla puolustaa ystävääsi siinä pelossa, että tulet toisessa porukassa leimatuksi jotenkin ei-toivotuksi? Selkärangaton, munaton vätys tai tahdoton ameeba, sanoisin (ja tämä koskee sekä naisia että miehiä).

Ystävyys testautuu tiukan paikan tulen. Sanoisin, että silloin jos ja kun teet jotain poliittisesti tai sosiaalisesti epäkorrektia, näet kuka pysyy rinnallasi ja tukenasi. Hyvän päivän lässyttäjät, pinnalliset siipeilijät ja turhan naureskelijat katoavat nopeammin kuin pieru Saharaan.

AP kuulostaa ihmiseltä, joka kerää kuppikuntia ympärilleen ja sitten puhutaan paskaa muista. Kierrän kaukaa tällaiset tyypit.

Ex-ystäväni on juuri tuollainen, että kaikille pitää olla "mukava" ja tärkeää on, että esim. Facessa on 1000 "ystävää". Ihan kuin joku siitä lähes viiskymppistä akkaa kumartelisi?!? Eikö olisi tärkeämpää säilyttää ne oikeat aidot ystävyyssuhteet, vaikka sitten menettäisi muutaman kosmeettisen pintaliitokaverin siitä hyvästä? En tajua.

Vierailija kirjoitti:

Niin mikä sinä olet, jos et halua / uskalla puolustaa ystävääsi siinä pelossa, että tulet toisessa porukassa leimatuksi jotenkin ei-toivotuksi? Selkärangaton, munaton vätys tai tahdoton ameeba, sanoisin (ja tämä koskee sekä naisia että miehiä).

Ystävyys testautuu tiukan paikan tulen. Sanoisin, että silloin jos ja kun teet jotain poliittisesti tai sosiaalisesti epäkorrektia, näet kuka pysyy rinnallasi ja tukenasi. Hyvän päivän lässyttäjät, pinnalliset siipeilijät ja turhan naureskelijat katoavat nopeammin kuin pieru Saharaan.

Normaalit aikuiset ihmiset eivät ole riidoissa ympäriinsä ja tarvitse jotain ihme puolustajia itselleen. Teinipissikset voivat olla tuollaisia ja aikuistumatta jääneet.

Vierailija kirjoitti:

Olet väärässä. Ihmisten kanssa voi olla kaveri ilman, että olisi välttämättä sama kanta asioihin. Tuollainen polaarisuus oli teiniaikaa. Isäni, joka oli kaikkien kaveri, ystävystyi erittäin erityyppisten ihmisten kanssa. Avainsanat olivat kunnoitus ja tilan antaminen.

Näin se on, mustavalkoisuus on lapsellista.

Ap varmaan myös hylkää ystävänsä jos näillä on "vääriä" mielipiteitä tai tekevät asioita joita ap ei hyväksy. 🙄

Aikuinen ihminen tulee toimeen kaikkien kanssa ja kykenee keskustelemaan asioista sekä ymmärtämään kaikenlaisia mielipiteitä.

Vierailija kirjoitti:

Ex-ystäväni on juuri tuollainen, että kaikille pitää olla "mukava" ja tärkeää on, että esim. Facessa on 1000 "ystävää". Ihan kuin joku siitä lähes viiskymppistä akkaa kumartelisi?!? Eikö olisi tärkeämpää säilyttää ne oikeat aidot ystävyyssuhteet, vaikka sitten menettäisi muutaman kosmeettisen pintaliitokaverin siitä hyvästä? En tajua.

Minä olen kaikille mukava koska se kuuluu hyviin käytöstapahoihin!

Sosiaalisen median kavereina minulla on ne muutamat harvat, vuosien takaa.

Täälläkin se nähdään, aikuiset ihmiset ei osaa käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkiin suuntiin höveli kaverius jää pinnalliseksi. Ihmisillä on kuitenkin -syystä tai toisesta- aina skismoja keskenään ja jos joku "vihamieheni" kanssa kaveeraava tyyppi kuvittelee olevansa myös minun luotettava ystäväni, niin hän erehtyy. En pysty luottamaan ihmiseen, joka on hyvää pataa myös esim. minua kohtaan inhottavasti käyttäytyneen ihmisen kanssa.

Miten niin pinnalliseksi? Ei sen ystävyyden tai tuttavuuden kuulukaan olla kaikkien kanssa samalla tasolla.

Mutta jokainen ihminen on saman arvoinen ja kunnioitettava.

Tämän pitäisi olla hyvin yksinkertaista.

Jonkinlainen perusmukavuus olisi kuitenkin hyvä olla kaikkia kohtaan. En pahemmin arvosta tyyppejä, jotka ovat kivoja minulle mutta ikäviä muille. Enkä sellaisia jotka ovat kaikessa kaverin puolella muita vastaan, vaikka kaveri olisi väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Jonkinlainen perusmukavuus olisi kuitenkin hyvä olla kaikkia kohtaan. En pahemmin arvosta tyyppejä, jotka ovat kivoja minulle mutta ikäviä muille. Enkä sellaisia jotka ovat kaikessa kaverin puolella muita vastaan, vaikka kaveri olisi väärässä.

Voi kääk... pidätkö siis enemmän tyypeistä, jotka ovat sinua kohtaan ilkeitä ja muille mukavia? Ja yleensä kaverit ja etenkin ystävät ovat ainakin minun kirjoissani ihmisiä, joiden tukena ja puolella ollaan. En taida oikein tajuta tätä "mukavaa" yhteiskuntaa, jos viitekehys on se, että kaikille ollaan mukavia, vaikka olisi kuinka paskaa tullut niskaan. Minun psyykeni ei siihen taivu ja meinaa pysyä omana itsenäni loppuun saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkinlainen perusmukavuus olisi kuitenkin hyvä olla kaikkia kohtaan. En pahemmin arvosta tyyppejä, jotka ovat kivoja minulle mutta ikäviä muille. Enkä sellaisia jotka ovat kaikessa kaverin puolella muita vastaan, vaikka kaveri olisi väärässä.

Voi kääk... pidätkö siis enemmän tyypeistä, jotka ovat sinua kohtaan ilkeitä ja muille mukavia? Ja yleensä kaverit ja etenkin ystävät ovat ainakin minun kirjoissani ihmisiä, joiden tukena ja puolella ollaan. En taida oikein tajuta tätä "mukavaa" yhteiskuntaa, jos viitekehys on se, että kaikille ollaan mukavia, vaikka olisi kuinka paskaa tullut niskaan. Minun psyykeni ei siihen taivu ja meinaa pysyä omana itsenäni loppuun saakka.

Sanoin että jonkinlainen perusmukavuus kaikkia kohtaan on hyvä olla (lienee sanomatta selvää, että järkeä voi käyttää, joten ei tarvitse mielistellä kaikkia överisti). Miten mistään sanomastani voi päätellä, että haluaisin ihmisten olevan mulle ilkeitä? Sanoin, etten arvosta sellaista mukavuutta, joka on puolueellista vain omille kavereille mutta muille ollaan ikäviä. Ei voi tietää milloin tällaisen ihmisen kelkkaa kääntyy sua vastaan. Kuka tahansa voi olla kiva kaverilleen, vaikka pahin kiusaaja. Sellainen ihminen ei ole oikeasti kiva tyyppi. Arvostan siis aidosti mukavia ihmisiä, en sitä että joku mielistelee vain mua, koska satun kuulumaan hänen kaveripiiriinsä. Mukavuus ei tarkoita minusta kaikkien mielistelyä vaan sitä, että on reilu ja pitää kiinni hyvistä arvoista seurasta huolimatta.

Kavereista on vain riesaa ja murhetta. Jos pärjäät yksin, olet vahvoilla, sillä kukaan ei pääse haavoittamaan sinua pettämällä luottamuksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkinlainen perusmukavuus olisi kuitenkin hyvä olla kaikkia kohtaan. En pahemmin arvosta tyyppejä, jotka ovat kivoja minulle mutta ikäviä muille. Enkä sellaisia jotka ovat kaikessa kaverin puolella muita vastaan, vaikka kaveri olisi väärässä.

Voi kääk... pidätkö siis enemmän tyypeistä, jotka ovat sinua kohtaan ilkeitä ja muille mukavia? Ja yleensä kaverit ja etenkin ystävät ovat ainakin minun kirjoissani ihmisiä, joiden tukena ja puolella ollaan. En taida oikein tajuta tätä "mukavaa" yhteiskuntaa, jos viitekehys on se, että kaikille ollaan mukavia, vaikka olisi kuinka paskaa tullut niskaan. Minun psyykeni ei siihen taivu ja meinaa pysyä omana itsenäni loppuun saakka.

Sanoin että jonkinlainen perusmukavuus kaikkia kohtaan on hyvä olla (lienee sanomatta selvää, että järkeä voi käyttää, joten ei tarvitse mielistellä kaikkia överisti). Miten mistään sanomastani voi päätellä, että haluaisin ihmisten olevan mulle ilkeitä? Sanoin, etten arvosta sellaista mukavuutta, joka on puolueellista vain omille kavereille mutta muille ollaan ikäviä. Ei voi tietää milloin tällaisen ihmisen kelkkaa kääntyy sua vastaan. Kuka tahansa voi olla kiva kaverilleen, vaikka pahin kiusaaja. Sellainen ihminen ei ole oikeasti kiva tyyppi. Arvostan siis aidosti mukavia ihmisiä, en sitä että joku mielistelee vain mua, koska satun kuulumaan hänen kaveripiiriinsä. Mukavuus ei tarkoita minusta kaikkien mielistelyä vaan sitä, että on reilu ja pitää kiinni hyvistä arvoista seurasta huolimatta.

Eihän kyse ole siitä, että oltaisiin lähtökohtaisesti ilkeitä tuntemattomille ihmisille ja mukavia vain kavereille. Mielestäni on kuitenkin oletettavaa toivoa ns. ystävien olevan tukena silloin, kun itselle sattuu vaikea paikka tai jonkinlainen vastakkaiasettelutilanne toisen ihmisen kanssa. Näitä saattaa elämässä tulla eteen ihan kenelle tahansa. En tiedä pystytkö kuvittelemaan, mutta on aikamoinen isku vasten kasvoja jos ja kun ns. ystäväsi ei tällöin olekaan puolellasi. Pystyisitkö silloin itse pitämään ystävääsi yhtä arvokkaana ja olemaan täysin loukkaantumatta tämän käytöksestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkinlainen perusmukavuus olisi kuitenkin hyvä olla kaikkia kohtaan. En pahemmin arvosta tyyppejä, jotka ovat kivoja minulle mutta ikäviä muille. Enkä sellaisia jotka ovat kaikessa kaverin puolella muita vastaan, vaikka kaveri olisi väärässä.

Voi kääk... pidätkö siis enemmän tyypeistä, jotka ovat sinua kohtaan ilkeitä ja muille mukavia? Ja yleensä kaverit ja etenkin ystävät ovat ainakin minun kirjoissani ihmisiä, joiden tukena ja puolella ollaan. En taida oikein tajuta tätä "mukavaa" yhteiskuntaa, jos viitekehys on se, että kaikille ollaan mukavia, vaikka olisi kuinka paskaa tullut niskaan. Minun psyykeni ei siihen taivu ja meinaa pysyä omana itsenäni loppuun saakka.

Sanoin että jonkinlainen perusmukavuus kaikkia kohtaan on hyvä olla (lienee sanomatta selvää, että järkeä voi käyttää, joten ei tarvitse mielistellä kaikkia överisti). Miten mistään sanomastani voi päätellä, että haluaisin ihmisten olevan mulle ilkeitä? Sanoin, etten arvosta sellaista mukavuutta, joka on puolueellista vain omille kavereille mutta muille ollaan ikäviä. Ei voi tietää milloin tällaisen ihmisen kelkkaa kääntyy sua vastaan. Kuka tahansa voi olla kiva kaverilleen, vaikka pahin kiusaaja. Sellainen ihminen ei ole oikeasti kiva tyyppi. Arvostan siis aidosti mukavia ihmisiä, en sitä että joku mielistelee vain mua, koska satun kuulumaan hänen kaveripiiriinsä. Mukavuus ei tarkoita minusta kaikkien mielistelyä vaan sitä, että on reilu ja pitää kiinni hyvistä arvoista seurasta huolimatta.

Eihän kyse ole siitä, että oltaisiin lähtökohtaisesti ilkeitä tuntemattomille ihmisille ja mukavia vain kavereille. Mielestäni on kuitenkin oletettavaa toivoa ns. ystävien olevan tukena silloin, kun itselle sattuu vaikea paikka tai jonkinlainen vastakkaiasettelutilanne toisen ihmisen kanssa. Näitä saattaa elämässä tulla eteen ihan kenelle tahansa. En tiedä pystytkö kuvittelemaan, mutta on aikamoinen isku vasten kasvoja jos ja kun ns. ystäväsi ei tällöin olekaan puolellasi. Pystyisitkö silloin itse pitämään ystävääsi yhtä arvokkaana ja olemaan täysin loukkaantumatta tämän käytöksestä?

Enhän mä ole sitä kieltänyt, ettei kavereita saisi olla. Tietysti kavereille ollaan erilaisia kuin muille, esim. kuunnellaan heidän murheitaan ja autetaan enemmän kiin muita. Mutta se ei tarkoita että pitäisi tukea kaveria olemaan väärässä, puhumaan muista pahaa tms.

Tuollainen "alati kaikille mukava" ihmistyyppi on todella rasittava. Ei uskalla koskaan olla eri mieltä kenenkään kanssa mistään, vaan myötäilee ja nyökyttelee aina sen mukaan missä seurassa kulloinkin on. Eihän tuollaista kukaan ota tosissaan.

Teennäisistä ihmisistä ei yleensä pidetä. Eli kannattaa mielummin olla rehellisesti oma itsensä, vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään, kuin yrittää vaikuttaa mukavalta ja esittää olevansa jotain mitä ei oikeasti ole. Onko ihmisillä oikeasti näin heikko itsetunto, että ei uskalleta ottaa riskiä pienestäkään erimielisyydestä, vaan esitetään mielummin mukavaa?