Lue keskustelun säännöt.
Tarinoita dOwnin syndroomaisten hyvästä elämästä
04.08.2013 |
Voitto on 14-vuotias autistinen Down-poika joka asuu perhekoti Katiskassa. Voitto asuu siellä siksi, koska oli vaikeaa pitää Voittoa kotona. Se, kun oli Voitto kotona, alkoi käydä rasittavaksi. Pienenä poikana Voiton kanssa pärjäsi ja jos Voitto oli mahdoton, Voiton pystyi ottamaan syliin ja kantamaan pois siitä tilanteesta, mutta nyt kun pojalla on ikää jo 14 vuotta, niin vaikeaksi käy pojan vahtiminen. Voitto on myös kovin avuton päivittäistoimissa ja tarvitsee paljon apua joka asiassa. Syöminen on sottaista ja joskus siinäkin on apu tarpeen. Vaipat on olleet tähän saakka, mutta vaikeasti kehitysvammaisten koulussa, jossa Voitto käy perhekodilta käsin taksilla joka päivä, on harjoiteltu kuivaksi oppimista ja vessatoimien itsenäistä toimittamista. Voitto oli perheessä kaikkien lellikki, sekä vanhemmat että myös kolme isosiskoa ja kaksoisveli rakastivat Voittoa yli kaiken ja Voitto oli kotona kaiken huomion keskipisteenä. Voitto on niin vaikeasti vammainen, että perhe-elämä kulki Voiton ehdoilla hyvin pitkälti ja kun Voitolle alkoi tulla murrosikä ja pituutta, painoa ja voimia tuli pojalle lisää, niin perhe ei katsonut enää jaksavansa pitää Voittoa kotona ja niinpä Voitto vietiin perhekoti Katiskaan. Autistisen lapsen kanssa tulee monessa perheessä eteen se tilanne, että lapsesta joudutaan luopumaan, kun ei jakseta pitää enää vaikeasti autistista lasta kotona. Silloin mietitään hyvää laitosta tai hoitokotia lapselle.
Voittoa eivät vanhemmat halunneet mihinkään isoon sairaalamaiseen laitokseen, vaan mahdollisimman kodinomaiseen, mutta kuitenkin turvalliseen ja riittävästi valvottuun hoitopaikkaan. Niinpä he sitten olivat päätyneet perhekoti Katiskaan ja sinne oli viety Voitto. Alkuun oli vaikeuksia Voitolla. Voitto huusi ja parkui, vollotti ja kiukutteli ja oli hyvin itsepäinen eikä suostunut yhteistyöhön millään. Voitto myös kokeili rajojaan ja huonekalujakin koetti heitellä. Mutta kun viikko-ohjelma tehtiin ja Voittoa kädestä pitäen ohjattiin ja valvottiin ja opastettiin talon tavoille ja tehtiin myös suunnitelma vaikean käytöksen hallitsemiseen ja ennakoimiseen, niin Voitto sopeutui sinne hyvin. Voitto oli aluksi samassa huoneessa Vessin kanssa. Vessillä on samat diagnoosit kuin Voitolla ja hyvin pojista näytti tulevan kavereita toisilleen, mutta lopulta kävi ilmi, että Voitto oli innokkaampi hakeutumaan Vessin seuraan kuin Vessi Voiton. Usein kävi niin, että kun Voitto iloisena ja leikkisänä ja kivat mielessä lähestyi Vessiä ja tuli selkään taputtelemaan ja käsiään taputtamaan Vessin nenän eteen ja muutenkin herättämään Vessin huomiota, niin Vessi hermostui siihen ja lähti pois huoneesta ja Voitto juoksi perässä ymmärtämättä ollenkaan sitä, että toinen haluaa olla rauhassa.
Vessi sai sitten oman huoneen ja Voitto sai pitää sen huoneen joka aiemmin oli poikien yhteinen huone. Voitto on niin paljon nuorempi ja lapsellisempi kuin Vessi, että aina ei pojilla jutut käyneet yksiin mitenkään. Nyt Voitto on omassa huoneessaan asunut jo kauan ja omat rakkaat kotoa tuodut pehmolelut ja uninalle ovat sängyn päällä ja myös kynät ja piirustuspaperia jolla Voitto piirtelee. Voitto käy kehitysvammaisten lasten koulua ja koulun jälkeen tarkoitus on, että Voitto siirtyy päivätoimintakeskukseen joka on siinä kunnassa jossa on myös perhehoitopaikka Katiska. Voitolla menee hyvin perhehoidossa ja äiti, isä, isosiskot ja kaksoisveli käyvät katsomassa Voittoa siellä perhekodissa usein.
Voiton äiti on ollut iloinen siitä, kuinka hyvin on hoidettu hänen poikaansa siellä ja hän on iloinnut käytyään siellä ja huomattuaan kuinka siellä on kodikasta ja kaunista.
Voiton äiti kertoo nyt tuntemuksiaan ja ajatuksiaan:" Olen kiitollinen Annikille ja Ukolle siitä, kuinka kauniin ja kodikkaan hoitopaikan he ovat järjestäneet kehitysvammaisille. Tuntuu kivalta nähdä, että poikani viihtyy siellä ja poikaani kohdellaan siellä rakkaudella. Rakas poika hän kotonakin oli, mutta ikävä kyllä me jouduimme antamaan hänet pois. Hän oli vaikea ja haasteellinen lapsi. Hän kasvoi isoksi ja voimat lisääntyivät emmekä jaksaneet vahtia häntä enää koko aikaa kotona. Me väsyimme. Meidän piti tarkkaan miettiä sitä, minne uskallamme poikamme antaa. Kun asuin vanhempieni luona Venäjällä, siellä olivat useimmat kehitysvammaiset laitoksessa. Olin kuullut, että laitokset ovat hirveitä paikkoja. En halunnut poikaani mihinkään kolkkoon enkä ankeaan paikkaan. Olen asunut Suomessa jo niin kauan ja oppinut suomalaisia tapoja ja käytäntöjä jo niin, että tiedän ettei Suomessa sellaisia ole, mutta tuntui ikävältä ajatus, että rakas poikani olisi laitoksessa. Halusin, että poikani saa asua kodikkaassa ja turvallisessa paikassa. Sitten sain kuulla tuosta perhekoti Katiskasta ja kävimme perheeni kanssa sinne tutustumassa ja huomasimme että siellä on kaunista ja siellä on hyvä hoito. Halusimme poikamme sinne. Poika pääsi sinne ja me luotamme perhekoti Katiskan henkilökuntaan. Katiska ei ole laitos vaan koti ja siellä on pojallamme hyvä olla. Meille syntyi kolme tyttöä kahden vuoden välein ennen näitä poikia. Tyttöjen jälkeen syntyivät kaksospojat joista toinen poikamme Petri, lempinimeltään Muliperreri on terve, viisas ja älykäs poika joka on Aspergerin syndroomaa sairastavan 11-vuotiaan Osku-pojan vakituinen lapsenvahti. Mulipetteri on oppinut vammaisen kanssa eläessään huolehtimaan ja ottamaan vastuuta. Monet sanovat, että Mulipetteri on luonteeltaan tullut äitiinsä. Se pitää paikkansa täysin. Minulle tulee mieleen pojastani Mulipetteristä se, kun minä silloin ennen poikieni syntymää tunsin työni kautta nuoren naisen jolla oli Aspergerin syndrooma ja olin hänelle sellainen kuin mitä Mulipetteri on Oskulle. Minä olin tyttö ja Mulipetteri on poika, mutta slti paljon samaa meissä on. Sitten minulle syntyi nuorin tyttäristäni ja kun olin palannut töihin äitiyslomilta, olin sen tytön kanssa paljon tekemisissä edelleen. Kouluttauduin myös psykoterapeutiksi ja pidin sille nuorelle naiselle terapiaa siihen saakka kunnes taas jäin äitiyslomalle ja synnytin nämä pojat. Olin onnellinen kun sain poikiakin tyttöjen lisäksi, mutta se kun toisella pojista on Downin syndrooma, oli minulle shokki ja surun aihe kun oma poika on vammainen. Kyllä siihen sopeuduin, mutta kolmen vuoden kuluttua tuli ilmi sekin, että Voitolla ei ole vain Downin syndroomaa vaan myöskin autismi. Elämä oli vaikeaa ja niin minua, miestäni kuin myös kolmea tytärtäni vaivasi jatkuva huoli Voitosta ja me halusimme suojella Voittoa ja omistautua Voitolle. Terve poikamme Mulipetteri jäi liian vähälle huomiolle kun me kaikki keskityimme vain tuohon vammaiseen poikaamme Voittoon. Vaikeaa on ollut elämä, mutta tulin uskoon ja ajattelen nyt, että ei Jumala anna omilleen raskaampaa taakkaa kuin minkä ihminen milläkin hetkellä kantaa jaksaa. Niinkuin on päivämme, niin on myös voimamme. Jeesuksen armoon turvaten saamme elää päivä kerrallaan ja rohkeasti kohdata se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan."
Näin kertoi venäläinen nainen, joka sai suomalaisen miehensä kanssa viisi lasta joista yksi on kehitysvammainen autisti. Kenelle tahansa meistä voi syntyä myös kehitysvammainen lapsi, mutta kaikella sillä on aina tarkoituksensa.
Kommentit (10)
Oli kunnallisvaalit jälleen ovella ja Pönkijärven kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas Annikki Sinkkonen, entinen leikkaus ja anestesiasairaanhoitaja ja nykyinen perhekoti Katiskan johtaja oli taas ehdolla vaaleihin.
Kuten aina perinteisesti on ollut, niin nytkin on niin, että siihen kuului myös esitys, jonka esitti Perhekoti Katiskan porukka. Nyt oli niin, että oli kaksi varsin omaperäistä esitystä siinä. Esityksessä esiintyi myös perhekodin ulkopuolisiakin Annikin tuntemia ihmisiä.
Ensimmäisessä esityksessä olivat perhekodin asukas Voitto ja hänen terve kaksoisveljensä Mulipetteri pupujusseiksi pukeutuneet ja pomppivat pupujusseina pitkin esiintymislavaa ja perhekodin Down-tytöt Natalia ja Valentina siinä silittelivät pupujusseja. Siihen esitykseen kuului myös Snuffel-kanin halilaulu. Siinä kun Mulipetteri ja Voitto pupujusseina pomppivat ja Natalia ja Valentina silittelivät pupujusseja, niin Osku Titov lauloi hyvällä lauluäänellään Snuffel-kanin halilaulua, joka menee näin:"Sää oot mun ainoa, vierelläs on ihanaa. Halin sua aina vaan, Snuffel-kaniinia! Snuffel Snuffel Snuffel kani, anna mulle iso hali. Oot mun oma tähtönen, näin näytän sulle sen. Öisin oot sä unissain, vierellesi haluan vain, näin halintarve ain, onnellinen kun sun sain. Onnellinen kun sain sun, oothan ikuisesti mun, erota ei ikinä tai muuten alkaa kova vikinä!"
Laulu on kuunneltavissa tästä linkistä :
Ja oli muuten söpö ja hellyttävä esitys jonka lapset ja kehitysvammaiset yhdessä tekivät ja suloinen lapsi lauloi ja kaksospojat pupujusseina hyppelivät ja nuoret Down-naiset pupujusseja silittelivät.
Toinen esitys oli semmoinen, missä olivat perhekodin asukas Siiri sekä myös perhekodissa palveluavustajina työskentelevät Aspergerin syndroomaa sairastavat naiset Heidi ja Riia-Emilia joista toinen on entinen perhekodin hoidokki, lauloivat Jenni Vartiaisen laulun nimeltä "Missä muruseni on". Siinä erityisesti heitä jotka ovat pitäneet Annikista hoitajana ja ilahtuneet leikkaukseen saapuessaan kun rakas hoitajansa Annikki tuli hoitamaan sinne leikkuusaliin, niin heitä kosketti erityisesti laulussa oleva tämä lause:"Tyyni oli eilen yö mut kohta kuitenkin tuuli henkäisi ja tuntee sain: joku liikkui lähelläni, koski poskeain, tutun käden tunsin ihollain. Enkä enää epäillyt vaan tiesin että voin niinkuin pieni lapsi nukahtaa. Ilma jota hengitämme samaa ilmaa on ja jalkojemme alla sama maa." Sen laulun kuulette kun avaatte tämän linkin:
Nämä olivat kauniita esityksiä, joilla kerättiin monta ääntä kunnallisvaaleissa Annikki Sinkkoselle. Annikki pääsi jälleen valtuustoon niinkuin aina ennenkin on päässyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valentina joutui asumaan perhekoti Katiskaan siksi, kun hän pelkäsi kuollakseen yksinoloa asunnossaan, joka oli tavallinen vuokra-asunto lähellä siskonsa kotia. Sisko ja avustaja kävivät molemmat auttelemassa Valentinaa, mutta pelkoja oli niin paljon että päädyttiin perhekotiin. Valentina on edelleen töissä vanhainkodilla, kulkee sinne taksilla ja siellä töissä auttaa vanhuksia ruokailussa ja siivoaa vanhusten huoneita, pyyhkii pöytiä ja auttaa hoitajia vuodepotilaina olevien vanhusten perushoidossa ja päivittäistoimissa. Valentina on siellä ahkera henkilö ja erittäin pidetty, kaikki pitävät Valentinasta. Ruokatauoilla Valentina ruokailee yhdessä terveen kaksoissisarensa kanssa vanhainkodin ruokalassa, siellä käy terveyskeskuslääkärinä työskentelevä kaksoissisar syömässä lounaan ja Valentinan ruokatauko on samaan aikaan kuin siskonsa ruokatauko ja koska venäläisiä ovat, niin venäjää juttelevat keskenään. Heillä on kivaa ruokataukojen aikana jutella ja viimeaikoina oli ottanut Valentina usein siskolleen puheeksi sen, kun on koti-ikävä. Valentina oli ollut myös hyvin surullinen. Valentina itkeskeli ja valitti sitä, kun on ikävä omaan kotiin, omaan asuntoon, on ikävä siskoa ja siskon lapsia ja myös Venäjällekin oli ikävä.
Valentinan sisko sitten saman päivän iltapäivänä, kun oli ollut puhelinaikoja potilaille, niin niitten aikojen yhteydessä soitti myös perhekoti Katiskaan ja tiedusteli siskonsa tilanteesta, että onko siskolla hätä, onko sisko ollut alakuloinen ja masentunut siellä. Ja miten siskolla menee siellä. Kaksoissisar lääkärinä tietää, että Downin syndroomaan voi liittyä myös masennusta. Siksi hän halusi selvittää että onko Valentina itkuinen myös siellä perhehoidossa. Annikki kertoi, että ei hänen mielestään. Ja että Valentina on kyllä rauhallinen, tasainen ja kaikille ystävällinen, mutta toisinaan kyllä hiljainen ja vetäytyvä. Päätettiin järjestää palaveri Valentinan asioista sinne perhehoitopaikkaan. Siihen osallistuivat Valentina, Valentinan sisko, sekä myöskin Annikki ja Ukko sekä myöskin erityishuollon psykologi ja sosiaalityöntekijä. Kysyttiin ensin Valentinan mielipidettä tilanteestaan. Valentina kertoi, että hän tykkää asua perhekoti Katiskassa, siellä on kodikasta, turvallista ja kivoja kavereita. Valentina kertoi myös, että hän nauttii siitä, kun saa olla omassa huoneessaan rauhassa silloin kun haluaa ja että erityisesti Natalia on ollut hänelle tärkeä sydänystävä.
Nyt oli kuitenkin koulut alkaneet ja Natalia oli mennyt viikoiksi asuntolaan asumaan ja tulee sieltä vain viikonloppujen ja lomien ajaksi perhekodille. Valentinan pahan mielen syyksi selvisikin nyt, että Valentina kaipaa ja ikävöi ystäväänsä Nataliaa joka on viikot poissa. Natalian kanssa Valentina oli eniten yksissä ja nyt on murheen murtama ja yksinäinen kun tärkeä ja rakas ihminen lähti pois. Valentina kaipasi Nataliaa. Palaverissa selitettiin, että Natalialla on oma elämä ja omat kaverit siellä asuntolassa jossa hän käy koulua, mutta viikonlopuiksi kyllä Natalia tulee takaisin perhekodille. Ja että joskus elämä on sellaista, että paras ystävä ei ole aina siinä lähellä. Mutta viikonlopuiksi ja lomien ajaksi Natalia tulee ja silloin he voivat olla yhdessä ja pitää hauskaa yhdessä. Mietittiin, että mikä olisi hyvä ratkaisu tähän pulmaan. Sitten Valentina itse keksi, että hän voisi muuttaa Natalian huoneeseen asumaan niin että heillä olisi kimppakämppä eli yhteinen huone ja Valentina voisi siellä kokea olevansa turvassa eikä ikävä häiritsisi niin pahasti enää. Siellä Valentina pitäisi huolta Natalian tavaroista, ettei nuo villit pojat Vessi ja Voitto eksy omin luvin heidän huoneeseen viemään tavaroita heiltä. Ja muutenkin vahtimaan sitä huonetta. Natalia oli monesti ollut huolissaan siitä, että meneekö ne pojat omin luvin hänen huoneeseensa ja silloin kun Natalia ei ollut sitä tilannetta vahtimassa eikä komentamassa poikia siitä pois vaan siellä asuntolassa, niin Natalia oli huolissaan tilanteesta että ei kai pojat mene tekemään tuhojaan. Natalia usein komensi poikia että ei sinne saa mennä ja kun lähti asuntolaan niin lähtiessä käski vartioimaan ettei ne pojat sinne mene. Siellä huoneessa oli myös Natalian kukkia ja Natalian hamsteri, josta Valentina voisi pitää huolta aina sen aikaa kun Natalia on siellä koululla.
Tämä olikin hyvä ratkaisu. Kesken palaverin Valentina näpytteli viestiä Natalialle ja kertoi tuosta että näin tehdään. Natalialta oli sen päivän osalta koulutunnit jo ohi ja Natalia oli nähnyt sen viestin heti ja vastannut siihen heti ja oli ollut erittäin ilahtunut asiasta. Natalia soitti sitten Valentinalle ja sanoi että "Kiitos!" Hän oli ilahtunut siitä, että nyt on paras kaveri vartioimassa hänen huonettaan sen aikaa kun hän siellä asuntolassa on. Asia oli näin ratkaistu.
Koti-ikävä-asia ratkaistiin siten, että sisko lapsineen vieraili usein perhekoti Katiskassa ja myös Valentina saa edelleen vaikka linja-autolla tulla siskon luokse kyläilemään jos haluaa. Asia oli siis ratkaistu tällä tavalla nyt ja asiat oli taas kunnossa.
Tytöillä oli kivaa kun heillä oli nyt yhteinen huone ja Valentinan entinen huone siivottiin ja myös kalustettiin nätisti sitä varten, jos sinne vaikka joskus tulisi joku uusikin asukas majailemaan.
Natalia oli nyt 18-vuotias nuori nainen ja hän oli käynyt kehitysvammaisille tarkoitetun Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen. Natalia oli kehittynyt vuoden aikana todella paljon. Sosiaalisia vuorovaikutustaitoja, omatoimisuutta, oma-aloitteisuutta ja myös selvitymistä päivittäistoimista ja jopa ruuanlaittotaitoja ja siivoustaitoja oli tullut lisää. Natalia kykeni vain pienellä ohjauksella siivoamaan huoneensa tai tekemään keittiövuoronsa aikana yksinkertaisen ruuan ihan itse, selkokielisen ja mieluiten myös kuvilla täydennetyn ruoka-ohjeen mukaan. Natalialta oli jäänyt myös temppuilua, asiatonta käytöstä ja myös karkailua ja kiukuttelua ja raivokohtauksia pois. Natalia oli edistynyt paljon sekä koulussa, että myös perhekodissa.
Natalian valmistumista juhlittiin perhekodissa ja mentiin eräälle laavulle uimaan ja grillaamaan ja viettämään aikaa yhdessä. Natalia oli tosi iloinen kun sai koulun käytyä, samoin myös muutkin olivat iloisia ja jokainen onnitteli Nataliaa. Natalia oli hakenut jatko-opintoihin. Natalia menee tällä kertaa ammatillisiin opintoihin valmentavalle ja kuntouttavalle linjalle, jossa on erilaisia työkokeiluja, koulutuskokeiluja ja myös matematiikkaa, äidinkieltä, liikuntaa ja kotitaloutta jne. Se on tällä kertaa ihan n.s tavallisten nuorten linja jossa on lievempiä oppimisvaikeuksia kuin Natalialla on, omaavia. Esimerkiksi ADHD, Dysfasia, Aspergerin syndrooma yms nuoria. Natalialla on Downin syndrooma, mutta Natalia oli luokan paras oppilas, vähiten vammainen, eniten omatoiminen ja sosiaalisesti ja älyllisesti kyvykkäin. Katsottin, että Natalia voisi mennä tavallisten nuorten valmentavalle linjalle ja siellä miettiä mihin sieltä sitten jatko-opintoihin menisi. Natalian kohdalla on myös niin, että Natalia asuu nyt sitten viikot koululla asuntolassa ja tulee viikonlopuiksi ja lomiksi sinne perhehoitopaikka Katiskaan takaisin.
Se, että Natalia asuu sitten viikot asuntolassa ja viikonlopuiksi tulee perhekodille, kuuluu Natalian kuntoutukseen jossa häntä kuntoutetaan omatoimisemmaksi ja itsenäisemmäksi. Tavoitteena hänen kohdallaan on aikanaan myös ammatillinen koulutus, oma asunto ja osa-aikainen palkkatyö tavallisella työpaikalla.
Mutta nyt oli kesäloma ja Natalia nautti kesästä ja perhekodin kaveriensa seurasta ja yhdessä perhekodin porukan kanssa tehtiin kaikkea kivaa kesällä.
Oli kuninkuusravit tällä kertaa Äänekoskella kun sinne oli tehty uusi ravirata. Sinne lähti perhekoti Katiskan porukka. Aiempina vuosina oli ollut kuninkuusravit myös Kaustisella ja Joensuussakin oli ollut ravit. Nyt sinne mentiin koko porukan voimin sillä tutulla minibussilla ja Vessi oli mennyt sinne jo aiemmin, koska Vessi osallistuu raveihin. Vessi on hevosmies joka on pärjännyt erittäin hyvin kuninkuusraveissa ja on ollut maailman ensimmäinen hevostaan kuninkuusraveissa menestyksekkäästi ohjannut kehitysvammainen autisti.
Sinne meni joukko kehitysvammaisia ohjaajiensa kanssa raveja seuraamaan ja kaikki jännittivät että mitähän tulee tapahtumaan. Kerran he olivat olleet raveissa myös Vermossa ja siellä ei ollut eräs vanha rouva tykännyt lainkaan siitä, kun siellä on kehitysvammaisia avustajineen ja oli sanonut, että "Tuollaiset pitäs laittaa suljettuun laitokseen, pois sivistyneitten ihmisten silmistä" ja hänen tyttärensä oli samaa mieltä. Mutta Annikki sitten jyrähti tuosta asiasta kovasti ja vihaisesti, että "Nämä ovat ihmisiä siinä missä kuka tahansa!!! on näilläkin oikeus tulla raveihin katsomaan uljaita hevosia!!!" Rouva tyttärineen hiipi sitten nolona tiehensä ja vaihtoi paikkaa. Mutta nämä kehitysvammaiset eivät moisesta välittäneet vaan kannustivat heppoja innoissaan. Se, jota eniten tämä harmitti, oli Annikki.
Perhekoti Katiskan hoidokit ovat erityisen innostuneita raveista ja ravien seuraamisesta. Joissakin muissa kehitysvammaisten asumisyksiköissä ollaan innostuneita jalkapallosta, joissakin jääkiekosta, mutta täällä raveista, koska yksi kehitysvammaisista, asuinkumppani Vessi on hevosmies. Kun hevoset sitten lähtivät ravaamaan, niin Vessi siellä muiden joukossa ohjasi ravihevostaan ja kaikki kannustivat Vessiä. Ne jotka osaavat puhua, huusivat että "Vessi! Vessi! Vessi!" ja ne jotka eivät osaa puhua, mölisivät:"ÖÖÖÖÖ!!! ÖÖÖÖ!!!! ÖÖÖÖ!!! ÖÖÖÖ!" Vessillä oli kannustusjoukot yleisössä ja heidän lisäksi muutkin kannustivat Vessiä.
Ja kuinkas kävikään: Vessi ja hevosensa Isabella voittivat ravit. Vessi oli voittanut kuninkuusravit jo aiemminkin ja nyt Vessi oli taas voittaja. Koko asumisyksikkö oli ylpeä Vessistä joka voitti. Vessi, joka on kehitysvammainen autisti, onkin erinomainen ravimies ja hevosen ohjaamisen ja käsittelyn ammattilainen. Vessin voittoa mentiin juhlistamaan ravintolaan ja siellä tilattiin hienoja ruokia joita syötiin ja Vessistä kun hän voitti, tehtiin lehteen myös juttua, että Perhekoti Katiskassa asuva kehitysvammainen mies oli jälleen voittanut kuninkuusravit hevosellaan Isabellalla jota hän työkseen hoitaa ravitallilla tuetusti ja ohjatusti.
Nyt oli jälleen Perhekoti Katiska kuuluisa perhekoti ja Vessi sai itselleen mitallin ja ison summan rahaa, joka talletettiin Vessin tilille ja rahalla Vessi sai hankkia mitä haluaa. Vessi ei osaa puhua, joten kotona muutamaa päivää myöhemmin selviteltiin, mitä Vessi haluaa sillä rahalla. Vessillä oli kuvakortit käytössä ja kuvakorteillaan Vessi ilmaisi haluavansa oman huoneen. Ihan oman huoneen, jossa omat tavarat ja jota ei tarvitse jakaa Voiton kanssa. Vessi oli tähän saakka jakanut huoneensa Voiton kanssa, joka on mukava kaveri muuten, mutta Voitto on nuorempi kuin Vessi, rasittava ja lapsellinen ja usein häiritsee Vessiä kun Vessi haluaa tehdä omia juttujaan.
Tuota huoneasiaa Annikki mietti ja Katiskassa oli niin, että siellä oli asukkaitten huoneet vieri vieressä yläkerrassa ja ainoastaan Väinön, joka on liikuntarajoitteinen, huone sijaitsee Annikin ja Ukon makuuhuoneen vieressä. Siinä on myös toinenkin tyhjä huone vieressä ja se oli aiemmin vierashuone ja siellä on mahdollisuus myös omaan telkkariin ja tietokoneeseen ja nettiin. Vessi halusi sen huoneen ja myös tietokoneen, netin ja television. Myös muitakin ihan omia kalusteita ostettiin sinne Vessille ja nyt oli Vessillä oma huone. Vessi oli oikein tyytyväinen ja onnellinen kun on oma huone ja omassa huoneessa Vessi sai olla rauhassa silloin kun halusi olla rauhassa ja lepäillä. Telkkarista Vessi katseli luonto-ohjelmia ja Pikku kakkosta ja netissä Vessi oli usein papu.netin sivuilla ja pelaili siellä pelejä. Vessi kävi myös Pikku Kakkosen sivuilla netissä.
Vessi kävi arkena töissä edelleen ravitallilla hevosia hoitamassa ja perhekodilla hoiti ohjatusti ja avustetusti oman osuutensa yhteisistä kotitöistä ja oman huoneensa siivoamisesta. Vessillä oli huoneen seinällä kuvallinen lukujärjestys, johon oli merkitty Vessin viikko-ohjelmat. Iltaisin kun oli perhekodin yhteisiä sauna-iltoja ja retkiä, tutustumiskäyntejä, yhteisiä illanviettoja ja tapahtumia, niin niihin Vessi osallistui myös. Vessillä oli myös tukihenkilö joka kävi kerran viikossa.
Huomattiin myös, että Vessi on tiedonhaluinen ja oppimiskykyinen, myös siinä, mitä sosiaalisiin taitoihin tulee. Kun pidettiin seuraava erityishuollon palaveri Vessin asioissa, niin siellä todettiin, että Vessille voisi järjestää lisää kuntoutusta, että hän oppisi myös puhumaan ja sen lisäksi sosiaalisia taitojakin tulisi lisää. Vessi sai puheterapiaa ja sen lisäksi myös hänellä alkoi neuropsykiatrinen yksilövalmennus. Elämä sujui nyt hyvin Vessillä. Ja perhekodissa oli tutut, mukavat kaverit ja hoitotäti Annikki, hoitosetä Ukko Kummola sekä myös muutkin hoitajat ja ohjaajat sekä tukihenkilö.
onnellisia ovat ne vammaiset joiden vanhemmat ovat älynneet abortoida ne ennen syntymää. nyky yhteiskunta ei tarvitse vammaisia ihmisiä, kun se ei pysty huolehtimaan kaikista normaaleistakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas mennään.. Eikö näitä olisi hyvä kirjoitella sinne blogin puolelle?
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 19:45"]
onnellisia ovat ne vammaiset joiden vanhemmat ovat älynneet abortoida ne ennen syntymää. nyky yhteiskunta ei tarvitse vammaisia ihmisiä, kun se ei pysty huolehtimaan kaikista normaaleistakaan.
[/quote]
Miksi normaaleista tarvitsisi huolehtia? Eikö perusterveen aikuisen pitäisi pystyä huolehtimaan itse itsestään ja perheestään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 19:45"]
onnellisia ovat ne vammaiset joiden vanhemmat ovat älynneet abortoida ne ennen syntymää. nyky yhteiskunta ei tarvitse vammaisia ihmisiä, kun se ei pysty huolehtimaan kaikista normaaleistakaan.
[/quote]
Miksi normaaleista tarvitsisi huolehtia? Eikö perusterveen aikuisen pitäisi pystyä huolehtimaan itse itsestään ja perheestään?
[/quote]
No ainakin tämä palsta täynnä luusereita...tai sitten vammaisia kaikki.
mihin vittuun sossuja, työkkäreitä jne tarvitaan jos kaikki normaalit huolehtii itsestään?? Ne onkin näitä vähäälyisiä varten...
Natalia ja Valentina ovat parhaat ystävykset. He ystävystyivät päästyään asumaan perhekoti Katiskaan. Natalia oli siellä jo aiemmin, mutta kun Valentina sinne saapui, heistä tuli parhaat ystävät. Nyt heillä on myös yhteinen huone jossa majailevat ja siellä he juttelevat venäjäksi keskenään ja heillä on hauskaa. Viikot Natalia on koulussa ja asuu koulun asuntolassa viikot. Valentina käy työpaikallaan perhekodilta käsin taksin kyydissä. Iltaisin Valentina on huoneessa yksin, mutta aina perjantaina kun sitten Natalia tulee takaisin, on Valentina onnellinen. He ovat hyvin läheisiä toisilleen.
Natalia on käynyt koulua, joka on ammatilliseen koulutukseen valmentava ja kuntouttava koulutus. Natalia oli siinä ryhmässä ainoa Down. Muilla siinä ryhmässä on ollut ADHD tai Aspergerin syndrooma, lukihäiriö, dysfasia tai hahmotushäiriö tai vaikkapa mielenterveydellisiä ongelmia. Natalia sopeutui hyvin siihen porukkaan tasavertaisena muitten kanssa eikä kukaan kiinnittänyt erityisemmin huomiota siihen että Natalialla on Downin syndrooma. Heillä ei ollut ennakkoluuloja kehitysvammaisia kohtaan eikä kukaan huudellut Natalialle eikä syrjinyt Nataliaa. Natalia oli heille kuin kuka tahansa, Natalia oli "se kiva venäläinen koulukaveri" ja luokassa erittäin pidetty ja suosittu, koska Natalia hyväksyi ja huomioi myös ne, joilla ei ole ketään kaveria.
Natalialla oli hyvät sosiaaliset taidot ja niin hyvät, että hän sai helposti kontaktin myös niihin, joilla on heikommat sosiaaliset taidot kuin ihmisillä yleensä. Natalia ystävystyi siellä erään Sihvosen Veeran kanssa. Veeralla oli Aspergerin syndrooma ja Nataliasta ja Veerasta tuli parhaat kaverukset koulussa. Veeraa oli kiusattu koko Veeran elämän ajan ja Veeralta puuttui läheinen ystävä, mutta sitten kun Veera tutustui Nataliaan, niin Nataliasta tuli se läheinen ystävä ja Veera oli iloinen siitä, kun kerrankin sattui tosi hyvä koulukaveri joka ei todellakaan syrji eikä kiusaa. Myös muittenkin luokkakaverien kanssa Nataliasta tuli hyvä kaveri.
Natalia on ihan tavallinen nuori nainen, mutta oppii vaan hitaammin ja on hieman eri näköinen, sen aiheuttaa hänessä ylimääräinen kromosomi numero 21. Muuten Natalia on juuri sellainen tavallinen nuori kuin mitä hän olisi silloinkin jos tätä ylimääräistä kromosomia ei olisi. Pohtikaa tätä te, joilla on mahassa Down-vauva mutta pohditte aborttia. Miettikää asia uusiksi, ei kannata abortoida sitä lasta. Hänestä voi hyvinkin tulla vaikka tämän Natalian kaltainen vain lievästi vammainen ihminen jossa on enemmän tavallista kuin poikkeavaa.
Natalia oppi samat asiat kuin muutkin ja pärjäsi siinä muitten mukana. Viikonlopuiksi hän meni perhekodille ja siellä oli eniten Valentinan seurassa. Natalian taidot kehittyivät niin paljon, että pohdittiin sitäkin, että jossakin vaiheessa Natalia voisi muuttaa myös itsenäisesti asumaan tavalliseen vuokra-asuntoon. Mutta sen aika ei ollut vielä. Jatkoa suunniteltiin siten, että kunhan Natalia ensin on käynyt valmentavan koulutuksen, hän jatkaa ammatillisissa opinnoissa samassa koulussa siten, että asuu tosiaan viikot asuntolassa, mutta viikonlopuksi menee perhekoti Katiskaan ja omilleen muutto tulee kyseeseen vasta sitten, kun koulu on käyty. Toki sitä ennen Natalian on saatava asumisvalmennusta, jossa harjoitellaan asumisen taitoja ja pohditaan sopivaa asumismuotoa.
Natalia sai päätökseen ammatilliseen koulutukseen valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen 19-vuotiaana ja oli hakenut jatko-opintoihin puhdistuspalvelualan perustutkintoon siihen samaan ammatilliseen erityisoppilaitokseen ja hän myös pääsi siihen kouluun. Sen koulun jälkeen suunnitelmissa on Natalialla käydä myös palveluavustajakoulutus. Kun se on käyty, pohditaan asumisvalmennusta ja asumismuotoa noin muutenkin että onko se täysin itsenäinen asuminen vai tuettu asuminen vai asuminen itsenäisesti henkilökohtaisen avustajan avulla.
Kun kesäloma alkoi, Valentina oli onnessaan kun huonekaveri Natalia tuli koulusta lomille perhekotiin heidän yhteiseen huoneeseen. Siellä nämä tytöt iltaisin aina puhuivat keskenään venäjää ja kahdestaan kävivät lenkillä. Kahdenkeskisen ajanvieton lisäksi osallistuivat myös perhekodin yhteiseenkin ajanviettoon ja retkiin ja tapahtumiin ja arjen askareisiin.
Natalian uusi kaveri Veera kävi kylässä usein Natalian luona ja monesti Veera ihmetteli sitä, kuinka tuo perhekodin johtaja Annikki on ihan samanlainen ja täsmälleen saman näköinen kuin Veeran oma äiti Aulikki. Veera kertoi Annikillekin tuosta ja Annikki sanoi, että olisipa mielenkiintoista tavata tämä Aulikki.
Eräänä kesäpäivänä sitä sitten järjestettiin tapaaminen ja mentiin käymään koko perhekodin porukan voimin Aulikin luona. Veera avasi oven ja koko iso porukka tuli sitten kylään ja siellä sitä juteltiin ja tutustuttiin Aulikkiin. Annikki huomasi, että totta tosiaan: hän on kuin identtinen kaksoissisko tuolle Aulikille :) . Aulikki lupasi tulla oman työnsä ohella ihan loma-aikoina ja minkä nyt töiltäänkin ehtii vapaaehtoistyöhön tuonne perhekoti Katiskaan ja se oli sillä sovittu ja Aulikki oli tervetullut. Koska lisäapuahan aina tarvitaan ja koska perhekodissa asuu myös autistisia ja/tai haasteellisesti käyttäytyviä kehitysvammaisia, niin koskaan ei voi liikaa apuvoimia olla. Aulikin työtehtäviä siellä on sitten viriketoiminnoissa ja kotiaskareissa ohjaaminen ja avustaminen. Näin kun Annikki Aulikille sanoi, niin Voitto-poika josta edellisissä tarinoissa oli puhetta, tuli yllättäen Aulikin viereen ja hymyili ja sanoi:"ÖÖÖÖÖÖ-HÖÖÖÖÖH!" Aulikki kysyi:"Mitäs Voitolla on asiaa?" Voitto mölisi ja osoitti ulos ikkunasta. Ulkona meni traktori tiellä. Aulikki ja Voitto siinä yhdessä traktoria ihailivat ja koko perhekodin porukka oli iloisesti yllättynyt Voiton uudesta taidosta: Voitto on oppinut sosiaalisia taitoja ja ottaa kontaktia ihmisiin. Se oli hieno asia ja kaikki kehuivat Voittoa siitä.
Natalia ja Valentina ovat sellaiset ystävykset joilla jutut käyvät tosi hyvin yksiin. Kaikki on sen huomanneet. Myös se huomattiin, että niinkuin Natalia ja Valentina on tosi läheiset ystävykset, niin samoin ovat myöskin Annikki ja Aulikki. Kerran siellä tehtiin niin, että ohjaajat ja opiskelijat sekä myöskin Ukko Kummola menivät Vessin, Voiton, Väinön, Raunon, Millan, Siirin ja pikkutyttöjen kanssa yhtenä kesäpäivänä kotieläinpihaan eläimiä katsomaan ja myös lasten kesäteatteriesitystä katsomaan ja viettämään mukavaa päivää sinne, niin siksi aikaa Annikki, vapaaehtoistyössä oleva Aulikki ja perhekodin Down-tytöt Natalia ja Valentina jäivät neljästään valmistelemaan yllätysjuhlia noille muille ja he olivat neljästään jo suunnitelleetkin sitä ja kun muu porukka lähti sinne eläimiä ja lasten kesäteatteriesitystä katsomaan, niin nämä muut olivat salaperäisen näköisiä. Heillä oli yllätys mielessä. He kattoivat pöydän kauniiksi ja olivat tehneet täytekakun ja myös hyytelökakun ja leiponeet vielä voileipäkakunkin ja tehneet pizzaa ja karjalanpiirakoita, simaa, kotitekoista mehua ja myös kahvia ja teetä ja kaakaota keittäneet ja limsaa ostaneet.
Kun muut sitten tulivat, heille oli katettu hieno pöytä sinne perhekodille ja kaikki saivat käydä pöytään. Se oli kaunis ja hieno, ikimuistoinen kesäpäivä heille kaikille.