Kuinka pitkään mietit eroa ennen sen toteuttamista?

up

Kolme vuotta. Sain erottua vasta kun pitkäaikainen ihastukseni otti yhteyttä. Henkisesti olin hyvässä kunnossa siinä vaiheessa, kun ilmoitin exälle haluavani eron.

Kolme vuotta, sitä ennenkin ajoittain. Henkisesti koin lähinnä olevani olemassa muita varten, odotin että elämä ehkä alkaa joskus sit kymmenen vuoden päästä kun lapset on isoja ja uskaltaa lähteä.

6kk, odotin että lapsi menee päivähoitoon. En ole katunut päivääkään.

Vierailija kirjoitti:

Kolme vuotta, sitä ennenkin ajoittain. Henkisesti koin lähinnä olevani olemassa muita varten, odotin että elämä ehkä alkaa joskus sit kymmenen vuoden päästä kun lapset on isoja ja uskaltaa lähteä.

Mikä sai sinut tekemään päätöksen jo aiemmin? (mikäli ymmärsin oikein)

Kymmenisen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolme vuotta, sitä ennenkin ajoittain. Henkisesti koin lähinnä olevani olemassa muita varten, odotin että elämä ehkä alkaa joskus sit kymmenen vuoden päästä kun lapset on isoja ja uskaltaa lähteä.

Mikä sai sinut tekemään päätöksen jo aiemmin? (mikäli ymmärsin oikein)

Jotenkin hätkähdin siihen, että ei mullakaan ole kuin yksi elämä ja kymmenen vuotta on siitä pitkä aika, kuka tietää pysynkö edes hengissä niin pitkään. Keskusteltiin paljon eksän kanssa ja vihdoin tajusin, että hän ei tule muuttumaan toiveissaan enkä minäkään, ja jos ollaan vaan toistemme seurassa niin inhottavia vaikka muuten kivoja ihmisiä niin ehkä olis parempi kuitenkin erikseen. Hyväksyin sen, että mua tulee varmasti osa ihmisistä paheksumaan ja että ydinperhe hajoaa, koska olo alkoi olla niin järjettömän ahdistunut liitossa.

Lapset on onneksi sopeutuneet asiaan paremmin kuin odotin, koska eroon loppui meidän riidat. Toki hajonnutta perhettä suren itse varmasti ikäni, mutta nyt on taas tilaa ja olo, että olen omassa elämässäni.

Neljä vuotta. Viimeisen vuoden kävin terapiassa. 

Neljä vuotta. Sitä ennen satunnaisia aikoja. Aika huonossa kunnossa olin viimeiset kaksi vuotta, päällepäin toki asiat oli koko ajan hyvin. Lopulta vaan voin niin huonosti etten enää välittänyt mitä muut ajattelee ja totesin että ero on lapsille pienempi paha kuin meidän vanhempien yhdessäolemisen jatkaminen.

Ihan hyvä keskustelu. Kun paljon aina moititaan että “ihmiset eroaa liian helposti”... eivät varmaan ole itse ikinä käyneet läpi eroa kun moista potaskaa puhuvat. Sanoisin että suurin osa ihmisten vaikeuksista ei näy ulkopuolisille.

Muutamia vuosia meni. Naurettavin oli avioliittoon johtanut suhteeni jossa mietin eroa jo 4 viikon yhdessä asumisen ja 3kk seurustelun jälkeen ja silti menin naimisiin ja oltiin yhdessä vuosia.

Olen nyt miettinyt useamman vuoden ja en ole vielä päätöstä tehnyt, mutta ajatuksissa siintää hetki kun lapset lopettavat peruskoulun. Eli useampi vuosi vielä menee.

Kaksi päivää häiden jälkeen sain siitä nysäkyrvästä tarpeekseni.

Mies petti ja muutin noin parin viikon sisällä uuteen asuntoon. En ollut aikaisemmin koskaan ajatellut eroa. Eli päätös voi syntyä yhtäkkiäkin nopeasti, kun toinen tarpeeksi mokaa.

Eroaminen on niin helppoa, kun ei ole kakaroita kuviossa pyörimässä. Uutta ukkoa vaan etsimään heti kun alkaa nyppiä liikaa!

1,5 vuotta kokonaisuudessaan, mutta päätös n 4 kk ennen eroa. Lykkäsin sen 4 kk toteuttamista. Virheistä oppii, ja ihan hyvä oli kääntää kortit uudelleen ja uudelleen, jotta ei tule mitään katumaa.

Vierailija kirjoitti:

Eroaminen on niin helppoa, kun ei ole kakaroita kuviossa pyörimässä. Uutta ukkoa vaan etsimään heti kun alkaa nyppiä liikaa!

Ehkä typerin kommentti ikinä. Luitko edes mitä ihmiset on kirjoittanut?

Olen harkinnut nyt reilu kaksi vuotta, miehen kanssa asiasta keskusteltu mutta hänestä suhteessa ei ole mitään vikaa. Tavallaan se pitää paikkansa, mutta itse koen suhteemme erittäin kaverelliseksi, enkä niinkään rakastavaksi. En koe miestäni erittäin haluttavana vaikka ensimmäiseen neljään vuoteen emme voineet pitää näppejämme erossa toisistamme. Käytännössä suhteemme loppui siihen kun saimme lapen, siihen asti kaikki oli erinomaista. Ajattelin että odottelen että lapsi pääsee kouluikään ja katsoo sitten mikä on oma tilanne.

15 jatkaa, ja olin suorastaan masentunut juuri ennen eroa. Koko into elämästä oli kadonnut. Joka päivä mietin, että tuon asian esiin. Elämänlaatu parantui itse asiassa heti eron jälkeen, vaikka yksinäisyys kalvoi hieman. Niin pitkään sitä eroa tuli pyöriteltyä mielessä, että 2 kk päästä olin jo kokonaan suhteen yli, enkä päivittäin edes muistanut kyseistä henkilöä.

3 viikkoa.

Vastausten perusteella moni on miettinyt vuosia, ja toki on hyvä että prosessi on käyty perinpohjaisesti omassa mielessä läpi, että päätöksestä on varma.

Itse olen vakavissaan miettinyt eroa nyt reilu puoli vuotta. Olemme 25-30vuotiaita, olleet yhdessä kuusi vuotta. Ostimme kalliin kämpän vuosi sitten, muutimme reilu 6kk sitten. Jotenkin olin vain tottunut olemaan tässä suhteessa ja olin myöntyväinen kämpän ostoon, enkä miettinyt sitä sen enempää. Muuton jälkeen tajusin, että meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, haluamme eri asioita. Tämän tajuttuani rakkauteni on haalistunut, ja olen jatkuvasti etääntynyt avopuolisostani, ja olemme nyt kuin kämppiksiä. Ikään kuin valmistelen eroa, toivon melkein että avopuolisoni ottaisi sen ensin esiin, se olisi helpompaa (minulle, joo, olen itsekäs).

Vuosien pohtiminen vain tuhlaa aikaa molemmilta, joten olen koittanut tätä kovasti työstää ja kerätä rohkeutta puhua tästä avopuolisolleni. Juuri ostettu kallis kämppä ja sen myyntiin laittaminen ja todennäköinen rahallinen tappio toki harmittaa, mutta ajan tuhlaaminen ja onneton suhde on pahempaa.

Teki ihan hyvää kirjoittaa tämä tähän auki, tiedän, miten typerästi vain tuhlaan molempien aikaa ja miten minun pitäisi jo uskaltaa alkaa avaamaan suuni, jotta molemmat pääsisivät työstämään asiaa ja nopeammin pääsisimme myös uusiin elämiin ja etsimään uusia sopivampia puolisoita. En halua että pohtimiseen menisi vuosia, kuten monella muulla voi mennä, mikä toki on täysin luonnollista, olemme kuitenkin vain ihmisiä ja teemme parhaamme niillä eväillä mitä meillä on.