Kuinka pitkään mietit eroa ennen sen toteuttamista?

Vierailija kirjoitti:

Neljä vuotta. Sitä ennen satunnaisia aikoja. Aika huonossa kunnossa olin viimeiset kaksi vuotta, päällepäin toki asiat oli koko ajan hyvin. Lopulta vaan voin niin huonosti etten enää välittänyt mitä muut ajattelee ja totesin että ero on lapsille pienempi paha kuin meidän vanhempien yhdessäolemisen jatkaminen.

Ihan hyvä keskustelu. Kun paljon aina moititaan että “ihmiset eroaa liian helposti”... eivät varmaan ole itse ikinä käyneet läpi eroa kun moista potaskaa puhuvat. Sanoisin että suurin osa ihmisten vaikeuksista ei näy ulkopuolisille.

Tarkoitit varmasti että ero oli SINULLE pienempi paha kuin yhdessä jatkaminen. Lapsilta tuskin edes kysyit mielipidettä.

Vierailija kirjoitti:

15 jatkaa, ja olin suorastaan masentunut juuri ennen eroa. Koko into elämästä oli kadonnut. Joka päivä mietin, että tuon asian esiin. Elämänlaatu parantui itse asiassa heti eron jälkeen, vaikka yksinäisyys kalvoi hieman. Niin pitkään sitä eroa tuli pyöriteltyä mielessä, että 2 kk päästä olin jo kokonaan suhteen yli, enkä päivittäin edes muistanut kyseistä henkilöä.

Kiitos tästä 15! Vertaistuki helpottaa, ja rohkaisee itseäkin vihdoin ottamaan seuraavan pelottavan askeleen, vaikka yksinäisyys pelottaakin.

T 20

Vierailija kirjoitti:

Vastausten perusteella moni on miettinyt vuosia, ja toki on hyvä että prosessi on käyty perinpohjaisesti omassa mielessä läpi, että päätöksestä on varma.

Itse olen vakavissaan miettinyt eroa nyt reilu puoli vuotta. Olemme 25-30vuotiaita, olleet yhdessä kuusi vuotta. Ostimme kalliin kämpän vuosi sitten, muutimme reilu 6kk sitten. Jotenkin olin vain tottunut olemaan tässä suhteessa ja olin myöntyväinen kämpän ostoon, enkä miettinyt sitä sen enempää. Muuton jälkeen tajusin, että meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, haluamme eri asioita. Tämän tajuttuani rakkauteni on haalistunut, ja olen jatkuvasti etääntynyt avopuolisostani, ja olemme nyt kuin kämppiksiä. Ikään kuin valmistelen eroa, toivon melkein että avopuolisoni ottaisi sen ensin esiin, se olisi helpompaa (minulle, joo, olen itsekäs).

Vuosien pohtiminen vain tuhlaa aikaa molemmilta, joten olen koittanut tätä kovasti työstää ja kerätä rohkeutta puhua tästä avopuolisolleni. Juuri ostettu kallis kämppä ja sen myyntiin laittaminen ja todennäköinen rahallinen tappio toki harmittaa, mutta ajan tuhlaaminen ja onneton suhde on pahempaa.

Teki ihan hyvää kirjoittaa tämä tähän auki, tiedän, miten typerästi vain tuhlaan molempien aikaa ja miten minun pitäisi jo uskaltaa alkaa avaamaan suuni, jotta molemmat pääsisivät työstämään asiaa ja nopeammin pääsisimme myös uusiin elämiin ja etsimään uusia sopivampia puolisoita. En halua että pohtimiseen menisi vuosia, kuten monella muulla voi mennä, mikä toki on täysin luonnollista, olemme kuitenkin vain ihmisiä ja teemme parhaamme niillä eväillä mitä meillä on.

Ilman sarvia ja hampaita, mutta miksi ostit kämpän kun jo melkein heti sen jälkeen mietit eroa?

Itsellä alko eroajatukset heti kun meni naimisiin ja paheni entisestään kun ostettiin talo. Jotenkin se lopullisuus iski. Kestin sitä, ja jonkin ajan päästä meni etoz

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljä vuotta. Sitä ennen satunnaisia aikoja. Aika huonossa kunnossa olin viimeiset kaksi vuotta, päällepäin toki asiat oli koko ajan hyvin. Lopulta vaan voin niin huonosti etten enää välittänyt mitä muut ajattelee ja totesin että ero on lapsille pienempi paha kuin meidän vanhempien yhdessäolemisen jatkaminen.

Ihan hyvä keskustelu. Kun paljon aina moititaan että “ihmiset eroaa liian helposti”... eivät varmaan ole itse ikinä käyneet läpi eroa kun moista potaskaa puhuvat. Sanoisin että suurin osa ihmisten vaikeuksista ei näy ulkopuolisille.

Tarkoitit varmasti että ero oli SINULLE pienempi paha kuin yhdessä jatkaminen. Lapsilta tuskin edes kysyit mielipidettä.

Ei vaan se oli meille kaikille pienempi paha. Miehellä oli siinä loppuvuosina jo aika isoja mielenterveysongelmia (mm. aamuisin vain istui sohvalla eikä vastannut lapsille mitään kun lapset yritti ottaa kontaktia), huusi ja raivosi lapsille (hän ei ole paha ihminen, mutta oli hyvin sairas silloin), mies myös sössi meidän raha-asiat ja petti minua ja valehteli.

Lapset kärsi erosta ihan hirveästi, eikä he ymmärrä vieläkään miksi me erosimme. Lapselle huonokin on hyvää kun se on tuttua, ja kun ei ymmärrä mikä on normaalia ja mikä ei. Päätös oli raskas, minkä varmaan jokainen ymmärtää kun siihen meni neljä vuotta. Tein sen kuitenkin ennenkaikkea lasten ja heidän tulevaisuuden takia. Varhaislapsuus on niin herkkää aikaa elämästä, että en halua että he kasvaa luulemaan että se missä he eli, olisi normaalia perhe-elämää. Usein jouduin menemään väliin kun ex oli lapsille kohtuuton (mm. raivosi lapsen kuullen alatyylisillä ilmaisuilla). Siinä kohtaa kun 5v komentaa isää makuuhuoneeseen ja äitiä keittiöön ettei me “riideltäisi”, on pakko tehdä isoja päätöksiä. Valitsin eron. Ex ei suostunut lääkäriin, terapiaan, perheneuvolaan tai mihinkään. Kerron tämän jos edes yhden tuomitsijan päässä syttyisi pieni ymmärrys siitä, että kenen tahansa eron takana voi todellisuudessa olla isokin perhehelvetti, vaikka se ei ulospäin näy.