Laitoin lapsen tarhaan 1 -vuotiaana ja

[quote author="Vierailija" time="31.07.2013 klo 10:00"]

Ja voin sanoa huomanneeni lähes pelkästään positiivisen vaikutuksen. Nyt, täyttäessään kohta 5, lapsi osaa olla ihmisten kanssa, löytää helposti kavereita, ei ole ujo eikä kovinkaan arka. On helppoa mennä mihin tahansa, kun leikit sujuu aina. Lapsi myös luottaa aikuisiin ja uskaltaa jäädä muidenkin kuin äidin kanssa.

Varmasti lapsella voi olla näitä ominaisuuksia, vaikkei olisi päiväkodissa ollutkaan, mutta meillä uskon päiväkodin olevan suuri syy siihen, että sosiaalinen kanssakäyminen on lapselle helppoa, ja   osaa olla ryhmässä. Lisäksi päiväkodissa on oppinut paljon hyödyllisiä taitoja.

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen siihen, että laitoin hänet päiväkotiin niin pienenä.

[/quote]

NO mulla on kolme lasta, jotka on aloittaneet päiväkodin hyvin eri aikoihin, ja selkeästi taitavin on se, joka meni vain eskariin. 

Ei päiväkoti mistään helvetistä ole, mutta turha sitä on glorifioidakaan.

Voisi hyvinkin olla nuot taidot vaikka olisi mennyt vasta 4 vuotiaana päiväkotiin. Itse laitoin reilu 1v lapseni hoitoon. En kadu, mutta en olisi laittanut jos ei olisi ollut täydellinen pakko. Onneksi hänen ei tarvinnut olla kuin 5h/päivä, vaikka pitkä aika se on sekin.

Sun lapsi on jo 5-vuotta !!!

Meillä on päiväkoti vaikuttanut samlla tavalla positiivisesti.  Ja lapsi alotti päiväkodissa 10kk ikäisenä.

Minut laitettiin päiväkotiin vuoden ikäisenä, mutta olin n. 18 vuotiaaksi asti super ujo!! Eskarissakin kärsin tosi paljon, kun olisi pitänyt olla äänessä enkä uskaltanut suutani avata. Joten kyllä se ihan luonteessa on se ujous ym eikä johdu mistään iästä, jolloin hoitoon menee.

Omasta mielestäni mainitsin aloituksessa, että tottakai lapsella voisi olla nämä samat taidot, mikäli olisi kotona hoidettu. Jännästi vaan tätä kohtaa ei ole osattu/haluttu lukea :-)  Sanoin että meidän kohdallamme uskon päiväkodilla olevan vaikutusta lapsen tämänhetkisiin ominaisuuksiin ja käytökseen sosiaalisissa tilanteissa. Ujous voi myös olla kiinni temperamentista - mutta temperamenttipiirteet muovautuvat ympäristön mukaan. En sanonut myöskään sitä, että mikäli olisin ollut kotiäitinä koko tämän ajan, lapsella ei olisi samoja taitoja kuin nyt. Itsekin olen opettanut hänelle sosiaalisuutta ja pärjäämistä. Päiväkodissa lapset kuitenkin oppivat toimimaan ryhmässä ja turvautumaan tarvittaessa muihinkin aikuisiin kuin äitiin, mutta saman voi saavuttaa kerhossakin.

Uskon siihen, että voin ja olenkin opettanut lapselleni taitoja ja antanut virikkeitä:) Tein aloituksen huvikseni, ja siksi, että joku voisi nähdä päivähoidon varhaisessa aloituksessa myös ne hyvät puolet. Täällä aina tunnutaan kauhistelevan sitä, jos lapsi menee kovin pienenä hoitoon. Sitä paitsi, miksi todistelisin omaa valintaani oikeaksi enää monen vuoden jälkeen, tai muutenkaan potisin siitä huonoa omaatuntoa ?

ap

Meillä viisivuotias menee nyt syksyllä päiväkotiin, ja on sosiaalinen, rohkea ja empaattinen.

Ihmettelen tätä ajatusmaailmaa, että lapsi ei omassa kodissaan oppisi sosiaalisia taitoja. Eikö vanhemmilla ole sosiaalista elämää? Eikö lapsilla ole kaverisuhteita kerhoista, harrastuksista, vanhempien kaveriperheistä, pihaleikeistä jne ja eikö näitä kaverisuhteita tueta? Ja jos vanhemmat kökkivät vuosikausia umpioituneena omaan kotiinsa, ilman sosiaalisia kontakteja, eivätkö he kerta kaikkiaan tule hulluksi?

Omalla lapsellani on joka päivä kavereita, aamulla ollaan jossain puistossa tuttujen kavereiden kanssa ja iltapäivällä hän leikkii pihakavereiden kanssa. Muutaman kerran viikossa on kerho ja kahdesti illalla harrastuksi. Sosiaalisia kontakteja ja ryhmässä toimimista saa harjoitella yllin kyllin.  Vähänkään isommassa paikassa tämä ei ole edes vaikeaa.

Päiväkoti on sitä varten, että vanhemmat pääsevät töihin ja opiskelemaan, ei sen vuoksi, että sinne voi lykätä lapsen kun ei itse viitsi nähdä vaivaa.

surkea provo.

mites,kun mun lapset omaa samat taidot,vaikka onkin hoidettu "vain" kotona..

Hienoa, että olet tyytyväinen. Minulla on neljä lasta. Yksi heistä olisi selvinnyt päiväkodissa hyvin noin pienenä, meni kuitenkin vasta lähempänä kahta vuotta. Kolme muuta ei olisi ollut päiväkodissa onnellisia alle 2-vuotiaina. Kaikki ovat hyvin toisten kanssa toimeen tulevia ja koulussa menestyviä nykyään. Olen tyytyväinen jokaisen kanssa tekemiini hoitoratkaisuihin. Suurin vastuu ja ansio lapsieni kasvatusesta on minun. Olen ylpeä ja iloinen äiti. :)

Minut laitettiin päiväkotiin 1-vuotiaana ja olin ujo, hiljainen, arka, epävarma aina reilu parikymppiseksi asti. Ihan luoteensta kiinni sekin.

Myös omat lapseni ovat aloittaneet päivähoidon nykymittapuulla aikaisin eli vähän alle 2-vuotiaina (1v7kk ja 1v9kk) ja ovat molemmat olleet jo hoidon aloittaessa reippaita, rohkeita, sosiaalisia, iloisia ja innokkaita. Meillä tutustumisaika on mennyt niin, että lapset ovat pyytäneet saada jäädä pidempään ja halunneet, että äiti ei enää ole mukana. Ikinä ei ole vuodatettu kyyneltäkään päiväkotiin jäämisen takia, vaikka toki esim. loman jälkeen on välillä ollut haluttomuutta lähteä, mutta kavereiden näkeminen on aina saanut ikävän unohtumaan. Tiedän, että olen onnekas lasteni sopeutumiskyvyn suhteen ja saanut kuulla yhdeltäkin hoitajalta, että lasten kiintymyssuhteessa on ongelmia. Tässä vaiheessa suutuin ja vein lapseni lääkärille ja lastenpsykologille ja vaadin tarkat tutkimukset siitä, onko lapsillani jotain tunne-elämän häiriöitä. Vein sitten päiväkotiin kaksi kirjallista lausuntoa siitä, että lasten lapsuus ja kotielämä on ollut niin turvallista, että he ovat kasvaneet sellaisiksi persooniksi, jotka luottavat vanhempiinsa ja ympärillä oleviin aikuisiin ja ovat varmoja esim. vanhempiensa rakkaudesta ja pysyvyydestä elämässään. Kun lapsilla on luottamus kunnossa, heidän ei tarvitse takertua eikä pelätä vanhempiensa menettämistä.

Kyllähän nyt lapsesta näkee, onko hänellä kaikki kunnossa vai ei, ja kyökkipsykologit tekevät vain hallaa, kun toistelevat jotain fraaseja, joiden taustoista eivät tiedä mitään.

Olen samaa mieltä siitä, että päiväkotin on paikka, jonne lapset viedään vain tarpeen vuoksi mutta missään nimessä se ei ole mikään kauhujen kartano eikä välttämättä aina se huonompi vaihtoehto kotihoidolle. Juttelen paljon lasteni hoitajien kanssa, olen tutustunut päiväkotiin huolella ennen lasteni sinne jättämistä ja puutun näkemiini epäkohtiin juttelemalla päiväkodin johtajan kanssa. Voin olla henkilökunnan mielestä ikävä tyyppi, mutta kahdesti on johtaja ja eräs hoitaja kiitelleet, kun olen puuttunut asioihin, jotka olen havainnut enkä vain antanut olla. Aika moni vanhempi saa syyttää itseään, jos lapsi ei viihdy päivähoidossa. Kannattaa selvittää miksi ei.

Mun lapset on menneet päiväkotiin

viikkoa vaille 1-vuotiaana

2v 10kk

1v 7kk

Helpointa päiväkotiin sopeutuminen on ollut tuolla 1v:na menneenä, vaikeinta melkein 3v:na aloittaneella.

Nyt lapset 17v 15v ja 13v. Keskimmäinen, joka aloitti pk:n vanhimpana, on kaikkein sosiaalisin ja löytää helpoiten kavereita. Juroin on kuopus, joka aloitti 1v 7kk iässä.

Väittäisin, että nämä seikat johtuvat enemmän luonteesta kuin pk:n aloitusiästä.

Tyttöni meni päiväkotiin kotihoidosta 5v8kk ikäisenä. Kävi sitä ennen harrastuksissa, kerhoissa, kavereilla, puistossa jne. Päiväkotiin sopeutui samalla kun käveli ovesta sisään. Ei sillä iällä ole mitään tekemistä asian kanssa. Tyttö on sosiaalinen ja tykkää ihmisistä. Poika oli paljon ujompi ja meni hoitoon alle 3v iässä. Oli huonosti hoitoon soputuva. Pieneltä vauvalta on muuten vaikea kysyä mitä hoitopaikasta tykkää!! Hoitajathan sanoo et kaikki on ok jos itkee vain vähän. Isompi osaa itse kertoa. Ja hoitaja ei 16 lapsen ryhmässä kyllä ehdi miettiä mitä jokaiselle pienelle kuuluu. Hoito on petustarpeiden tyydytystä jonossa odottaville lapsille.

Mun lapsi meni 3v:na ja omaa nuo samat taidot. Veikkaan että vois olla toisin jos olis mennyt nuorempana hoitoon, tuolle lapselle tuo ikä oli just se sopivin.

Lapseni on kotihoidossa ja on sosiaalinen, avoin, vieraassa paikassa menee oma-alotteisesti juttelemaan muille. Uskon että on luonnekysymys eikä kotikasvatuksen tulosta.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2013 klo 13:10"]

Lapseni on kotihoidossa ja on sosiaalinen, avoin, vieraassa paikassa menee oma-alotteisesti juttelemaan muille. Uskon että on luonnekysymys eikä kotikasvatuksen tulosta.

[/quote]

ja lisäys tähän että on 2,5 v

Mun lapsi meni 3-vuotiaana päiväkotiin ja sopeutuminen oli tosi vaikeaa ja ei vieläkään viihdy lapsiryhmissä eikä erossa vanhemmistaan mutta on alkanut tottua. Sen sijaan pienenä hoidon aloittaneet ovat siellä kuin kala vedessä enimmäkseen.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsen näennäinen "helppous" käytöksen ja tunteiden suhteen ei ole merkki siitä, että lapsella olisi kaikki "hyvin" (ei toki myöskään merkki siitä, että kaikki olisi huonosti). Vähälle huomiolle jääneet lapse ovat tyypillisesti reippaita ja ei-vaativia, mutta tämä on voinut tapahtua tunne-elämän kustannuksella (tämä ei nyt koske aloittajan lasta).

Ja jos lapsi on mennyt 1v:na päiväkotiin, hän on sopeutunut ryhmään, ulkopuolelta tulevaan rytmiin ja suht. vähäiseen huomioon verrattuna kotihoitoon. Itse taas halusin, että omani sopeutuu (alle 3-vuotiaana) sellaiseen ympäristöön, jossa saa paljon yksilöllistä huomiota tutussa kodissa ja omanlaisensa rytmin. Kumpikin on varmasti ihan hyvä valinta ja molemmilla tavoilla lapsista tulee normaaleja aikuisia.

AP:n kaltaiset vanhemmat (oli sitten provo tai ei) on usein ihan pihalla siitä oman lapsen kehityksestä... On luonnollista, että eri elämäntilanteissa olevat vanhemmat laittavat lapset eri ikäisinä hoitoon. Mutta on surullista, että jää AP:n tyyppiset vanhemmat eivät usko siihen, että voisivat itse opettaa lapselleen taitoja ja tarjota virikkeitä... Lapsi oppii kasvaessa vaikka mitä, mutta onhan se luonnollista, että ne opitaan päiväkodissa, jos siellä viettää suurimman osan hereilläolostaan... Ja vielä surullisempaa on, että aikuinen ihminen ei näe, että lapset ovat omia yksilöitä....

Meidän lapsemme menivät päiväkotiin 10kk, 13kk ja 12kk. ikäisinä. Kaikista on kasvanut ihania ihmisiä:). Pitivät kovasti päiväkodista ja ovat vieläkin yhteydessä moniin kavereihin sieltä. Samoin tarhatäteihin.

Vanhin lapsemme on 20-vuotias oikeustieteen ylioppilas, keskimmäinen lähtee opiskelemaan Lontooseen taloustieteitä ja iltatähtemme odottaa innoissaan koulun alkua. Hän on ihana nelosluokkalainen. 

Kaikki lapsemme ovat hyvin sosiaalisia ja iloisia. Niin ovat vanhemmatkin. Meillä on erityisen lämpimät ja läheiset välit koko perheen kesken.

Ja loppukaneetti, en tiedä onko tällä MITÄÄN tekemistä sen kanssa, että he menivät päiväkotiin noin varhain... Suurimman ansion haluamme itse, me vanhemmat ja ennen kaikkea lapset:). Päiväkoti kiva jeesaja, samoin koulu.

Mulla toinen lapsi kotona kouluikään asti. Toinen meni päiväkotiin 3-vuotiaana puolipäiväiseksi. Heissä ei näy mitään eroa. Käytöstavat ja muu opetetaan kotona, tietenkin.

Näkisin, että tällaiset aloitukset kumpuavat epävarmuudesta omiin valintoihin. Pitää todistella itselle todistelemalla muille, että se oma väärältä tuntunut valinta oli kuitenkin oikea, tai ei ainakaan suorastaan vahingollinen. Ei kai ap tällaista aloitusta olisi tehnyt, ellei olisi epäillyt 1-vuotiaan viemistä hoitoon?