Häpeän olla sinkku ja asumista pienessä asunnossa

Ei kotiin tarvii ketään laskea jos ei halua. Koti on linna.

Olen alkanut suosimaan kahvilaa tapaamispaikkana koska en välitä ihmisten arvostelusta. Saan elää kuten haluan.

N48

Jos vielä kovasti mietit muiden mielipiteitä, niin voithan muovata asunnosta konmarityyppisen. Se tehnee vaikutuksen.

Ihme häpeilijä olet. Itse olen 48v, kahden lapsen yh. Toinen lapsi asuu jo omillaan ja kun toinen muuttaa pois, niin todellakin muutan yksiöön. Voi olla pienikin. Tarvitsen aidosti vain sängyn, peilin ja vaatekaapin.

Laitan kaikki muut asuntomme uutukaiset huomekalut eteenpäin, kun muuton aika tulee.

Mutta häpeä sinä vapaasti.

Mä muistan että häpesin kun jouduin kotoa pois muutettuani asumaan ensimmäisen lukuvuoden soluasunnossa, kunnes sain yksiön. Näin jälkeenpäin ajatellen olin typerä ja lapsellinen kun häpesin moista. 

En tosin nyt häpeä sitä, että olen sinkku ja asun yksiössä. Miksi ap häpeät asiaa?

Minäkin laitan ylimääräisen tavaran pois ja muuta yksiöön tai h+tpk ratkaisuun kunhan lapsi muuttaa kotoa. En harrasta ihmisten kutsumista kotiini ja pidän elämisestä vaatimattomasti. Eiköhän sekin ole ihan nykyisen trendin mukaista kaikenlainen järkeistäminen.

Luin sen japanilaisen minimalistin (ei Kondo vaan joku mies) kirjan Goodbye things ja nyt vähän häpeän, miksi asun kaksiossa.

Vierailija kirjoitti:

Luin sen japanilaisen minimalistin (ei Kondo vaan joku mies) kirjan Goodbye things ja nyt vähän häpeän, miksi asun kaksiossa.

Fumio Sasaki

Luulenpa näin keittiöpsykologiNa, että kyse ei varsinaisesti ole itse asunnosta ja sen koon häpeämisestä. Veikkaan, että taustalla on monisyisempi juttu, eli on toivonut itselleen toisenlaista elämää (esim perhettä tai parisuhdetta) ja nyt kun joku ulkopuolinen tulee kotiin, niin ne asiat mistä on jäänyt paitsi ja joista haaveilee, palautuu mieleen. Tuskin tässä se itse asunto on se ns juttu. Asia vaan kulminoituu siihen. Epäilisin :)