Ei yhtään kaveria koulussa.

Koita vain mennä reippaasti juttelemaan jollekin, vaikka se voi aluksi tuntua vaikealta!

Itselläkin oli lukiossa sama tilanne, yliopistossa taas sain heti ystäviä, kun siellä oli samanhenkisiä ihmisiä.

Itse jouduin vaihtamaan aina koulua niin ettei tullut tuttuja mukana (siis ylä-asteelle meno, lukioon meno, amikseen meno..)

Olin nuorena hyvin ujo ja hiljainen. Mutta sellaisen taktiikan opin että heti ekana päivänä kannattaa katsoa kuka muu porukasta ei tunne ketään ja lyöttäytyä vaivihkaa seuraan. Silloin sinut todennäköisesti otetaan helposti/ helpottuneena vastaan ja saat ystävän/ jopa monia ystäviä jos otat mukaan heti kaikki yksinäiset siitä 😊 Esim. heti aamulla moikkasin niitä omia luokkalaisia vaikka ei tunnettu, matkalla ruokalaan saatoin kysäistä että mitäköhän on ruuaksi, tai ruokalassa kysyä voinko istua tähän, ja kysyä että missäs se seuraavan tunnin hissanluokka onkaan kun en muista, mennäänkö yhdessä... siitä se juttu on sit lähtenyt luistamaan.

Koska usko vaan, ihan meillä kaikilla on nuo samat pelot ja ajatukset kun menemme uutena uuteen paikkaan. Tsemppiä!

Minä sain lukiossa vasta kavereita. Peruskoulu lähiössä, suurin osa eri henkisiä ja suuntasi amikseen. Elämä alkaa vasta lukiossa. Sulla on kaikki mahdollisuudet!

Jos luokassa on yksikin toinen hiljaisempi tai yksinäisempi, mene juttelemaan hänelle, sillä hänellä saattaa olla sama tilanne kuin itselläsi.

Tsemppiä koulun alkuun!

Joo ei paljon lohduta se miten rehtorit sanoo, että kyllä se lapsi pärjää ilman vaikka ei paras kaveri tulisi luokalle kun voihan se vapaa-ajalla nähdä kavereitaan.

Esim. peruskoulu /yläaste on aika pitkä aika olla yksinäinen siellä luokassa. Kukaan ei lähde välitunnilla mukaan. Seisot koulun nurkassa yksiksesi kaikkien kiusaajien saalistettavana ja tönittävänä. Kukaan ei halua sun kanssa tehdä ryhmätöitä tai istua ruokatauolla samaan pöytään :/ Kamalaa. En ihmettele, että jotkut nuoret hautoo itse***rhaa. Miten tollasesta selviää täysjärkisenä.