Lue keskustelun säännöt.
Ikuisesti ilman kumppania?
28.07.2013 |
Olen uhkaavasti kolmeakymppiä lähestyvä nuori nainen. En ole koskaan seurustellut vakavasti tai ollut rakastunut. Kukaan ei ole myöskään ollut ikinä rakastunut minuun. Viimeiset puoli vuotta olen ollut toivottoman ihastunut erääseen mieheen, mutta vaikka mieskin on ihastunut minuun, meistä ei koskaan voi tulla paria, koska mies on jo varattu. Tunteeni tätä miestä kohtaan ovat erittäin voimakkaat enkä ole elänyt tällaisten tunteiden kanssa kertaakaan aikaisemmin, vaikka jotain pienempiä ihastumisia minullakin on takanani.
Nämä voimakkaat tunteet ovat saaneet minut miettimään elämääni ja tulevaisuuttani tosissaan. Haaveilen rakastavasta miehestä ja parista ihanasta lapsesta. Tuleva on alkanut kuitenkin hieman pelottaa minua ja alan vähitellen uskoa, etten koskaan tapaa "elämäni miestä". Lähes kaikki ystäväni ovat seurustelleet jo vuosia. Olenko menettänyt mahdollisuuteni, kun en tavannut heidän tapaansa ketään varteenotettavaa kumppania opiskeluvuosina?
Olen positiivinen, sosiaalinen ja fiksu. Olen korkeasti koulutettu ja minulla on hyvä työ. Pidän itsestäni huolta, en ole ruma ja käyn ulkona. Olen itsenäinen, avarakatseinen ja nähnyt paljon maailmaa. En valita pienistä tai vedä herkästi hernettä nenään. Osaan kävellä 15 sentin koroilla, mutta viihdyn myös lantsareissa mökillä hakkaamassa halkoja. Nähdäkseni minussa ei ole mikään siis pahasti vialla, mutta silti vain olen vuodesta toiseen yksin.
Ehkä olen asettanut kumppanilleni liian korkeat kriteerit täytettäväksi. Toivoisin miehen olevan fiksu, itsevarma ja määrätietoinen. Varsinaista kirjaviisautta enemmän arvostan kuitenkin tilannetajua, sosiaalisia taitoja, avarakatseisuutta ja hyvää yleissivistystä. Miehen ei tarvise olla 188 senttinen alusvaatemalli, mutta tietty urheilullinen ja siisti ulkonäkö miellyttää minua enemmän kuin plösö sohvanvaltaaja. Lisäksi miehessä täytyisi olla pehmeämpi puoli, hänen täytyisi osata keskustella avoimesti ja olla hellä.
Tiedän, että kriteerilistani on aikamoinen klisee. Näitähän kaikki naiset toivovat. Tiedän tällaisia miehiä olevan myös ihan oikeasti olemassa, mutta aina kun tapaan jonkun edes vähän sinne päin olevan miehen, hän on varattu ja juttu tyssää siihen.
Aikaisemmin en ole parisuhteettomuuttani pahemmin stressannut, mutta nyt viime aikoina olen alkanut murehtia asiaa kunnolla. Ehkä tämä on orastavaa kolmenkympin kriisiä, mutta tosiasia on, että mikäli haaveilen omasta perheestä, täytyisi kumppanini pikkuhiljaa astua elämääni.
En tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. Onko minussa jotain vikaa, kun kukaan ei ole koskaan ollut tosissaan kiinnostunut minusta? Vai ovatko asettamani kriteerit liian korkealla? Onko peli menetetty?
Haluaisin vain käpertyä jonkun ihanan lämpimään kainaloon ja rakastaa.
Kommentit (63)
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 02:22"]
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 01:32"]
Suurinta osaa ihmisistä ajaa mun käsityksen mukaan pariutumaan aika vahvasti seksi. Jos ihmisellä ei ole eläimellistä kiinnostusta seksiä kohtaan, niin parisuhteen muodostaminenkin muuttuu hankalammaksi.
[/quote]
Tää on luultavasti täydellisen totta. Mä olen pariutunut pelkästään himosta. Nyt 15 vuotta yhdessä, himo ainoa asia mikä meitä liimaa. Ajan saatossa on tullut jotain tunteitakin. Jos on ap:n kaltainen teoreettinen lähestymistapa parisuhteeseen, ei se mr. täydellinenkään tule kestämään pitkään. Miten sä ap kuvittelet nauttivasi seksistä jonkun perus Jukan kanssa? Luultavimmin et nauti ja alat pihtaamaan ja Jukka pettää sua. Tee elämänmuutos ja etsi mieluummin seikkailua kuin tylsää peruselämää. Kokeile niitä yhden illan juttuja. Onko sulla ollut ketään miestä vielä ylipäätään?
[/quote]
Jotta voin harrastaa seksiä, täytyy minun olla ihastunut partneriini. Muuten en pysty antamaan itsestäni tarpeeksi. Pidemmässä suhteessa ihastuminen toki laantuu, mutta silloin voisin kuvitella kiintymyksen ja toisesta välittämisen pitävän driveni päällä. En tunne siis erityisesti himoa itsessään seksiä, vaan partneriani, kohtaan.
Olet oikeassa, etten nauti seksistä joka ikisen jukan, antin tai timon kanssa. Olen kuitenkin saanut kokea varsin nautinnollisia hetkiä, kun minulla on ollut tunteita kumppaniani kohtaan, mikäli kokemukseni nyt sinua kiinnostaa ;)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketju ei kerro, oletko ap kokeillut nettitreffailua? Sieltähän monet ovat kumppaninsa löytäneet jo parinkymmenen vuoden ajan.
#18 ja 22, pidätte minua kontrollifriikkinä. Olen ehkä hieman sokea omille teksteilleni ja ajatuksilleni. Voisitteko siis tarkentaa, mistä olette saaneet tällaisen kuvan minusta? Myönnän toki, että koska olen asunut melkein kymmenen vuotta yksin ja tehnyt kaikki tärkeät päätökset elämässäni itsenäisesti, olen tottunut hallitsemaan elämääni ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Osaan kuitenkin olla myös joustava ja keskustella asioista, joten minään totaalisena kontrollifriikkihirmuna en haluaisi itseäni nähdä.
Niin, ja #22, yritän todella unohtaa ihastumiseni siihen varattuun mieheen. Tunnen hänet kohtalaisen hyvin, koska olemme myös hyviä kavereita ja ymmärrän, ettei hänkään täydellinen ole. Hän on kuitenkin erittäin lähellä luomaani illuusiota täydellisestä miehestä, joten ihastuksen unohtaminen ei ole helppoa.
ap
AP, nettihän on miehiä pullollaan! Itse löysin mieheni parjatusta suomi24:stä. Voi olla, että suuri osa siellä roikkuvista on varattuja wannabe-pelimiehiä tai peräkammarin lassukoita, mutta sitten on ihan helmiäkin joukossa, eli älykkäitä, kunnollisia, kuntoilevia sivistyneitä, niin kuin minun mieheni. Kokeile, mitä sinulla on menetettävää? Täytyy vain jaksaa kirjoittaa, karsia vastauksista esiin potentiaaliset tapaukset ja käydä kahveilla.
#24 ja 26, nettideittailua en ole koittanut. Ehkä täytyisi. Nyt siis suuntaan kirjastoon lainaamaan sen #12:n ehdottaman Kestävän suhteen salaisuus -opuksen ja illalla perustan profiilin jollekin nettideittisitelle. Onko tämä oikeasti näin helppoa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, sinä kuulostat siltä että olisi kiva jutella kanssasi enemmänkin. Olisiko sinulla anonyymia osoitetta johon voisin laittaa viestin? Voisi lähteä tiirailemaankin miehiä yhdessä ;) Helsingistä olen.
Tunnistin itseni hyvin isosta osasta ap:n tekstiä, joten voin lohduttaa että toivo ei suinkaan ole menetetty. Itse tapasin mieheni 30-vuotiaana ja näin jälkikäteen voin olla erittäin tyytyväinen siitä etten tyytynyt mihinkään kompromisseihin. MIeheni ei varmasti ole muiden silmissä täydellinen, mutta minulle hän sitä on. Toki aikoinani yritin tapailla muitakin miehiä, vaikka he eivät tuntuneetkaan ihan "siltä oikealta", mutta tuollaiset suhteet tapaavat kariutua ennemmin tai myöhemmin omaan mahdottomuuteensa.
Lopultahan kuitenkin tarvitsetkin vain sen yhden joka vie jalat alta, joten jaksa uskoa sen löytymiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kokeilla nettideittailua! Vaikka itselläni ei ole siitä kovin hyviä kokemuksia (mitään helmeä en sieltä löytänyt, aika paljon kävin treffeillä ja vain yksi juttu johti suhteeseen), niin monilla muilla on sieltä hyviä kokemuksia ja pääsisit ainakin vähän ulos tuulettumaan, tapaamaan miehiä ja testaamaan treffailua - oletan ettet nyt ainakaan hetkeen ole käynyt treffeillä?
Niin vaikealta kuin se kuulostaakin, kannattaa yrittää unohtaa koko miehen metsästys, mutta toisaalta samaan aikaan pitää silmät auki. Mä olin kolmekymppisenä aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä nyt, vain muutama lyhyt suhde takana mutta ei mitään vakavaa. Aloin olla jo epätoivoinen, etten koskaan tapaa "sitä oikeaa". Mullakin oli yksi suuri (molemminpuolinen) ihastus, josta ei tullut mitään, koska mies asui toisessa maassa ja oli myös varattu. Mutta kolmekymppisenä tapasin ihan yllättäen miehen, josta en aluksi edes ajatellut mitään ihmeempää, en siis ihastunut ensi silmäyksellä. Päädyimme kuitenkin juttelemaan ja huomasin että tämän miehen seurassa oli jotenkin helppo olla. En edelleenkään ihastunut, koska mies oli niin erilainen kuin olin etukäteen kuvitellut itselleni sopivaksi, mutta suostuin kuitenkin treffeille koska mies pyysi. Jatkoimme tapailua, koska viihdyimme niin hyvin yhdessä ja toisaalta minulla ei ollut mitään syytä olla tapaamattakaan häntä, ja vähitellen huomasin ihastuneeni. Nyt olemme olleet jo vuosikausia yhdessä ja sopivampaa miestä en osaisi itselleni kuvitella. Ensitapaamisen perusteella en varmasti olisi uskonut miten tässä käy, mies oli kuitenkin niin erilainen kuin ne, joita olin aiemmin tapaillut ja joista olin kiinnostunut. Tarinan opetus siis on, että kannattaa antaa kaikille mahdollisuus! Yhteiset arvot ja huumorintaju lienee tärkeintä, kaikki muu on toissijaista. Kannattaa siis avoimesti tutustua ihmisiin eikä heti lyödä hanskoja tiskiin jos ensitapaamisella ei kuulu 'klik'.
Anteeksi, en lue muita vastauksia. Mutta ap, älä huoli, et sä IKUISESTI ole ilman kumppania, kyllä sä jossain vaiheessa kuolet pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 09:30"]
#18 ja 22, pidätte minua kontrollifriikkinä. Olen ehkä hieman sokea omille teksteilleni ja ajatuksilleni. Voisitteko siis tarkentaa, mistä olette saaneet tällaisen kuvan minusta? Myönnän toki, että koska olen asunut melkein kymmenen vuotta yksin ja tehnyt kaikki tärkeät päätökset elämässäni itsenäisesti, olen tottunut hallitsemaan elämääni ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Osaan kuitenkin olla myös joustava ja keskustella asioista, joten minään totaalisena kontrollifriikkihirmuna en haluaisi itseäni nähdä.
Niin, ja #22, yritän todella unohtaa ihastumiseni siihen varattuun mieheen. Tunnen hänet kohtalaisen hyvin, koska olemme myös hyviä kavereita ja ymmärrän, ettei hänkään täydellinen ole. Hän on kuitenkin erittäin lähellä luomaani illuusiota täydellisestä miehestä, joten ihastuksen unohtaminen ei ole helppoa.
ap
[/quote]
Minä en kirjoittamasi perusteella saanut fiilistä että olisit mahdollisesti kontrollifriikki, mutta oleellista saattaa olla, että sellainen kuva voi välittyä analyyttisestä ja lahjakkaasta ihmisestä. Ymmärrän kuitenkin, että tekstisi voi tulkita niinkin, eikä sellainen kuva tule yhdestä kohdasta siinä vaan tavasta miten asiaa ja varmasti muutenkin asioita ympärilläsi tarkastelet. Oleellista ei siksi ole se, että siitä voi saada mainitun mielikuvan vaan se, minkälainen oikeasti olet perimmiltä reagointimalleiltasi ja mitä se sulkee pois tai mitä sinun oikeastaan sen vuoksi kannattaa itsekin sulkea pois vaihtoehdoista ja toisaalta vielä enemmän se mitä sinun pitäisi tarkalleen etsiä jotta löydät kaipaamasi.
Minulla olisi sinulle kirjavinkki, saattaisit hyötyä siitä valtavasti. Muutaman harvinaisemman persoonallisuuslajin edustajia on sen verran vähän populaatiossa, että tyypillisesti seurauksena on tietty ulkopuolisuuden kokemus varsinkin kumppania etsiessä. Eikä se johdu tyypillisesti heikkouksista vaan vahvuuksista. Saatan toki olla osin väärässäkin, mutta joka tapauksessa saisit erinomaista tietoa joka auttaa eteenpäin riippumatta siitä onko minun näppituntumani kuinka tarkasti oikeassa. Tilanteessasi tuo kirja saattaisi olla paras vaihtoehto lukea juuri nyt, eikä joskus myöhemmin. Ja uskon että innostut asiasta kun pääset alkuun. Minulla on syyni miksi kerron asiasta mielummin anonyymiin postilaatikkoosi.
15, 19
Ilman kumppaniakin voi elää, ei se niin kauheaa ole kuin luulisi. Olen 52 v. enkä ole koskaan seurustellut. Lyhyitä seksijuttuja on ollut ja on, mutta ei muuta. Ei kukaan yksinäisyyteen kuole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteeko kukaan kaverisi tai tuttavasi ketään sinkkumiestä? Tuskin kaikki tuttavapiirissäsi ovat varattuja. Lisäksi unohda totaalisesti se varattu mies! Hänen peräänsä haikailu ei ole muuta kuin ajanhukkaa!
Itsekin olen lähes kolmekymppinen, jolla juuri keväällä päättyi pitkä avoliitto. Samalla ajattelin, että siinä meni myös haaveet perheen perustamisesta ym. Mutta, kuinka ollakaan nyt kesällä tapasin ihanan miehen juuri tuttujeni kautta ja voisin sanoa, että lupaavalta näyttää! :) Älä menetä toivoasi!!
Oot liian täydellinen, miesten silmään, et tarvi ketään. Et ehkä herätä suojeluvaistoa, tai sinua on vaikea lähestyä kaikesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ap heräät ruususen unesta ja mieti mitä haluat elämältäsi.
Et halua varatun miehen perässä juoksemista. KOkeile hölmöä tapaa. Kirjoita miehen nimi paperille ja sytytä paperi tuleen. Mennyt.
Sitten katso kalenteria ja järjellä ajattele mikä vuosi nyt on. Jos et omista kalenteria, voin kertoa 2013. Teet nettiin treffi-ilmoituksen ja alat käymään treffeillä kerran viikossa. Vaikka mies ei hirveesti nappaiskaan, kerran viikossa. Jouluun asti.
Mä olen aina ollut miesten perään, en ole mennyt naimisissa olevien miesten matkaan, en harrastanut yhden yön juttuja, mutta olen viettänyt aikaa jalkapallo-otteluissa ihan vaan nähdäkseni komeita miehiä. Harvassa on ne parisuhteet, joissa mies on tullut kotoa hakemaan. Tee jotain.
Mun hyvä ystävä on nyt 45 v, tajuaa ettei hän tule ikinä äidiksi. 25 vuotiaana seurusteli viimeksi, päättyivät eroon kun mies ei halunnut naimisiin ja ystäväni halusi. Suri eroa lähes 10 v ja nyt ei pääse enää kotoa ulos. Baarissa on tylsää, nettiin ei voi laittaa ilmoitusta jos tutut löytää. Mitä sitten vaikka löytäisikin ? Tututkin tietävät mikä vuosi nyt on.
Kerron sinulle salaisuuden : jos et mitään tee, mahdollisuus että jäät yksin on suuri. Vähän kannattaa ponnistella parisuhteen puolesta.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 09:57"]
Hei ap, sinä kuulostat siltä että olisi kiva jutella kanssasi enemmänkin. Olisiko sinulla anonyymia osoitetta johon voisin laittaa viestin? Voisi lähteä tiirailemaankin miehiä yhdessä ;) Helsingistä olen.
[/quote]
Moi #28! Jos olet vastaavassa tilanteessa, voidaan toki jakaa kokemuksia ja jutella enemmänkin vaikka sähköpostin välityksellä. Laita tänne osoitteesi, niin voin ottaa yhteyttä.
ap
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 10:01"]
Tunnistin itseni hyvin isosta osasta ap:n tekstiä, joten voin lohduttaa että toivo ei suinkaan ole menetetty. Itse tapasin mieheni 30-vuotiaana ja näin jälkikäteen voin olla erittäin tyytyväinen siitä etten tyytynyt mihinkään kompromisseihin. MIeheni ei varmasti ole muiden silmissä täydellinen, mutta minulle hän sitä on. Toki aikoinani yritin tapailla muitakin miehiä, vaikka he eivät tuntuneetkaan ihan "siltä oikealta", mutta tuollaiset suhteet tapaavat kariutua ennemmin tai myöhemmin omaan mahdottomuuteensa.
Lopultahan kuitenkin tarvitsetkin vain sen yhden joka vie jalat alta, joten jaksa uskoa sen löytymiseen!
[/quote]
Kiitos lohdutuksen sanoista, #29! Hienoa, että olet löytänyt "sen oikean". Missä muuten tapasitte?
Olen kanssasi samoilla linjoilla. Mielestäni parisuhde on yksi elämän ehdottomasti tärkeimmistä asioista. Miksi siis tyytyisin vaatimaan kumppaniltani yhtään vähemmän ja tyytyisin johonkin ihan kivaan, kun en normaalisti valitse kolmanneksi tai neljänneksi parasta vaihtoehtoa merkityksettömimpienkään asioiden kohdalla. Mutta kyllähän tässä toisaalta alkaa huolettaa, olenko kuitenkin liian vaativa ja mikä minussa on mahdollisesti vikana, kun en ole kelvannut kenellekään.
Netissä tapasimme mekin, joten ehkä sitä tosiaan kannattaa kokeilla kuten täällä jo on ehdotettukin.. Olen kanssasi ihan samaa mieltä, jokaisen itseään arvostavan naisen tulisi pitää vaatimuksistaan kiinni. Omalla kohdallani sitä paitsi kysymys ei ollut edes yksistään liian korkeasta vaatimustasosta, monta "kriteerini" täyttävää miestä jouduin hylkäämään vaikka he paperilla olisivatkin kuulostaneet hyvältä. Se jokin tietty tunne on kuitenkin mikä ratkaisee, mikäli se puuttuu on suhdetta mielestäni vaikea lähteä rakentamaan.
#29
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 10:14"]
Kannattaa kokeilla nettideittailua! Vaikka itselläni ei ole siitä kovin hyviä kokemuksia (mitään helmeä en sieltä löytänyt, aika paljon kävin treffeillä ja vain yksi juttu johti suhteeseen), niin monilla muilla on sieltä hyviä kokemuksia ja pääsisit ainakin vähän ulos tuulettumaan, tapaamaan miehiä ja testaamaan treffailua - oletan ettet nyt ainakaan hetkeen ole käynyt treffeillä?
Niin vaikealta kuin se kuulostaakin, kannattaa yrittää unohtaa koko miehen metsästys, mutta toisaalta samaan aikaan pitää silmät auki. Mä olin kolmekymppisenä aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä nyt, vain muutama lyhyt suhde takana mutta ei mitään vakavaa. Aloin olla jo epätoivoinen, etten koskaan tapaa "sitä oikeaa". Mullakin oli yksi suuri (molemminpuolinen) ihastus, josta ei tullut mitään, koska mies asui toisessa maassa ja oli myös varattu. Mutta kolmekymppisenä tapasin ihan yllättäen miehen, josta en aluksi edes ajatellut mitään ihmeempää, en siis ihastunut ensi silmäyksellä. Päädyimme kuitenkin juttelemaan ja huomasin että tämän miehen seurassa oli jotenkin helppo olla. En edelleenkään ihastunut, koska mies oli niin erilainen kuin olin etukäteen kuvitellut itselleni sopivaksi, mutta suostuin kuitenkin treffeille koska mies pyysi. Jatkoimme tapailua, koska viihdyimme niin hyvin yhdessä ja toisaalta minulla ei ollut mitään syytä olla tapaamattakaan häntä, ja vähitellen huomasin ihastuneeni. Nyt olemme olleet jo vuosikausia yhdessä ja sopivampaa miestä en osaisi itselleni kuvitella. Ensitapaamisen perusteella en varmasti olisi uskonut miten tässä käy, mies oli kuitenkin niin erilainen kuin ne, joita olin aiemmin tapaillut ja joista olin kiinnostunut. Tarinan opetus siis on, että kannattaa antaa kaikille mahdollisuus! Yhteiset arvot ja huumorintaju lienee tärkeintä, kaikki muu on toissijaista. Kannattaa siis avoimesti tutustua ihmisiin eikä heti lyödä hanskoja tiskiin jos ensitapaamisella ei kuulu 'klik'.
[/quote]
Olen hieman skeptinen nettideittailun suhteen, mutta olen kuullut, että kavereiden kaverit ovat löytäneet sitä kautta onnen, ja kyllähän sitä täällä monet ovat minullekin suositelleet, joten ehkä minun täytyisi kohta rohkaistua ja luoda oma profiili.
Tiedän kuulostavani aika ehdottomalta unelmamieheni kriteereiden suhteen. Yritän kuitenkin pitää silmäni ja mieleni avoimena enkä koskaan käännytä ketään heti pois, jos joku tulee kanssani juttelemaan. Hyvä esimerkki on myös tämä suuri ihastukseni, joka minun täytyisi jo unohtaa. Olimme nimittäin ehtineet tuntea melkein vuoden ennen kuin aloin tuntea häneen vastustamatonta vetoa. Olimme aluksi vain hyvänpäiväntuttuja, mutta kun tutustuimme paremmin, aloin ymmärtää, millainen aarre hän on ja että hän vastaakin lähes täysin ihanteitani.
Ihanaa kuulla, että sinuakin #30 lopulta onnisti! Toivoni ei siis ole lopullisesti vielä menetetty.
ap
Relaa vähän, sä vaikutat tosi jäykältä ja itsensä liian vakavasti ottavalta kontrollifriikiltä. Ja unohda se ihastus, mistä sinä tiedät kuinka ihannemies se olisi oikeasti ollut, kun et sitä edes tunne. :)