Lue keskustelun säännöt.
Ikuisesti ilman kumppania?
28.07.2013 |
Olen uhkaavasti kolmeakymppiä lähestyvä nuori nainen. En ole koskaan seurustellut vakavasti tai ollut rakastunut. Kukaan ei ole myöskään ollut ikinä rakastunut minuun. Viimeiset puoli vuotta olen ollut toivottoman ihastunut erääseen mieheen, mutta vaikka mieskin on ihastunut minuun, meistä ei koskaan voi tulla paria, koska mies on jo varattu. Tunteeni tätä miestä kohtaan ovat erittäin voimakkaat enkä ole elänyt tällaisten tunteiden kanssa kertaakaan aikaisemmin, vaikka jotain pienempiä ihastumisia minullakin on takanani.
Nämä voimakkaat tunteet ovat saaneet minut miettimään elämääni ja tulevaisuuttani tosissaan. Haaveilen rakastavasta miehestä ja parista ihanasta lapsesta. Tuleva on alkanut kuitenkin hieman pelottaa minua ja alan vähitellen uskoa, etten koskaan tapaa "elämäni miestä". Lähes kaikki ystäväni ovat seurustelleet jo vuosia. Olenko menettänyt mahdollisuuteni, kun en tavannut heidän tapaansa ketään varteenotettavaa kumppania opiskeluvuosina?
Olen positiivinen, sosiaalinen ja fiksu. Olen korkeasti koulutettu ja minulla on hyvä työ. Pidän itsestäni huolta, en ole ruma ja käyn ulkona. Olen itsenäinen, avarakatseinen ja nähnyt paljon maailmaa. En valita pienistä tai vedä herkästi hernettä nenään. Osaan kävellä 15 sentin koroilla, mutta viihdyn myös lantsareissa mökillä hakkaamassa halkoja. Nähdäkseni minussa ei ole mikään siis pahasti vialla, mutta silti vain olen vuodesta toiseen yksin.
Ehkä olen asettanut kumppanilleni liian korkeat kriteerit täytettäväksi. Toivoisin miehen olevan fiksu, itsevarma ja määrätietoinen. Varsinaista kirjaviisautta enemmän arvostan kuitenkin tilannetajua, sosiaalisia taitoja, avarakatseisuutta ja hyvää yleissivistystä. Miehen ei tarvise olla 188 senttinen alusvaatemalli, mutta tietty urheilullinen ja siisti ulkonäkö miellyttää minua enemmän kuin plösö sohvanvaltaaja. Lisäksi miehessä täytyisi olla pehmeämpi puoli, hänen täytyisi osata keskustella avoimesti ja olla hellä.
Tiedän, että kriteerilistani on aikamoinen klisee. Näitähän kaikki naiset toivovat. Tiedän tällaisia miehiä olevan myös ihan oikeasti olemassa, mutta aina kun tapaan jonkun edes vähän sinne päin olevan miehen, hän on varattu ja juttu tyssää siihen.
Aikaisemmin en ole parisuhteettomuuttani pahemmin stressannut, mutta nyt viime aikoina olen alkanut murehtia asiaa kunnolla. Ehkä tämä on orastavaa kolmenkympin kriisiä, mutta tosiasia on, että mikäli haaveilen omasta perheestä, täytyisi kumppanini pikkuhiljaa astua elämääni.
En tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. Onko minussa jotain vikaa, kun kukaan ei ole koskaan ollut tosissaan kiinnostunut minusta? Vai ovatko asettamani kriteerit liian korkealla? Onko peli menetetty?
Haluaisin vain käpertyä jonkun ihanan lämpimään kainaloon ja rakastaa.
Kommentit (63)
Miehiä riittää, tasokkaitakin, koska niitä vapautuu koko ajan. Jos maailmankuva on niin synkkä, että kuvittelee hyvien miesten loppuneen Suomesta, ei kannata ainakaan kuvailla itseään positiiviseksi ihmiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se valitettavasti on niin, että juuri ap:n kaltaisen naisen on vaikeinta löytää sitä kumppania, sillä muitakin samantyyppisiä on samoilla apajilla. Ja kokemukseni mukaan hyvin koulutettu mies, esim. lääkäri tai juristi saattaa ottaa ihan duunarinaisen. Jotkut taiteilijamiehet ovat niitä harvoja, jotka ihailevat akateemista naista.
Nimim. keski-ikäinen täti-ihminen, kahdessa pitemmässä liitossa ollut, lisäksi muita seurustelusuhteita. Maisteri, elää parisuhteessa ei-akateemisen taiteilijan kanssa.
En lukenut muiden viestejä, mutta kannattaa suunnata katse muiden Euroopan maiden miehiin, jos itselläsi on kielitaitoa. Ovat ainakin omasta mielestäni huomattavasti keskivertosuomiukkoa tasokkaampia. Tässä maassahan tilanne on se, että kauniita, fiksuja, koulutettuja ja mukavia naisia riittää, mutta vastaavia miehiä ei ole olemassa montaakaan kappaletta, ja jos on, ovat joko varattuja tai homoja.