Lue keskustelun säännöt.
Pakkososiaalisuus ja vanhemmuus
26.07.2013 |
Onko äidin oltava oletusarvoisesti supersosiaalinen? Minulla on jo koululaispoika, enkö ole koskaan jaksanut mammakerhoja enkä puolituttujen seuraa. Silti koen, että pitäisi. Pitäisi jaksaa seurustella muiden taloyhtiön äitien ja lapsien kanssa, mutta kun en vain löydä yhteistä säveltä.
Olen vähän hankala siinä mielessä, etten jaksa kauaa mitään tyhjänpäiväistä small talkia, vaan auttaisi, jos ihmisten kanssa löytyisi oikeasti jotain yhteistä. Mutta ei vaan löydy.
Lisäksi olen todella omaa rauhaa rakastava persoona, jopa lievästi erakko. Poika löytää kyllä pihasta kavereita jo, mutta en tahdo aina jaksaa hänen kavereitaan. Ärsyynnyn, jos ovikello soi koko ajan, enkä ole luonteva vieraiden lasten kanssa. Harmittaa myös, jos esim. omalla parvekkella ei saa olla rauhassa, vaan pihalla on heti lapsilauma kerjäämässä kyläilemään.
Lapsilla on onneksi koulut ja päiväkodit, joista saa kavereita, ja kaverit kylässä meillä on ok, mutta ei joka päivä. En vaan tahdo jaksaa. Onko muita kaltaisiani oman rauhan rakastajia? Miten sanoa nätisti lapsille tai heidän vanhemmilleen, että arvostan myös omaa rauhaa?
Kommentit (11)
Olen pohjimmiltani sosiaalinen, mutta valikoidusti :) En jaksa juoruilua ja sellaista pahanilkistä utelua ja kilpailua mitä sosiaalinen kannssakäyminen usein on. Sydämellisten ihmisten kanssa jaksan olla. Olen kanssa ahdistunut koska koen velvollisuutta yrittää viedä lastani ihmistenilmoille vaikken itse jaksa olla. Nyt onneksi lapsi alkaa itse hakea kavereita eikä tarvitse yrittää jotain. Meille olisi tervetulleita lapsen kaverit koska silloin kokisin itse oman syyllisyyden vähenevän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pakko. Onneksi teini-ikäisestä pojastani on tullut samanlainen itsekseen viihtyjä kuin minustakin.
Etkö tiedä, että vauvat ja taaperot kasvavat vähintäänkin kieroon tai heistä tulee "jälkeenjääneitä", jos äiti ei jaksa käydä ryömityttämässä vasta ryömivää vauvaansa ja kävelyttämässä taaperoaan leikkipuistossa tasan klo 10 aamulla muiden yhtä säntillisten äitien kanssa, jotka ovat heränneet jo klo 7 aamulla aamutoimille, että ehtivät mukaan kaikkeen tähän hupiin ja touhuun, jotta lapsi voisi vilkutella ventovieraille itsensä ikäisille ja pituisille lapsille, jotka tuijottavat takaisin huuli yhtä pyöreänä kuin vieressä oleva äiti. Joo, se on sitä sosiaalisuutta ja verkostoitumista. Ilman ventovierasta lapsiseuraa kehityksessä ja taidoissa jälkeenjäänyt lapsesi kasvaa kieroon, ei opi hyppäämään kuralätäkköön ja sen hauskuutta eikä opi myöskään laittamaan lusikkaan suuhunsa syödäkseen, koska hänellä ei ole ollut siihen mallia. Kyllä kotihoidossa olevien vauvojen ja taaperoiden täytyy oppia ihmisten tavoille mahdollisimman varhain. Heti kun lusikka pysyy kädessä, niin se täytyy osata laittaa suuhun itse ja ehkä osa ruoastakin pysyy kyydissä mukana. Jos syömisen kanssa on ongelmia, niin ei muuta kuin leikkipuistoon ulkoilemaan, jotta lapsi saa riehua siellä heti aamutuimaan ja äidinkin rähmät lentävät silmistä viimeistään puoleen päivään mennessä. Kyllä soppa maistuu sen jälkeen, kun on vähän leikitty ulkoilmassa. Todellakin! Jos lapsi on vähän hidas omatoimisen ruokailun opettelussa, niin kyllä hänen täytyy mennä vähintään leikkipuistoon katsomaan toisten lasten esimerkkiä jo kotihoidon aikana, jotta pysyisi menossa mukana sitten, kun päästään tositoimiin päiväkodissa. Vaan kenen lapsi on oikea luonnonlahjakkuus eri taidoissa, jotta muut hidasälyiset ja sosiaalisesti vammautetut, eristäytyneisyydessä eläneet lapset voisivat ottaa heistä mallia? :D
Minulla oli sama juttu. Nyt lapset ovat aikuisia ja saan palata erakkomaisuuteeni takaisin. Oli aika vaikea olla sosiaalinen, kun en oikeasti sitä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen aika erakkoluonteinen. Päätin kuitenkin, että käyn edes kokeilrmassa syksyllä alkavia vauva ryhmiä. Pikkuine on nyt 9 kk. Haluan kovasti että lapsesta tulisi yhtä sosiaalinen kuin isästään.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 17:49"]
Haluan kovasti että lapsesta tulisi yhtä sosiaalinen kuin isästään.
[/quote]
Miksi? Etkö hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet? Uskotko, että sosiaalisuus on jotain, joka lapselle opetetaan, vai synnytäänkö sellaiseksi?
Sosiaalinen kälyni tekee lapsistaan puoliväkisin sosiaalisia. Lapset ovat ihan selvästi sisäänpäinkääntyneitä ja vähän erakkoluonteita, mutteivat saa olla. Äiti piiskaa heitä koko ajan kaikenmaailman ohjelmaan ja kontakteihin, jopa lomamatkoilla on tutustuttava muihin ja luotava lomakontakteja muihin lapsiin jne.jne. Minusta se on noille lapsille aika tuhoisaa, etteivät he saa olla oma itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon myös, että sosiaalisuus (tai sen puute) on osa synnynnäistä temperamenttia. Onneksi poikani näyttää löytävän kavereita luonnostaan, ja on helpompaa kun kaverisuhteet hoituu isommilla lapsesta itsestä käsin. Silti joskus väsyn meillä ravaaviin muksuihin, en jaksa sitä meteliä koko päivää. Rakastaako muut äidit automaattisesti toisten lapsia? Onko minussa joku vika, kun en vaan jaksa lapsia suurina annoksina? (Paitsi omia.) - Ap
Mä olen tosi epäsosiaalinen, lapseni eivät onneksi ole perineet tätä luonteenpiirrettä.
En minäkään ole ikinä käynyt missään mammakerhoissa, asutaan maalla eikä täällä kyllä sellaisia ollutkaan.
Laitettiin lapset puolipäivätarhaan 4-vuotiaina, ihan sen takia että saivat kavereita ja oppivat sosiaalisuutta ja toisten kanssa olemista. Olivat siellä kahdesti viikossa, 4 tuntia kerrallaan.
Lapseni ovat nyt 13v ja 15v. Heillä on kyllä ollut aina paljon kavereita ja ovikello soi kokoajan, me vieläpä asutaan koulun vieressä.
Mua ei jostakin syystä häiritse lasten kaverit, vaikka muuten olenkin epäsosiaali. Koska mun ei tarvitse "pakkoseurustella" heidän kanssaan, eikä viihdyttää heitä,
lapseni ovat omien kavereittensa kanssa.
He saavat olla meillä ja käydä meillä, mutta saan silti olla ihan vapaasti ja tehdä mitä tykkään.
Mua häiritsee kyllä tosipaljon tilanteet, kun meille tulee vieraita. Siis, vaikka miehen sukulaisia joille pitää laittaa pöydät koreaksi ja joitten kanssa pitää seurustella ja pälättää kaikenmaailman asioista, jotka ei itseä kiinnosta pätkääkään, tuntitolkulla.
Plääh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla, että nuo lapseni kaverit ovat vielä sen verran pieniä, että vaativat koko ajan, ruokaa, juomaa tai seurustelua ja siksi niihin väsähdän. Ehkä se helpottaa kun aikaa kuluu. Ymmärrän kyllä hyvin tuon, että aikuisvieraita palvellessa on hankalampaa vetäytyä tyylikkäästi omiin oloihin. :)
Hyvä, jos ei tämä periydy, voihan olla että epäsosiaalisuuteni synnyttää suoranaisen vastareaktion omassa jälkikasvussa ja oma lapsi hakee jo pienestä aktiivisesti seuraa.
Viihdyin jo pienestä asti pitkiäkin aikoja yksin, ja isossa laumassa en ole ikinä tykännyt olla. Siksi tämä ominaisuuteni ei ole epäkohteliaisuutta vaan pikemminkin synnynnäinen ominaisuus. - Ap
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 18:23"]
Voi olla, että nuo lapseni kaverit ovat vielä sen verran pieniä, että vaativat koko ajan, ruokaa, juomaa tai seurustelua ja siksi niihin väsähdän. Ehkä se helpottaa kun aikaa kuluu. Ymmärrän kyllä hyvin tuon, että aikuisvieraita palvellessa on hankalampaa vetäytyä tyylikkäästi omiin oloihin. :)
Hyvä, jos ei tämä periydy, voihan olla että epäsosiaalisuuteni synnyttää suoranaisen vastareaktion omassa jälkikasvussa ja oma lapsi hakee jo pienestä aktiivisesti seuraa.
Viihdyin jo pienestä asti pitkiäkin aikoja yksin, ja isossa laumassa en ole ikinä tykännyt olla. Siksi tämä ominaisuuteni ei ole epäkohteliaisuutta vaan pikemminkin synnynnäinen ominaisuus. - Ap
[/quote]
Meillä alkoi käydä lasten kavereita kylässä vasta tossa eskari-iässä. Kyllähän heille piti antaa ruokaa, juomaa ja muutenkin huolehtia, mutta ei ne kyllä vaatineet seurustelua. Lapset touhusivat ja leikkivät keskenään.
Jos lapsesi ja heidän kaverit vaativat seurustelua, sinähän voit sanoa että nyt menette leikkimään ja touhuilemaan ja keksitte omat leikkinne, teitä on nyt täällä noin monta että sen pitäisi onnistua :)
T: nro 7