Turha kaunistella. On tilanteita joista ei vain enää nousta.

Vierailija kirjoitti:

"Jos olet yli 40-vuotias ilman parisuhde- tai seksikokemuksia et tule ikinä löytämään ketään vierellesi."

Tämä nyt ei ainakaan pidä paikkaansa. Paitsi tuolla asenteella mikä ap:lla on.

Jos 30 v mennessä ei ole ollut vähintään 200 seksipartneria on turhaa odottaa enää kymmentä vuotta.

Ratkaisu !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutos on aina mahdollinen, iästä riippumatta.

Muutos joo, mutta ei se toivottu muutos. Kyllä se vaan myönnettävä (vaikka pahaa tekeekin) että näin +40-vuotiaana on jo moni ovi pysyvästi kiinni eikä tiettyjen asioiden tekemiseen ollutkaan koko elämää aikaa. 

Ei vaikka kuinka kaikkialla hoettiin, että mikä kiire sinulla vielä on.. ja kyllä sinulla vielä on aikaa.. ja sinähän olet vielä niin nuori.. blaablaablaa...

Yht'äkkiä sitä aikaa ei sitten enää olekaan vaan kaikki olisikin pitänyt tehdä jo ainakin vuosikymmen aikaisemmin  :-(

N44

Tässä on tämä klassinen kiikkustuoli-ilmiö.

Elämä on valintoja, jostain syystä olet aikoinaan valinnut kuten olet valinnut. Valinnat pitää tehdä niin ettei siellä kiikkustuolissa tarvii itkee omia valintoja vaan hyväksyt ne edelleen sellaisena kuin valinnan tilanteessa. Teit sen minkä oikeaksi koit siinä tilanteessa.

Jossitella voi maailman ääriin, mikään ei muutu muuksi.

Paskapuhetta.

On totta, että huippu-ura on mennyt juna, mutta uran saat kyllä jos tahdot. Olympiavoittaja ei enää nelikymppisestä tule, mutta urheilun riemua ja jopa kisamenestystä saavuttaa kyllä.

Parisuhde. Miksi ei?

Seksiä? No helposti. Aika hyvä siihen itseasiassa..

Leuka ylös ja elämää kohti, pelko on hyödytöntä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kyllä saanut oikein hyvän parisuhteen jopa 49-vuotiaana! Ap: mielestä kai sitten tilastollinen ihme, mutta oikeasti ihmiset pariutuu jopa vanhainkodeissakin vielä. Ei ole ikärajaa! Olen myös opiskellut yli 40-vuotiaana uuden ammatin. Tosin en koko ikääni ollut työttömänä, vaan ainoastaan muutamia vuosia. Mutta ap:n asenteellahan asiat tietysti noi menee! Ja menisi vaikka ap vaihtaisi tuon ”yli 40-v” nuorempaan raja-arvoon, vaikkapa ”yli 20v”.

Ensimmäisen parisuhteesi?

Ja toiseen kohtaan: niinpä, tilanteesi on täysin eri kuin esittämässäni skenaariossa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Muutos on aina mahdollinen, iästä riippumatta.

Muutos on eri asia kuin jonkun asian saavuttaminen. Voi yrittää muuttua parhaansa mukaan ja muutoksessa jopa onnistua, mutta mitään muuta se ei takaa kuin sen, että olet muuttunut.

ap

Joku toisessa ketjussa sanoikin ettei elämä ole buffetpöytä - et voi itse päättää kaikesta mitä lautaselle eli elämääsi otat.

Toisilla se menee nii ja toisella naa. Yks tykkää punaisesta ja toinen sinisestä.

Se mikä on toiselle roska on toisen aarre.

Apn mainitsema loistokas työura ei ole kaikille elämän kohokohta tai tavoittelun arvoinen, mukava työ missä vaan on se juttu.

Voi saada hyvän lopun elämän suhteen yli 40v. Eihän se tietty ole koko elämän suhde.

Mikäli olet vastuuton yli 40v niin sitä todennäköisesti olet lopun elämää. Eipä kai sitä muuta enää osaa.

Mitä näistä pitää kaunistella ja muuksi muuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos olet yli 40-vuotias ilman parisuhde- tai seksikokemuksia et tule ikinä löytämään ketään vierellesi."

Tämä nyt ei ainakaan pidä paikkaansa. Paitsi tuolla asenteella mikä ap:lla on.

Ei mulla ole mitään asennetta. Olen valmis uskomaan toisin ja muuttamaan mielipidettäni, jos joku väitteeni toisiksi todistaa. Eivät nämä tietenkään mitään ehdottomia totuuksia ole. Harva asia tässä maailmassa on. Enemmän haluan protestoida sitä "kaikki on mahdollista riippumatta tilanteesta" -asennetta vastaan, jossa realismin tilalle nostetaan sinisilmäinen ja perusteeton optimismi. Mun mielipiteet perustuvat tilastoihin ja omiin kokemuksiini. Tietenkin olen vain yksi ihminen ja empiirinen aineisto on aina vähän huono todistamaan laajempia kokonaisuuksia, mutta silti tällä hetkellä uskon näin. Olisin mielelläni väärässä, koska parempi ja onnellisempi maailma on ehdottomasti toiveissani.

ap

Tärkeintä on se, että itse usko itseensä. Sitten vasta kun sinä itse alat uskomaan itseesi, alkaa toisetkin huomaan potentiaalisi. Kannattaa aloittaa ihan siitä itsetunnon kehittämisestä esim. terapian, self help kirjojen avulla. Myös meditointi ja positiiviset affirmaatiot auttavat.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sellanen tilanne että 13 v ilman sos elämää, koko elämä ilman seurustelukumppania; ei täältä enää nousta ja saada yhtäkkiä kavereita ja osata olla heidän kanssaan saati sitten löydetä miestä. Sosiaalisesti olen täysin v ammainen.

Tämä on varmaan monelle tuttu tilanne. Ei sinänsä, että ihmisessä olisi mitään suurta vikaa, mutta kun on liian kauan pois mistä tahansa jutusta niin siihen palaaminen tai sen aloittaminen on vaikeaa tai kynnys on liian suuri. Sen pitäisi tapahtua pikku hiljaa ja omalla tahdilla, mutta kun mukaan otetaan toiset ihmiset niin on hankalaa löytää ihmisiä, jotka ovat valmiita kanssasi takaisin normaaliuteen nousemaan. Edelleen tässäkin on se sama taustakuvia, että tietynlaista erilaisuutta ehkä suvaitaan, mutta ei sitä olla valmiita ottamaan osaksi omaa elämää.

Tsemppiä silti sulle ja toivon, että tilanteesi paranee tai löydät iloa joistain muista suunnista.

ap

Vierailija kirjoitti:

Se on vain asenteesta kiinni. Jos on noin lannistunut kuin ap, niin saa just sitä mitä uskoo saavansa, eli ei mitään hyvää.

En ole lannistunut. Olen realisti. Olen kyllä yrittänyt ja yritän jatkuvasti. Tähän mennessä en ole kokenut kuin pieniä, yksittäisiä onnistumisia, mutta pääasiassa vain epäonnistumisia, torjuntoja ja takapakkia. Ei tämä millään uskomisella muutu. Asenne on kuitenkin vain osa sitä prosessia, joka ehkä johtaa onnistumiseen. Maailma ei ole niin yksinkertainen tai armollinen, että jokainen saisi sen mitä toivoo, jos vain asennoituu oikein.

ap

Äitini ainakin oli kotiäitinä reilusti yli 40 vuotiaaksi, jonka jälkeen opiskeli sairaanhoitajaksi ja psykoterapeutiksi. Erittäin pidetty, työllistetty ja pätevä ammatissaan nyt eläkkeen lähestyessä. Eli tuo on täyttä p-skaa.

Paras ystäväni tapasi nykyisen avovaimonsa 42-vuotiaana. Nykyään ovat naimisissa ja lapsia. Täyttä p-skaa tämäkin väite.

Ihminen voi muuttaa elämänsä suunnan jos itse on motivoitunut.

N-77 kirjoitti:

Pystyt alkaa yrittäjäksi ainakin. Minäkin ❤

Pystyn. Valitettavasti mulla ei ole mitään taitoja tai ideoita. Se olisi sitten melko menestymätöntä yrittämistä.

ap

Vierailija kirjoitti:

N-77 kirjoitti:

Pystyt alkaa yrittäjäksi ainakin. Minäkin ❤

Pystyn. Valitettavasti mulla ei ole mitään taitoja tai ideoita. Se olisi sitten melko menestymätöntä yrittämistä.

ap

En minäkään heti ideoita hoksannut, en edes taitojani. 

Samaa mieltä alottajan kanssa. Osasta ihmisiä näkee, että juna meni jo alle kolmekymppisenä. Se toki liittyy asenteeseen.

Asia vain on niin että nelikymppisenä yli puolet elämästä on jo takana ei sille mitään voi.

Vierailija kirjoitti:

Kolmas väite on totta mutta kaksi ensimmäistä eivät. Toki muutos on melko epätodennäköinen mutta ei mahdoton. Tunnen ihmisiä jotka ovat uhmanneet molempia todennäköisyyksiä.

Mahdotonta on harva asia, mikä normaalin ihmisen elämää koskettaa. En tietenkään julista mitään asiaa täysin mahdottomaksi, koska se olisi typerää. Voidaan silti puhua pienistä mahdollisuuksista ja todennäköisyyksien uhmaamisesta, jos vaikka noissa listaamissani asioissa onnistuu.

Tuo mahdoton on sana, jota muutenkin välttelen, koska se samalla tarkoittaisi toivon hylkäämistä.

ap

Omat kokemukset kertovat, että jotkut asiat *yllätyksenä itsellenikin* ovat ehkä mahdollisia:

- suoritin viimeisimmän tutkintoni hiukan ennen kun täytin 50 v.

- aloitin suhteen miesystävän kanssa reilusti yli 50-v. ja olemme edelleen yhdessä (jo n. 4 v.)

- olen aina kai ollut hieman liikaakin vastuuta tunteva ja ottava ihminen, siitä voisin jopa vähän luistaa...

Mutta AP:lle: minulla on pari asiaa, joita en koskaan tule saavuttamaan eli oma asunto (syntymäköyhä ja pienipalkkaiset virat, joten lainaakaan ei saa) ja avioliitto (en kyllä halua vihille, mutta tämän sanoi eräs naapuri :D).

AP, pienin askelin eteenpäin. Usko hieman enemmän itseesi ja onnea elämääsi!

Miten pääsee nelikymppiseksi ilman mitään koulutusta? Ei ainakaan työttömyyskorvauksilla makoilemlla, joten on oltava joko ura tai rahaa taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on skitsofrenia, kaikki hylkäävät sinut, etkä enää koskaan palaudu ennalleen, sairaus vie kaiken.

Tämä on ikävää ja voi pitääkin paikkansa. Ihmiset karttavat henkilöitä, jotka ovat selvästi erilaisia eivätkä osaa suhtautua sairauksiin - varsinkiin mielenterveydellisiin - oikein ja sen sijaan, että yrittäisivät ymmärtää ja olla tukena niin kokevat helpommaksi vain jättää henkilön huomiotta ja oman onnensa nojaan.

ap

Ei sellaista sairautta ole olemassakaan kuin skitsofrenia. Psykoosi vain kroonistuu, kun valmiiksi traumatisoitunut ihminen saa tuollaisen leiman ja jää yhteisön hylkäämiksi. Hänet huumataan vammaiseksi laitokseen. Avoimen dialogin mallilla ollaan saatu EHKÄISTYÄ skitsofrenian vuosittainen ilmaantuminen - uusia skitsofreniadiagnooseja ilmaantui menetelmän käyttöön oton jälkeen enää 3/100 000 asukasta kohden, kun se ennen oli 33/100 000 ihmistä kohden. Ja tämä tapahtui, kun puolitettiin lääkitys ja pakkohoito ja lisättiin lähiyhteisön sisäiseen dynamiikkaan vaikuttamista vuorovaikutuksen avulla. On olemassa skitsofreniagnoosinnsaaneita ihmisiä, joista ei todellakaan näy päällepäin mitään erikoista. Ovat työssäkäyviä ihan tavallisia ihmisiä, joilla on ollut joskus psykoosi.

Jaa, sano se KFC:n perustajalle. https://en.wikipedia.org/wiki/Colonel_Sanders

He made it 73-vuotiaana. Epäonnistui sitä ennen kaikissa yrityksissään.

Joten pidä nuo rajoittavat uskomuksesi ihan vain itselläsi ap. Älä tyrkytä niitä muille.

Kyllähän tuo ap totta puhuu osittain. Mun mielestä jos ei jo n. 30-vuotiaana ole kunnon työpaikkaa, vakaata parisuhdetta ja omistusasuntoa, niin kyllähän se jostain kertoo. Eikä mistään hyvästä.

Tuntuu, että nykyajan  kolmikymppiset elävät ikuista teini-ikää. Kavereiden seurassa on ahdistavaa olla, kun mulla itsellä on elämä mallillaan ja ne vaan puhuu bailaamisesta, villistä sinkkuelämästä ja vuokra-asunnoista.

Omat tilastot:

- ikää 37vee

- ei parisuhdetta, ei kavereita, en ole koskaan lähestynyt naista nettideittien ulkopuolella (naiset eivät lähsestyneet millään lailla ikinä netin ulkopuolella, tämän myötä olen tehnyt omat johtopäätökseni ulkonäöstäni)

- koulutuksena tradenomi, työhistoria ikään nähden hyvin pieni (en voi hyvälläkään tahdolla sanoa tehneeni uraa)

- asun vuokralla

- en ole ikinä käynyt salilla (ylipainoinen olen aina ollut)

- harrastuksina videopelit, sarjat, tietokoneet, nörtteily sun muu sisällä istuminen (näin on ollut koko elämän ajan)

- ajatuskin jostain oman asunnon ostamisesta tai perheen perustamisesta tuntuu absurdilta

Omakohtaisesti voin hyvinkin allekirjoittaa nuo ap:n listaukset. Parisuhteeseen (ainakaan sellaiseen missä joku minut oikeasti haluaisi) en usko ikinä pääseväni. Vastuunpakoilujuttukin kolahti. Olen jollain taslolal jo hyväksynyt sen, että on liian myöhäistä mihinkään... parisuhteeseen, matkailuun, uran luomiseen, omaan asuntoon jotka tekisivät minusta yhteiskuntakelpoisen ja onnellisen ihmisen.