Miten sinut tai tuttavasi on suljettu ulos kaveripiiristä/yhteisöstä?

Ihan pitkäaikaissairaudesta kertominen riittää. Vaikuttaa liikkumiseen ja haluan pitää sairaudenhoitoasiat minun ja hoitavan lääkärini välillä. Kyllä yksi liikkumisen apuväline saa ihmiset karkkoamaan vaikka en puhunut mitään sairaudestani.

Kaikista tympeintä on kun joskus ruokakaupassa nämä entiset ”ystävät” tulevat kysymään sairauden nimeä, lääkitystä jne jopa ruokakaupan jonossa. Tekisi mieli sanoa, että joku raja se on ihmisen uteliaisuudellakin.

Minä en halua heidän tietojaan ja en ymmärrä sen vuoksi miksi heille on tärkeää tietää minun asioistani.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui aikaan ennen kännyköitä, tai meillä kenelläkään ei niitä silloin vielä maalaiskylässä ollut 80-luvulla. 

Meillä oli akiivinen kyläyhdistys, jossa järjestimme tapahtumia ja teimme retkiä tms....Nyt olimme jo vuosien aikaan keränneet tervaksia, joista olisimme polttaneet 2-3 tervahautaa talkooporukalla ja saaneet kylälle tapahtumia, näkyvyyttä ja kyläyhdistykselle rahaa. Tervakset oli viety eräälle alueelle, pienen sivutien päähän, jossa oli pellolla hyvät parkkitilat ja tervahaudan paikka.

Sitten oli myös yksi nuorimies, jota karsatettiin. Hänellä oli mielenterveysongelmia. Koulukiusattu, eikä oikein kukaan osannut olla hänenlaiselleen ystävä. Nuori poika, tosin täysi-ikäinen. Vanhemmat kuolleet ja jäi parikymppisenä asumaan pientä, huonokuntoista kotimökkiänsä. Tiety vanhempien kuolema nuorella iällä järkytti lisää.

Teimme viikonloppumatkan ja tästä oli kyläkaupalla lista, johon matkalle lähtijät ilmoittautuivat. Kun tämä poika laittoi nimensä listaan, alkoikin monet jo vetäytyä ja osallistujamäär olisi jäänyt aika vähäiseksi ja uhannut matkan toteutumista, joten päätimme yksissätuumin jättää hänet matkalta pois ja törkeällä tavalla. teimme samalla tavala kuin aloittaja, eli matkaan lähdimme kuten alunperin ilmoitettiin, mutta tälle pojalle käytiin erikseen sanomassa lähtöä edeltävänä iltana, että linja-auton, jolla matka tehdään,  huoltotöiden takia lähtö viivästyy tunnilla, vaikka tosiasiassa se lähtikin normaalisti, joten tämä poika tuli paikalle vasta sitten, kun olimme jo olleet hyvän aikaa matkalla. Paikalla oli sitten eräs kyläläinen, joka ei ollut lähtenyt matkaan kahden ison (ja vihaisen) koiransa kansa ilmoittamnassa, että porukka on lähtenyt ja sinä et päässyt valitettavasti mukaan.

Poika ei ollut koirien vuoksi alkanut rähjäämään, mutta seuraavana aamuna sitten tulikin hotellille ikävä puhelu, että talkoilla kerätyt tervakset oli poltettu tahallisesti ja paikalle oli kaadettu pokasahalla puita kulkuväylälle, ettei paloautot päässeet sammutustöihin. tervakset paloivat ja terva valui maahan, joita kukaan ei korvannut kun vakuutusta niissä ei ollut. Eipä sillä pojalla rahaa ollut korvata ja lahosta mökistä ei takuuksi ollut. Toki mielisairaalaan hän joksikin aikaa päätyi. Kyläyhdistyksen into lopahti pitkälti tähän ja nyt tänä päivänä sitä ei enää ole toiminnassakaan. Ei ole tätä poikaakaan olemassa, mutta kyllä, olemme katkerasti katuneet miten väärin teimme tätä poikaa kohtaan, koska siinä valui maahan lukematon määrä työtunteja ja innostusta, mistä saimme kaikki vain pahan mielen.

-Ulla

Yh, toivottavasti olette syvästi katuneet tekoanne. Ihan kun yrittäisit silti selitellä ikäänkuin teillä olisi ollut oikeus kohdella toista noin, koska oli outo ja mielenterveysongelmainen.

Mielenterveyden ongelmien tietoisuutta pitäisi lisätä, jotta kukaan ei joutuisi tämän ja ap:n kaltaisten vääryyksien kohteeksi.

Olen ap pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan moista sontaa. Onneksi se aika on nyt takanapäin, eikä sinun tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä.

Usein käy niin, että jos vanhoja traumoja ei saa esim terapiassa käsiteltyä, seuraa ne helposti perässä ja määrittää tulevaisuutta. Miten ap voit nyt? Omat kokemukset ulosjäämisestä olen yhdistänyt siihen, millainen traumojeni takia olin. En osannut elää hetkessä, vaan olin pelokas sisäänpäin kääntynyt ja hiljainen. Ihmiset eivät varmaan tienneet miten kanssani voisi tulla toimeen. Herätin toisissa varmaan myös pelkoa ja epäluottamusta hiljaisuuteni takia.

Varmaan ikävimpiä henkistä tai fyysistä vahinkoa toisten toimesta kärsineelle ovat nämä ihmiset, jotka tietoisesti väärin tehtyään sitten selittelevät, että sen oli ilmeisesti tarkoitus käydäkin näin. Esimerkiksi oli jumalallinen tarkoitus, että sinä jäit ilman mitään, kun järjestimme itse niin. Teimme väärin tietoisesti, ja nyt pyhitämme väärän tekomme vielä jumalalliseksi tarkoitukseksi, mikä pyyhkiikin anteeksipyynnön tai huonon omantunnon tarpeen oitis. Inhottavia ihmisiä, jotka ajattelevat kaikessa, aivan kaikessa, vain itseään.

Koko ikäni, yritin päästä mukaan, olin iloisempi ja nauravaisempi, silti katsottiin kuin halpaa makkaraa... Nyt olen 30 ja yksi ainut ystävä ja sekin on muuttamassa pois

Mua on aina hyljeksitty, olen ylimääräinen, vihoviimeinen vaihtoehto aina ollut muille

Aina ala asteelta aikuis ikään asti... Työyhteisössäkään en ole saanut kavereita vapaa ajalle, tulen toimeen ihmisten kanssa et siitä ei pitäisi olla kiinni

Minä tulin työpaikkaan, jossa työpaikka itse ei varsinaisesti saa päättää kuka sinne töihin pääsee. Sanansa saavat toki sanoa, mutta päätös tehdään korkeammalla tasolla. Paikan "pomo" sitten teki selväksi tyytymättömyytensä. Kaikki muut paitsi minut ja eräs toinen epäsuosiossa oleva pyydettiin aina lounaalle ja meidät jätettiin jälkeen.

No. Onneksi olen sosiaalisesti lahjakas ja aloitin kärsivällisen, hiljaisen ja salaisen vastaiskun tämän toisen henkilön kanssa. Nyt 1,5v myöhemmin osat ovat vaihtuneet ja tätä "pomoa" ei oikein haluttaisi mukaan mihinkään.

Minä kuitenkin aina pyydän. Koskaan hän ei tule.

Ihmisen suurin synti on itsekkyys.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui aikaan ennen kännyköitä, tai meillä kenelläkään ei niitä silloin vielä maalaiskylässä ollut 80-luvulla. 

Meillä oli akiivinen kyläyhdistys, jossa järjestimme tapahtumia ja teimme retkiä tms....Nyt olimme jo vuosien aikaan keränneet tervaksia, joista olisimme polttaneet 2-3 tervahautaa talkooporukalla ja saaneet kylälle tapahtumia, näkyvyyttä ja kyläyhdistykselle rahaa. Tervakset oli viety eräälle alueelle, pienen sivutien päähän, jossa oli pellolla hyvät parkkitilat ja tervahaudan paikka.

Sitten oli myös yksi nuorimies, jota karsatettiin. Hänellä oli mielenterveysongelmia. Koulukiusattu, eikä oikein kukaan osannut olla hänenlaiselleen ystävä. Nuori poika, tosin täysi-ikäinen. Vanhemmat kuolleet ja jäi parikymppisenä asumaan pientä, huonokuntoista kotimökkiänsä. Tiety vanhempien kuolema nuorella iällä järkytti lisää.

Teimme viikonloppumatkan ja tästä oli kyläkaupalla lista, johon matkalle lähtijät ilmoittautuivat. Kun tämä poika laittoi nimensä listaan, alkoikin monet jo vetäytyä ja osallistujamäär olisi jäänyt aika vähäiseksi ja uhannut matkan toteutumista, joten päätimme yksissätuumin jättää hänet matkalta pois ja törkeällä tavalla. teimme samalla tavala kuin aloittaja, eli matkaan lähdimme kuten alunperin ilmoitettiin, mutta tälle pojalle käytiin erikseen sanomassa lähtöä edeltävänä iltana, että linja-auton, jolla matka tehdään,  huoltotöiden takia lähtö viivästyy tunnilla, vaikka tosiasiassa se lähtikin normaalisti, joten tämä poika tuli paikalle vasta sitten, kun olimme jo olleet hyvän aikaa matkalla. Paikalla oli sitten eräs kyläläinen, joka ei ollut lähtenyt matkaan kahden ison (ja vihaisen) koiransa kansa ilmoittamnassa, että porukka on lähtenyt ja sinä et päässyt valitettavasti mukaan.

Poika ei ollut koirien vuoksi alkanut rähjäämään, mutta seuraavana aamuna sitten tulikin hotellille ikävä puhelu, että talkoilla kerätyt tervakset oli poltettu tahallisesti ja paikalle oli kaadettu pokasahalla puita kulkuväylälle, ettei paloautot päässeet sammutustöihin. tervakset paloivat ja terva valui maahan, joita kukaan ei korvannut kun vakuutusta niissä ei ollut. Eipä sillä pojalla rahaa ollut korvata ja lahosta mökistä ei takuuksi ollut. Toki mielisairaalaan hän joksikin aikaa päätyi. Kyläyhdistyksen into lopahti pitkälti tähän ja nyt tänä päivänä sitä ei enää ole toiminnassakaan. Ei ole tätä poikaakaan olemassa, mutta kyllä, olemme katkerasti katuneet miten väärin teimme tätä poikaa kohtaan, koska siinä valui maahan lukematon määrä työtunteja ja innostusta, mistä saimme kaikki vain pahan mielen.

-Ulla

Kuulostaa jotenkin keksityltä tuo juttu. Kuin kertomus keskiajalta..

Kyllä luulis olevan harvinaista, että työpaikalta ystäviä saa, vaikka paljon aikaa saman katon alla vietetäänkin. Ettei kannata pitää sitä jonain perusoletuksena. Joutuuhan siinä varomaan jo sanojaan, ettei kaikki jutut kierrä koko työpaikkaa, kun kynsiä & kyynärpäitä pitää ihan periaatteessa testata. Mutta ei niiden käyttäjillekään lopulta mitään käteen jää.

Nytvainväsyttää kirjoitti:

Koko ikäni, yritin päästä mukaan, olin iloisempi ja nauravaisempi, silti katsottiin kuin halpaa makkaraa... Nyt olen 30 ja yksi ainut ystävä ja sekin on muuttamassa pois

Mua on aina hyljeksitty, olen ylimääräinen, vihoviimeinen vaihtoehto aina ollut muille

Aina ala asteelta aikuis ikään asti... Työyhteisössäkään en ole saanut kavereita vapaa ajalle, tulen toimeen ihmisten kanssa et siitä ei pitäisi olla kiinni

Missäpäin asut? 

Sain lapsen todella nuorena. Kaikki kaverit lopettivat yhteydenpidon. Kukaan ei enää käynyt luonani eikä minua kutsuttu enää minnekään mukaan. Olin vuosia ilman ystäviä ja lapsen kasvaessa löysin uusia ystäviä. Olimme paljon tekemisissä. Ajattelin että nämä perheelliset aikuiset ihmiset ovat luotettavia ja pysyvät ystävinä kävi mitä kävi. Noh, erosinkin lapsen isästä ja muutin toiselle paikkakunnalle. Ja kaikki ystävät lopettivat yhteydenpidon pikkuhiljaa. Aikani yritin kysellä että voinko tulla käymään/kutsuin kylään, aina oli jotain muuta.

Nyt olen asunut täällä jo viisi vuotta ja silti olen edelleen se ulkopuolinen. Yhden ystävän olen saanut, mutta minun on vaikea luottaa heihin.

Ja kaiken tämän lisäksi oma lapsuudenperheenikin on lopettanut yhteydenpidon täysin.

Minä olen ihan normaali ihminen, rauhallinen, tasapainoinen ja luulisin olevani ihan mukavaa seuraa. En ymmärrä.

Minut jätettiin porukan ulkopuolelle ylä-asteella. Olin juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja aloitin 7-luokan. Vanhempani eivät päästäneet minua kotibileisiin ja olin hiljainen ja pukeuduin rentoihin vaatteisiin (silloin muodissa oli tiukat napapaidat). No kukaan ei halunnut viettää aikaa kanssani, minua nimiteltiin ja lopulta pojat jopa kävivät fyysiseksi opettajan silmien edessä (kävelivät minun ohi kun istuin pulpetissa ja löivät kirjalla päähän). Iskin takaisin kirjalla heti kun tämä poika oli istuuntunut pulpettinsa ja kävelin luokasta pois. Olen kumminkin jääräpä ja päätin että olen kuin en kuulisi näitä nimittelyjä ja rupesin välttämään tilanteita joissa joku voisi huitaista minua tai töniä. Siihen aikaan oppilaat ajettiin välitunnilla ulos joten vietin useimmat välitunnit vessaan lukkuitumalla. Selvisin hengissä 3-kamalasta vuodesta (en tiedä miten) ja vaihdoin lukioon toiselle paikkakunnalle. Siellä sain tusinan upeita ja ihania kavereita joista osasta tuli jopa läheisiä ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsen todella nuorena. Kaikki kaverit lopettivat yhteydenpidon. Kukaan ei enää käynyt luonani eikä minua kutsuttu enää minnekään mukaan. Olin vuosia ilman ystäviä ja lapsen kasvaessa löysin uusia ystäviä. Olimme paljon tekemisissä. Ajattelin että nämä perheelliset aikuiset ihmiset ovat luotettavia ja pysyvät ystävinä kävi mitä kävi. Noh, erosinkin lapsen isästä ja muutin toiselle paikkakunnalle. Ja kaikki ystävät lopettivat yhteydenpidon pikkuhiljaa. Aikani yritin kysellä että voinko tulla käymään/kutsuin kylään, aina oli jotain muuta.

Nyt olen asunut täällä jo viisi vuotta ja silti olen edelleen se ulkopuolinen. Yhden ystävän olen saanut, mutta minun on vaikea luottaa heihin.

Ja kaiken tämän lisäksi oma lapsuudenperheenikin on lopettanut yhteydenpidon täysin.

Minä olen ihan normaali ihminen, rauhallinen, tasapainoinen ja luulisin olevani ihan mukavaa seuraa. En ymmärrä.

Sulle kävi se klassinen "poissa silmistä, poissa mielestä". Ja sinun tapaaminen ei ollut enää helppoa koska et asunut samassa kaupungissa. Ihmiset eivät tänäpäivänä halua nähdä vaivaa nähdäkseen jonkun, jos heillä on kavereita tarpeeksi lähellään. Kyse ei siis ole sinun seurastasi (siis että sinussa olisi vikaa), vaan siitnä että tapaamisen järjestämiseen täytyisi käyttää vaivaa ja miksi vaivaantua jos kerran lähellä on muita ihan mukavia kavereita. Suosittelen sinua etsimään sieltä uudesta kaupungista jonkun toisen yksinäisen kaveriksesi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui aikaan ennen kännyköitä, tai meillä kenelläkään ei niitä silloin vielä maalaiskylässä ollut 80-luvulla. 

Meillä oli akiivinen kyläyhdistys, jossa järjestimme tapahtumia ja teimme retkiä tms....Nyt olimme jo vuosien aikaan keränneet tervaksia, joista olisimme polttaneet 2-3 tervahautaa talkooporukalla ja saaneet kylälle tapahtumia, näkyvyyttä ja kyläyhdistykselle rahaa. Tervakset oli viety eräälle alueelle, pienen sivutien päähän, jossa oli pellolla hyvät parkkitilat ja tervahaudan paikka.

Sitten oli myös yksi nuorimies, jota karsatettiin. Hänellä oli mielenterveysongelmia. Koulukiusattu, eikä oikein kukaan osannut olla hänenlaiselleen ystävä. Nuori poika, tosin täysi-ikäinen. Vanhemmat kuolleet ja jäi parikymppisenä asumaan pientä, huonokuntoista kotimökkiänsä. Tiety vanhempien kuolema nuorella iällä järkytti lisää.

Teimme viikonloppumatkan ja tästä oli kyläkaupalla lista, johon matkalle lähtijät ilmoittautuivat. Kun tämä poika laittoi nimensä listaan, alkoikin monet jo vetäytyä ja osallistujamäär olisi jäänyt aika vähäiseksi ja uhannut matkan toteutumista, joten päätimme yksissätuumin jättää hänet matkalta pois ja törkeällä tavalla. teimme samalla tavala kuin aloittaja, eli matkaan lähdimme kuten alunperin ilmoitettiin, mutta tälle pojalle käytiin erikseen sanomassa lähtöä edeltävänä iltana, että linja-auton, jolla matka tehdään,  huoltotöiden takia lähtö viivästyy tunnilla, vaikka tosiasiassa se lähtikin normaalisti, joten tämä poika tuli paikalle vasta sitten, kun olimme jo olleet hyvän aikaa matkalla. Paikalla oli sitten eräs kyläläinen, joka ei ollut lähtenyt matkaan kahden ison (ja vihaisen) koiransa kansa ilmoittamnassa, että porukka on lähtenyt ja sinä et päässyt valitettavasti mukaan.

Poika ei ollut koirien vuoksi alkanut rähjäämään, mutta seuraavana aamuna sitten tulikin hotellille ikävä puhelu, että talkoilla kerätyt tervakset oli poltettu tahallisesti ja paikalle oli kaadettu pokasahalla puita kulkuväylälle, ettei paloautot päässeet sammutustöihin. tervakset paloivat ja terva valui maahan, joita kukaan ei korvannut kun vakuutusta niissä ei ollut. Eipä sillä pojalla rahaa ollut korvata ja lahosta mökistä ei takuuksi ollut. Toki mielisairaalaan hän joksikin aikaa päätyi. Kyläyhdistyksen into lopahti pitkälti tähän ja nyt tänä päivänä sitä ei enää ole toiminnassakaan. Ei ole tätä poikaakaan olemassa, mutta kyllä, olemme katkerasti katuneet miten väärin teimme tätä poikaa kohtaan, koska siinä valui maahan lukematon määrä työtunteja ja innostusta, mistä saimme kaikki vain pahan mielen.

-Ulla

Ja tekisit saman jos tulisi samankaltainen tilanne taas eteen? Eipä se seepra tahdo päästä raidoistaan..

Jotenkin en nyt usko, että porukka näkee noin järkyttävän paljon vaivaa kanssasi etenkin kun kotitietokoneet oli 1990-luvun lopussa paljon yleisempiä kuin kännykät nuorilla.

Haukuin kotikylässä suuren osan porukasta kusipääksi ja idiootiksi, kun eivät äänestäneet kunnallisvaaleissa minua. Sen jälkeen mikään ei palannut entiselleen

Kannattiko haukkua?

Ei tullut kutsua luokkalaisen häihin. Melkeinnkaikki muut oli