Lue keskustelun säännöt.
Voiko lapseton ja lapsen saanut olla ystävyksiä?
Vierailija
21.07.2013 |
Minulla on ystävä, joka ei tule saamaan lapsia, haluaisi kyllä kovasti. Minulla on laskettu aika kohta. Ystäväni on jotenkin vältellyt minua koko raskausajan. Silloin kun olemme nähneet, hän on vinoillut milloin mistäkin. Ymmärrän kyllä hänen näkökulmansa ja surunsa, mutta olisi ikävää jos ystävyys kariutuisi tähän. Eihän muiden tarvitse ollakseen hyviä ystäviä jäädä lapsettomaksi vain siksi että hän tulee jäämään.
Onko mitään mitä voisin tehdä jotta ystävyys voisi jatkua, vai kannattaisiko minun antaa periksi? Sitten kun lapsi syntyy, voisimme tietysti tavata ilman että mahani on muistuttamassa häntä lapsista, eikä minun tarvitse lasta ottaa mukaan tai puhua lapsesta, mutta kuinka paljon myönnytyksiä ja ymmärrystä minulta on kohtuullista vaatia?
Kommentit (22)
En osaa pitää minään myönnytyksenä sitä, että tapaan ystäviäni ilman lapsiani enkä puhu lapsistani koko ajan. Ystävilläni on suhde minuun, ei lapsiini, ja koen olevani ihan oma itsenäinen yksilöni. Ystävyyssuhteet lapsettomiin sujuvat siinä missä vanhempiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 14:54"]
En osaa pitää minään myönnytyksenä sitä, että tapaan ystäviäni ilman lapsiani enkä puhu lapsistani koko ajan. Ystävilläni on suhde minuun, ei lapsiini, ja koen olevani ihan oma itsenäinen yksilöni. Ystävyyssuhteet lapsettomiin sujuvat siinä missä vanhempiinkin.
[/quote]
Tietenkään en puhu muillekaan lapsistani koko ajan, ja kaipaan aikaa ystävieni kanssa ihan ilman lapsiakin varmasti. Mielestäni se on kuitenkin myönnytys että minun on vältettävä aihetta viimeiseen asti, ja raskaana ollessani näytettävä siltä etten olisikaan raskaana...
Käsitit nyt hiukan väärin tuon aloitukseni. Toivottavasti joku vähemmän tuomitseva osaisi vastata tähän jotain.
ap
Sen ehkä unohdin mainita, ettei kukaan muu sellainen ystäväni jolla ei ole lapsia joko omasta valinnasta tai olosuhteiden pakosta, ole suhtautunut noin oudosti raskauteeni. Tottakai yleisellä tasolla vastaus on kyllä, mutta miten tässä tapauksessa? Lukekaa jooko tuo aloitusviesti ennen kuin vastaatte.
ap
Mulla kariutui hyvä ystävyyssuhde, kun en aina ymmärtänyt lapsettoman ystäväni pointteja. tai väljähti silloin pikkulapsiaikaan. Mä olin aika kiinni lapsissa silloin ja elämä todella pyöri perheen parissa, kun mieskin teki paljon ulkomaan duuneja.. eli e kovin usein tavattu ilman lapsiani.
Etkö sä ikinä pääse ilman lapsia mihinkään? Eikö sulla ole ollenkaan omaa aikaa? Miksei miehes hoida lapsia koskaan? Miksi sun kuulumiset on aina perheen kuulumisia? jnejne. Mä sitten kyllästyin, hän alkoi enemmän vaikuttaa pahanilmanlinnulta kuin ystävältä. Tapaamiset harveni ja en enää ottanut stressiä tuosta ihmisestä.
Jälkeenpäin voin sanoa, että pikkulapsivuodet oli ihanaa aikaa, vaikka sitä omaa aikaa olikin vähän. Mun Kuulumiset olivat perheenkuulumisia, kun niin tiiviisti oltiin lasten kanssa. :)
Nyt kun lapset on yläkoulussa olen jälleen kahvitellut tuon ystäväni kanssa satunnaisesti. Hän on vasta perustanut firman ja kissoistaan tuo höpöttää koko ajan.. aika taisi ajaa ystävyytemme ohi.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 14:54"]
En osaa pitää minään myönnytyksenä sitä, että tapaan ystäviäni ilman lapsiani enkä puhu lapsistani koko ajan. Ystävilläni on suhde minuun, ei lapsiini, ja koen olevani ihan oma itsenäinen yksilöni. Ystävyyssuhteet lapsettomiin sujuvat siinä missä vanhempiinkin.
[/quote]
No eihän ap myönnytykseksi maininnutkaan sitä että tapaa ystäviään ilman lapsia. Luetunymmärtämistä peliin ennen kivittämistä, kiitos.
Kyllä minä ap käsittäisin tuon negatiivisena kateutena tuon ystäväsi käytöksen, jos aukoo päätänsä sinulle vain siksi että olet raskaana ja se näkyy ja häntä häiritsee. En odottaisi kummempia tuolta ystävyydeltä. Onneksi mainitsit että sinulla on sellaisiakin lapsettomia ympärilläsi jotka eivät pura negatiivisia tunteitaan sinuun ilman syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsettomuus on kipeä asia ystävällesi, hän ei ehkä pysty nyt olemaan läheinen kanssasi. Yritä ymmärtää häntä, lueskele lapsettomien keskusteluja esim. Voitte ehkä lähentyä kun hän on käsitellyt asian ( sen, että saat lapsen). Asiasta voi olla vaikea puhua hänen kanssaan. Kun olin lapseton, en todellakaan halunnut puhua siitä kenellekään enkä myöskään muiden raskauksista enkä lapsensaamisesta ylipäätään.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 14:54"]
En osaa pitää minään myönnytyksenä sitä, että tapaan ystäviäni ilman lapsiani enkä puhu lapsistani koko ajan. Ystävilläni on suhde minuun, ei lapsiini, ja koen olevani ihan oma itsenäinen yksilöni. Ystävyyssuhteet lapsettomiin sujuvat siinä missä vanhempiinkin.
[/quote]
Olen periaatteessa samaa mieltä yllä kirjoittavan kanssa, mutta tässä nimenomaisessa tilanteessa ap:n ystävän pitäisi myös jotenkin käsitellä tunteitaan. Hänellä tuntuu olevan todella vaikeaa itsensä kanssa, jos jatkuvasti täytyy tölviä (puhun nyt kokemuksesta, olen itse ollut samanlainen, en tosin lapsiin ja lapsettomuuteen liittyvistä syistä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 15:07"]
Mulla kariutui hyvä ystävyyssuhde, kun en aina ymmärtänyt lapsettoman ystäväni pointteja. tai väljähti silloin pikkulapsiaikaan. Mä olin aika kiinni lapsissa silloin ja elämä todella pyöri perheen parissa, kun mieskin teki paljon ulkomaan duuneja.. eli e kovin usein tavattu ilman lapsiani.
Etkö sä ikinä pääse ilman lapsia mihinkään? Eikö sulla ole ollenkaan omaa aikaa? Miksei miehes hoida lapsia koskaan? Miksi sun kuulumiset on aina perheen kuulumisia? jnejne. Mä sitten kyllästyin, hän alkoi enemmän vaikuttaa pahanilmanlinnulta kuin ystävältä. Tapaamiset harveni ja en enää ottanut stressiä tuosta ihmisestä.
Jälkeenpäin voin sanoa, että pikkulapsivuodet oli ihanaa aikaa, vaikka sitä omaa aikaa olikin vähän. Mun Kuulumiset olivat perheenkuulumisia, kun niin tiiviisti oltiin lasten kanssa. :)
Nyt kun lapset on yläkoulussa olen jälleen kahvitellut tuon ystäväni kanssa satunnaisesti. Hän on vasta perustanut firman ja kissoistaan tuo höpöttää koko ajan.. aika taisi ajaa ystävyytemme ohi.
[/quote]Voi ei. Toinen joka ei lukenut viestiä. Odotan ensimmäistä lastamme. Ja suunnitelmissa onkin tavata ystäviä ihan ilman että lapsi on joka paikassa mukana tai keskustelunaiheena. Alan menettää toivoni av-raadin lukutaidon suhteen.
ap
Kutonen, sori, tuli väärä lainaus... Kiitos vastauksestasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et maininnut mitään muita myönnytyksiä kuin sen, että tapaat ystävääsi ilman lapsia etkä puhu lapsistasi. Minusta nuo eivät ole myönnytyksiä vaan normaalia kohteliaisuutta ketä tahansa kohtaan. En odota, että muita ihmisiä kiinnostaa tavata lapsiani tai puhua heistä, elleivät he anna ymmärtää muuta. Miten muuten tuo kommenttisi olisi pitänyt käsittää? t. 3
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 15:10"]
Jos lapsettomuus on kipeä asia ystävällesi, hän ei ehkä pysty nyt olemaan läheinen kanssasi. Yritä ymmärtää häntä, lueskele lapsettomien keskusteluja esim. Voitte ehkä lähentyä kun hän on käsitellyt asian ( sen, että saat lapsen). Asiasta voi olla vaikea puhua hänen kanssaan. Kun olin lapseton, en todellakaan halunnut puhua siitä kenellekään enkä myöskään muiden raskauksista enkä lapsensaamisesta ylipäätään.
[/quote]Ymmärrän tämän, kuten sanoinkin, että hän on surullinen ja hänen on vaikea suhtautua minuun. Mutta en minä ole hänen kanssaan yrittänytkään hössöttää lapsesta tai puhua ylipäätään mitään koko asiasta. Eniten minua arveluttaa se ilkeily jota saan osakseni häneltä, kun väilllä ollaan nähty jossain merkeissä ohimennen. Tuntuu kuin hän odottaisi minulta anteeksipyyntöä vähintäänkin, siitä että saan lapsen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 15:15"]
Et maininnut mitään muita myönnytyksiä kuin sen, että tapaat ystävääsi ilman lapsia etkä puhu lapsistasi. Minusta nuo eivät ole myönnytyksiä vaan normaalia kohteliaisuutta ketä tahansa kohtaan. En odota, että muita ihmisiä kiinnostaa tavata lapsiani tai puhua heistä, elleivät he anna ymmärtää muuta. Miten muuten tuo kommenttisi olisi pitänyt käsittää? t. 3
[/quote]
Kerroin että voin tavata ystävääni ilman raskausmahaa, voin tavata ilman lasta, voin olla puhumatta lapsesta ja perhe-elämästä (näitä en siis maininnut myönnytyksiksi), ja lopuksi kysyin että miten paljon myönnytyksiä minun tarvitsee tehdä? Väännänpä nyt rautalangasta: ilman lapsia ystävien tapaaminen EI ole minunkaan mielestäni myönnytys. Vittuilun kuunteleminen raskaudestani mitä suurimmassa määrin on myönnytys.
ap
Voisiko joku joka ymmärtää tuon mitä kirjoitin viestissä 14, vastata jotain?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja täällä leikkii joku toinenkin muuten ap:ta . Taitaa olla kakarat liikenteessä. Palailen aiheeseen joskus toiste, jos palailen.
ap
Hyvä, että väänsit rautalangasta, sillä alkuperäinen tekstisi ei kyllä tuota ajatusta sisältänyt. Mitä myönnytyksiä olet sitten mielestäsi tehnyt? t. 3
Ap, jos kyseessä olii oikea ystäväsi, ymmärtäisit häntä enemmän ja kestäisit sen vittuilunkin ja voisitte puhua asioistakin jopa. Itse en voi sairauteni takia saada enkä adoptoidakaan lasta. Usealla ystävälläni on perhettä ja he ovat ymmärtäneet minua ja oman ongelmani käsitettelyn (joka on ikuinen prosessi) aloitettuani minulla on lapsellisiin ihmisiin ihan tasapainoiset ystävyydet.
Minun vapaehtoisesti lapseton ystäväni sanoi minulle viisaasti, että tietyssä määrin äitiys tulee muuttamaan ihmistä. Koska hän on minun ystäväni, niin tietenkin hän on myös sitten kiinnostunut tästä äitiyden puolesta minussa.
Yksi lapsettomaksi jäänyt ystävä taas on kateellinen ja katkera. Häneltä tulee ilkeää kommenttia niin lasten kasvatuksesta kuin minun äitiydestäni. Jossain määrin voin tulla vastaan. Yritän tavata ilman lasta, vaikka se on minulle yksinhuoltajana hankalaa.
Ylipäätänsä jo kuulumisten kertominen on hankalaa. Pienen lapsen kanssa elää niin tiivistä elämää ja minulla se suurimmat ilonaiheet ovat niitä lapsen oppimisia ja lapsen kanssa koettuja asioita, että jos en niistä puhu, on suurin osa elämänpiiristäni suljettu. töissä olen päiväkodissa, joten sieltäkään ei hirveästi löydy sellaista keskusteltavaa, joka ei olisi linkittynyt lapsiin (Tokikaan en puhu mistään veitiolovellisuuksien piiriin liittyvistä asioista.)
Jos esim. käsitellään lomamatkoihin liittyvistä asioista, niin tämä vela-kaveri on erityisen kiinostunut siitä, että mitä olen lasten kanssa tehnyt. Hän kun ei koe sitä maailmaa ollenkaan.
Tämän lapsia halunneen, mutta ei niitä saaneen kaverin kanssa, voin puhua lähes tulokoon vain maisemista. Vaikka lapsen kanssa käyn taidenäyttelyissä, museoissa yms, niin häntä häiritsee jo pelkästään me-sanan käyttö. en saa sanoa, ettäme menimme Kiasmaan, vaan minun pitäisi sanoa, että minä menin Kiasmaan. hän saa kuitenkin omasta mielestään kertoa, että he menivät miesystävänsä kanssa sinne samaan Kiasmaan, ja mitä hänen miehensä piti tietystä taideteoksesta jne.
Mulla oli tuollainen kaveri. Kun hän ei tiennyt vielä raskaudestani, niin oli ihan ok, mutta sitten kun maha alkoi näkyä, niin lopetti samantien yhteydenpidon. Ja sitä ennenkin kaveri oli vain kiinnostunut omista asioistaan, minun asiani eivät häntä kiinnostaneet tippaakaan. Ja hän nimenomaan jos kuka olisi halunnut lapsia.
Ei voi olla ystäviä. Se on jotenkin luonnotonta, vähän niinkuin homous.
Up... Kellään vastaavaa tilannetta ollut, kummankaan näkökulmasta?