Lue keskustelun säännöt.
Nuoruudessa tehty abortti
20.07.2013 |
Olen huomannut alkaneeni ajattelemaan lähes päivittäin minulle 14 vuotta sitten tehtyä aborttia ja mahdollista 14-vuotiasta lastani. Olisiko elämäni nyt erilaista, olisimmeko edelleen yhdessä lapsen isän kanssa, millaista olisi juuri nyt olla teini-ikäisen äiti? Saatan katsella ulkona liikkuvia nuoria sillä silmällä, että oma lapseni voisi yhtä hyvin olla yksi heistä.
Olin abortin tehdessäni 19-vuotias. Lapsi olisi syntynyt silloin hyvään parisuhteeseen, mutta opiskelut ja tunne, etten ollut valmis äidiksi olivat pääsyyt aborttiin ja se on aina tuntunut oikealta ratkaisulta, enkä ole katunut sitä. En kadu asiaa nytkään, mutta olen alkanut miettimään paljon syntymätöntä lastani ja sitä kautta elämääni.
Minulla on ihana perhe, kaksi pientä lasta (1,5-v. ja 4-v.) ja mies, jonka kanssa olemme olleet onnellisesti yhdessä 10 v. Edellinen suhde, jossa abortti tapahtui hiipui hiljalleen opiskeluvälimatkan vuoksi ja erosimme hyvässä hengessä. Exäni on edelleen säilynyt ystävänäni, joskaan ei niin läheisenä ja hänellä on myös perhe.
Abortistani tietää vain ihan muutama. Mieheni tietää, mutta tuntuu jotenkin vaikealta alkaa asiasta hänen kanssaan puhumaan, vaikka jaammekin kaikki asiat keskenämme.
Tehty abortti on osa minua ja elämääni, mutta pitkän asian hiljaiselon jälkeen se on tullut ajatuksiini häiritsevän paljon. Onko muita joilla samansuuntaisia kokemuksia?
Kommentit (7)
Mulle tehtiin abortti ihan saman ikäisenä kuin sulle, 19-vuotiaana. Kyllä sitä välillä olen miettinyt, mutta en liikaa enkä ole tehnyt asiasta isompaa numeroa kuin se onkaan. Silloin en ollut missään nimessä valmis äidiksi, en halunnut äidiksi enkä kadu aborttia. Kai sitä olisi lapsenkin kanssa selvitty eikä lapsen isäkään hullumpi ollut, tosin ei mikään elämäni mies, vaikka silloin olimmekin umpirakastuneita.
Jos en olisi tehnyt aborttia, elämäni olisi mennyt hyvin eri tavoin kuin nyt. Minulla on nyt perhe ja mies tietää abortista. Sattumoisin siskoni tuli raskaaksi samoihin aikoihin kuin minulle tehtiin abortti, ja tämä hänen lapsensa on tavallaan myös aina muistuttamassa, minkä ikäinen ja missä elämänvaiheessa oma lapseni voisi olla, jos raskaus olisi jatkunut ja lapsi saanut syntyä.
Mutta ei, en kadu enkä vatvo. Läheiseni tietävät asiasta, sisko myös. Olen onnellinen näin ja pystyn ajattelemaan kokemaani ilman sen kummempia tuskia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni on myös tehty aikoinaan abortti, jonka jätin heti taakseni juttuna joka piti tehdä. Tilanteeni oli vähän erilainen kuin sulla. Näin myöhemmin olen ajatellut, että koska en läpikäynyt asiaa kunnolla itselleni silloin, on sitä ollut vaikeaa läpikäydä näin myöhemmin. Seuraava toivottu raskaus antoi kuitenkin mulle mielenrauhaa asian suhteen.
Abortti on eettisesti väärin. Olette surmanneet pienen ihmisen!
Minulla on samanlaisia. Minua kaduttaa vielä enemmän, että minulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet pitää lapsi, mutta annoin äitini puhua minut ympäri aborttiin :( Olin 23-vuotias ja yliopisto-opiskelija kun tulin raskaaksi. Poikaystävä ilmoitti heti, että jättää minut jos pidän lapsen. No se oli minulle ok, olikin enemmän pelkkää bileseuraa se poika enkä olisi häntä miehekseni halunnut. Mutta lapsen ajattelin pitää.
Kuitenkin kun kerroin vanhemmilleni, äiti sai hysteerisen kohtauksen. Hän alkoi puhua kuinka elämäni menee pilalle "yksinäisen lapsen" kanssa. Opinnot kuulemma loppuu just siihen, ja sitten saan tienata leipäni jossain raskaissa siivoojan töissä ja lahjakkuuteni menee hukkaan. Kukaan mieskään ei minua tule huolimaan kun on se yksinäinen lapsi. Elämästäni yksinhuoltajana tulee pelkkää helvettiä rahanpuutteessa, huolissa ja yksinäisyydessä. Kun taas jos teen abortin, niin elämästäni tulee ihanaa. Valmistun ja saan hyvän työpaikan. Sitten löydän hyvän miehen ja saadaan yhdessä pari lasta. Eletään hyvää elämää ja lapsillakin on kivampi olla kun ei ole niin köyhää. Näin uskotteli äiti. Ja minä tyhmä uskoin ja teetin abortin.
Aika pian siitä tajusin, että yo-kylässä muilla oli yksinäisiä lapsia ja he pystyivät ihan hyvin jatkamaan opintojaan. Ja että nykyään se lapsi ei estä edes puolison löytämistä. Alkoi surettaa koko abortti, mutta oli tehty mikä tehty. Vuodessa kuitenkin se pahin suru meni ohi, mutta kolmenkympin iässä iski taas kun tuli vauvakuume muttei ollut puolisoa. Nyt olen jo lähes neljänkymmenen, ja sinkku ja lapseton vieläkin. Surettaa ajatella sitä että kannoin kerran lasta mutta heitin sen menemään, ihan tyhmin perustein vieläpä. Ajattelen, että ehkäpä se etten ole löytänyt miestä koskaan on minulle oikeutettu rangaistus lapsenmurhasta, sillä murhan koen teettäneeni.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 23:34"]
Abortti on eettisesti väärin. Olette surmanneet pienen ihmisen!
[/quote]
Mistä näitä moralisoijia aina sikiää??? Suomessa jokaisella naisella on oikeus aborttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein abortin 18-vuotiaana enkä mieti sitä juuri koskaan. En esimerkiksi pyörittele tuollaisia mahdollisia elämänkulkuja lapselle, jota minulla ei koskaan ollut. Abortti oli aikanaan ainoa oikea päätös ja päällimäiset siihen liittyvät tunteet ovat aina olleet ilo ja helpotus. Surua tai syyllisyyttä en koe. Murhapuheet ovat minusta absurdeja ja vähän loukkaaviakin. Olen nyt 38-vuotias.
Abortti on ihana asia ja mahdollisuus kokea uutta.
t.vihreä